Lueskelin sinkkuaikoina paljon palstaa ja silloisia suomi24 treffi-ilmoituksia. Kävin rohkeana nettitreffeilläkin, vaikka niistä ei mitään poikinutkaan. Aina välillä palaan tänne palstalle katselemaan.
Löysin nykyisen aviomieheni 30-vuotiaana baarista. Viiden vuoden sisällä olemme menneet naimisiin, saaneet kaksi lasta ja rakennuttaneet talon. Sinkkuna en laittanut juuri arvoa miehen tuloille tai varallisuudelle, mutta mieheni sattui olemaan erittäin hyvätuloinen. Nykyään ajelen isoa bemaria ja asun uudessa kivitalossa pääkaupunkiseudulla. Kääntöpuolena tälle, mieheni tekee pitkää päivää ja olen yksin vastuussa lastenhoidosta yms. kotiasioista. Näin jälkeenpäin ajateltuna, arvostaisin enemmän yhteistä aikaa ja apua lastenhoidossa kuin mitään mitä raha elämäämme tuo. Oikeastaan oli tyhmää valita uraorientoitunut mies kun rahalla ei ollut eikä ole itselle paljoa merkitystä. Meillä on myös ikäeroa yli kymmenen vuotta. Tässäkin valitsisin toisin. Ikäero näkyy lasten kanssa jaksamisessa. Olen myös liikunnallinen ja pidän ulkoilusta. Mieheni on kerran viikossa tennistä pelaava tyyppi, joka liikkuu autolla joka paikkaan. Urheilen ja ulkoilen siis yksinäni tai siis nykyään lasten kanssa. Tämänkin asian olisin valinnut toisin.
Olin sinkkuna hoikka, vaalea ja hyvännäköinen, yhä vielä edellisiä, mutta ikä ja eletyt lapsiperhevuodet alkaa vähitellen näkyä. Monet ikätovereistani ovat eronneet ja uudella kierroksella. Meillä onneksi menee hyvin, sillä en jaksaisi sinkkuilua ja parisuhteen etsintää.
Olin oikeastaan koko aikuisikäni sinkku ja keskityin opiskeluun, töihin, urheiluun ja ystäviin. Viihdyin omassa rauhassa ja itsekseni. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut etsiä aktiivisemmin elämänkumppania ja perustaa perhe nuoremmalla iällä. Olisin saanut nauttia lapsista ja vakaasta perhe-elämästä jo aikaisemmin.
Löysin nykyisen aviomieheni 30-vuotiaana baarista. Viiden vuoden sisällä olemme menneet naimisiin, saaneet kaksi lasta ja rakennuttaneet talon. Sinkkuna en laittanut juuri arvoa miehen tuloille tai varallisuudelle, mutta mieheni sattui olemaan erittäin hyvätuloinen. Nykyään ajelen isoa bemaria ja asun uudessa kivitalossa pääkaupunkiseudulla. Kääntöpuolena tälle, mieheni tekee pitkää päivää ja olen yksin vastuussa lastenhoidosta yms. kotiasioista. Näin jälkeenpäin ajateltuna, arvostaisin enemmän yhteistä aikaa ja apua lastenhoidossa kuin mitään mitä raha elämäämme tuo. Oikeastaan oli tyhmää valita uraorientoitunut mies kun rahalla ei ollut eikä ole itselle paljoa merkitystä. Meillä on myös ikäeroa yli kymmenen vuotta. Tässäkin valitsisin toisin. Ikäero näkyy lasten kanssa jaksamisessa. Olen myös liikunnallinen ja pidän ulkoilusta. Mieheni on kerran viikossa tennistä pelaava tyyppi, joka liikkuu autolla joka paikkaan. Urheilen ja ulkoilen siis yksinäni tai siis nykyään lasten kanssa. Tämänkin asian olisin valinnut toisin.
Olin sinkkuna hoikka, vaalea ja hyvännäköinen, yhä vielä edellisiä, mutta ikä ja eletyt lapsiperhevuodet alkaa vähitellen näkyä. Monet ikätovereistani ovat eronneet ja uudella kierroksella. Meillä onneksi menee hyvin, sillä en jaksaisi sinkkuilua ja parisuhteen etsintää.
Olin oikeastaan koko aikuisikäni sinkku ja keskityin opiskeluun, töihin, urheiluun ja ystäviin. Viihdyin omassa rauhassa ja itsekseni. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut etsiä aktiivisemmin elämänkumppania ja perustaa perhe nuoremmalla iällä. Olisin saanut nauttia lapsista ja vakaasta perhe-elämästä jo aikaisemmin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisikohan minunkin pitänyt jo menettää se poikuutenì? Toisinaan epäilys kalvaa mieltäni ja usko teinirakkauden mahdollisuuteen horjuu.
Miten kävi?
http://www.vauva.fi/keskustelu/2723039/sinkut-mita-estoja-teilla-parisuhteen-saamisen-suhteen?changed=1480743565
No toivottavasti helpotti kirjoitella tuo. Vielä kun kertoisit saman miehellesi ja silleen, että siinä ei kuulla katkeruus tai pettymys.
Elämässä varmasti tulee tehtyä päätöksiä, joita voi sitten jälkeenpäin jossitella. Olen niitä tehnyt itsekin ja jossitellut, mikä on minusta maailman turhinta hommaa. Mutta niin vaan tulee jossiteltua.
Itse hyppäsin huonosta suhteesta ulos ja löysin nyt unelmanaisen itselleni. Enkä tietenkään jossittelis enää siksi mitään. Mutta kannattaisiko sinun tosiaan laittaa se suhde kuntoon? Ja oma elämäkin? Minusta sinä saat tuosta vielä toimivan paketin. Oikeastaan olet jo hyvällä alulla. Olet jo miettinyt, mitä haluaisit korjata. Voi sitä edelleen ajaa bemulla, vaikka suhde ja elämä antaisikin enemmän. Mutta ehkä tarvitset kertoa nämä ajatukset sille miehelle, mikä joskus nukkuu vieressäsi. Se ois ehkä tärkein juttu seuraavaksi. :)
No, mulla on kyllä se hyvä puoli ettei tarvitse jossitella tuon myöhäisen pariutumisen kanssa. Otin ensimmäisen ihmisen jonka kanssa oli riittävästi molemminpuolista seksuaalista ja romanttista kiinnostusta ja parisuhteesta oli myös järkiperustein mahdollista tulla jotain pysyvää. Se ihminen sattui vaan löytymään vasta 30 iässä. Jos olisin aiemmin pariutunut, niin olisi pitänyt valita joku niistä ei-kiinnostavista tai niistä ei-järkevistä vaihtoehdoista, ja kumpi tahansa kokeilu olisi todennäköisesti päätynyt eroon. Ehkä sinullakin on oikeasti ollut ihan hyvä syy päätyä nykyisen miehesi kanssa yhteen - tai oikeammin, hyvä syy olla päätymättä niiden aiempien vaihtoehtojen kanssa yhteen.
"mieheni sattui olemaan erittäin hyvätuloinen"
Ei se sattunut. Kyllä sinä sen tiesit jo hyvin varhain.
Aloitustekstissä haiskahtaa kummasti siltä että olet alkanut petaamaan syitä palata sinkkuelämään.