APUA

Olen 16 v poika ja olen kiinnostunut laulamisesta ja olen aika pitkäänkin halunnut oman ROCK bändin tai liittyä ROCK bändiin, mutta en ole ikinä laulanut kunnolla eli vasta aloittelija paitsi mitä joskus kotona yritän laulaa Iron Maidenii, enkä tiedä olenko hyvä laulamaan. Omia biisi ideoita on ja niitä joskus jammailen kotona, mutta en tiedä nuoteista mitään eli mitä tehdä.
1195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehdottomasti suosittelen laulutunteja kaikille, jotka haluavat laulaa. Niistä on hyötyä, vaikka tahtoisit olla "rokkari" - ei se ääni itsekseen kehity. Sitä paitsi väärä tekniikka voi tuhota haaveesi laulamisesta, ellet ole luonnonlahjakkuus yksi miljoonasta - en usko.

Voit tietysti astella koulusi musiikinopettajan tai jonkun laulamista harrastavan tuttavasi luokse, antaa näytettä ja kysyä, kannattaako laulutunteja/laulamista harkita.

TÄRKEÄÄ: ota huomioon, että mikäli sinulla ei ole vielä ollut äänenmurrosta tai se on parhaillaan, se vaikuttaa laulamiseen. Ei siis kannata masentua. "Kunnollisesti" laulaminen alkaa sujua monilla vasta täysi-ikäisyyden jälkeen.

Nuotteja voi opetella myös menemällä jollekin soitto- tai teoriatunneille. Netistäkin voi olla apua.

En suosittele vielä bändin etsimistä, mutta jos tahdot sen perustaa, etsi lähipiiristä valmiita kokoonpanoja. Mikäli haluat itse koota bändin, varustaudu siihen, että todennäköisesti saat kasaan vain kitaristeja. Voithan itse alkaa vaikka soittamaan bassoa jos lauluinto hiipuu, basisteja tarvitaan aina. Laulajiakin, kyllä.

Jos tahdot etsiä soittajia bändin perustamiseksi/liittyä itse bändiin netin kautta, kokeile http://muusikoiden.net/wanted/ tai http://www.banditrekisteri.com ja Soittajat.

Siinä ensi alkuun, eivätköhän muut (minuakin)viisaammat kohta tarjoa myös apauaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"laulaja" kirjoitti:

Olen 16 v poika ja olen kiinnostunut laulamisesta ja olen aika pitkäänkin halunnut oman ROCK bändin tai liittyä ROCK bändiin, mutta en ole ikinä laulanut kunnolla eli vasta aloittelija paitsi mitä joskus kotona yritän laulaa Iron Maidenii, enkä tiedä olenko hyvä laulamaan. Omia biisi ideoita on ja niitä joskus jammailen kotona, mutta en tiedä nuoteista mitään eli mitä tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu