Siitä on melkein kuukausi, kun ystäväni hävisi taistelun vakavaa sairautta vastaan. Vaikka hautajaisetkin on ollut, en oikein käsitä enkä totu siihen, että ystäväni on lopullisesti poissa. Olimme todella läheiset, lähes päivittäin tekemisissä, ja yhtäkkiä ei ole enää mitään. Elämäni muuttui kerralla. Koin, että hän oli sielunsisareni, rakastin häntä hyvin paljon ja olin tukena koko sairauden ajan. Nyt on tyhjä olo. Välillä tuntuu, että olisin valmis lähtemään täältä itsekin, elämästäni katosi merkitys. Miksi kaikkein rakkain otetaan meiltä pois?
Menetin kaikkein rakkaimman ystäväni
On_kova_ikävä
378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei
Otan osaa! Olet joutunut raskaaseen tilanteeseen. Voin vain kuvitella kuinka eksyksissä ja surullinen olosi on nyt.
Ystäväsi oli kuitenkin onnellisessa asemassa siksi, että hänellä oli sinunlaisesi sielunsisar, joka auttoi häntä tuolla vaikealla luopumisen matkalla. Olet ollut hänelle varmasti äärettömän tärkeä.
Jotkut voivat vain haaveilla noin läheisestä ja hyvästä ystävyydestä. Vaikka hän on nyt pois, ei ystävyytenne muisto katoa. Rakkaus ei koskaan katoa, vaikka ette enää voikaan tavata ja viettää aikaa yhdessä. Rakkaus, muistot, hän - tämä kaikki voi elää mielessäsi ja voit ammentaa siitä voimaa tuleviin aikoihin. Auttaisiko sinua yhtään ajatus siitä, että ystäväsi kulkee vierelläsi ja näkee sinut, vaikkette enää voi kommunikoida. Hän varmasti toivoisi, että jatkat elämääsi, vaikka suru onkin suunnaton.
Selviät tästä kyllä, vaikka tie on pitkä. Hae itsellesi jutteluapua. Se helpottaa kun voi jonkun kanssa käydä läpi asioita ja tunteita. Seurakuntien työntekijät ovat sitä varten, samoin myös psykologit.
Lämpimin ajatuksin ja siunauksin,
pappi Elisabet
KIITOS kauniista, lohdullisista sanoistasi. Niin se on, ystäväni pysyy aina muistoissani, sydämessäni. Olen kiitollinen, että hän oli osa elämääni.
<3
Elisabet