"Utahin yliopistossa on tutkittu, miten uskonnolliset kokemukset vaikuttavat aivoissa. Tulosten mukaan uskonnolliset kokemukset kutittelevat samoja aivon osia kuin huumeiden käyttö, seksi ja uhkapelaaminen.
Pienimuotoinen tutkimus tehtiin Utahin yliopistossa. Tutkimuksessa selvitettiin 19 mormonin aivotoimintaa.
Tutkimuksen aikana tutkittavat lukivat muun muassa erilaisia uskonnollisia tekstejä ja heiltä kysyttiin, tuntevatko he jumalan läsnäolon. Lisäksi tutkittavia pyydettiin kuvailemaan tuntemuksiaan.
Vastausten aikana tutkittavat kuvailivat oloansa esimerkiksi lämpimäksi. Osa tutkittavista liikuttui testin aikana kyyneliin.
Kun tutkittavia pyydettiin ajattelemaan vapahtajaa, iankaikkista elämää perheen kanssa tai muita uskonnollisia kokemuksia, tutkittavien aivot reagoivat voimakkaasti.
Aivokuvissa uskonnolliset kokemukset näkyivät selkeästi aivojen palkitsemisalueella. Siis samalla alueella, jossa huumeiden käyttö, seksi, uhkapelaaminen ja muut syntiset mielihyvää tuottavat toiminnat tuottavat addiktoivan palkinnon. Uskonnolliset tuntemukset aktivoivat myös aivojen etuotsalohkoa, joka liittyy muun muassa moraalisten päätösten tekemiseen.
Kun uskonnolliset kokemukset olivat huipussaan myös tutkittavien syke ja hengitystiheys kasvoivat."
Eli kyse on samalla tapaa narkomaniasta kuin muissakin riippuvuuksissa - ja kemiallisia aineita käytettäessä dopamiinijärjestelmään vaikuttavia huumeita (alkoholi, amfetamiini, kokaiini, crack, tupakka) käytettäessä.
Samoin on asia esim. ja varsinkin kolikkopeliriippuvaisilla. Kolikkopelien nopeatempoisuus saavat pelaajilla aikaan dopamiinireaktioita, joita vielä vahvistetaan ääni- ja valoefektein, jotta osa ihmisistä addiktoituisi voimakkaasti.
Varsinkin lapsena ja teini-ikäisenä tämä dopamiiniaddiktio syntyy herkästi, mutta kaikesta päätellen myös eläkeikäisenä.
Huomaatteko: samoin on asia uskontoihin addiktoitumisessa. Lapsena tai vanhuksena, tai sitten esim. alkoholistin korvatessa huumettaan toisella, eli uskonnolla.

Vastaukset 13
Vanhimmat
mormoonit ovat satanan paulassa ja eivät ole Kristittyjä
Koko mormooni juttu on aivan valhetta.
Ihan samoin tuo menee kaikilla uskonnoilla. Erot opeissa ovat sitten toinen juttu.
Mutta mitä hurmoksellisemmat riitit, niin tietysti sitä voimakkaammat dopamiinireaktiot. Tämä niin porukkakokoontumisissa kuin omissa käytännöissä ja reaktioissa. Kielillä kun päästelet tai länsimaalaisia päästelet hengiltä (muslimina), niin siitä ne vasta kicksit saavat.
Mikähän henkinen autoimmuunisairaus ateismi on, kun se yrittää selittää kaikkien hienojen organismien -aivot mukaanlukien - synnyn sokeilla luonnonvoimilla! Tämä on absurdia, koska kaikki viittaa nerokkaaseen suunnitteluun, ja niinpä aloittajan nokkelalta kuulostava ajatusrakennelma kompastuukin omaan nolouteensa - kytkentä huumeisiin ym. on naurettavaa....
Paljon perustellummin voisi kysyä: ajautuuko ihminen sitten hakemaan tyydytystä huumeista tai uhkapeleistä yms. , koska hän ei kykene kokemaan aitoa mielekkyyttä uskosta Luojaan ja elämän tarkoitukseen...?
Hurmoskokemuksesi, joka on pelkkä kemiallinen reaktio aivoissasi, on "aitoa mielekkyyttä"? Vai mielumminkin aitoa mielettömyyttä...
"Uskonto on oopiumia kansalle" totesi talousnero Karl Marx jo 1800-luvulla.
Avaaja on tietysti hieman tyhmä, kuten useimmat tällä palstalla kirjoittavat ovat, ei edes lain vaatimaa lähdettä kopiosta selkeästi esillä ja palstan valintakin varsin outo, uskontopalstoillahan noille on tilaa, myös otsikossa on huudettu isoilla kirjaimilla peelon tavoin. mutta asiaan liittyen.
"Tutkimus: Kepulaiset ovat erilaisia kuin muut
Moni keskustalainen olisi valmis vaikka syöksymään vuorenrinteeltä rotkoon, jos Juha Sipilä käskisi..."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061121708994_uu.shtml
Jep, hyvä palsta meni pilalle suomalaisten tyhmyyden takia jo yli kymmenen vuotta sitten.
uskonnot on siis kiellettävä.
Uutinen myös kertoi aikoinaan, että "Kokoomus on geeneissä", kielletään geenit eikö vain?
Uskonto tavoittelee transsia - aina virrenlaulusta saakka ..
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/07/13611536_889169351211067_1384140095_n.mp4?_=1
Matuaiset harjoittavat Euroopassa loveenlankemista.
Myös suomalaiset ovat maahanmuuttajia, tai siis maahantunkeutujia, jopa väkivaltaisia sellaisia, tappoivat lappalaiset tai ajoivat heidät pohjoiseen, jättivät vähän jäljelle jotta saivat verottaa heitä.
Oliko etelä-suomessa muka poroja? Vassarit on kirjoittajneet sotahistorian uusiksi, naitiin sankarihaudoissa ja narkattiin pää sekaisin.Hurrit taas pelasti Suomen etupartioilla joita johti munsalalaiset ja nyt lappalaiset oli alkuperäisasukkaita? Mitä vielä, koodaribussi Afrikkaan ja Väinämöinen oli raiskaaja?