Milloin Isänmaallisuudesta tuli kirosana?

Kohta juhlimme Suomen 99v päivää.
Miksi isänmaallisuudesta on tehty suoranainen rikos ja miksi isänmaallisia vainotaan ja yritetään vaientaa ja syyttää jopa rasisteiksi?

Onko unohdettu miksi esi-isämme tämän maan meille taistelivat ja minkä hinnan menneet sukupolvet ovat maksaneet sen rakentamisesta?
Nytkö se pitäisi jakaa musulmaanien ja muiden suomalaisen identiteetin ja työn tuhoajien kanssa?
137359
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

Punaiset ovat edelleenkin katkeria kun Suomi itsenäistyi.
Nyt se halutaan vihervassujen toimesta tuhota!

1Äänestä
  • Niin varmastikin on. Apuna siinä käytetään kaiken sekoittamista. Kansallisuuksien sekoittamista mokutuksella ja moraalin sekoittamista homotuksella, islamisaatiota jne. Kaikki pitää saada sekaisin. Kouluissa ei kohta saa -tai nyt jo vanhemmat valita sitä että saako hänen lapsensa kristillistä kasvatusta vai ei. Se on ihmisoikeusrikos jos ei saa valita tätä. Islamia kyllä työnnetään joka paikkaan eikä sitä kukaan rajoita.

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Niin varmastikin on. Apuna siinä käytetään kaiken sekoittamista. Kansallisuuksien sekoittamista mokutuksella ja moraalin sekoittamista homotuksella, islamisaatiota jne. Kaikki pitää saada sekaisin. Kouluissa ei kohta saa -tai nyt jo vanhemmat valita sitä että saako hänen lapsensa kristillistä kasvatusta vai ei. Se on ihmisoikeusrikos jos ei saa valita tätä. Islamia kyllä työnnetään joka paikkaan eikä sitä kukaan rajoita.

    Tämän maan päättäjät ja suvakit ovat niin epäoikeudenmukaisia omaa kansaa kohtaan kuin olla voi. Toivon että alistettu ja nöyryytetty kansa nousee rauhanomaiseen kapinaan asian vuoksi. Ei tarvita kuin oikea numero äänestyslappuun. Ei mädättäjiä vaan esimerkiksi Suomi ensin- ryhmälle ääni. Hirvisaaren porukka on toinen tällainen jota voi äänestää.

    Miksi yksi systeemi saa poliitikkojen ja suvakkien kaiken tuen ja suosimisen maassammekin eli islam? Oletteko havainneet sen rajoittamista jossain? Vielä estetään sharian tuleminen maamme laiksi kun "oikeuslaitos" torppasi sen, mutta kuinka kauan? Kun muslimit tarpeeksi lisääntyy, lisääntyy myös paine sallia tämä laki maahamme, tai sitten saavat rasismileiman nämä päättäjät. Sillä sanalla on megalomaaninen voima.

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Tämän maan päättäjät ja suvakit ovat niin epäoikeudenmukaisia omaa kansaa kohtaan kuin olla voi. Toivon että alistettu ja nöyryytetty kansa nousee rauhanomaiseen kapinaan asian vuoksi. Ei tarvita kuin oikea numero äänestyslappuun. Ei mädättäjiä vaan esimerkiksi Suomi ensin- ryhmälle ääni. Hirvisaaren porukka on toinen tällainen jota voi äänestää.

    "Tämän maan päättäjät ja suvakit ovat niin epäoikeudenmukaisia omaa kansaa kohtaan kuin olla voi."

    Etkös sinäkin ole? Et ole valmis siihen että kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti lain edessä.

    Esimerkkinä homoseksuaalit.

    1Äänestä

  • Punaiset muuten taistelivat suomen vapauden puolesta rintamalla muiden joukossa. Miksi et kunnioita heidän panostaan?

    1Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    "Tämän maan päättäjät ja suvakit ovat niin epäoikeudenmukaisia omaa kansaa kohtaan kuin olla voi."

    Etkös sinäkin ole? Et ole valmis siihen että kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti lain edessä.

    Esimerkkinä homoseksuaalit.

    Eikö heitä muka kohdella jo nyt tasavertaisesti. Saavat mennä naimisiin kuten haluavat mutta ei kirkossa. Miksi heidän ateistien (ateistien jotka eivät usko mihinkään) pitää saada mennä kirkossa (kirkossa joka ei tosin ole kristillinen muutenkaan) naimisiin, eikö riitä maistraatti?

    Mutta kun tänne halutaan islam, silloin homot joutuivat suureen vaaraan. Mikä ristiriitaisuus. Islamin vastustajat puolustavat homoja tavallaan kun eivät halua islamia tänne. Eiks se oo hyvä juttu?

    1Äänestä

  • Ei kohdella. 1.3.2017 jälkeen kohdellaan tosin enemmän yhdenvertaisesti kun nyt.

    1Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Eikö heitä muka kohdella jo nyt tasavertaisesti. Saavat mennä naimisiin kuten haluavat mutta ei kirkossa. Miksi heidän ateistien (ateistien jotka eivät usko mihinkään) pitää saada mennä kirkossa (kirkossa joka ei tosin ole kristillinen muutenkaan) naimisiin, eikö riitä maistraatti?

    Mutta kun tänne halutaan islam, silloin homot joutuivat suureen vaaraan. Mikä ristiriitaisuus. Islamin vastustajat puolustavat homoja tavallaan kun eivät halua islamia tänne. Eiks se oo hyvä juttu?

    " Islamin vastustajat puolustavat homoja tavallaan kun eivät halua islamia tänne. Eiks se oo hyvä juttu? "

    Ei se että on jotain vastaan ole toisen puolustamista. Varsinkaan kun usein ei haluata antaa näille "puolustettaville" samoja oikeuksia joita jo itsellä on.

    1Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Eikö heitä muka kohdella jo nyt tasavertaisesti. Saavat mennä naimisiin kuten haluavat mutta ei kirkossa. Miksi heidän ateistien (ateistien jotka eivät usko mihinkään) pitää saada mennä kirkossa (kirkossa joka ei tosin ole kristillinen muutenkaan) naimisiin, eikö riitä maistraatti?

    Mutta kun tänne halutaan islam, silloin homot joutuivat suureen vaaraan. Mikä ristiriitaisuus. Islamin vastustajat puolustavat homoja tavallaan kun eivät halua islamia tänne. Eiks se oo hyvä juttu?

    Anna paskan olla!
    Pelkkää jankutusta ja samojen asioiden inttämistä.
    Älkää vastatko mitään sille !!!!

    Tässä loppumatonta jankutusta.
    http://www.suomi24.fi/profiili/YksinkertaistaEiköVain
    4

    Äänestä

  • anna.paskan.olla kirjoitti:

    Anna paskan olla!
    Pelkkää jankutusta ja samojen asioiden inttämistä.
    Älkää vastatko mitään sille !!!!

    Tässä loppumatonta jankutusta.
    http://www.suomi24.fi/profiili/YksinkertaistaEiköVain
    4

    Niin pitäs antaa olla.

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Niin pitäs antaa olla.

    Anna olla kuten muutkin antavat!

    1Äänestä

"Miksi isänmaallisuudesta on tehty suoranainen rikos ja miksi isänmaallisia vainotaan ja yritetään vaientaa ja syyttää jopa rasisteiksi?"

Ei isänmaallisuus ole mikään kirosana. Se tietysti on väärin jos sekoittaa äärikansallismielisyyden isänmaallisuuteen. Ja käyttää siis isänmaallisuus -sanaa väärin kuvaamaan jotain mitä se ei ole.

"Onko unohdettu miksi esi-isämme tämän maan meille taistelivat ja minkä hinnan menneet sukupolvet ovat maksaneet sen rakentamisesta?"

On unohdettu. Harvoin halutaan muistaa että mukana olivat niin uskonnottomat, muun uskoiset, juutalaiset, islaminuskoiset, homoseksuaalit, lesbot jne. Tosin näille ryhmille monet eivät ole vieläkään valmiita antamaan arvostusta ja yhdenvertaista kohtelua yhteiskunnassa, oletko sinä?

"Nytkö se pitäisi jakaa musulmaanien ja muiden suomalaisen identiteetin ja työn tuhoajien kanssa?"

Tässä juuri esimerkki siitä miten sekoitat äärikansallismielisyyden ja isänmaallisuuden. Käytät sanaa isänmaallisuus kuvaamaan jotain mitä se ei ole.

1Äänestä
  • "Ei isänmaallisuus ole mikään kirosana. Se tietysti on väärin jos sekoittaa äärikansallismielisyyden isänmaallisuuteen. Ja käyttää siis isänmaallisuus -sanaa väärin kuvaamaan jotain mitä se ei ole. "

    Aivan ja nyt nämäkin halutaan sanoittaa uudestaan eli luodaan niihin äärioikeistolainen tai uusnatsistinen konnotaatio.

    Äänestä

Mahtaako nyt arvoisa avaaja sekoittaa kaksi asiaa? Isänmaallisuus ja nationalismi?

1Äänestä
  • Tieytsti sekoittaa. Tarkoituksella.
    Isänmaallisuus -sana kuulostaa paremmalta kun äärinationalismi.

    3Äänestä

  • Mitä pahaa kummassakaan on?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Mitä pahaa kummassakaan on?

    No, käytetään sitten oikeaa termiä eikä väärää.

    2Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Mitä pahaa kummassakaan on?

    Äärinationalismin vaaroista on muuten runsaasti esimerkkejä. Ihan viime vuosisadalta euroopasta. Ilmeisesti et tunne historiaa kun et tuota ymmärrä.

    2Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Äärinationalismin vaaroista on muuten runsaasti esimerkkejä. Ihan viime vuosisadalta euroopasta. Ilmeisesti et tunne historiaa kun et tuota ymmärrä.

    Kysyinkö sinulta jotakin? EN!

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Kysyinkö sinulta jotakin? EN!

    Kysyttiinko sinulta jotain? Silti tulit kommenoimaan tähän ketjuun.

    2Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Kysyinkö sinulta jotakin? EN!

    Sitä paitsi esitit kysymyksen. Et mitenkään rajoittanut sitä keneltä kysyit.

    Ja vaikka rajoittaisitkin sinulle ei siihen tällä vapaalla palstalla ole oikeutta. Minulla on yhtä suuri oikeus kirjoittaa tänne kun sinullakin.

    2Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Kysyinkö sinulta jotakin? EN!

    Suosittelen muuten historiaan tutustumista niin sinullekin selviää äärinationalismin vaarat.

    2Äänestä

  • Kuka on sellainen isänmaallinen joka kannattaa Hitlerin touhuja (se ei tee isänmaallisista natseja jos kourallinen nahkatukkia maassamme)? Uskovaiset ei varmasti kannata uusia holokausteja joissa juutalaisia -ja eri rotuisia, tai ketään tapetaan.

    Minä puhun taas itsestäni koska tiedän mitä haluan tässä asiassa. Haluan vain sellaisen yhteiskunnan joka oli vielä 70-90 -luvuilla piste. Silloin oli työtä, toimeentuloa, ihmisillä edes jonkilaista moraalia, maa oli suomalaisten hallussa eikä niin kelvottomia päättäjiä kuin nyt, jotka ovat myymassä/lahjoittamassa maatamme pois kertakaikkiaan. Mitään muuta ei tarvita kuin tällainen vanhan hyvän ajan yhteiskunta takaisin.

    1Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Kuka on sellainen isänmaallinen joka kannattaa Hitlerin touhuja (se ei tee isänmaallisista natseja jos kourallinen nahkatukkia maassamme)? Uskovaiset ei varmasti kannata uusia holokausteja joissa juutalaisia -ja eri rotuisia, tai ketään tapetaan.

    Mutta kun on näitä isänmaanpettureita, anarkisteja, vihervasureita, suvakkeja, kokkareita demareita, kepuleita jne, niin he tietenkin vastustavat kaikkea tätä hyväksi havaittua. Ei siinä ole mitään erikoista tässä suhteessa. He tätä maamme tuhoa ajaa joko tietoisesti tai tiedostamatta.

    Toisaalta kyllä touhu näyttää olevan tietoista. Näille ryhmille on kyllä puhuttu totuus asioista mutta eivät kuuntele pätkääkään.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Äärinationalismin vaaroista on muuten runsaasti esimerkkejä. Ihan viime vuosisadalta euroopasta. Ilmeisesti et tunne historiaa kun et tuota ymmärrä.

    Äärinationalismia olivat 1900-luvulla esimerkiksi että Suomi julistautui itsenäsieksi Emä-Venäjästä 1916 ja Jugoslavia hajosi sotaisasti 1990-luvulla kun yhteistyö tyssäsi riitoihin ja erimielisyyksiin. Onko edellä mainituissa jotain väärää joka pitäisi peruuttaa? Pitäisikö Euroopan maiden rajat palauttaa takaisin 1800-luvun asemiin?

    Äänestä

  • NaurutNaussukoille kirjoitti:

    Sekoitat äärinationalismin taas isänmaallisuuteen.

    Ihannoitko muuten äärinationalismin aiheuttamia sotia esim. ex -Jugoslaviassa?

    "Pitäisikö Euroopan maiden rajat palauttaa takaisin 1800-luvun asemiin? "

    Niin, mitkä rajat ovat ne oikeat ja millä perusteella?

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Kuka on sellainen isänmaallinen joka kannattaa Hitlerin touhuja (se ei tee isänmaallisista natseja jos kourallinen nahkatukkia maassamme)? Uskovaiset ei varmasti kannata uusia holokausteja joissa juutalaisia -ja eri rotuisia, tai ketään tapetaan.

    Minä puhun taas itsestäni koska tiedän mitä haluan tässä asiassa. Haluan vain sellaisen yhteiskunnan joka oli vielä 70-90 -luvuilla piste. Silloin oli työtä, toimeentuloa, ihmisillä edes jonkilaista moraalia, maa oli suomalaisten hallussa eikä niin kelvottomia päättäjiä kuin nyt, jotka ovat myymassä/lahjoittamassa maatamme pois kertakaikkiaan. Mitään muuta ei tarvita kuin tällainen vanhan hyvän ajan yhteiskunta takaisin.

    "Haluan vain sellaisen yhteiskunnan joka oli vielä 70-90 -luvuilla piste. "

    Eli olisit tyytyväinen siinä "vasemmistolaisessa" sekatalousjärjestelmässä , missä tuolloin elettiin. VAsta tuon jälkeen vahvistui oikeiston toimiseta tämä liberaali kapitalismi eli vapaa markkinatalous.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Sekoitat äärinationalismin taas isänmaallisuuteen.

    Ihannoitko muuten äärinationalismin aiheuttamia sotia esim. ex -Jugoslaviassa?

    Isänmaallisuus on sitä että uusnatsit hakkaa kaduilla pakolaosia kun taas nationalismi on vain aate siitä etyä meill on kansa ja identiteetti. Nimimerkki YksinkertaistaeiköVain siis tuomitsee sekä suomen itsenäistymisen että Jugoslavian hajoamisen. Jugoslavia sitäpaiitsi hajosi koska kaikki eivät halunneet olla serbejä ja puhua pelkkää serbiaa. Myös Suomi tulee hajoamaan jos suomenruotsalaisten ja saamelaisten sortaminen jatkuu.

    LUepa uudelleen mitä olen kirjoittanut äläkä laita sanoja suuhuni.

    Vastaatko näihin sen sijaan että yrität laittaa kirjoittamakseni jotain jota en ole kirjoittanut:

    "Pitäisikö Euroopan maiden rajat palauttaa takaisin 1800-luvun asemiin? "

    Niin, mitkä rajat ovat ne oikeat ja millä perusteella?

    Ihannoitko muuten äärinationalismin aiheuttamia sotia esim. ex -Jugoslaviassa?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    "Pitäisikö Euroopan maiden rajat palauttaa takaisin 1800-luvun asemiin? "

    Niin, mitkä rajat ovat ne oikeat ja millä perusteella?

    Minun mielestä Euroopan rajat pitäiso laittaa uusjakoon, kielen kulttuurin ja etnisyyden perusteella esim flaameilla, kymreillä, valloneilla, skoteilla, mareilla, mordveilla, katalooneilla, saamelaisilla ja Sisililla ei ole nyt lainkaan omaa valtiota vaan kaikki ne kärsivät isäntämaan sorrosta. Nimimerkki YksinkertaistaEiköVain haluaa taas peruuttaa kaikki kansallisvaltiot jotka syntyivät 1800-luvun nationalismi huuman seurauksena kuten Suomen itsenäisyyden ja liittää sen takaisin siihen maahan josta se on eronnut.

    Eli kannatat että ruotsinkielinen osa suomesta olisi oma valtionsa? Samoin kun saamenkielinen?

    Älä edelleenkään laita sanoja suuhuni.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Eli kannatat että ruotsinkielinen osa suomesta olisi oma valtionsa? Samoin kun saamenkielinen?

    Älä edelleenkään laita sanoja suuhuni.

    "Eli kannatat että ruotsinkielinen osa suomesta olisi oma valtionsa? Samoin kun saamenkielinen?"

    Kyllä kannatan, paljon ennemmin kuin että heiltä riistetään oma kieli ja kulttuuri pakottamalla yhdenmukaistumaan esim lapissa saamenkielen opetus on kouluissa vähentynyt viimevuosina ja uusin metsälain muutos vie saamelaisilta oikeuden omiin maihinsa. Puolustan pluralismia ja monimuotoiuutta kurjalta monoismilta ja yksipuolistumiselta.

    Ok. Mielenkiintoista.

    "Puolustan pluralismia ja monimuotoiuutta kurjalta monoismilta ja yksipuolistumiselta. "

    Puolustat sitten varmaan myös ihmisten yhdenvertaisia oikeuksia Suomessa?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ok. Mielenkiintoista.

    "Puolustan pluralismia ja monimuotoiuutta kurjalta monoismilta ja yksipuolistumiselta. "

    Puolustat sitten varmaan myös ihmisten yhdenvertaisia oikeuksia Suomessa?

    Yhdenvertaisuus on nationalismin sana me. Kukavain joka kokee kuuluvansa meihin on sitä. Me on hyvin laaja käsite jase myös joustaa ja venyy.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    "Haluan vain sellaisen yhteiskunnan joka oli vielä 70-90 -luvuilla piste. "

    Eli olisit tyytyväinen siinä "vasemmistolaisessa" sekatalousjärjestelmässä , missä tuolloin elettiin. VAsta tuon jälkeen vahvistui oikeiston toimiseta tämä liberaali kapitalismi eli vapaa markkinatalous.

    Silloin oli ihmisillä töitä ja kansalla hyvinvointia vaikka vasurit yritti neuvostosysteemiä tänne. En kannata kasvotonta riistokapitalismia vaan pitää olla sääntelyä sopivasti. Tietyt tärkeän firmat pitää olla valtion omistuksessa. Nyt touhu on äärimmäisen raakaa työssäkäyville ja tämän allekirjoittaa työssäkäyvät ihmiset. Monessa suhteessa silloin elettiin paremmin. Kohtuu pitäisi olla kaikessa.

    Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Mitä pahaa kummassakaan on?

    No, eihän se äärinationalismi synnyttänyt kuin ekan ja tokan maailmansodan. Eihän ne mitään pahoja juttuja varmaan olleet.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tämä ei taida olla edes valistunut arvaus mutta tälläkin hetkellä Venäjällä, Ukrainassa ym. "pikkuvaltioissa" puhuvat syvällä basso äänellä nationalismin airueet.

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Silloin oli ihmisillä töitä ja kansalla hyvinvointia vaikka vasurit yritti neuvostosysteemiä tänne. En kannata kasvotonta riistokapitalismia vaan pitää olla sääntelyä sopivasti. Tietyt tärkeän firmat pitää olla valtion omistuksessa. Nyt touhu on äärimmäisen raakaa työssäkäyville ja tämän allekirjoittaa työssäkäyvät ihmiset. Monessa suhteessa silloin elettiin paremmin. Kohtuu pitäisi olla kaikessa.

    >Monessa suhteessa silloin elettiin paremmin.

    Tuloerot olivat pienemmät eikä kiinalaisen tai eteläkorealaisen elintasoa voinut edes kaukaa verrata suomalaiseen. Suhteellisesti ja subjektiivisen kokemuksen tasolla olen siis samaa mieltä, mutta absoluuttisesti en voi mitenkään olla.

    Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    Tämä ei taida olla edes valistunut arvaus mutta tälläkin hetkellä Venäjällä, Ukrainassa ym. "pikkuvaltioissa" puhuvat syvällä basso äänellä nationalismin airueet.

    Ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen syntyneet kansallisvaltiot ovat aina olleet hyvin nationalistisia, on kansallislaulua, koululaitosta ja lippua salossa. Näiden maiden nationalismista pääsee eroon vain perumalla niiden itsenäisyys ja liittämällä ne takaisin niihin valtioihin josta ne ovat eronneet. Sitä ei kukaan halua.

    Äänestä

  • NaurutNaussukoille kirjoitti:

    Ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen syntyneet kansallisvaltiot ovat aina olleet hyvin nationalistisia, on kansallislaulua, koululaitosta ja lippua salossa. Näiden maiden nationalismista pääsee eroon vain perumalla niiden itsenäisyys ja liittämällä ne takaisin niihin valtioihin josta ne ovat eronneet. Sitä ei kukaan halua.

    Lippu, vaakuna ja kansallislaulu eivät todellakaan ole nationalismin merkkejä vaan tavanomaisia valtiollisia tunnuksia. Nationalismissa omaa väkeä pidetään jollain lailla (ellei peräti joka lailla) toisia parempana, mikä on ihan toinen juttu.

    Äänestä

  • NaurutNaussukoille kirjoitti:

    Isänmaallisuus on sitä että uusnatsit hakkaa kaduilla pakolaosia kun taas nationalismi on vain aate siitä etyä meill on kansa ja identiteetti. Nimimerkki YksinkertaistaeiköVain siis tuomitsee sekä suomen itsenäistymisen että Jugoslavian hajoamisen. Jugoslavia sitäpaiitsi hajosi koska kaikki eivät halunneet olla serbejä ja puhua pelkkää serbiaa. Myös Suomi tulee hajoamaan jos suomenruotsalaisten ja saamelaisten sortaminen jatkuu.

    >Isänmaallisuus on sitä että uusnatsit hakkaa kaduilla pakolaosia kun taas nationalismi on vain aate siitä etyä meill on kansa ja identiteetti.

    Kiintoisaa käsitteiden uudelleenmäärittelyä. Asiahan on suunnilleen päinvastoin.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Äärinationalismin vaaroista on muuten runsaasti esimerkkejä. Ihan viime vuosisadalta euroopasta. Ilmeisesti et tunne historiaa kun et tuota ymmärrä.

    Niin on myös tuosta kommunismista ja marxismista, jota viheravsemmisto ajaa nykyään raivokkaasti. Kommunismi on tappanut miljoonia ihmisiä! Vihervasemmisto pitäis kieltää lailla!

    Äänestä

  • YksinkeraistahanSe kirjoitti:

    Tosin "vihervasemmisto" ei aja kommunismia eikä marxismia. Joten kommenttisi on jälleen kerran merkityksetön.

    Äänestä

  • YksinkeraistahanSe kirjoitti:

    Niin on myös tuosta kommunismista ja marxismista, jota viheravsemmisto ajaa nykyään raivokkaasti. Kommunismi on tappanut miljoonia ihmisiä! Vihervasemmisto pitäis kieltää lailla!

    moni persu on ajatuksiltaan lähempänä natseja kun kukaan "vihervasemmistolainen" kommunismia tai marxismia.

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Kuka on sellainen isänmaallinen joka kannattaa Hitlerin touhuja (se ei tee isänmaallisista natseja jos kourallinen nahkatukkia maassamme)? Uskovaiset ei varmasti kannata uusia holokausteja joissa juutalaisia -ja eri rotuisia, tai ketään tapetaan.

    Minä puhun taas itsestäni koska tiedän mitä haluan tässä asiassa. Haluan vain sellaisen yhteiskunnan joka oli vielä 70-90 -luvuilla piste. Silloin oli työtä, toimeentuloa, ihmisillä edes jonkilaista moraalia, maa oli suomalaisten hallussa eikä niin kelvottomia päättäjiä kuin nyt, jotka ovat myymassä/lahjoittamassa maatamme pois kertakaikkiaan. Mitään muuta ei tarvita kuin tällainen vanhan hyvän ajan yhteiskunta takaisin.

    Simppa

    Vastaan;

    70-luvulla oli elämä toisenlaista kuin nykyään. Se oli monen täällä kirjoittavan lapsuutta.

    "Mitään muuta ei tarvita kuin tällainen vanhan hyvän ajan yhteiskunta takaisin."

    "Elämä on nyt vain sellaista, ettet voi astua kahdesti samaan virtaan."
    Me suomalaiset olemme halunneet muuttaa maailmaamme ja minusta näyttää nyt hyvältä. Moraali on suht kohdillaan, erilasuutta hyväksytään ja sen huomaa mm kulttuuritarjonnassa.
    Neuvostoliiton romahdettua voimme suuntautua länteen.

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Silloin oli ihmisillä töitä ja kansalla hyvinvointia vaikka vasurit yritti neuvostosysteemiä tänne. En kannata kasvotonta riistokapitalismia vaan pitää olla sääntelyä sopivasti. Tietyt tärkeän firmat pitää olla valtion omistuksessa. Nyt touhu on äärimmäisen raakaa työssäkäyville ja tämän allekirjoittaa työssäkäyvät ihmiset. Monessa suhteessa silloin elettiin paremmin. Kohtuu pitäisi olla kaikessa.

    ”En kannata kasvotonta riistokapitalismia vaan pitää olla sääntelyä sopivasti.”

    Niin, tuota ”riistokapitalismia” kutsutaan liberaaliksi kapitalismiksi ja kun valtio toimii, se on joko sosiaalista markkinataloutta tai vanhalta nimeltään sekataloutta.

    ”Kohtuu pitäisi olla kaikessa.”

    Juuri näin. Tämä nykyinen malli ei johda mihinkään hyvään. Mutta tämä nykyinen kehitys alkoi juuri tuolloin. Silloin alettiin vapauttaa markkinoita ja noudattaa sellaista talousoppia, josta jo Marx että suurkapitalisti Ford aikoinaan varoittivat.
    Sekä Karl Marx ja kapitalisti Henry Ford on päätyneet samaan oivallukseen:

    ”Tuotannon hedelmät, talouskasvu, tulisi jakaa kohtuullisen tasapainoisesti pääoman ja työvoiman välillä.”
    ”Jos liian suuri osa tuloista päätyy voittoina pääoman omistajille ja liian pieni osa heruu palkkoina tuotannon tekevälle työväelle, seuraa tästä ennen pitkää talouden lamaantumista ja lopulta pääoman ja työvoiman välirikko ja yhteenotto.”

    ”…Ford oivalsi, että lama-aikaan yleiset irtisanomiset ja palkkojen alennukset pahensivat yleistä talouden lamaannusta. Ja että hänenkin olisi turha jatkaa autojen valmistusta, ellei kansalla ollut varaa niiden ostamiseen.”

    Kansainvälisten suursijoittajien arvostama taloudellinen neuvonantaja Woody Brock : ”…työvoiman palkkatuloinaan saama osuus kansantuotteesta on useissa länsimaissa supistunut jokseenkin yhtä soittoa suunnilleen 1980-luvun alusta asti, kun taas pääoman osuus talouden kakusta on samaan aikaan kasvanut.”

    Absolute Return Partners -varainhoitoyhtiön johtajan Niels Jensen: ”…osoittaa omilla ja Brockin laskelmilla, että talouskehitys on asteittain heikentynyt yhä aneemisemmaksi kohti nyt pelättyä stagnaatiota suunnilleen samaa tahtia kuin työvoiman (=palkkatulojen) osuus talouskasvusta on laskenut ja pääoman (=yritysvoittojen) osuus on kasvanut.”

    Kuten artikkelin kirjoita päättää:”Niinpä talouspäättäjät tuskailevat nyt osin itse aiheuttamiaan talouden, yhteiskunnan ja politiikankin ongelmia.”

    ”Talouden ja politiikan eliitti ei vain haluaisi myöntää omaa osuuttaan ongelmien syntyyn.”
    http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000004895108.html

    Eli tuo olisi se oikea kohde sille kapinalle eikä suinkaan äärioikeiston tai uusnatsien kelkkaan hyppääminen.

    Fordin "mutteritalousoppi". Varsin mielenkiintoisen pyörän pisti Henry F myös pyörimään-

    "Henry Ford mullisti aikanaan teollisen tuotannon kahteenkin kertaan. Hänet tunnetaan yleensä liukuhihnan keksimisestä. Fordin suurempi innovaatio oli kuitenkin kahdeksantuntinen työpäivä. Ford oli sitä mieltä, että puhki väsytetyt työläiset eivät olleet riittävän tuottavia; työntekijöiden piti saada myös levätä. Sen lisäksi hän ounasteli, ettei riistopalkalla raatavien motivaatio ole kohdallaan. Palkat piti siis tuplata.

    Fordin yhtiökumppanit olivat kauhusta kalpeita. Eihän siinä ole minkään valtakunnan järkeä, että pudotetaan työtunteja ja vielä nostetaan palkkoja! Tuottavuushan romahtaa!

    Ford runnoi kuitenkin muutoksensa läpi. Sen seurauksena virkeämmät ja motivoituneemmat työntekijät käärivät hihat ja laittoivat töpinäksi. Tehtaiden tuottavuus - (https://ajattelunammattilainen.fi/tag/henry-ford/)

    Mielenkiintoista on myös IKEAN bonus työntekijöilleen , tonni € tilipussiin ylimääräistä. Miten optioiden kanssa mahtaa käydä?

    Ford edustaa sitä ”vanhaa kapitalismia” jossa työläisellä oli arvonsa. Hän teki päinvastoin kuin nämä nykyajan liberaalikapitalistit, eli nosti duunarien ostovoimaa korottamalla palkkoja, huolehtimalla jotta he oikeasti ovat kiinnostuneita työstään, eikä kuten nykyhallitus – tekee juuri päinvastoin.

    Jotenkin tuntuu että tätä tosiasiaa eivät nämä nyky ”oikeistotaistolaiset” halua tunnustaa, tai siksi halutaan ohjata ihmisten pettymys ja kiukku kohteeseen, jossa nimenomaan tämä ”eliitti” ei joudu kohteeksi.

    Ki-Kyn nimeen tässä loitsuan ja lyön taikarumpua.
    Meyer- telakan tj. Jan Meyer sanoi eräässä lehtijutuss, ettei suomalaisen ja saksalaisen palkoissa ole suurtakaan eroa mutta teillä (Suomessa) kaikki on niin kallista. Niin on ja siitä on tuoreet kokoemukset
    kun hiljan kiertelin Eurooppaa.
    Miksi ei talous vertailussa oteta huomioon ostovoimapariteettia ja/tai ostoskoria jolla mitattaisiin saman ammattialan "tuntimääriä" että kuinka monta tuntia työtä tarvitsee tehdä jotta saa ruokakorin maksettua.

    Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Kysyinkö sinulta jotakin? EN!

    Mene sitten pois keskustelusta, jos et halua osallistua siihen.

    Äänestä

  • idiootit kirjoitti:

    Mene sitten pois keskustelusta, jos et halua osallistua siihen.

    Enhän mene vaan odotan vastausta mummomuorilta jolle kysymyksen esitin.
    Et sinä määrää mitä minä teen ja mitä en. Minulla on oikeus valitea kenen kanssa keskustelen ja kenen kanssa en.
    Mitä muuten sinulla on tämän kejun aiheeseen sanottavaa?

    Äänestä

Olisiko syynä se, että isänmaallisuuden nimissä toimii näitä uusnatsiporukoita, Soldier of Odinin porukoita, SVl:ää jne. joita ei voi miksikään isänmaan toivoiksi yleensä kutsua kun taustalla on hyvin usein rikoksia, päihteiden väärinkäyttöä ja elättäjänä sosiaalitoimisto.

1Äänestä
  • NImenomaan. Isänmaallisuus -sana kuulostaa paremmalta kun äärinationalismi tai uusnatsismi.

    1Äänestä

  • Soldier of Odin on hyvä esimerkki patriooteista eli isänmaallisista, sellaiset rakastavat sydämmestään isänmaatan mutta lahtaavat sellaoset jotka heistä eivät kuulu Suomeen esim uskonnon, kielen, ihonvärin tai etnisyyden perusteella.

    Monella menee nykyään puurot ja vellit sekaisen, Odinin uusnatsi porukat eivät lainkaan edusta nationalismia vaan nationalismia on sitä kun puhuu suomen kieltä, edistää suomalaista kulttuuria, vetää suomenlipun salkoon 6.12. ja äänestää eduskuntavaaleissa hallitusta sekä elää vuorovaikutuksessa muiden kansanryhmien kansa. Nationalismi ei eli kansallisuus aate ei katso kuka on kuka vaan se on ajatus siitä että meillä on valtio, identiteetti ja itsemääräämisoikeus. Tämän valtion eli kansanryhmän jäseneksi kuten suomalaiseksi tekee se että asuu kirjoilla Suomessa tai muuten kokee olevansa suomalainen vaikka asuu jossain muualla.

    Mutta tätä ärsyttävämpää on se etteivät nykyään ihmiset osaa tehdä eroa nationalismin ja kansallissosialismin välille vaan pitävät näitä synonyymeinä. Mutta se ei ole niin, vaan kyse kahdesta täysin eri aatteesta ja se saa minut lyömään päätä seinään ihmisten typeryydelle.

    Äänestä

  • Täsmälleen noin.

    Kun noiden tyyppien annettiin ottaa käsite haltuunsa, se polki lokaan koko isanmaallisuuden tehden siitä "isam maalisuuta".

    Nämä äärioikeisto sekä uusnatsit ovat vieneet meiltä suomalaisilta niin liput kuin vaakunatkin.

    ”Kansallinen vaakuna¬eläin, kaikkien suomalaisten suojelija, on merkitysten taistelutanner. Sen välittämää viestiä omitaan kiihkonationalismin käyttöön.”

    Jokainen on kohdannut sen, kun jollain on joko leijonakoru tai merkki hihassa, sen kantaja on selkeästi joku rasisti tai uusnatsi. Tähän pitää tehdä muutos!

    ”Yksittäisen ihmisen keinot ovat leijonan pelastamisen kaltaisessa tempauksessa vähissä…”

    Ennen leijonaa vastaan hyökkäsivät nämä piirit:

    ”…syksyllä 1929, kun hörhöisänmaallinen Lallin-liitto ehdotti, että vaakunaan nostetaan leijonan tilalle karhu.”
    ”1930-luvulla karhuvaakunaa yritettiin saada aikaiseksi ihan valtioneuvoston asettaman komitean voimin, mutta suunnitelma hautautui…”

    ”…radikaalit kansallismieliset liikkeet lainaavat kuvastonsa aatteellisilta juuriltaan eli maailmansotien väliseltä saksalaiselta kansallissosialismilta…”

    ”PVL:n ja Suomen sisun ”itsetietoisista fasisteista” koostuviksi järjestöiksi, jotka eivät halua identifioitua ”likaisen työn tekijöihin”. Kuten Suomi ensin- ja Rajat kiinni -ryhmiin.”

    Siksi heitä pitää kohdella poliittisesti korresti.

    ”Näitä kadun miehiä – Silvennoisen sanoin ”hyödyllisiä hölmöjä” – fasistijärjestöt kuitenkin tarvitsevat, koska oikeistoradikaalitkin pyrkivät valtaan.”

    ”…tämän vähemmistön käsissä Suomen leijonan kasvot ovat ryvettyneet.”

    ”Kehotan jokaista ottamaan leijonan esille eikä jättämään sitä ääriporukoiden tunnusmerkiksi. Kyllä se meille kuuluu”,
    http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004892676.html?share=b82fe5ca84de834f443442ceffd7045f

    Joten emme anna näitä noin vain ääriporukoille -emme edes isänmaallisuutta!

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Täsmälleen noin.

    Suomen isänmaalliset tunnukset on riistettävä ne laittomasti ryöstäneeltä äärioikeistolta ja palautettava takaisin kansalle!

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Suomen isänmaalliset tunnukset on riistettävä ne laittomasti ryöstäneeltä äärioikeistolta ja palautettava takaisin kansalle!

    Suomenlippu, eduskunta ja itsenäisyyspäivä ovat nationalismia, ne kuuluvat koko kansalle.

    Äänestä

  • NaurutNaussukoille kirjoitti:

    Suomenlippu, eduskunta ja itsenäisyyspäivä ovat nationalismia, ne kuuluvat koko kansalle.

    Niin kuuluvat. Ne on nyt siis palautettava kansalle ääriainesten hallusta. Nationalismin kanssa nillä ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Niin kuuluvat. Ne on nyt siis palautettava kansalle ääriainesten hallusta. Nationalismin kanssa nillä ei ole mitään tekemistä.

    Kannatetaan.

    Varmaan Sinä kultivoituneena henkilönä tiedä kuka oli Heikki Ritavuori. Hän koki traagisen kohtalon ja sitä on kirjoitettu kiintoisa kirjakin. Lue se tai pyydä jonkun lukemaan sen Sinulle.

    Nationalismi loi Suomen, ilman sitä puhuisimme venäjää jossain päin Siperiaa pakkosiirrossa. Suomen lippu ja vaakuna ovat nationalismin symboleja, ne ovat kansallisia symboleja.

    Nuo ovat kaikkien Suomalaisten symboleja joita tietyt äärinationalistiset ryhmät yrittävät ottaa omaan propagandakäyttöönsä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Nuo ovat kaikkien Suomalaisten symboleja joita tietyt äärinationalistiset ryhmät yrittävät ottaa omaan propagandakäyttöönsä.

    Ja vielä väittäen toimintaansa "isänmaalliseksi".

    Äänestä

  • NaurutNaussukoille kirjoitti:

    Nationalismi loi Suomen, ilman sitä puhuisimme venäjää jossain päin Siperiaa pakkosiirrossa. Suomen lippu ja vaakuna ovat nationalismin symboleja, ne ovat kansallisia symboleja.

    saattaisimme olla myös osa menestyvää ruotsia koska nationalismi oli se joka veti suomea venäjän yhteyteen pois ruotsin yhteydestä..... ilman nationalismia meillä siis voisi mennä vielä paremmin kun nyt, ja olisi se näiden "isänmaallisten" haluama oma valuuttakin "kruunu".....

    Et voi muuttaa yleisiä käsitteitä, vaikka miten kovasti haluaisit. Korpinjämillä ei tehdä kenraalien töitä.

    Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    Varmaan Sinä kultivoituneena henkilönä tiedä kuka oli Heikki Ritavuori. Hän koki traagisen kohtalon ja sitä on kirjoitettu kiintoisa kirjakin. Lue se tai pyydä jonkun lukemaan sen Sinulle.

    Tiedän Elias Lönrutin, tiedän Jean sibeliuksen, tiedän Wolmar Schildtin, tiedän Minna canthin, tiedän Uno Cygnaeuksen, tiedän Alvar Aallon, tiedän Akseli Galen-Kallelan, tiedän Eliel Saarisen, tiedän Paavo Nurmen, tiedän Armi Ratian, tiedän Tove Janssonin, tiedän Hanna Parviaisen ja tiedän Eino Leinon. Kaikki he ovat suomalaisuuden ikoneita. Mutta en tie kuka kumma oli joku Heikki Ritavuori.

    ja ihan pari nimeä osasit kijoittaakin oikein.....

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Et voi muuttaa yleisiä käsitteitä, vaikka miten kovasti haluaisit. Korpinjämillä ei tehdä kenraalien töitä.

    En ole missään vaiheessa muuttanut yleisiä käsitteitä vaan kuunnellut peruskoulun historian ja yhteiskuntaopin tunneilla kun muita ei voinut aine vähempää kiinnostaa. Ja uskon ennemmin sitä mikä on totta enkä populistista mediaa jonka tarkoitus on nykyään kohuilla aikaansaada vain maksimaalinen voitto. Kansallinen herääminen oli kansallisuus aatteen eli nationalismin herääminen sen tuotoksiiamsuomen kielen vaaliminen, suomen kielisen koululaitoksen perustaminen, suomalaisen taiteen syntyminen ja kansallisten eli nationalisten symbolien kehittyminen kuten suomenlippu.

    Lisäksi kielitoimiston sanakirja määrittelee nationalismin seuraavasti:

    "nationalismi (taivutus: nationalismi/a, -lla jne.) kansallismielisyys, -kiihko; kansallisuusaate."

    Äänestä

  • fjkdsaloe kirjoitti:

    saattaisimme olla myös osa menestyvää ruotsia koska nationalismi oli se joka veti suomea venäjän yhteyteen pois ruotsin yhteydestä..... ilman nationalismia meillä siis voisi mennä vielä paremmin kun nyt, ja olisi se näiden "isänmaallisten" haluama oma valuuttakin "kruunu".....

    Jos Suomi olisi osa Ruotsia eli keisarivallan Venäjä ei olisikaan harjoittanut laajenemis pyrkimyksillään kolonialismia, ei Suomi olisi mikään menestyvä osa Ruotsia vaan nykyistäkin köyhempi ja harvaanasutumpi takapajula. Suomen siirtyminen kolonialismin seurauksena osaksi venäjää tuli suomesta Venäjän tsaarien portti länteen ja se mahdollisti hyvän kasvualusta teolistumiselle ja rautateiden kehittymiselle sekä teki Suomesta länsimaan, ja vielä sellaisen länsimaan jossa puhutaan ruotsin ja venäjän sijaan suomea eikä suomenkieli ole pahasta.

    Suomi ei todellakaan ollut mikään Venäjän siirtomaa, eli nyt menee kolonialismikin uusiksi...

    Siinä olet oikeassa että Ruotsin osana olisimme ruotsalaistuneet. Tuskin osaisimme edes kaivata omaa kieltämme enää. Ruotsissa ei ole takapajuloita eli elintasomme olisi noussut suunnilleen samoihin lahdentakaisen osan kanssa.

    Äänestä

  • NaurutNaussukoille kirjoitti:

    En ole missään vaiheessa muuttanut yleisiä käsitteitä vaan kuunnellut peruskoulun historian ja yhteiskuntaopin tunneilla kun muita ei voinut aine vähempää kiinnostaa. Ja uskon ennemmin sitä mikä on totta enkä populistista mediaa jonka tarkoitus on nykyään kohuilla aikaansaada vain maksimaalinen voitto. Kansallinen herääminen oli kansallisuus aatteen eli nationalismin herääminen sen tuotoksiiamsuomen kielen vaaliminen, suomen kielisen koululaitoksen perustaminen, suomalaisen taiteen syntyminen ja kansallisten eli nationalisten symbolien kehittyminen kuten suomenlippu.

    Lisäksi kielitoimiston sanakirja määrittelee nationalismin seuraavasti:

    "nationalismi (taivutus: nationalismi/a, -lla jne.) kansallismielisyys, -kiihko; kansallisuusaate."

    Kielitoimiston sanakirja on kovin lyhytsanainen, joten tarkennetaan.

    Itsenäisessä maassa nationalismi tarkoittaa nykyään useimmiten kansalliskiihkoa.

    Epäitsenäisessä, itsenäisyyteen pyrkivässä maassa se tosiaan tarkoittaa kansallisuusaatetta. Kansallisuusaate on nimenomaan itsenäisyyteen pyrkimistä tiedostamalla oma kansallinen identiteetti. Itsenäistyminen ikään kuin lakkauttaa sen, koska ei enää ole itsenäisyyttä jota kansallisuusaate tavoittelisi.

    Äänestä

  • NaurutNaussukoille kirjoitti:

    Tiedän Elias Lönrutin, tiedän Jean sibeliuksen, tiedän Wolmar Schildtin, tiedän Minna canthin, tiedän Uno Cygnaeuksen, tiedän Alvar Aallon, tiedän Akseli Galen-Kallelan, tiedän Eliel Saarisen, tiedän Paavo Nurmen, tiedän Armi Ratian, tiedän Tove Janssonin, tiedän Hanna Parviaisen ja tiedän Eino Leinon. Kaikki he ovat suomalaisuuden ikoneita. Mutta en tie kuka kumma oli joku Heikki Ritavuori.

    Ei se ole yhtään huono ajatus käydä, vaikka Wikistä vilkaisemasta kun joku uusi nimi tulee esiin.

    ”Ritavuori ei säikkynyt kiivasta äärivasemmistoa sen enempää kuin äärioikeistoakaan, vaan toteutti K.J. Ståhlbergin lähimpänä miehenä tärkeinä pitämiään uudistuksia.”

    ”Suomen tasavaltaisen hallitusmuodon hyväksyminen kesäkuussa 1919 oli pitkälti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toimineen Ritavuoren ansiota.”
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Ritavuori

    Hän oli yksi tärkeimmistä henkilöistä kun maatamme rakennettiin oikeusvaltioksi.

    ”Sisäministeri Heikki Ritavuori oli itsenäisyytemme alkuvuosien merkittävimpiä poliitikkoja. Hän toimi oikeusvaltion, tasa-arvon ja kansakunnan yhtenäisyyden puolesta. Näiden arvojen puolustaminen edellytti suurta rohkeutta tuon ajan yhteiskunnallisissa olosuhteissa.”
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/05/09/rikostarinoita-historiasta-sisaministerin-murha#media=79903

    Näitä rohkeita tarvitaan varmaan tulevaisuudessakin!

    Äänestä

  • NaurutNaussukoille kirjoitti:

    Nationalismi loi Suomen, ilman sitä puhuisimme venäjää jossain päin Siperiaa pakkosiirrossa. Suomen lippu ja vaakuna ovat nationalismin symboleja, ne ovat kansallisia symboleja.

    Termit ovat täällä ihan sekaisin. Suomen itsenäisyyspyrkimyksiin ei liittynyt nationalismin aatteita, ainoastaan halu olla itsenäinen kansakunta muiden kansakuntien joukossa.

    Isänmaallisuus on isänmaan rakkautta ja isänmaan hyväksi rakentavasti toimimista. Siihen ei liity nationalismiin liittyvää käsitystä omasta ylivertaisuudesta ja muiden halveksuntaa. Eikä sisäänpäin kääntymistä, joka on kansakunnan tuho. Seisova vesi ei hapetu ja kansakuntakin tarvitsee happea uusien ideoiden muodossa.

    Nationalismin juuret ovat huonossa itsetunnossa ja pelossa. Isänmaallinen tuntee oman arvonsa ja antaa arvon toisillekin. Ilman turhaa pullistelua.

    Äänestä

Kun joku omaa erilaisen katsontakannan kuin Sinä, niin lisää eteen sana: "uus- ".

Äänestä
  • Olet siis uusateisti, uushomo, uuskusipää jne......

    1Äänestä

  • ok.sitten kirjoitti:

    Olet siis uusateisti, uushomo, uuskusipää jne......

    Voi voi sentään. Tuntuu siltä mielipiteesi syynä on se, että älyllinen uusfanaattisuus syö Sinua sisältä päin :)

    1Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    Voi voi sentään. Tuntuu siltä mielipiteesi syynä on se, että älyllinen uusfanaattisuus syö Sinua sisältä päin :)

    Uusvajakkisuus on siis ongelmasi?

    Äänestä

  • ok.sitten kirjoitti:

    Uusvajakkisuus on siis ongelmasi?

    Olet todella hyvä keskustelija - kiitämme.

    1Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    Olet todella hyvä keskustelija - kiitämme.

    Uusvittuilu on sinun lajisi!

    Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    Olet todella hyvä keskustelija - kiitämme.

    Räyhis on palstan paras keskustelija: hän ei tarvitse ainuttakaan toista keskustelijaa saadakseen aikaan pitkän ketjun.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Räyhis on palstan paras keskustelija: hän ei tarvitse ainuttakaan toista keskustelijaa saadakseen aikaan pitkän ketjun.

    :D ...

    Äänestä

  • ok.sitten kirjoitti:

    Uusvajakkisuus on siis ongelmasi?

    Iskikö verbaalinen impotenssi? Kun argumentit loppuvat niin taannut lapsen tasolle. Mene kotiin kasvamaan.

    Äänestä

nyt voidaan miettiä että mikä itsenäisyys ei sitä ole koska päätökset tehdään Brysselissä herrat jotka myivät Suomen juhlivat

1Äänestä
  • Ja myös Suomalaiset isänmaanystävät ovat vaikuttamassa niihin päätöksiin. Parempi vaikuttaa kun olla vaikuttamatta.

    1Äänestä

  • Brysselissä vaikuttavat isänmaanystävät muuten saavat paljon enemmän aikaan tämän maan hyväksi kun esim. kadulla partioivat "odinin sotilaat" tai tällä pasltalla valittavat tyhjäntoimittajat kuten sinä.

    2Äänestä

  • Mitä hyötyä sinusta on muuten koskaan ollut isänmaallesi? Tai ihmiskunnalle?

    1Äänestä

  • Helvetin paljon mieluummin Brysselissä kuin Moskovassa.

    Äänestä

  • Typeriä väitteitä EU:sta. Tässä vaiheessa olisi jo korkea aika tietää, että suomalaiset ovat EU:ssa mukana ihan jokaisessa päätöksenteossa. Ja tärkeimmät päätökset alistetaan vielä Suomen eduskunnalle.

    Äänestä

Olisko se tapahtunut silloin kun suomen valtion kirkko oli mukana saksalaisten ja ruotsalaisten kanssa tappamassa omia uskovaisia?
Tai siinäkö vaiheessa kun kirkollisveronsa maksaneet uskovaiset eivät saaneet hautausmaille paikkaa vaan ovat maatumassa omaistensa hoitamissa haudoissa pitkin suomea, osa työväentalojen takapihoilla osoittamassa ettei suomen valtion kirkoon ja sen herra jumalaan voi luottaa...

1Äänestä

Vassujen kapina ja vallankumous isänmaallksuutta vastan sai pontta suvaitsevaisuudesta, klobalismistä jota Halonen lässytti.
Kirkko lähti mukaan muslimien hyysäämisellä ja ottamisella tänne lähimmäisen rakkauden nimissä. Jopa Suomen lain vastaisesti.

1Äänestä

"Isänmaallisuus" alkoi terminä saada negatiivisia konnotaatioita siinä vaiheessa, kun nahkatukkaiset leijonariipusmiehet alkoivat omia sanaa omalle vähä-älyiselle ideologialleen.
Alkaisi olla aika vaatia käsitettä takaisin. Siispä ilmoitan, että minä olen erittäin isänmaallinen tasa-arvoista avioliittoa kannattava, turvapaikanhakijoita suojeleva ja ylpeästi suomalainen mies.

2Äänestä
  • Unohdat, että vihervasemmisto on tehnyt isänmaasta kirosanan koska haluavat, että elätämme täällä kaikenmaailman muslimit!

    1Äänestä

  • Jffjj kirjoitti:

    Unohdat, että vihervasemmisto on tehnyt isänmaasta kirosanan koska haluavat, että elätämme täällä kaikenmaailman muslimit!

    Väärin. Isänmaa ja isänmaallisuus on väärässä käytössä näillä jotka käyttävät sanaa äärinationalismin tai äärikansallismielisyyden sijaan.

    1Äänestä

  • Hyvä. Vaatikaamme niin isänmaa kuin suomenlippu ja leijonavaakuna takaisin meille suomalaisille!

    Äänestä

  • Sama täällä. Olen erittäin isänmaallinen mutta samalla kansainvälisesti suuntautunut suomalainen. Tehnyt koko ikäni työtä isänmaan hyväksi niin Suomessa kuin ulkomailla. Se isänmaa, jota minä olen edustanut ei ole koskaan ollut nationalistinen. Eikä tule olemaan.

    Äänestä

KOTI, USKONTO ja ISÄNMAA, on alkuperäistä isänmaallista /Suomalaisuutta. Jos sinulle ei ole nämä kolme pilaria tärkeintä elämässä. Et ole isänmaallinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Tänäpäivänä tätä oikeaa oikeaa on enää vähän kansassa, toivottavasti kuulut tähän arvokkaaseen vähemmistöön. 60 luvulla alkoi isämaallisuus olla vasemmiston nousun myötä vähentyä. Veteraaneille sanottiin, kun he valittelivat vaivojaan, miksi menitte sinne? Vapapaussota vasemmiston ja Neuvostoliiton painostuksella muutettiin kansalaissodaksi.

Äänestä
  • "KOTI, USKONTO ja ISÄNMAA, on alkuperäistä isänmaallista /Suomalaisuutta."

    Mitä uskontoa tarkoitat? Suomalaisten alkuperäinen uskonto ei suinkaan ole kristinusko.

    3Äänestä

  • Suomalainen nationalismi rakennettiin KIELEN, KULTTUURIN JA KIRJAN varaan, sillä ei ole tekemistä KODIN, USKONNON JA ISÄNMAAN kanssa. Patriootit eli isänmaalliset sensijaan on rakennettu niiden varaan ja siksi isänmaalliset LAHTAAVAT ELI LYNKKAAVAT kaikki ne jotka ovat eri mieltä tai erillaisia sen suhteen mistä kodista, uskonnosta tai isänmaasta on kyse. Suomen lippu on nationalismia, sen käyttö vihaan ja rasismiin on patriotismia. Isänmaalliset ovat vain väkivaltaisia populisti öykkäreitä kaljamahoineen ja huonoine viinapäineen. Sen sisijaan nationalistit kunnioittavat omia ja muita ja elävät vuorovaikutuksessa.

    Äänestä

  • Mikä ihmiin kansalaissota ja mikä ihmeen vapaussota? Kumpaakaa sotaa ei suomi ole koskaan käynyt, itsenäinen Suomi on sotinut vain ainoastaan sisällissodan, talvisodan ja jatkosodan, ja näistäkin kahta viimeisintä sotaa ei välttämättä edes olisi ollut tarve käydä vaan niiltä olisi hyvin voitu välttääkin ja säilyttää silti itsenäisyys.

    Äänestä

  • SoriVain_SeOliKulttuuria kirjoitti:

    Suomalainen nationalismi rakennettiin KIELEN, KULTTUURIN JA KIRJAN varaan, sillä ei ole tekemistä KODIN, USKONNON JA ISÄNMAAN kanssa. Patriootit eli isänmaalliset sensijaan on rakennettu niiden varaan ja siksi isänmaalliset LAHTAAVAT ELI LYNKKAAVAT kaikki ne jotka ovat eri mieltä tai erillaisia sen suhteen mistä kodista, uskonnosta tai isänmaasta on kyse. Suomen lippu on nationalismia, sen käyttö vihaan ja rasismiin on patriotismia. Isänmaalliset ovat vain väkivaltaisia populisti öykkäreitä kaljamahoineen ja huonoine viinapäineen. Sen sisijaan nationalistit kunnioittavat omia ja muita ja elävät vuorovaikutuksessa.

    Korjaus, kansallisuusidentiteettiä rakennettiin kielen ja kulttuurin varaan. Sehän on eri asia kuin nationalismi. Mikään kansakunta ei ole nationalistinen syntyvaiheissaan, koska siinä vaiheessa luodaan vielä omaa identiteettiä.

    Nationalismi syntyy vasta paljon myöhemmin, kun jotkut alkavat pitämään omaa identiteettiään ylivertaisena muihin nähden. Isänmaallisuus ei nationalistille riitä. Jotta hän tuntisi olonsa turvalliseksi hänen on halveksittava muita ja suljettava rajat.

    Uskonto ei voi olla osa kansallisuusidentiteettiä, koska jokaisen kansan sisällä on monella tavoin uskovia. Puhumattakaan niistä, jotka eivät usko. Koti, uskonto ja isänmaa on tyypillinen sota-ajan mantra. Yksinkertaistavat yleistykset ovat tyypillisiä kun kansa halutaan saada yhden asian taakse. Isänmaallisuus on paljon moniulotteisempi asia.

    Äänestä

Meitä alettiin vetää höplästä EU:n liittymisen myötä, liittyminenkin tehtiin valheella. http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93719-voiko-sauli-niinistoon-luottaa-osa-1

Palstalla kitistään Aa-yhdistyksestä ja homoseksuaalien oikeuksien polkemisesta jatkuvasti viikko toisensa jälkeen – ja poliitikkomme myyvät kaikessa rauhassa maamme kansallisomaisuutta ulkomaille, velkaannumme hurjaa vauhtia, joka painaa ikeenä tulevien sukupolvien harteilla. Kaikki hyvin, maamme on rikas, parhaita aikoja elämme, ei hätää kunhan sirkushuveja (somekritiikkiä toissijaisista asioista) riittää. Oman maan itsenäisyys on hävettävää, maailmankansalaisuus hienoa ja tavoiteltavaa. Värillinen iho on suojakilpi, valkoihoiset syypäitä kehitysmaiden ongelmiin. Banaanin heittely valkoihoista kansallismielistä vastaan ei ole rikos, mustaihoista vastaan se on.

Aloitus koskee isänmaallisuutta. Miksi pitää tulla jankuttamaan homoista tai äärikansallismielisyydestä. Joku vertaa isänmaallisuutta rasismiin, joku sanoo sitä omahyväisyydeksi ja ennakkoluuloiksi, joku joksikin ääripääksi. Ei aito isänmaallisuus tarkoita paremmuutta tai vihaa muita maita ja kansoja kohtaan.

Aloituksessa kysellään, miksi suomalaisten esi-isien kovalla työllä hankkima maa pitäisi jakaa muslimien ja muiden suomalaisen identiteetin ja työn tuhoajien kanssa. Kysymys ei osoita äärikansallismielisyyttä vaikka palstajankkaaja paikalle lehahtikin vakijankutuksellaan. Jos kotiisi tunkeutuu vieraita, jotka alkaa öykkäröidä kodissasi, tietenkin käsket heidän poistua, eikä se ole rasismia. Miksi suomalaisten pitäisi antaa tuhota oma isänmaallisuutensa, rakkaus oma isänmaata kohtaan? Vihatako sitä pitäisi muslimien lailla? Ei suomalaisetkaan mene muihin maihin ja ala vaatimaan ilmaista elatusta, ei raiskaa lähes kaikkea liikkuvaa, ei suunnittele pommien heittelyä ym. aatekivaa askaretta uuden maan infrastruktuurin ja ihmisten tuhoamiseksi.

Laitan tähän videon, josta on oma aloitus:
https://www.youtube.com/watch?v=j9e_vcSut0A
sekä vastaavanlaisen totuudenpuhujan videon tyhjän jankkaajille:
https://www.youtube.com/watch?v=9EKQ9_naWJc

Isänmaallisuus koetaan joksikin äärioikeistolaisuudeksi ja natsismiksi vaikka natsismi on kansallissosialismia, siis vasemmistolaisuutta eikä mitään äärioikeistolaisuutta. Valtaosa esi-isistämme on ollut suomalaisia, jotka tätä maata ovat rakentaneet. Tähän yhteyteen muslimien ja muun uskoisten tai seks. suuntauksien vetäminen on lapsellista jankkaamista. Gutzeitit, Fazerit, Finlaysonit, Frenckellit ja muut tänne tulleet rakensivat Suomen teollisuutta, ei kupanneet valtiota ja ilmaista elantoa odottaneet. He painivat ihan eri sarjassa kuin nämä kehitysmaista tulevat nuoret miehet, jotka pyrkivät vain tuhoamaan maita, joihin vyöryvät. Edellä mainitsemani teollisuuden suurmiehet kääntyilevät varmasti haudoissaan nähdessään Suomen nykymenon, jossa muotoilun professorin avulla ohjataan uusia tulijoita Suomen uusiksi innovaattoreiksi kaarnalaivalla ja life seeker -metalliläpyskällä. He eivät ole mitään turvanhakijoita vaan paremman elämän etsijöitä, senhän isänmaalliset ovat tienneet alusta asti. On uskomatonta pelleilyä miten meitä viilataan linssiin ihan avoimesti. Mutta viilaajilla pokka kyllä pitää, se täytyy sanoa. :D
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/12/kaarnakippo-ja-suuri-tulevaisuus.html

Tämä palsta saa voimaan pahoin. Kun eka sivu on täyttynyt pelkistä Aa-yhdistys ja räyhä-aloituksista, olen pitänyt taukoa. Asiallista keskustelua ei synny, ja jos aloitus on asiallinen, aina siihen tulee ateistit jankuttamaan ohi aiheen henkilöistä riekkuen.

Äänestä
  • "Joku vertaa isänmaallisuutta rasismiin, joku sanoo sitä omahyväisyydeksi ja ennakkoluuloiksi, joku joksikin ääripääksi. Ei aito isänmaallisuus tarkoita paremmuutta tai vihaa muita maita ja kansoja kohtaan."

    Tuossa olet aivan oikessa.

    "Isänmaallisuus koetaan joksikin äärioikeistolaisuudeksi ja natsismiksi..."

    Näin on ja siksi sitä vastaan tulee nousta, jottei se jää noiden tallottavaksi.

    Ja, juu maahanmuuttajat eivät olet välttämättä turvapaikanhakijoita eli sotaa ja sortoa paossa, vaan juuri niitä "elintasopakolaisia" jotka tulevat suomeen saadakseen itselleen paremman elintason tai koulutuksen.

    Taitavat nuo räyhä aloituksen ja kommentit olla kyllä vähän toisaalta...

    1Äänestä

  • >jos aloitus on asiallinen, aina siihen tulee ateistit jankuttamaan ohi aiheen henkilöistä riekkuen.

    Nyt et varmasti puhu tästä palstasta... :D

    1Äänestä

Vihervasurit Venäjälle!

Äänestä
  • Fundisrasistit Unkariin!

    Äänestä

  • Pilvellä Amsterdamiin!

    Äänestä

On sotaveteraanien häpäisyä antaa valkoisen ruusun ansiomerkki somalille joka meinasi (kenties tarkoituksella) ajaa suomalaisten päälle autolla.

1Äänestä
  • Jaa siis kenelle...?

    1Äänestä

  • Ei ole! On rasismia ja kotoutumisen vastaista olla antamatta sitä!

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Jaa siis kenelle...?

    Matti-tädille peppuasi!

    Äänestä

  • Juttuhan menee niin, että eri tahot esittävät keille mitali annetaan ja presidentti ne myöntää.

    ”Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille tunnustukseksi huomattavista siviili- ja sotilasansioista. Myös ulkomaalaisia voidaan palkita ritarikuntien kunniamerkeillä.”
    http://www.ritarikunnat.fi/index.php/fi/

    Äänestä

Teillä "isämmaallisilla" moni muukin asia johon koskette pyrkii muuttumaan paskaksi.

Älkää koskeko mihinkään.

Äänestä

Suomineito on mummomuori...khihihihi...ja päinvastoin?...khihihii! (¿')

Äänestä
  • Nimimerkki "mummomuori" edustaa varsin hyvin ajattelevaa ja asioista perillä olevaa Suomalaista.

    Toisin kun suurin osa näistä ns. "isänmaanystävistä" jotka vain räyhäävät, solvaavat ja syyttelevät ilman että ymmärtävät asisoista yhtään mitään.

    1Äänestä

  • Sine ylen sankia prihakin täällä vain hihittelemässä taas. Mene jakamaan leipää lapsille, että edes jotain hyödyllistä joskus tekisit!

    Äänestä

Milloin isänmaallisuudesta tuli kirosana? Silloin kun ihmiset alkoivat ostaa ulkolaisia tuotteita koska ne olivat hieman kotimaisia halvempia. Ja yleensä paljon huonompiakin.

Äänestä

Nyt on vastustettava rasismia eli isänmaallisuutta, koska Suomeen tarvitaan lisään maahanmuuttajia.

Äänestä
  • Opettele suomea, kun täällä kerran asut. Rasismi ei ole koskaan ollut isänmaallisuuden synonyymi.

    Äänestä

Epäisänmaallinen natsi on mahdottomuus, kuten suvaitsevainen muslimi.

Äänestä
  • Todistapa tuo jälkimmäinen väitteesi oikeaksi.

    1Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Todistapa tuo jälkimmäinen väitteesi oikeaksi.

    Suvaitsevaista muslimia ei Suomessa olekkaan sillä kaikki suvaitsevaiset maahantulijat kääntyvät kristityiksi tai ateisteiksi riippuen siitä kumpi käännyttää tehokkaammin ja kumpaan tämä haluaa kääntyä.

    Äänestä

  • TotisestiTotta kirjoitti:

    Suvaitsevaista muslimia ei Suomessa olekkaan sillä kaikki suvaitsevaiset maahantulijat kääntyvät kristityiksi tai ateisteiksi riippuen siitä kumpi käännyttää tehokkaammin ja kumpaan tämä haluaa kääntyä.

    Montako muslimia siis tunnet?

    Äänestä

  • Kaikki natsit ovat erittäin epäisänmaallisia.

    Äänestä

  • Huhheijaa. Minä tunnen kymmeniä suvaitsevaisia muslimeja. Jokaisesta ihmisryhmästä löytyy sekä liberaaleja, keskitien tallaajia että myös ääriänkyröitä. Kannattaa tutustua ihmisiin, eikä vain rakennella ruudun ääressä kuvitelmia heistä.

    Äänestä

  • Suomen vastarintaliike on esimerkki epäisänmaallisesta natsijärjestöstä. Suomi ei pojille riitä, vaan he havittelelevat pohjoismaista kansallissosialistista valtiota. Järjestöä johdetaan Ruotsista. Ruotsalaiset natsit ovat myös venäjämielisiä ja levittävät sivuillaan Putinin propagandaa. Venäjä on tunnetusti rahoittanut eurooppalaisia uusnatseja. Selittäkää ihmeessä mikä tässä on isänmaallista?

    Äänestä

  • Kun sinä Simelius olet kovasti isänmaallinen, niin pitäisikö sinun mielestäsi meidän liittyä Natoon?

    Äänestä

  • Eihän tuolla mistään isänmaallisuudesta ole edes kyse?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Eihän tuolla mistään isänmaallisuudesta ole edes kyse?

    Ei olekaan.
    Simelius diggaa Putinia Venäjää ja Neuvostoliittoa.
    Sama simppelisimelius joka ei ennen osannut kunnolla edes kirjoittaa, kirjoittaa nyt välillä ihan luettavaa, Venäjä-myönteistä propagandaa.
    Simelius taitaa olla Pietarin trolleja.
    Vaikka eikö noissa uusnatsipiireissä toisaalta digattu Putinia?

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Koita rakas ihminen ymmärtää että en ihaile Venäjää erityisesti. Haluan vain itsenäisyyden takaisin.

    Äänestä

Mä oon unohtanu koko isänmaallisuuden.

Mulle riittää 0,2 ha tontti, siellä voi omalla maalla.

Mitä ulkopuolella tapahtuu ei kuulu minulle.

Äänestä
  • Onko tuo sitä "pohjanmaalaista" isänmaallisuutta :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

SuomenSisu_ kirjoitti:

Kohta juhlimme Suomen 99v päivää.
Miksi isänmaallisuudesta on tehty suoranainen rikos ja miksi isänmaallisia vainotaan ja yritetään vaientaa ja syyttää jopa rasisteiksi?

Onko unohdettu miksi esi-isämme tämän maan meille taistelivat ja minkä hinnan menneet sukupolvet ovat maksaneet sen rakentamisesta?
Nytkö se pitäisi jakaa musulmaanien ja muiden suomalaisen identiteetin ja työn tuhoajien kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu