Turvapaikanhakijoiden aiheuttama turvattomuus

Nythän Suomessa on käynyt niin, että turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet turvattomuutta maahan. Punahilkkatutkijan vakuutteluista huolimatta myös terroristien soluttautuminen on mitä ilmeisimmin tapahtunut. Ainakin yksi suomalainen on kuollut viime syksyisen turvapaikkaturistilauman tuotoksena, aiemmista tulijoista on kuolemantapauksia tullut vielä enemmän, mm. elävältä polttamisineen. Raiskaukset ovat lisääntyneet jne.

Ihannetilannehan olisi, että turvapaikanhakijat eivät aiheuttaisi ollenkaan turvattomuutta. Tähän pääseminen ei näyttäisi nyt edes olevan tavoitteena. Vaikeahan siihen olisi toki päästäkin, jos rajat ovat auki ja tunnistamattomilla terroristeillakin vapaa liikkuvuus maan sisälläkin.

Mikä sinunsta olisi siedettävä määrä turvattomuutta, jonka turvapaikanhakijat saisivat maassamme aiheuttaa? Miten tuolle tasolle voitaisiin päästä?

Minusta siedettävä taso olisi alle puolessa kantaväestön rikollisuudesta. Siihen pääsemikseksi eräs vaihtoehto olisi, ettei taikasana toimisi rajalla kuin naisten ja heidän mukanaan olevien alle metrin pituisten lasten osalta. Virossa pidetään turvapaikanhakijat vangittuina ennen päästöstä. Ei ole kuulunut, että olisivat aiheuttaneet turvattomuutta.

Onko turvattomuus sinusta ongelma? Turvapaikkaturistien osaltakinko?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Turvattomuuden tuonti Suomeen ei ole hyväksyttävää missään tapauksessa, vaan päinvastoin Suomea pitää parantaa ja kehittää, kuten teimme ennen massamaahanryhtäystäkin ja teemme entistäkin viisaampine myös sen jälkeen.

Paperittomien ja maahanmuuttoturistien omavaltaista vaeltelua Suomessa tai muualla Euroopassa ei saa enää sallia: JOKAINEN ON PALAUTETTAVA JOKO LEIREILLE TAI KOTIMAAHANSA!

SUOMEN VOIMAVAROJEN TUHLAUS JA MAAMME KURJISTAMINEN ON LOPETETTAVA! EMME HALUA OTTAA TÄNNE MUSLIMEITA EMMEKÄ KOSKAAN TULLA HEIDÄN KALTAISEKSEEN! TÄMÄ SELVÄ! RAJAT KIINNI JO JO JO JO JO JO JOJO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Aloittaja

    Nollatoleranssiin on vaikea päästä nykytilanteesta. Jos päästäisiin edes siedettäväksi koettavaan tilanteeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Nythän Suomessa on käynyt niin, että turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet turvattomuutta maahan. Punahilkkatutkijan vakuutteluista huolimatta myös terroristien soluttautuminen on mitä ilmeisimmin tapahtunut. Ainakin yksi suomalainen on kuollut viime syksyisen turvapaikkaturistilauman tuotoksena, aiemmista tulijoista on kuolemantapauksia tullut vielä enemmän, mm. elävältä polttamisineen. Raiskaukset ovat lisääntyneet jne.

Ihannetilannehan olisi, että turvapaikanhakijat eivät aiheuttaisi ollenkaan turvattomuutta. Tähän pääseminen ei näyttäisi nyt edes olevan tavoitteena. Vaikeahan siihen olisi toki päästäkin, jos rajat ovat auki ja tunnistamattomilla terroristeillakin vapaa liikkuvuus maan sisälläkin.

Mikä sinunsta olisi siedettävä määrä turvattomuutta, jonka turvapaikanhakijat saisivat maassamme aiheuttaa? Miten tuolle tasolle voitaisiin päästä?

Minusta siedettävä taso olisi alle puolessa kantaväestön rikollisuudesta. Siihen pääsemikseksi eräs vaihtoehto olisi, ettei taikasana toimisi rajalla kuin naisten ja heidän mukanaan olevien alle metrin pituisten lasten osalta. Virossa pidetään turvapaikanhakijat vangittuina ennen päästöstä. Ei ole kuulunut, että olisivat aiheuttaneet turvattomuutta.

Onko turvattomuus sinusta ongelma? Turvapaikkaturistien osaltakinko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu