Kansalaiset veronmaksajat ja kaikenlaisten etujen saajat, me maan päättäjät hallituspuolueissa tuomitsemme - kuten kaikki tietää, Keskusta, Kokoomus ja Persut kokoonpanossa olemme yksimielisesti nyt tuominneet Imatran kaltaisen viattomien murhan!
Emme hyväksy kuten jo aikaisemmin itse Talvivaara -ryöpytyksessä ollut hra puheenjohtaja Sipilä ilmoitti aikaisemmin -emme hyväksy lainkaan tätä murhaa!
Tulemme tekemään tämän tapahtuman johdosta toimenpiteitä ja tulemme muokkaamaan lakia vielä ankarammaksi kansalaisille, jotta tässä maassa eläminen niskuroivalle kantaväestölle olisi entistäkin hankalampaa!
Lisäksi tulemme rikastamaan maan populaatiota lisäämällä maahanmuuttoa ja turvapaikkojen myöntämisen kautta, ja samassa suhteessa tulemme hakemaan lopullisia ratkaisuja miten toimitaan hallitustamme eli meitä kritisoiville kansalaisille?
Mikä on varmaa ja jo käynnistettykin lisäämme poliisin valtaa ja heidän oikeuksiaan saattaa niskuroivat pois lopullisella tavalla joko vangitsemalla tai muulla lopullisella tavalla jota emme voi paljastaa!
Valvontaa lisätään ja kansalaisia seurataan jatkossa enenevässä määrin, sekä netissä että muualla yleisillä paikoilla, ja naapureita ja kaikkia pyydetään valvomaan toisiaan ja ilmiantamaan epäilyttäviä, oli rva ministeri Risikon toiveen mukaista josta kertoi toiveensa jo ilta-uutisissa (Yle tv1) sunnuntain 4.12.-16 haastattelussaan!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos kyseessä oli suvakkeja niin voi tätä onnen ja riumun päivää...