Ehrnroth oli omien murhaaja !

Viime lauantain Iltalehti kertoo miten Ehrnroth antoi käskyn ampua koko tykistöllä Äyräpään kirkon mäkeä 7.7.44 kun hänelle kerrottiin, että "siellä heiluu jotain valkoista seipään nenässä". Valkoisen heiluttajat olivat omia antautuvia, joilla tilanne oli toivoton kun Ehrnroth jätti heidät sinne uhreiksi.

Mutta tunnetustihan rikollisia, murhaajia ja tunnottomia psykoja palvotaan sankareina. Näinhän kerrotaan palvotun Pohjanmaan puukkojunkkareita heidän vanhuudessaan, korkeasti kunnioittaen.
351597
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Aatun käskemän tuliotuksenalta oli omat antautuneet viety pois. Yksikään ei edes haavoittunut.
Tulitus esti vihollisen hyökkäyksen välittömän jatkumisen.

1Äänestä
  • ------Aatun käskemän tuliotuksenalta oli omat antautuneet viety pois. Yksikään ei edes haavoittunut.---

    Anna edes yksi dokumentti, joka todistaisi tuon. Kun valkoinen heilui niin tuli avattiin heti eli ketään ei oltu ehditty viedä minnekään.

    1Äänestä

  • mm. vankeudesta palannut luutnantti, joka oli antautuneen osaston vanhin.

    Tämä asia on jauhettu kymmenet kerrat näillä palstoilla.

    Eihän stallarit tietenkään tiedä mistään mitään.

    1Äänestä

  • oli Erkki Aukio, jonka kanssa olen keskustellut asiasta.

    Äänestä

Omin sanoin hän kirjoittaa.

7.7 klo 13.20 aloitti vihollinen voimakkaan tykistövalmistelun ja sen jalkaväki ryhmittyi hyökkäämään koko sillanpäätä vastaan painopisteen ollessa Harjulan suunnalla. ErP25:n miehitys irtaantui nytkin paikoin laukaustakaan ampumatta. Majuri Kuusinen siirtyi noin klo 14.00 Vasikkasaareen ja joukot seurasivat häntä järjestymättömänä ja pakokauhuisena laumana. Kapt. Talvitie yritti järjestää Kirkkomäellä viimeistä vastarintaa, mutta ei onnistunut hillitsemään pakenijoita. Hajanaista vastarintaa jatkui kirkon raunioissa klo 15.33 saakka, jolloin jäljelle jääneet noin 30 miestä antautuivat. Sillanpäähän kohdistettiin kaikkien aseittemme kiivas tuli-isku. Klo 15.46 vetäytyi suurin osa Mustasaaren puolustajista ja myös Vasikkasaarella ilmeni pakokauhun tartuntaa. Ankarilla vastatoimenpiteillä saatiin Saarilohkon puolustus kuitenkin pian vakiinnutetuksi.

1Äänestä

Sota on semmoista,puolin ja toisin tulee ruumita sekä puolin ja toisin tulee sankareita!

1Äänestä
  • Sota on sotaa, ja sen mukaan ollaan ja mennään,tuli ruumita tai ei,sankareista puhumattakaan.

    1Äänestä

  • Sodassa sankariksi pääsee tappamalla, tai tulemalla tapetuksi. Et oikeastaan voi hävitä.

    2Äänestä

Koko tykistö ja kaikki heittimet, kirkon tukikohtaan - tulta!

Tässä kirjassa Sinerma kertoo sivulla 245-246:

Kello 15.33 tykistön tulenjohtaja ilmoitti, että kirkonmäellä on parikymmentä miestä antautumispuuhissa; jotakin valkoista heiluteltiin siellä seipäännenässä. Tieto kulki nopeasti komentopaikalle. Jos kirkonmäki menetettäisiin, olisi koko JR 7:n lohkon vastaranta vihollisen hallussa. Nyt olisi tärkeätä estää lisäjoukkojen tulo sekä rannan hyväksikäyttö. Ehrnroothin ratkaisu oli yksinkertainen: - Koko tykistö ja kaikki heittimet, kirkon tukikohtaan - tulta!
Komentajan asema ei sillä hetkellä ollut mitenkään herkullinen, mutta mäki kuhisi vihollisia. Lihavampaa maalia tuskin olisi löytynyt. Kello 15.40 kohdistettiin sillanpäähän kaikkien raskaiden aseiden voimakas tulitus. Vihollisia kaatui kymmenittäin mutta todennäköisesti myös vangiksi antautuneita omia miehiä. Oli kysymyksessä pakkotilanne; ammuttiin jotta voitaisiin pelastaa enemmän. Sodan vaihtoedhdot ovat usein: paha ja vielä pahempi. Tämä tapaus on kuitenkin sellainen, jonka Ehnrooth haluaisi saada pois mielestään."

Sinerma Martti Adolf Ehrnrooth sodan ja rauhan näyttämöllä
WSOY, 1981, 454 s., 1. painos

-

On se kummallista kun suomalainen tykistö oli niin tehotonta omia ammuttaessa, mutta valtavan tehokas kun vihollista moukaroitiin. Jopa Suomen Kenttätykistön historia vähättelee ja puhuu tulipeitteen ampumisesta yhdellä patteristolla.

Sinerma oli itse tykistön upseeri ja tuo yllä oleva juttu perustuu Aatun haastatteluun.

1Äänestä

Äyräpään kirkonmäen "Kirkonmenot 7.7.1944" oli karua kuunneltavaa!

Vedä sinne koko voimallasi! Vieläpä oikein toisen upseerin kirjoittamana!

Ari Rautala: "Sotiemme taistelupaikoilla", Gummerus 2004, kerrotaan
sivulla 124 Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä
mm. näin:

"Iltapäivällä oli kirkonmäellä enää hajanaista vastarintaa, joka päättyi
siellä olevien noin 30 puolustajan antautumiseen. Kaikkiaan venäläiset
saivat vajaat sata vankia. Vangit ryöstettiin, haavoittuneita ammuttiin
hengiltä tai alastomia suomalaisia ajettiin Vuokseen, jonne heidät
ammuttiin. Useimmat kuitenkin säilyttivät henkensä ja joutuivat
sotavankeuteen.

Everstiluutnantti Ehrnrootin ollessa etukomentopaikallaan seuraamassa
sillanpään viimeisiä taisteluja hän näki kirkonmäen viimeiset
tapahtumat. Hänen tulenjohtopäällikkönsä kysyi: -Mitä me nyt teemme?
Tuolloin Ehrnroot oli miettinyt hetken: Siellä on vielä omiakin, osa
vankeina, osa haavoittuneina ja osa uimataidottomina. Mutta siellä on
myös vihollisisa, jotka tulittavat kiivaasti virran yli pyrkiviä ja
jotka valmistautuvat Vuoksen ylitykseen. Se painoikin eniten
vaakakupissa ja hän olikin vastannut: -Vedä sinne koko voimallasi!

Kun KYMMENEN patteriston tuli -josta suuri osa oli raskaista- myllersi
taisteluiden ruhjomaa Äyräpäänharjua, oli eversti kääntänyt katseensa
muualle ja huokaissut tukahtuneesti: -Voi niitä onnettomia, jotka jäivät
tuonne! Niin, hän näki sitten aikanaan noita miehiä heidän palattuuaan
sotavankeudesta. Tiedusteltuaan, miltä heistä tuntui joutuessaan oman
tykistön tuleen, oli eräs paljon kokenut taistelija vastannut silmäänsä
räpäyttämättä: -Se oli kuin viimeinen tervehdys komentajalta."

Matti Koskimaan kirjassa Murtajan Tykistö, 2.Divisioonan tykistön
taistelut 1941-1944, WSOY 1994 kerrotaan sivuilla 205-206 Äyräpään
kirkon tykistökeskityksestä ja tästä nimenomaisesta tapauksesta
seuraavasti:

Vihollinen aloitti kello 13.20 voimakkaan tulivalmistelun sillanpään
kaakkoisosan rippeitä vastaan ja hyökkäsi kello 14. Majuri Kuusinen
antoi kello 14 joukoilleen käskyn irtautua. Osa sillanpään joukoista
pureutui vielä rauniokirkon maastoon ja jatkoi taistelua JR 7:n
tykkikomppanian päällikön, kapteeni A. Talvitien johdolla. Kun
vihollinen hyökkäsi kahdella pataljoonalla, joutuivat viimeisetkin
joukot irtautumaan Vasikkasaareen. Noin 30 miestä viivytti vielä kirkon
raunioissa. Heidät venäläiset ottivat sotavangeiksi. Tässä vaiheessa
sillanpäähän ammuttiin patteriston peite. Sen tarkoituksena oli
vihollisen hidastaminen ja ajan voittaminen omille, Vuoksea ylittäville
miehille. Valitettavasti tulen alle jäi myös omia miehiä kirkon raunion
luona.

Matti Kuusen silminnäkijätodistuksen mukaan tapahtumien kulku oli aika
pitkälti tällainen:

Pervitiniä käytti muun muassa Mannerheimristin-ritari, jalkaväenkenraali
Adolf Ehrnrooth. Komentaessaan rykmenttiä Karjalan kannaksen
torjuntataisteluissa 1944 Ehrnrooth söi pervitiniinä niin ahkerasti,
että hän joutui klassiseen päihderiippuvaisen kierteeseen: vuoroin
piristeitä, vuoroin unilääkkeitä. Rintamatilanteen muuttuessa
unilääkkeiden voimalla nukahtanut Ehrnrooth jouduttiin usein
herättämään. "Tuskallisesti tajuihinsa" palanneen Ehnroothin
vihanpurkaukset rajoittuivat tavallisesti kiivaaseen sanailuun,
kirjoittaa Ehrnroothin alaisena palvellut akateemikko Matti Kuusi
(1914-1998). "Mutta kun tykistön yhteysmies viestitti, että äyräpään
kirkonmäellä heilutettiin valkoista lippua, miltei tajuton everstimme
tilasi sikäläisiin [suomalaisten] asemiimme patteriston iskun."

http://www.kultti.net/jutut/2001/40_sisutabletteja.html

Pentti Syrjän kirja Raskas Jotos kertoo saman tapauksen.

Tässä on eräs kertomus:

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/jatkosota/sotavanki.htm

Sotavanki

Tapio Skog, Erkki Aukion haastattelu:

..Suomalaiset juoksutettiin pois tykistökeskityksessä. Miehiä oli
tuolloin siinä joukossa parikymmentä...

Suomen Kenttätykistön Historia, osa 2: 1939-1945, Vuosalmen taistelut,
sivulla 439:

"Noin 30 miestä viivytti vielä kirkon raunioissa. Heidät venäläiset
ottivat sotavangeiksi. Tässä vaiheessa sillanpäähän ammuttiin
patteriston peite. Sen tarkoituksena oli vihollisen hidastaminen ja ajan
voittaminen omille Vuoksea ylittäville miehille. Valitettavasti tulen
alle jäi myös omia miehiä kirkon raunioiden luona."

1Äänestä

Tärkeintä,että saatiin sankarihautoihin täytettä.

1Äänestä

On tietenkin se, että kirkon vielä 7.7.1944 pystyssä olevat seinät lentelivät mäkeen palasina.

Äänestä

On luonnollista että palstan jämästallareille kaikki ryssien lahtaamisessa ja Suomen puolustuksessa kunnostautuneet ovat pahiksia. Tottakai.
Veteraanit ja heidän komentajansa olivat pääosin hyviä miehiä. Toisin kuin yksikään näistä itkua ja kirkumista päästelevistä hiirulaisneideistä. Täyspaskoja vätyksiä, yhteiskunnan loisia.

Äänestä
  • Hysteerinen tulenaloitus, venäläiset hyökkäsivät vasta 9.7., missä tykit olivat silloin.

    Äänestä

  • ------Suomen puolustuksessa kunnostautuneet----

    Juu, noin vähä-älyisimmät kehuvat omien sotilaiden tapattajaa.

    Äänestä

Ehrnroth ei tunnetusti hyväksynyt antautumista missään tilanteessa vaan aina olisi sotilaitten pitänyt tapattaa itsensä. Kostona antautumisesta se määräsi tämän tykistöiskun, halusi tappaa antautujat.

Äänestä

Ilmeisesti E. pelkäsi, että venäläisten suorasuuntaustykit ampuvat Kirkon mäeltä Vasikkasaaren linnoitteet taivaan tuuliin, mutta sitähän oli mahdoton estää.

Äänestä
  • Venäläiset nytkin kiersivät Vasikkasaaren, olisihan heidät voitu houkutella Vasikkasaareen ja tuhota sinne, nyt he ilmeisesti tulivat lossin kohdalla syöksyveneillä ja valtasivat koko seudun. Saatujen tietojen perusteella kuolleita Kirkonmäellä oli vain yksi kranaattia kohti.

    Äänestä

enrootti ei suuremmin ollut esissä kun muut aikalaiset elivät.
vasta vanhana miehenä ja julkisuuden viestintä tarpeiden mukaisesti alkoi enhroot sankariksi..

Äänestä

Raunion juttu muistuttaa hämmästyttävän paljon tätä Jermon kertomaa:

Aake Jermo: Teräsmyrskyssä loppuun asti, 1980

Sivut 175-177:

Viimeinen tervehdys komentajalta

sivu 175:

JR7:n taistelukertomuksessa sanotaan näin:

"Hajanaista vastarintaa jatkui kirkon raunioissa klo 15.33 saakka, jolloin jäljelle jääneet noin 30 miestä antautuivat. Sillanpäähän kohdistettiin kaikkien aseittemme kiivas tuli-isku."

sivu 176:

Kapteeni Talvitie ja kersantti Hämäläinen otaksuivat kumpikin lähteneensä viimeisenä Seiskan miehenä sillanpäästä. Sinne tulen ja savun keskelle jäi kuitenkin yksinäisiä vastarintapesäkkeitä, jopa yksittäissotureitakin.

"Ehrnroothin komentopaikalta oli näköyhteys Äyräpään kirkonraunioille. Seitsemännen päivän iltapäivällä tulenjohtaja selosti kuin paraskin Martti Jukola urheilukilpailuissa:
- Nyt kirkonraunion juurelle on nostettu valkoinen lippu...
Majuri Arimo katsoi kysyvästi Ehrnroothiin:
- Mitä tehdää? Ammutaanko? Minulla on kyllä jo oman esimieheni lupa.
Ehrnrooth mietti hetken. Sillanpäässä oli vielä omiakin miehiä. Kirkon raunioissa oli haavoittuneiden suojapaikka, jotkut saattoivat vielä tehdä poteroissaan vastarintaa, joku uimataidoton kyhjöttää kuopassaan, varmaan oli suomalaisia vankejakin." 

-

"Ehrnrooth kysyi Arimolta:

-Paljonko saat irti?
-Kahdeksan patteristoa
-Anna mennä kaikki!

Kun kahdeksan patteriston tuli-isku myllersi taistelujen ruhjomaa Kirkkoharjua, eversti käänsi katseensa pois ja huokaisi raskaasti:
-Voi niitä onnettomia, jotka jäivät tuonne.

Kieltää ei voine, etteikö siihen tuli-iskuun sisältynyt vahva annos katkeruutta, kiukkua ja mielenosoitusta. Ja ennen kaikkea kalleinta uhria vaativaa Vänrikki Stoolin henkeä, jonka mukaan vangiksi antautuminen on kuolemansynti."

Sivu 177:

"Venäläiset käyttivät tätä tuli-iskua propagandassaan runsaasti hyväkseen. Kiihkeä naisen ääni pauhasi kaiuttimella Vuoksen yli: 
- Hullu komentaja, joka ammuttaa tykistöllä omien miesten niskaan!
Joskus oli pantu puhumaan sotavanki, joka vannoi kostoa tapattajille ja kehui olojaan. 
Ehrnrooth tapasi myöhemmin kirkonraunioihin jääneitä miehiä. Hänen kysyessään miltä tunui joutua oman tykistön tulee, kersantti Arvo Lusenius - kokenut taistelija ja Ohdan ajoilta tuttu musiikkimies - vastasi rävähtämättä silmiin katsoen:
- Se oli kuin viimeinen tervehdys komentajalta.

Äänestä

Olisikohan Aatu ammuttanut JR 7:n miehiä samalla tavalla omalla tykistöllään kuin ammutti Er.P 25:n antautuneita miehiä? Lähtihän hänelle alistetut joukot sillanpäästä omin lupinensa kälppimään."

Tauno Rauman-Aalto kertoo kirjansa sivulla 139 kuinka viimeisestä sillanpäästä vetäydyttiin vastoin käskyä lyhyellä kolmen sanan radioviestillä "pakko luopua Hänninen". Tämän viestin hän siis lähetti itse radiollaan koska oli ainoana radistina sillanpäässä. Näin hän kumoaa väitteen, että sillanpää jätettiin vasta käskystä. Tuo käsky annettiin sen jälkeen kun joukot oli jo Vuosalmen takana. Kuitenkin Hännisen Mannerheim -ristin perusteluissa kerrotaan kuinka Hänninen jätti asemansa Äyräpäässä vasta käskystä. "Hän poistui kyllä sillanpäästä viimeisten joukossa, mutta oman harkintansa perusteella, ilman perääntymislupaa, kun miehet olivat vastaiskuissa huvenneet eikä mitään ollut tehtävissä. Tästä hän ansaitsi Mannerheimristin, koska uskalsi ja ymmärsi tehdä mitä teki." (s. 140) 

Rauman-Aalto Tauno Alusta loppuun Äyräpään tulihelvetissä - eli lapsisotilaan muisteluksia sotakesältä -44 

Kyllä tykistö olisi ulottunut tuonnekin Kylä-Paakkolan seudulle yhtä helposti kuin kirkonkin raunioihinkin ja siellä antautuneisiin Er.P 25:n miehiin. Äyräpään kirkonmäen veriset taisteluthan loppu jo 7.7.1944 antautumiseen. JR 7:n rippeet oli haalittu kiireesti pois, ettei niille tulisi antautujan osaa. Sen sai Er.P 25. "Kaunis-Adof" kyllä osasi taktikonnin. Muuttiko hän alkuperäisen käskynsäkin vielä jälestäpäin. Se alkuperäinen kun taisi kuulua ettei sillanpäästä tulla pois kuin kuolleena tai hänen käskystään, jollaista ei kuulemma tule. Nyt oli Aatu-parka Pervitiinipöllyissään unohtanut tyystin haavoittuneet, joita tuli paljon, suurin osa tappioista itse asiassa. Se lisättiinkin kuulemma käskyyn myöhemmin kauneussyistä, olihan "kaunis-Adolf" kyseessä!

Äänestä

Vuosalmi oli Tali-ihantal rinnalla toinen Kannaksen suurtaistelu ja MYÖS siinä saatiin torjuntavoitto, joskin tappiot olivat raskaat molemmin puolin! Torjuntataistelujen onnistuminen oli OLENNAINEN tekijä siinä, ettei vihollinen edennyt sisämaahan ja sota päättynyt ehdottomaan antautumiseen! Tässä keskustelussa keskityään kokonaisuuden sijasta lillukanvarsiin!

MITÄ OLISI TAPAHTUNUT, jos olisimme antautuneet ehdoitta? Maa olisi miehitetty, arviolta 300.000 naista olisi raiskattu ja olisimme olleet seuraavat 45 vuotta Baltian maiden kaltainen takapajula! Maahan olisi asutettu miljoona venäläistä auttamaan sosialistisessa työssä!

Kyllä veteraanit pelastivat meidät paljolta!

Äänestä

Vangiksi

Luutnantti Aukiolla oli varusteissa pyyheliina, jota voi hyvällä tahdolla sanoa valkoiseksi. Se kiinnitettiin laudan päähän ja nostettiin ylös. Sitä ennen Aukio sanoi, että ”minä käsken ja otan tietenkin vastuun. Mikäli joku haluaa yrittää ryssän massojen läpi, se sallitaan.” Kukaan ei lähtenyt. Ennen antautumista rikottiin aseet ja hävitettiin asiapaperit, joista saattoi koitua harmia.

Tulitus taukosi, Kädet nousivat antautumisen merkiksi. Puna-armeijan yliluutnantti veti Aukion katsomaan, kuinka paljon venäläissotilaita oli kuollut. Mies oli vihainen.

Lähellä ollut kirgiisi ampui erään suomalaisen haavoittuneen sotilaan. Todettiin myöhemmin, että se ei ollut ainoa tapaus.

Suomalaiset juoksutettiin pois tykistökeskityksessä. Miehiä oli tuolloin siinä joukossa parikymmentä. Välillä miehet pantiin istumaan, ja neuvostosotilaat ”sosialisoivat” saappaat, kellot, lompakot ja muut arvotavarat.

http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/ryhmia/150-ryhmia-6/kertomukset-34/347-sotavanki

Tapio Skog, Erkki Aukion haastattelu

Äänestä

:::::arviolta 300.000 naista olisi raiskattu :::::

Josko kertoisit mihin arviosi perustuu. Jos joku väittää, että 200 000 tai 400 000 niin miten todistat näiden olevan väärässä?

Äänestä
  • Aivan simppeli asia! Mukavaa, että Tarkkispoika haluaa pitää asiaa esillä:-D

    "Eri lähteissä arvioidaan, että puna-armeijalaiset raiskasivat sodan lopulla enemmän kuin 2 miljoonaa saksalaista naista ja lasta, joista arvioidaan 200 000:n kuolleen myöhemmin vammoihinsa tai tehneen itsemurhan, tai tulleen samantien murhatuksi. Jotkut näistä uhreista raiskattiin useaan kertaan, eräät 60 tai 70 kertaa. Kesän 1945 jälkeen alettiin raiskauksista rangaista eri tavoin, arestilla tai jopa teloituksella. Raiskaukset jatkuivat kuitenkin talveen 1947-48 asti, jolloin neuvosto-sotilaat pyrittiin eristämään saksalaisesta siviiliväestöstä.

    Budapestissa puna-armeija raiskasi arviolta 50 000 naista ja lasta miehittäessään kaupunkia. Yleensä unkarilaiset tytöt vietiin neuvostojoukkojen kasarmeihin, joissa heitä pidettiin vankeina, raiskattiin toistuvasti ja toisinaan murhattiin. Raiskaus-uhrien kansallisuus ei merkinnyt puna-sotilaille mitään, sillä he kävivät myös ruotsalaisen lähetystöhenkilökunnan kimppuun."

    Ja näin sanoo asiasta Beevor:

    Antony Beevor:

    Suomessa ainakin vanhemmat ihmiset tietävät kertomattakin, miten Suomen olisi käynyt, jos rintama olisi murtunut keväällä 1940 tai kesällä 1944.
    ”Me tiedämme, mitä Virolle, Latvialle ja Liettualle tapahtui, ja Suomen kohtalo olisi epäilemättä ollut paljon, paljon pahempi”, Beevor sanoo.
    ”Talvisodan nöyryytys oli venäläisille todella raskas. Kun siihen lisätään Suomen rooli Leningradin piirityksessä, armeijalle olisi varmasti annettu vapaat kädet Suomessa. Kosto olisi ollut hirveä.”


    Eversti S.Ahto kertoo:
    "Hyvää ei luvannut Suomelle vuoden 1941 neuvostopropagandakaan, joka sekin tavallaan heijasti maan johdon tahtoa. Neuvostoliiton myöhempi pääministeri Nikolai Tihonov julisti suomalaiset saksalaisiakin pahemmiksi rikollisiksi.
    Juuri suomalaiset, jotka toivoivat Leningradin pyyhkimistä maan päältä, olivat yllyttäneet saksalaiset piirittämään kaupunkia. Mitään myönteistä ei suomalaisissa Tihonovin mukaan ollut, vaan he olivat salamurhaajia, luonnon kurjia lapsipuolia, järjettömiä ja mielisairaita.


    Koska Leningradin valtaus ei ollut heille onnistunut, he olivat raivonneet Karjalan kannaksen rauhallisen neuvostoväen seassa tavalla, “joka asetti varjoon alhaisuudessaan, julmuudessaan ja terrorissaan jopa Gestapon julmimmat miehet”.

    Niin sanottu valtiollinen erityiskomissio julkaisi kesällä 1944 kommunikean, jossa suomalaisfasistisia maahantunkeutujia syytettiin mitä raskaimmista rikoksista.

    Suomen hallitus ja sotilasjohto olivat alistaneet Itä-Karjalan väestön “suomalaisten telottajien hirvittävälle kidutukselle” ja 40 prosenttia asukkaista oli kuopattu joukkohautoihin. Tavoitteena suomalaisilla oli ollut "koko väestön totaalinen tuhoaminen."
    Ev. Sampo Ahto.

    Neuvostopropagandit olivat siis paiskineet töitä stahanovilaisella innolla saadakseen soldaattinsa näkemään kaikenikäiset suomalaiset "fasistisina petoina".

    Kun 150 000 suojeluskuntalaista olisi ammuttavina, ja kymmenet tuhannet lämmittämättömissä härkävaunuissa matkalla Siperian vankileirien saaristoon, jäljellejääneet -naiset, lapset ja vanhukset- olisivat jakaneet miljoonien saksalaisten ja itäeurooppalaisten naisten ja lasten kohtalon. Tämä oli meille suunniteltu tulevaisuus.

    Äänestä

"Kaunis-Adof" osasi taktikonnin mitä omaan maineeseen tuli. Hän veti oman JR 7:n miehet, siis ne rippeet mitä enää oli jäljellä, hyvissä ajoin pois Äyräpäänharjun sillanpäästä ennen kuin se menetettiin. Siten menetys ei kohdistu hänen rykmenttiinsä. Ei siis ihme jos JR 49:n historiikissa (2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 49 sodassa vv. 1941-44) on aika erikoinen esipuhe sivulla 6. Sen on kirjoittanut tuon rykmentin viimeinen komentaja evl. Tapio Peitsara, viimeinen JR 49:n komentaja.

Siinä sanotaan aika kitkerään sävyyn, kuinka Siiranmäen ja Vuosalmen taisteluista on "kunnian vienyt tuo yksi rykmentti" ja sen komentaja. Samalla unohtaen että 2.D:aan kuului toinenkin rykmentti eli JR 49. "Annettakoon kunnia kaikille niille, joille se kuuluu."

Rauman-Aalto kertoo kirjassaan erikoisia juttuja. Eräässä sellaisessa kerrotaan "Kauniin Adolfin" muuttaneen alkuperäisen käskynsäkin jälestäpäin hieman soveliaammaksi. Se alkuperäinen oli kuulemma hiukan liian "jyrkkä" ja taisi kuulua siten, ettei sillanpäästä tulla pois kuin kuolleena tai hänen käskystään. Ja sellaista käskyä ei kuulemma tule. Nyt oli Aatu-parka Pervitiinipöllyissään unohtanut tyystin haavoittuneet, joita tuli jatkuvasti ja paljon. Suurin osa tappioista itse asiassa oli haavoittuneita. Se maininta haavoittuneista lisättiinkin kuulemma käskyyn myöhemmin lähinnä kauneussyistä, olihan kyseessä "Kaunis-Adolf"!

Rauman-Aalto Tauno Alusta loppuun Äyräpään tulihelvetissä - eli lapsisotilaan muisteluksia sotakesältä -44, Omakustanne, 1984

Tässä kirjassa kerrotaan kaikki ne kirjat, lehdet ja radio/TV -ohjelmat, joissa Aatu esiintyi.

Adolf Ehrnrooth ja jatkosodan JR 7 : bibliografia Porvoo : WSOY , 1995

Jermo Teräsmyrskyssä loppuun asti kertoo samaa.

Aake Jermo: Teräsmyrskyssä loppuun asti. Äyräpään-Vuosalmen suurtaistelu kesällä 1944, Otava 1980

Tämä kirja kertoo samanlaisen tarinan sivuilla 307-310 Jyvänpiilottajien paluu. Myös sivulla 297-298 Ehrnroothin erehdys -luvussa sivutaan samaa aihetta. Siinä Aatu haukkui sotasairaaloista palanneet uhaten ampumisella karkureita ja kätteli hiippari ja karkurit.

Sivuilla 307-310 Jyvänpiilottajien paluu

(Kyse oli maanviljelyslomalla olleiden parinkymmenen miehen ryhmän paluusta sekavissa olosuhteissa Vuosalmelle)

S. 309: "Siirryttyään lomalta palanneiden eteen hän puhui tykkänään toisessa äänilajissa:

- Sitten minä haluan sanoa muutaman sanan teille, te jyvänpiilottajat. Te olette maleksineen siellä kotiniityillänne sillä aikaa

(s.310) kun aseveljenne ovat täällä vuodattaneet vertaan teidänkin puolestanne.Mutta nyt olette tekin joutuneet sellaiseen paikkaan, josta moni tuskin pystyy enää omin jaloin palaamaan."

Se oli karskein ja karmein puhe, minkä Jaakko Paasonen koskaan oli kuullut.

Äänestä

Olisit laittanyt Veikko Huuskan juttuun linkin mukaan...

Äyräpään kirkon raunioiden viimeiset suomalaiset 7.7.1944

11.8.2014 17:24 Veikko Huuska

Mukana ollut veteraani kertoo, autenttinen tarina

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173608-ayrapaan-kirkon-raunioiden-viimeiset-suomalaiset-771944

Eversti Ehrnrooth hukkasi pataljoonansa Äyräpään harjulle

19.8.2014 22:00 Veikko Huuska

Erillinen Pataljoona 25 (Er.P 25) Äyräpään sillanpääasemassa 5.7. – 7.7.1944

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174098-eversti-ehrnrooth-hukkasi-pataljoonansa-ayrapaan-harjulle

Erillinen Pataljoona 25 (Er.P 25) Osa III

22.8.2014 16:15 Veikko Huuska

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174242-erillinen-pataljoona-25-erp-25-osa-iii

III-osa

Ja täältä lisää eli kaikki versiot Äyräpään harjun sillanpään viime hetkistä eri kirjoista poimittuna:

http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=27951

Äänestä

Viimeiset suomalaiset Äyräpäässä

Viidentenä heinäkuuta tultiin Vuoksen yli. Ryssä katkaisi 7.7. suomalaisten aseman kahtia.

Me oltiin itäpuolella, Äyräpään kirkon seudulla. Äyräpään saha oli puolivälissä. Niiltä paikkeilta ryssä meni läpi, rantaan asti. Heikki Osara joutu siinä vangiksi. Minä ja Setälän Oiva oltiin siis kirkon puolella. Meitä oli vähän miehiä. Konekivääreitä ja panssarikauhuja oli riittämiin. Mutta ei ollut ruokaa eikä ollut vettä. Rautatie meni noin 300 metrin päässä. Meillä oli konekivääri siinä ratapenkassa. Tuommonen pari tuumaa radan yli ammuttiin sarjaa. Laskettelin 600 laukausta minuutissa. Se oli tehokasta. Siitä oli [vihollisen] vaikea mennä. Iskettiin eteneviä ryssiä jaloille. Tolta korolta se niitti tehokkaasti. Ei ihme, että ne oli vähän vihaisia kun saivat meidät.

Sota Arkiston dokumenteista olen lukenut Äyräpään kirkonseudun viimeisistä suomalaisista. Siellä sanotaan, että suomalaiset Vuosalmen puolella ”avasivat tulen kaikilla saatavilla aseilla Äyräpään kirkon raunioihin”. Olen kuullut, että Ehrnroothia vaivasi unettomuus tämän takia. Muistan, miten kirkko oli jo pahasti raunioina. Yksi I-palkki piti seiniä pystyssä. Ryssä nakutteli piiskatykillä, mutta ei saanut sitä lopullisesti romahtamaan. Ne on jälkeenpäin viimeistelleet tuhon. Kävin Äyräpään kirkolla muutama vuosi sitten. Minun konekiväärini oli kahden suuren kiven välissä, kivet olivat Äyräpään hautausmaalta. Siinä oli hyvä ampua. Käsittääkseni ei ketään kuollut suomalaisten, sen everstin, tulituksessa.

Meitä tulitti se mies, joka lähteissä oli huutanut meille: - ”TE raukat ja pelkurit! Minä lähetän teidät sellaiseen paikkaan, josta ette palaa.”

Meitä oli 27 miestä. Minä laskin. Me oltiin viimeinen suomalainen sakki Äyräpään sillanpääasemassa.

Kersantti Veijo Jokela, 4./ER.P 25:n KKK-joukkueesta laittoi paitansa kiväärin nenään ja niin me sopimamme mukaisesti antauduimme. Ei ollut valkoista lippua, se Jokelan paita joka oli kyllä siinä touhussa pahasti rähjääntynyt, oli valkoisinta mitä meillä oli. SA:ssa kirjoitetaan että Ehrnroothin porukka näki miten kirkon luona heilutettiin valkoista lippua: se ei ollut valkoinen lippu, koska sellaista ei ollut heilutettavaksi, se oli Jokelan likainen paita. Jokela tuhosi monta tankkia. Se oli mitään pelkäämätön mies. Se makasi ruispellossa ja nosti sen paidan kiväärin nenään.

Äänestä

Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä 1944. Venäläiset ampui haavoittuneet suomalaiset, jotka ei kyenneet kävelemään ja osa ammuttiin kun naama ei miellyttänyt. Taitaa löytyä samat tapaukset sotavankikertomuksista.

http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/sisallys.htm

Neuvostoliitossa sotavankeudessa kuolleet

http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/suomalaiset/matrikkeli12062003.pdf

Ihan tiedoston lopussa...

Tuntematon 11./JR 7

07.07.1944 Äyräpää, sillanpääasema

Äyräpää, sillanpääasema; Vähälummukka Toivo, Hangon
kuulustelupöytäkirjasta: Venäläiset ampuivat muutama
minuutti antautumisen jälkeen ja heittivät ruumiin Vuokseen.

Tuntematon 3./JR 7 ?

04.07.1944 Äyräpää

Äyräpää; Pykäläinen Jussi, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
…lähdettiin viemään vihollisen linjojen taakse. Siinä meistä
ammuttiin kaksi miestä ilman syytä, vaikka olimme
antautuneet vangeiksi.

Tuntematon Er.P 25 ?

07.07.1944 Äyräpää

Äyräpää; Salomaa Ahti, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
Venäläiset tulivat 7.7. klo 16-17 välillä niemeen, jossa
kuulusteltava oli 7 muun vaikeasti haavoittuneen suomalaisen
kanssa... vankitovereistaan ei kuulusteltava tuntenut
ketään...siitä kuljettua n. 100 metriä kaatui pyörtyneenä yksi
suomalaisista maahan, johon toinen saattajista olleista
venäläisistä hänet ampui konepistoolilla...

Tuntematon Er.P 25 ?

07.07.1944 Äyräpää

Äyräpää; Salomaa Ahti, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
(jatkuu edellisestä) …matkaa jatkettaessa n. 50 metriä sattui
toinen samanlainen tapaus ja ampumisen suoritti sama
venäläinen sotilas.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Jos neukkukin ampui vankeja niin olisi kai ollut ikävää kieltää Ehrnrothilta sama lysti. Ei neukulla saa olla isompia oikeuksia kuin omilla herroilla.

    Äänestä

..eikä ollut. Kauhea tilanne, jolla estettiin puna-ryssä-barbaarin suomeen tulo....

Äänestä
  • Taattiin valkoisen lahraribarbaarin vallassa pysyminen.

    Äänestä

Kyllä tykistö on useammassakin kohtaa osunut omien päälle. Venäiset pyrkivät Vasikkasaareen välittömästi, ja sinne piti saada reserviä paikalle, että jossain vaiheessa piti ampua. Ajoitus on sitten eria asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


p.koja_kaikki kirjoitti:

Viime lauantain Iltalehti kertoo miten Ehrnroth antoi käskyn ampua koko tykistöllä Äyräpään kirkon mäkeä 7.7.44 kun hänelle kerrottiin, että "siellä heiluu jotain valkoista seipään nenässä". Valkoisen heiluttajat olivat omia antautuvia, joilla tilanne oli toivoton kun Ehrnroth jätti heidät sinne uhreiksi.

Mutta tunnetustihan rikollisia, murhaajia ja tunnottomia psykoja palvotaan sankareina. Näinhän kerrotaan palvotun Pohjanmaan puukkojunkkareita heidän vanhuudessaan, korkeasti kunnioittaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu