asun yhdessä kundini kanssa, ja olemme muuten ihan onnellisia, mutta kun kaikki tiskaus, siivous, ruuanlaitto, taloudellisten asioiden hoito ja muu jää mulle, koska hän ei niitä osaa tehdä.
siis ei osaa. koska hänen perheessään kaiken teki äitinsä. meillä taas isä opetti auttamaan jo pienestä asti kaikissa kotiaskareissa. lopputulos on, että saman katon alle päätyivät siisteysfriikki ja sottapytty.
toisaalta tilanne ei minua haittaa koska osaan ja tykkään tehdä kaikkia em. hommia ja teen ne anyway paremmin kuin kundini.
onko tää tilanne menossa pahempaan suuntaan ajan myötä? huomaan kyllä ettei kundi auta mua edes tiskaamaan vaikka olisin tehnyt pitkän työpäivän ja laittanut itselleni ruokaa kun hän istui kavereidensa kanssa kahveilla. ellen vaatimalla vaadi tai järjestä kohtausta, apua ei tule, lupauksia kylläkin.
kertokaa mielipiteenne. välillä nimittäin tuntuu että kaikki on ok ja toisaalta taas aina joskus alkaa ahdistaa kun tunnen olevani kundin äiti.
jeesiä, kiitos.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ole yksin ongelmasi kanssa. Varmaankin suurin osa suomalaisista naisista tuntee joskus samoin. Onhan se ihan tutkittu juttu, että eniten riitoja parisuhteessa syntyy kotitöistä, rahasta, seksistä ja lasten kasvatuksesta. Tiedän että tilanne on välillä raivostuttava, mutta toinen ei voi muuttaa toista. Asioista kannattaa yrittää vihjata nätisti ja jaksaa tätä monta kertaa. Sitten jos miehesi tekee kotitöitä, kehu että kylläpä on siistiä jne..
On ymmärrettävää, että kun kaksi tuntematonta ihmistä menee yksiin, yhteentörmäyksiä syntyy. Pienenä opitut asiat tahtovat olla aika tiukassa.. Mutta jos parisuhteessa asiat oovat muuten kunnossa, niin ei kannata raivostua kotitöistä ja niiden tekemisestä. Kyllä ne miehetkin oppivat kotitöitä, ajan kanssa...
Kyllä ihminen on sellainen "hyväksikäyttäjä", että jos toinen tekee, ei varmasti osallistu.
Ei muuta kuin mies koulutukseen naisellisilla keinoilla, vaadi hienovaraisesti vaikka roskien vienti, vessanpöntön pesu, pöydän kattaminen, imurointi (vaikka sillä aikaa, kun sinä kokkailet jotain kivaa), ethän nyt sellaista kädetöntä ole ottanut, joka ei todella osaa tai opi. Etkä sitten mene parantelemaan ja neuvomaan, kun jotain tekee, kehu vaan.
Jonkin aikaa tuo systeemi varmaan toimiikin, mutta jossain vaiheessa se alkaa nyppiä tosi paljon. Ja jos haluat tästä pidempiaikaisen suhteen, ala toimia mahdollisimman pian. Miehen luonteesta jne riippuen mulla on ehdottaa muutama tapa, jolla voisit ehkä saada hänet kotitöihin mukaan.
1) Lista. Jos sulla on pitkä päivä ja tulet myöhään kotiin, tai miehelläsi on vapaa päivä, kirjoita lista mitä pitää päivän aikana tehdä. (Kannattaa aloittaa vaikka pienistä asioista, ettei heti lyö hanskoja tiskiin, esim. roskien vienti, sängyn petaus, jne.)
2) Väsyttäminen. Ite olen kerran hermostunut tiskaamattomuuteen niin, että lopetin tiskaamisen. Tämä vaatii hermoja itseltä, mutta kyllä se mies sitten tiskas kun oli kaksi viikkoa ollut astiat liskaisina ja loppu. Toimii myös siinä, jos mies ei saa likaisia sukkia pyykkiin. Kun et kerää yhtään vaatetta lattialta, niin kyllä ne jossain vaiheessa alkaa ilmestyä sinne pyykkikoriin.
3) Hommien jako, sen mukaan mikä luonnistuu. Vaikka vaan niin, että imuroiminen tai tiskikoneen tyhjentäminen kuuluu toiselle. Ja siitä ei kannata ainakaan alussa luistaa.
Se on kumma miten kotityöt voivat olla niin vaikeita joillekin miehille. Ja mä kyllä "syytän" pitkälle hyvää tarkoittavia äitejä, jotka passaa poikiansa pilalle...
T: Kaksi miestä kouluttanut =)
no niinpä, miehen perheessä kun tosiaan on aina äiti tehnyt kaiken, hyvä ettei persettä pyyhkinyt kun poika oli jo kakskymppinen. damn!
tuo lista-ehdotus on ihan loistava, käytän sitä itse joka päivä ja saan asiat hoidettua paljon paremmmin. sääli vaan ettei se tehoa mieheen, on jo yritetty moneen kertaan.
Kyllä tästä taitaa pian ero tulla, kun eipä tämäkään ole ainoa asia joka tökkii.
mutta kiitos hyvistä vinkeistä:)