Etsin ystäviä

Moi. Olen 38-vuotias helsinkiläinen nainen. Kaipailisin aitoja ystäviä. Aluksi vaikka vain kirjoittelemaan. Tuttuja/kavereita on kyllä, mutta jotenkin ne "oikeat" ystävät ovat jääneet. Jos oikeita olivatkaan. Viihdyn kyllä yksinkin, mutta olen alkanut pikkuhiljaa tuntea itseni yksinäiseksi.

Elämänkokemusta löytyy, ehkä vähän liikaakin. Mulla ei siis ole perhettä (edes lapsuuden) ja asun yksin. Olen ollut aika paljon vain himassa omissa oloissani ja nyt olis ihan kiva vihdoinkin alkaa elääkin. Tai ainakin yrittää.

Yksin ei vain tule lähdettyä mihinkään. Olen myös ollut jonkin verran masentunut ja siksikin jäänyt pois sosiaalisista jutuista. Olen myös työtön, joten ihan kaikkeen ei ole varaakaan. Se on ehkä ollut suurin syy kun ei pysty lähtemään mihinkään ex tempore- matkalle tai shoppailemaan kun joku pyytää.

Olen huono kirjoittamaan itsestäni mitään ja musta ei nyt varmaan saa minkäänlaista kuvaa tästä kun en halua rajata likaa, ettei joku jättäisi sen takia kirjoittamatta. Jos nyt uskallan edes tätä julkaista… (joskus olen aivan sairaan ujo)! Yritän kuitenkin kuvailla itseäni muutamalla sanalla: syvällinen pohdiskelija, kirjojen ja kirjaston suurkuluttaja, tiedonjanoinen (elämäntarkoituksen) etsijä, rock/punk-henkinen, ujo ja rohkea, INTJ-persoona. Mutta eihän tässä mitään häviäkään ja hyvällä tsägällä voi löytyä hienoja tyyppejä.

Jos joku tunnistaa itseään edes hieman, ikään tai sukupuoleen katsomatta, niin kirjoittele: [email protected].
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lessfriendslessbullshit kirjoitti:

Moi. Olen 38-vuotias helsinkiläinen nainen. Kaipailisin aitoja ystäviä. Aluksi vaikka vain kirjoittelemaan. Tuttuja/kavereita on kyllä, mutta jotenkin ne "oikeat" ystävät ovat jääneet. Jos oikeita olivatkaan. Viihdyn kyllä yksinkin, mutta olen alkanut pikkuhiljaa tuntea itseni yksinäiseksi.

Elämänkokemusta löytyy, ehkä vähän liikaakin. Mulla ei siis ole perhettä (edes lapsuuden) ja asun yksin. Olen ollut aika paljon vain himassa omissa oloissani ja nyt olis ihan kiva vihdoinkin alkaa elääkin. Tai ainakin yrittää.

Yksin ei vain tule lähdettyä mihinkään. Olen myös ollut jonkin verran masentunut ja siksikin jäänyt pois sosiaalisista jutuista. Olen myös työtön, joten ihan kaikkeen ei ole varaakaan. Se on ehkä ollut suurin syy kun ei pysty lähtemään mihinkään ex tempore- matkalle tai shoppailemaan kun joku pyytää.

Olen huono kirjoittamaan itsestäni mitään ja musta ei nyt varmaan saa minkäänlaista kuvaa tästä kun en halua rajata likaa, ettei joku jättäisi sen takia kirjoittamatta. Jos nyt uskallan edes tätä julkaista… (joskus olen aivan sairaan ujo)! Yritän kuitenkin kuvailla itseäni muutamalla sanalla: syvällinen pohdiskelija, kirjojen ja kirjaston suurkuluttaja, tiedonjanoinen (elämäntarkoituksen) etsijä, rock/punk-henkinen, ujo ja rohkea, INTJ-persoona. Mutta eihän tässä mitään häviäkään ja hyvällä tsägällä voi löytyä hienoja tyyppejä.

Jos joku tunnistaa itseään edes hieman, ikään tai sukupuoleen katsomatta, niin kirjoittele: [email protected].

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu