En uskonut, että se tuntuu näin pahalta. Olemme seurustelleet useita vuosia ja nyt kaikki on muuttunut. Kun minulla työssäkäyvällä olisi aikaa tehdä ja olla yhdessä, ei kotona olevalla puolisolla ole. Koen tulleeni henkisesti petetyksi. Enään ei huvita kysyä kiinnostaisiko toista jokin tekeminen kanssani, koska en enään halua kuulla kieltäytymistä.
Näin ne parisuhteet päättyvät, kyyneliin ja uskoon, ettei ole minulle ihmistä, joka todella haluaisi viettää kanssani aikaansa.
Näin ne parisuhteet päättyvät, kyyneliin ja uskoon, ettei ole minulle ihmistä, joka todella haluaisi viettää kanssani aikaansa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllästyminen suhteessa on melkeinpä sääntö kuin poikkeus, toinen ei vaan jaksa enää kiinnostaa ajan saatossa.
Oletkos ehdottanut jotain ihan uuttaa juttua, ja oletko itse kiinnostava persoonana, siis oletko itse kehittänyt itseäsi?
Oikeastaan ei voi syyttää toista, jos hän ei ole enää kiinnostunut viettämään aikaa kanssasi. Ei siitä voi syyttää ketään. Voit toki kokeilla alkaa olla kiinnostava, niin ehkä hän vielä kiinnostuu sinusta uudella tavalla. Tai sitten eroatte ja katsot josko joku toinen haluaisi olla kanssasi. Ruikuttajaa ja marttyyriä ei kyllä kukaan jaksa kuunnella.
Miesystävä syyllistää myös usein ja haluaa , että jokin muuttuu, mutta itse ei kuitenkaan ole valmis muuttumaan. Turha on toista syyllistää, jos itsekään pysty parempaan muutokseen. Nainen on aina sitä ja tota ,
mutta omaan käytökseen tai tekemiseen
ei kiinnitetä sitten huomiota tai vältetä.
Toisen vaan pitää muuttua ja kehittyä pelkästään , vaikka parisuhde on kahden kauppa. Molempien pitää yrittää kehittää ja motivoida toista ja parantaa suhdetta, jos jokin mättää.
Miksei tuollaista voisi sitten ennaltaehkäistä? Tunteet totta kai kuihtuvat ellei niitä ylläpidetä jotenkin. Molemminpuolinen laiskuus on takuuvarma loppu mille tahansa suhteelle, joka perustuu vuorovaikutukseen.
Todella hyvin kirjoitettu, yksinkertanen totuus! :D
Nimenomaan ennaltaehkäisy on aina hyvä tapa toimia. Väkinäinen yhdessä yrittäminenkään ei kyllä pidemmän päälle toimi.
Voi kuule, olen ollut naiseni kanssa lähes koko aikuisikäni ja yksinäisyys on tullut tutuksi ja nyttemmin pakko sanoa olen alakanut pitää siitä, joskus oikein ärsyttää kun avovaimo on iholla ja tarttis kaikeen revetä ja kaikkea tehdä jokapaikassa käydä joten ratkaisu löytyi. Kummallakin on oma elämänsä suhteen sisällä hän tekee itselleen mieluisia asioita ja samoin minä. On ollut esim. useasti vanhempiensa mökillä muutamia viikkoja ja minä lapsen kanssa kotona, ero tekee välillä hyvää. Eihän se ole hyväksi jos koko ajan ollaan kuin paita ja peppu ja roikutaan toisessa.
Olen kanssasi täydellisen samaa mieltä. Minä myös nautin yksin olemisesta toisinaan kun toinen ei roiku siinä "vaatimuksineen" ja mielipiteineen. Nekin toisen ärsyttävät piirteet ovat hetken aikaa pois. Vaikka on yksin ei ole yksinäisyyden tunnetta. Joskus jopa toivon että menisi jonnekin että saan olla yksin. Pois olemisen jälkeen on taas mukavaa olla yhdessäkin.
Kaikille yksin oleminen ei ole helppoa, se on kasvamisen paikka. Ihmiset muuttuu, parisuhde muuttuu mutta sen ei tarvitse merkitä rakkauden puutetta. Rakkauskin muuttaa muotoaan eikä ole enää niin riippuvuutta toisesta.
Yksin olemista moni tarvitsee minäkin kuulun heihin, mutta siinä vaiheessa kun pitäisi aikaa viettää yhdessä ja huomaa ettei toisen kanssa onnistu mikään niin kaikki ei ole kohdillaan. Jos toisen kanssa ei koko ajan nyhjää ja tee yhdessä jotain niin pitäisihän siinä kaipuuta olla ja toisaalta ihana nähdä sitten se toinen.
Siis jos kumppanisi ei halua viettää aikaa kanssasi, niin kukaan maailmassa ei voi tahtoa? Ihan höpsö ajatus.
Mitä juttuja sillä kotona olevalla kumppanilla on, ettei ehdi kanssasi oleilemaan? Vai onko kotonakaan? Mikä fiilis muuten? Mistä keskustelette? Onko yhteistä tekemistä koskaan? Milloin viimeksi? Miten seksi ja muu läheisyys?
Kuulin, että eräs pari kävi parisuhdekurssilla. Heillä meni huonosti suhteessa. Molemmat vain tiuskivat toisilleen tai olivat hiljaa, fiilis oli huono kaikinpuolin. Asiaan piti saada muutos, tai muutoin tulisi ero.
Kurssin jälkeen he päättivät noudattaa aluksi vain yhtä asiaa: puhua toisilleen myönteisemmin, arvostaen. Sitä myöten molempien kuuntelutaito kehittyi "automaattisesti" parissa kuukaudessa aivan roimasti. Kolmen kuukauden päästä heillä oli jo hauskaa keskenään. Parisuhdetta voi siis kehittää, JOS molemmilla on siihen halua. Siispä keskustele kumppanisi kanssa. Ellet saa mitään vastakaikua ajatuksillesi, parisuhteenne on ohi.
Teillä useimmilla sentään on se kumppani saman katon alla, mutta minä olen elänyt viime vuodet etäsuhteessa ja vaikeassa sellaisessa koska mies on yhä kiinni entisen liittonsa sotkuissa eikä ole päässyt ex eroon. Pitkän matkan takia emme tapaa kuin yleensä kerran viikossa ja silloinkin vain muutaman tunnin.
Nyt viime aikoina mies on lopettanut käytännössä yhteydenpidon...voi mennä 2-3 pv ettei kuulu mitään. Vastaa kyllä jos minä laitan viestin esim.
On kyllä masentunut ja menetti työnsä..Liekö sillä vaikutusta.
Mutta ei enää sano minulle edes että rakastaa kun kuulemma ei tunne mitään nyt.
Joten joo...Minä tunnen olevani yksin.
Itsellä tulisi fiilis, et toinen käyttää vain varalla, jos ei ole aikaa tavata. Onko teillä pitkä matka toistemme luokse ja missäpäin asutte? Itselläni samantyyppinen tilanne, mutta asumme kuitenkin lähekkäin. Uskon miehen vedättävän minua oikein kunnolla.