Venäjä ei koskaan halunnut Suomen itsenäistyvän!

Ja miksi olisi halunnutkaan? Eihän imperiumien tavoite ole koskaan luopua valloittamistaan alueista.

Venäjä antoi Suomelle autonomian, koska se oli ainoa keino pitää tuore valloitus hallinnassa Ruotsia vastaan käydyn sodan jälkeen. Pitämällä suomalaiset laajalla itsemääräämisoikeudella tyytyväisinä venäläiset saattoivat varmistaa, ettei Suomen kansa lähde kapinoimaan uusia ja vieraita sekä eri kulttuuripiiriä edustavia vallanpitäjiä vastaan.

Kun aika oli Venäjän mielestä kypsä, alkoi Suomen venäläistäminen. Tuo ajanjakso oli nimeltään toinen sortokausi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_sortokausi

Venäjällä alkoivat 1900-luvun alussa kuitenkin omat vaikeutensa. Venäjä koki tappion Japania vastaan käydyssä sodassa, ja maassa alkoivat sisäiset levottomuudet, jotka johtivat Venäjän valtarakenteiden muutoksiin. Suomikin alkoi tähyillä kohti itsenäisyyttä. Bolshevikkien valtaannousu ja Venäjän sisäinen kaaos antoi Suomelle lopulta tilaisuuden itsenäistyä. Lenin ei pistänyt vastaan, koska hänen bolshevikkiblokkinsa vallan vakiinnuttaminen vei kaiken energian ja huomio.

Itsenäisyyden ei kuitenkaan ollut tarkoitus olla pysyvä tila. Suomi oli tarkoitus ottaa takaisin. Stalin aloittikin hyökkäyksen itsenäistä ja sisällissodasta toipuvaa Suomea vastaan vuonna 1939. Hyökkäys torjuttiin, ja Suomi säilytti itsenäisyytensä.
26140
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Näin se on. Ei lisättävää.

1Äänestä
  • Joo, tosi hyvä tiivistelmä aloituksessa.

    1Äänestä

  • Ei mullakaan.

    Äänestä

Suomen johtajat osasivat taktikoida maansa itsenäiseksi heti sopivan tilaisuuden tullen.

Muistakaamme, että jos vielä joskus joutuisimme Venäjän vallan alle, sieltä ei niin vain itseäistyttäisi. Se vaatisi aina jonkin suuren yhteiskunnallisen mullistuksen. Suomi vapautui, kun Tsaari-Venäjä hajosi. Neuvostotasavallat itsenäistyivät, kun Neuvostoliitto hajosi.

Venäjä ei anna vapaaehtoisesti itsenäisyyttä kenellekään.

Äänestä
  • Paras tae sille, ettei enää jouduta Venäjän vallan alle, olisi NATO.

    Äänestä

  • OtanSenNaton kirjoitti:

    Paras tae sille, ettei enää jouduta Venäjän vallan alle, olisi NATO.

    Vittuako täällä siitä puhut? Painu natopalstalle!

    Äänestä

  • OtanSenNaton kirjoitti:

    Paras tae sille, ettei enää jouduta Venäjän vallan alle, olisi NATO.

    ENNEMMIN VENÄJÄN VALLAN ALLE, KUIN MAMUINVAASIO JA HULLUT MUSLIMIT!!!

    Äänestä

  • perkeletullusuomee kirjoitti:

    ENNEMMIN VENÄJÄN VALLAN ALLE, KUIN MAMUINVAASIO JA HULLUT MUSLIMIT!!!

    Venäjä saattaa olla piakkoin muslimienemmistöinen maa, joten ÄLÄ RÄÄY SIELLÄ PELLE!

    http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/islam-on-venajan-toiseksi-suurin-uskonto/2174756

    "Tärkein kannattajakuntaansa kasvattava uskonto on kuitenkin islam, joka on jo nyt Venäjän toiseksi suurin uskonto. Syy on väestökehityksessä: siinä missä slaavilaisten venäläisten määrä tasaisesti vähenee, muslimiväestön osuus kasvaa.

    Onkin arvioitu, että jos mikään ei muutu, Venäjän väestöstä suurin osa saattaa olla muslimeja noin kolmen vuosikymmenen kuluttua."

    Äänestä

  • natohelvettiin kirjoitti:

    Vittuako täällä siitä puhut? Painu natopalstalle!

    Natosta saa puhua aivan vapaasti, vaikka se tiltuja harmittaisikin.

    Äänestä

Sen verran lisäisin, että "työtapaturma" oli tarkoitus korjata jo demarien aloittaman punakapinan jälkeen vuonna 1918. Se yritys meni reisille.

Seuraava yirys oli sitten 1939. Sekin meni reisille.

Ja sitten vielä 1944. Ei lopullista ratkaisua tuolloinkaan.

Milloin on seuraava yritys ?

Äänestä

Yksimielist ja yhteiskenkistä kansakuntaa ei voi voittaa muuten kuin pyyhkäiselällä se kokonaan pois maailmankartalta.

Suomessa eripura ja riitely ovat saavuttaneet nyt huolestuttavat mittasuhteet.

Äänestä
  • Meitä on vain yhden maailmanluoka suurkaupungin etnisen lähiön asukasluvun verran. Suomalaisuus on vakavasti uhattuna. Olisi korkea aika löytää taas talvisodan henki.

    Äänestä

  • Nykymaailmassa suomalaisten tulisi ymmärtää katsoa muitakin uhkia, kuin vain idän uhkaa.

    Äänestä

  • Jos Venäjä haluaisi pyyhkäistä suomalaiset maailmankartalata, niin sillä on siihen tarvittavat "työkalut". Tälle emme mahda mitään.

    Jos näin onnettomasti kävisi, niin parempi sitten nopea lähtö. Ei sellaisessa maailmassa olisi mitään mieltä elää.

    Tuollaisen skanaarion voi siis aivan hyvin unohtaa.

    Äänestä

  • jk45lk kirjoitti:

    Jos Venäjä haluaisi pyyhkäistä suomalaiset maailmankartalata, niin sillä on siihen tarvittavat "työkalut". Tälle emme mahda mitään.

    Jos näin onnettomasti kävisi, niin parempi sitten nopea lähtö. Ei sellaisessa maailmassa olisi mitään mieltä elää.

    Tuollaisen skanaarion voi siis aivan hyvin unohtaa.

    Jos Suomi haluaisi, se voisi pyyhkäistä Moskovan, Pietarin ja puoli tusinaa muuta Venäjän kaupunkia maailmankartalta. Ts. jos se haluaisi, se pystyisi rakentamaan tuon verran Pommeja kevyesti ja myös viemään ne perille. Mutta se ei halua.

    Parempi kun puhut yksinäsi tai koirallesi; se tykkää kun sille puhutaan.

    Äänestä

Venäjä meinaa tutkia perusteellisesti 1917 tapahtumat. Haluavat Suomen takaisin, ennen kuin olemme Natossa.

Suomi NATOON nopealla aikataululla.

Äänestä

niin suomen nimen voisi tuossa korjata oikeaan muotoon, itaruotsin lni

Äänestä

Meillä on vain yksi itsenäisyys. Miksi riskeerata se pysyttelemällä jääräpäisesti Naton ulkopuolella?

Äänestä
  • Samaa mieltä ollaan.

    Äänestä

Näinköhän Suomen itsenäisyyttä ruvetaan jälleen kyseenalaistamaan? Vuoden 1917 tapahtumat vaativat kuulemma "tutkimusta".

Äänestä
  • Entäs Krimin historia. Olisiko siinäkin tutkimista.

    Äänestä

  • jk56lk kirjoitti:

    Entäs Krimin historia. Olisiko siinäkin tutkimista.

    Krim on tunnustettu Ukrainalle kuuluvaksi. Myös Venäjä on tunnustanut. Ei ole mitään tutkittavaa asiasta. Venäjä miehittää aluetta laittomasti.

    Äänestä

kun tuntematonta sohvien korpisoturit tillittäny ja käsi käyny.

Äänestä

Aloittaja puhuu asiaa.

Äänestä

Maailmanvaltaa haluavien imppeeriumien agendalla ei yleensä ole maistaan luopuminen vapaaehtoisesti. Kyllä se Suomen itsenäistyminenkin yritettiin "korjata". Näinköhän jäi viimeiseksi yritykseksi?

Äänestä

Haluaakohan Putin Suomen olevan itsenäinen tälläkää hetkellä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MuistakaaSe kirjoitti:

Ja miksi olisi halunnutkaan? Eihän imperiumien tavoite ole koskaan luopua valloittamistaan alueista.

Venäjä antoi Suomelle autonomian, koska se oli ainoa keino pitää tuore valloitus hallinnassa Ruotsia vastaan käydyn sodan jälkeen. Pitämällä suomalaiset laajalla itsemääräämisoikeudella tyytyväisinä venäläiset saattoivat varmistaa, ettei Suomen kansa lähde kapinoimaan uusia ja vieraita sekä eri kulttuuripiiriä edustavia vallanpitäjiä vastaan.

Kun aika oli Venäjän mielestä kypsä, alkoi Suomen venäläistäminen. Tuo ajanjakso oli nimeltään toinen sortokausi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_sortokausi

Venäjällä alkoivat 1900-luvun alussa kuitenkin omat vaikeutensa. Venäjä koki tappion Japania vastaan käydyssä sodassa, ja maassa alkoivat sisäiset levottomuudet, jotka johtivat Venäjän valtarakenteiden muutoksiin. Suomikin alkoi tähyillä kohti itsenäisyyttä. Bolshevikkien valtaannousu ja Venäjän sisäinen kaaos antoi Suomelle lopulta tilaisuuden itsenäistyä. Lenin ei pistänyt vastaan, koska hänen bolshevikkiblokkinsa vallan vakiinnuttaminen vei kaiken energian ja huomio.

Itsenäisyyden ei kuitenkaan ollut tarkoitus olla pysyvä tila. Suomi oli tarkoitus ottaa takaisin. Stalin aloittikin hyökkäyksen itsenäistä ja sisällissodasta toipuvaa Suomea vastaan vuonna 1939. Hyökkäys torjuttiin, ja Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu