Kun kirkossa pappi pyytää rukoilemaan saako silloin rukoilla uuden testamentin antamien esimerkkien mukaisesti eli polvistamalla ja painamalla kasvotmaahan Herran Jeesuksen Kristuksen jalkain juureen tai nousten seisomaan ja julistaen kovaan ääneen herraa siunaavassa asennossa taivasta kohti?
Saako kirkossa rukoilla niin kuin raamatussa?
RaamatussaRukoilu
62238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Kokeile !
Juuri niin. Kirkko on avoin myös kirkkoon kuulumattomille kuten tässä keississä lienee asia. Testaamaan vain.
Niin, siitä vain kokeilemaan :D
Isän Jumalan rakkaus, Jeesuksen Kristuksen rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoot kanssanne.
Jos noin haluat, niin tee. Mutta älä loukkaannu jos se häiritsee niitä, joille hiljainen rukoileminen on mieluisampaa.
Pääsethän ainakin huomion kohteeksi, jos sitä kaipaa.
jaa, mites sitten kun raamattu sanoo näinkin:
Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä;
Ihan JOKA paikassa pitäisi voida RAAMATUN mukaan voida rukoilla, eli mielensä pahoittajien täytyy nyt vain mennä jonnekin muualle pahoittamaan mielensä. Jos toisen rukoustyylistä loukkaantuu, ja varsinkin kirkon tiloissa, niin miten voi olla Jeesuksen edessä itse rukoilemassa, samalla paheksuen toisen rukoustyyliä ja käsien asentoa? Vain puhdassydämiset saavat nähdä Herran.
No, ei se en paremmaksi tee rukoilua vaikka siitä millaisen teatteriesityksen tekisi. Mutta kuten sanoin, siitä vaan.
Kirkoissahan rukous on jonkinlainen teatteriesitys ja ohjelmanumero, mutta Jumala haluaa sydämen vilpitöntä anomusta ja rukousta Jumalan puoleen. Joku onkin joskus sanonut, että särkyneen ihmisen rukoukseen Jumala vastaa aina. Ihminen voi rukoilla missä vaan. Joillain uskovilla on tapana rukoilla liikennevälineissä hiljaa sydämessään kanssamatkustajien puolesta antaen Hengen tuoda esiin kunkin ihmisen tarpeet esiin.
En ole kyllä sellaista teatteria vielä havainnut.
Etkö käykään kirkossa?
Eli sinä siis häpeät sitä tapaa, jolla alkuseurakunta ylisti Jeesusta?
Käyn ja sillä ihmettelen jos joku on moista havainnut.
PH meissä rukoilee. Muuten rukous on pelkkää kulissia!
Raamatussa on vähemmän kerrottu muusta kuin näkyvästä ja kuuluvasta rukouksesta.
>PH meissä rukoilee.
Kolmiyhteisen Jumalan osana rukoilee siis itseään? Jokin ei nyt täsmää.
Se ei täsmää, että sinä Räyhis et tajua mitä on kolmiyhteys ja mikä on Jumala.
Jos kerran tajuat, selitäpä.
En varsinaisesti pidätä hengitystä odottaessani, kun vastaus varmaan edellyttäsi aivotoimintaa.
Tässä ole hyvä ja lue
http://www.kristinusko.fi/selita-kolminaisuusoppi-ymmarrettavasti/
Kummallista, että 20v:en vuooden aikana et ole tähän palstalla törmännyt :D
No, voihan jokainen huutaa ja kiljua missä vain, ja kertoa että kuinka hienosti rukoilenkaan. En vain ymmärrä mitä hienoa siinä on.
Eihän sitä asiaa tajua kirjanoppineetkaan, siis tätä kolmiyhteyttä. Onko oikein vaatia sen ymmärtämistä keneltäkään siis? Luultavasti kyse katolisen kirkon keksinnöstä jota pakolla ja helvetinpelolla iskostetaan kristikuntaan. Pakanuudesta sanotaan vaikutteet tähän oppiin otetun. 300-luvulla oppi kehitettiin ja lyötiin lukkoon. Raamatullinen se ei liene koska Raamattu ei tunne kolminaisuuskäsitettä.
" Raamatullinen se ei liene koska Raamattu ei tunne kolminaisuuskäsitettä."
Ai et ole kuullut, ISÄSTÄ, POJASTA ja PYHÄSTÄ HENGESTÄ..?
Mitähän Raamattua olet lukenut?
Apostolien teot 1
vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani ..
no sinä nyt et ymmärrä paljoa muutakaan, ei sillä...
Turhaan sinä Apostolien tekoja tuohon tueksesi vedät koska se ei tue ollenkaan kolminaisuusoppia, eikä jälkeenpäin lisättyä jaetta Matt.28:19, jonka mukaan kukaan ei kastanut.
Matteus 28
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Apostolien teot 2
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Apostolien teot 10
48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.
Apostolien teot 19
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
Ainuttakaan ihmistä ei kastettu tuon jälkeenpäin Raamattuun lisätyn [Matt.28:19] kastekäskyn mukaan!
Mitähän Raamattua olet lukenut, jos muuta luulet?
Matt. 6:5
Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Mitä tarkoittaa "he ovat saaneet palkkansa."?
Onko nuo ensisajan fariseukset nykyisä pappeja ja piispoja koska hehän mielellään ovat julkisuudessa ja rukoilevat kirkoissa ja julkisuudessa, että ihmiset heidät näkisivät?
Mitä tarkoittaa "he ovat saaneet palkkansa."?
Onko nuo ensisajan fariseukset nykyisä pappeja ja piispoja koska hehän mielellään ovat julkisuudessa ja rukoilevat kirkoissa ja julkisuudessa, että ihmiset heidät näkisivät?
He ovat saaneet sen hyvän, mitä vaille muut ovat jääneet. Ehkä vaikka oman yhteisönsä arvostuksen, kylliksi leipää sekä saaneet olla "hyviä" uskovia? Niin, tai sitten jotain muuta.
Kirkossa rukoillaan kukin itse, välillä yhteisesti, eikä sieltä joukosta kukaan eroitu mitenkään erikoisesti. Kukaan ei huuda alttarilla kukaan ei heilu ja huoju pitkin käytäviä, eikä kukaan kiljahtele omia aikojaan.
Jahas... ja polvistua rukoilmaan murha-aseen (ristin) eteen seurakuntalaisille takamuksensa pyllistäneenä omavanhuskauttaa osoitavana tuntee varmaan olevansa herra jumalan palvelija ja hänen pelastama...
--
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan; 6
1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.
9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
13 Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
16 Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
17 Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi,
18 etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.
21 Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
22 Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu.
23 Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!
24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
25 Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
27 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
28 Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.
29 Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
30 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?
31 Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
34 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."
No tuossahan se on:
6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
Teillä ateisteilla on kummallinen tapa lukea Raamatusta vain kuutama jae.
Ja kuten huomasit tuo sanottiin JUUTALAISILLE.
Me kaikki muut olemme pakanoita
Laitappa nyt siihen Koivuniemeesi haku rukous eri muodoissaan niin tiedät mitä muuta Raamattu sanoo rukouksesta ja nimeomaan meille pakanoille.
Juu, me krisityt luemme Raamattua kokonaisuutena.
Sinua ehkä kiusaa, ettei siellä ole käskyä rukoilla suuren ääneen seuran keskellä?
Mitä Raamatun kokonaisuus sanoo saman sukupuolen keskeisestä seksistä?
Silloiset juutalaiset eivät hyväksyneet miesten välistä anaaliseksiä. Miesten väliset liitot kyllä.
Miehen pili ei mahdu miehen pilin sisään ellei sitä sinne tunge väkisisn jolloin jälki on niin hurjaa että lääkärit ja urologit kauhistuu. Juutalaiset kielsivät ihan hyvästä syystä miestä yhtymästä mieheen kuten naiseen yhdytään. Mutta eivätpä homoseksuaalit oikein voikka harrastaa anaaliseksiaä samaasukupuolta olevan kanssa, se on ihan luonnollista. Muilla tavoilla onkin sitten jo omat nimensä.
" Miesten väliset liitot kyllä."
Laitappa Raamatun paikat missä tuo käy ilmi.
MInä myös haluan ehdottomasti tuon raamatun kophdan, täällä siis odotellaan muorin vastausta!
no missä se tooran kohta viipyy, laita tänne niin katsotaan yhdessä.
Haluaa ehdottomasti nyt tietää.
Saanko Raamatun kohdan tästä asiasta, kiitos!
Millä perustelet, että tämä on ainoa oikea tapa rukoilla?
Kirkko teki niin ensimmäiset 1000 vuotta koska David.
Niin paimenpoika Daavidin rakkaus Jonataniin on eros eli ntohimoinen ja eroottinen palava rakkaus. Jonatania David rakasti enemmän kuin omaa sieluaan ja se oli parempaa kuin yhdenkään naisen rakkaus (ja niin salaista että esiliina piti lähettää pois pensaasta jotta pojat saisivat olla kahden). Tällä palstalla halutaan väittää että se onkin agapa ja että kirjoittajat/kääntäjät olivat väärässä. Naistenkanssa mieheavioituivat vain saadakseen lapsia mutta Daavidilla ei ollut mitään tunteita Jonatanin siskoa, Mikhalta, kohtaan. Lisäksi david myös nai Mikhalin koska kuningas Saul pakotti. Se että Daavid keräsi itselleen haaremin kertoo siitä ettei hän saanut tyydytystä naisista joista hän haki sitä Jonatanin kuoleman jälkeen. Jonatanin oli Davidin elämän raskaimpia hetkiä.
laita raamatun kohta, jossa siunataan kahden samaa sukupuolta olevien liitto. Ei kirkkohistoriaa, vaan raamatusta, koska väität asian olevan niin.
Laita raamatun kohta, jossa siunataan kahden samaa sukupuolta olevien liitto. Ei kirkkohistoriaa, vaan Raamatusta, koska väität asian olevan niin.
Laita Raamatun kohta, jossa siunataan kahden samaa sukupuolta olevien liitto. Ei kirkkohistoriaa, vaan Raamatusta, koska väität asian olevan niin.
Just. Tertullianus sanoi, että kristitty mies on vain naisen kanssa
Vai sanottiin se JUUTALAISILLE...Kellehän koko Raamatussa puhutaan kun se ajoitetaan sisällön mukaan?..Olikohan Jeesus kenties Helluntailainen tai joku muu lahkolainen? No vetelehän jotain lisää kun paremmin tiedät..Kohta se varmaan on roomalaisille puhuttu..Mene mun puolesta vaikka alasti juokseen kadulle ja huuda Jehovaa jos sillä pyhityt mutta älä ihan pimeitä huutele täällä...Tolla logiikalla Paavalin kirjeet koskee vain jotain tiettyjä seurakuntia...No ainakin helpottaa tietää,että vain tietyt asia koskee siis meitä pakanoita...On tosiaan tulkinta tuokin...
"David rakasti enemmän kuin omaa sieluaan ja se oli parempaa kuin yhdenkään naisen rakkaus..."
Yksi kauneimmista rakkauskertomuksista Raamatussa.
Jeesus mukaan ei saa.
Mutta
herra jumalan uskontunnustuksen kaltaisten aivopestyjen ymmärrys ei sitä kerro!
"Isä meidän" -rukous on siis Saatanasta ja luetaan Saatanalle?
Kyllä vain,kunhan olet kartuttanut kolehtihaavia mielestäsi sopivalla summalla.
Voihan kolehtihaaviin sujauttaa nappeja, pinnejä, hakaneuloja, ja nuppineuloja. Leivänmurujakin jos löytyy. Jospa sieltä siunauksen jälkeen putkahtaa uusi vaatekerta tai maittava ateria köyhälle papille kun kolehtia pitää kerätä henkensä pitimiksi. Kumma kun ei vielämkirkonovella pyydä juomarahoja anniskelujuoman tarjoilusta. Onkohan kirkoilla muutes anniskeluoikeutta ja lupa voimassa? Tai anniskeluun lainvaatimia tiloja, alkoholi juomaahan ei saa tiskillä juua vaan vasta pöydässä muutoin se on lainrikkomista. Minun rahani on minun rahojani enkä niitä muille jaa.
Sinäkö olet kokeillut? Mistäs ne muut seurakuntalaiset tietää, että juuri se kovaääninen huitoja on eniten laittanut kolehtiin? :D
meillä on KRISTUKSEN ohje rukoilla yksityisesti muiden näkemättä ja tietämättä ja rukouselämästänsä ei tule tehdä numeroa!!! MUTTA kenelle PYHÄ HENKI antaa jonkin muun rukouksen YHTEISEKSI RAKENNUKSEKSI ei tule olla estynyt näin rukoilemaan!!! mene kuitenkin itseesi ja tutkistele onko rukoushalusi pelkkää omaa ylennystä vai PYHÄN HENGEN toimintaa!!! kyllä USKOVAT pystyvätkin tuon eron tekemään, maallistuneemmat helposti erehtyvät kuvittelemaan inhimillisiä tunnetiloja KORKEIMMAN ohjaukseksi!!!
Kyllä me ihmiset itse rukoillaan. Sitä vartenhan rukous on.
totta kai MUTTA sitä varten on KRISTUKSEN ohje rukoilla yksinäisyydessä muiden katseiden ulottumattomissa!!!
Yksin tai yhdessä rukoillessa. Ei se "joukkopsykoosi" sitä sen kummemmaksi tee.
Rukoileminen on siis sinusta psykoosia?
tämä on juuri tätä SYNTIATEISTIN vääristelyä ja EKSYTYSTÄ eikä mitään haluakaan ymmärtää saati KÄÄNTYÄ ja TEHDÄ PARANNUSTA!!! katso ettet EKSYTÄ ketään PELASTUKSEN TIELTÄ omalle tiellesi jonka määränpää on ihan muualla!!!
Ei. Vaan tarkoitan tuota joukossa suureen ääneen "rukoilua".
Ei äänekäs rukoileminen eikä yhdessäkään rukoileminen ole psykoosia.
Muutenhan luterilaiset olisivat joka sunnuntaiaamu psukoosisssa kiekossa.
Ei kirkossa noin rukoilla. En ole vielä nähnyt ketään, joka suureen ääneen huutaisi ja elehtisi kirkon käytävillä.
Ei varmaankaan, enkä ole kyllä kuullut kirkossa muuta kuin papin rukoilevan niitä valmiiksi kirjoitettuja ja kullekin sunnuntaille tarkoitettuja rukouksia.
Tavallinen riviluterilainenhan ei rukoile kirkossa muuten kuin hänkin niitä valmiiksi kirjoitettuja rukouksia lukemalla kun etukäteen on pyydetty ja kaikki muut ovat hiiren hiljaa.
Ai jaa, sinä pääset sitten kaikkien ihmisten ajatuksia lukemaan :D