mustasukkainen, aggressiivinen, kusipää?

nurkkaanajettu

Aloitin kamppailulajin harrastuksen muutama vuosi sitten, siellä oli ohjaajana mies johon ihastuin, ja luulen tunteen olleen molemminpuolinen. Mukava, kiltti. Sitten sain selville miehen seurustelevan, joten kaikki jäi siihen ja kärsin niitä sydänsuruja vuoden, en koskaan kertonut tunteistani. Varmasti se jonkun verran näkyi ja oli kai miehelle kiva itsetuntobuusti tietää että olisi vientiä edelleen.

Nyt, kun olen vihdoin alkanut päästä yli mies on alkanut olla todella vittumainen minua kohtaan jos minulla synkkaa jonkun muun treenikaverin kanssa. Viimeksikin, kun harjoiteltiin itsepuolustusta (tuntuma oli siis tarkoitus pitää kevyenä) ja olin parina tällaisen miehen kanssa tämä entinen ihastukseni sanoi parilleni, että tämän pitää käyttää kunnolla voimaa. Ei parini sitä kuitenkaan tehnyt. Tuota on tapahtunut useammin kuin kerran, ja pelkästään minun kohdallani, ikäänkuin hän toivoisi muiden vahingoittavan minua. Sitten taas, jos minulle sattuu sellainen pari, joka käyttää enemmän voimaa, mies tuleekin opastamaan että tee kevyemmin ja ottaa minut kohteeksi ja tekee tekniikat erittäin kevyesti. En tiedä onko tämä joku vitun sairas tapa näyttää että asiat olisi hyvin hänen kanssaan.

Viime aikoina hän on itsekin osoittanut välillä pieniä väkivaltaisia eleitä minua kohtaan, jotka jää vaivaamaan, mutta joiden ei voi oikein todistaa olevan mitään. En usko että kukaan uskoisi minua jos ottaisin asian puheeksi. Esim. yhtenä päivänä alkulämmöissä pelasimme jalkapalloa, hän tönäisi minut maahan nauraen, ilkeä hymy hänen naamallaan pelotti minua.

Selvästikin minulla kävi tuuri ettei meistä koskaan tullut paria, eikä meidän välillä mitään ystävyyttä ole, tämä on vain sitä että hän näkee minut oman hyvinvointinsa välineenä.

Onko kenelläkään kokemusta miten tämän tilanteen voisi hoitaa? Suoraan sanottuna minua pelottaa tämä tilanne. Varsinkin kun mies auktoriteettiasemassa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäpäminäkyllä

      Ihan lonkalta heitän, että tämä on nyt aivan pääsi sisäistä pulinaa. Annat asioille merkityksiä, joita ei ole olemassakaan. Lähepä nyt sinne treeneihin ihan avoimin mielin, sinä treenaat siellä ja ohjaaja antaa ohjeita teille, jotta oppisitte paremmin. Tuskin se ihan paska ohjaaja on, vuosia olet sen tunneillakin käynyt.

    • outotyyppi

      Tottakai sitä harmittaa kunet enää surekaan hänen peräänsä... Sinuna vaihtaisin opetuspaikkaa.

    • Joillain tapana ottaa o joku silmätikukseen, ny hää on sä. Vaiha pleisii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      126
      11134
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      156
      10324
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8030
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      187
      6537
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      50
      5622
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5071
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      147
      4384
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      25
      4236
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      70
      4067
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      133
      3614
    Aihe