En sano mikä R kioski vaan kerron miksi en pitänyt eräästä R kioskin mainoksesta koska kaikki ei sitä tiedä ja toisten ei tarvitsekkaan tietää. No joku mainostaja oli omastamielestään keksinyt hyvän idean jolla R kioskeilla kahvinsa juovat voivat brändätä itseään ja voitteko Ajatella...
Oli keksinyt kahvimukeihin painattaa tekstin : varattu / sinkku. Ällistyin moisesta röyhkeydestä totaalisesti ja ilmoitin että voinko saada kahvimukin jossa lukee Luuseri vaikka en luuseri tietääkseni olekkaan. Tietääkseni oli ensimäinen ja viimeinen kerta milloin ketään missään olen sanonut tai kirjoittanut luuseriksi. Ketään asiakas ei tee sillä tiedolla mitään ketä on varattu tai sinkku oletan Ainakin meidän R kioskilla käy asiakkaina tietääkseni vain asiakkaita jotka eivät hae R kioskilta elittikummpania ja muita sellaisia mitä niitä kaikkia onkaan En tiedä kun nettien eikä lehtien seireenit houkuta.
Sitten tyhmyydestä ja millä äänen sävyllä ja painotuksella sen sanoo. Medianlukutaitoiset tietääkseni osaavat eroittaa isosti ja suuresti kieli poskessa kirjoitettua tekstiä ja toiset ammattiloukkaantujat saavat vain sytykettä kun tahalisesti ymmärtävät väärin ja sitten jaarittelevat ammatiloukkantuneina kun heille sitä palkan maksavat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pahvimuki ongelma kuitenkin poistui sillä tavoin että otin mukaani stabucks coffee mukin joita olen ostanut useampia maista joissa olen käynyt ja joissa kyseinen brändi palvelee. Mutta mitä ketään R kioskilla asiova tekee sillä tiedolla onko joku asiakas sinkku vai varattu, ei mitään. En ole koskaan asioinut sellaisella R kioskilla jossa tuo tieto olisi tarpeelinen. Ehkä voi se olla niinkin että kun itse kulkee määrätioteisesti ostoksilla ei sitten havaitse muita kuin he jotka ovat lompakostani kiinostuneita ja etenkin millä sen saisi itselleen minulta varastettua.
Todettakoon lopuksi seuravaa R kioski jossa itse käyn ostoksilla on mitä parhain yrittäjä jonka kanssa mittasimme kuinka paljon stbucks coffee mukini vetää kahvia ja totesimme että yhden ison pahvimukillisen jota ei tarvitse enää erikseen mittailla siis. Isokahvi ja iltasanomat Kiitos.