Tulevaisuudessa vuorokaudessa on 25 tuntia

"Tutkijoiden mukaan päivä pitenee vääjäämättömästi. Tämän vuoksi tulevaisuudessa vuorokauden pituus on 25 tuntia".

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/avaruus/tutkijat-selvittivat-taivaankappaleiden-liikkeista-tulevaisuudessa-vuorokaudessa-on-25-tuntia-6605694

Tutkimuksessa tutkittiin muun muassa auringon ja kuun pimennyksiä aina vuodesta 720 ennen ajanlaskun alkua vuoteen 2015 saakka.

Suomen hallitus on ennakoimassa lisätunnin ja suunnittelee työpäivänpidennystä 12 tuntiseksi.
9368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

koskaan ei tiedä jos elää vaikka ton 200 miljoonaa vuotta.

Äänestä

Niin no.. Ei kestä kuin 4,5 miljardia vuotta niin maapallo ja kuu ovat keskenään lukkiutuneessa kierrossa, eli maan yksi vuorokausi kestää kuukauden verran. Maa ja kuu kääntävät siten aina saman puolen toisiaan kohti. Tosin tuolla ei sikäli ole mitään merkitystä, koska 4,5 miljardin vuoden päästä Aurinko polttelee menemään punaisen jättilaistähden vaihettaan, maa ja kuu ovat auringon kaasukehän sisäpuolella ja siten tuhoutuneet jo.

Äänestä
  • Kyllä siihen verot ja maksut kehitetään, jotta tältä voidaan välttyä tai ainakin hidastaa kehitystä.

    Äänestä

  • Suomi_edellä kirjoitti:

    Kyllä siihen verot ja maksut kehitetään, jotta tältä voidaan välttyä tai ainakin hidastaa kehitystä.

    Mikään ei voi hidastaa kehitystä koska kyse on gravitaatiosta. Maa-kuu-järjestelmässä kuu jarruttaa maan pyörimistä ja samalla maa työntää kuuta kauemmas jokaisella kierroksella maan ympäri. Lopputulos on vääjäämätön lukkiutunut kierto. Tosin on olemassa skenaario, jossa kuu ei etäännykään siihen pisteeseen saakka, jossa lukkiutunut kierto toteutuu, vaan itse asiassa kuu alkaa lähestyä maata, aina törmäyspisteeseen asti. tässäkin tapauksessa maa ja kuu ovat jo Auringon sisällä.

    Äänestä

  • eivoihidastaa kirjoitti:

    Mikään ei voi hidastaa kehitystä koska kyse on gravitaatiosta. Maa-kuu-järjestelmässä kuu jarruttaa maan pyörimistä ja samalla maa työntää kuuta kauemmas jokaisella kierroksella maan ympäri. Lopputulos on vääjäämätön lukkiutunut kierto. Tosin on olemassa skenaario, jossa kuu ei etäännykään siihen pisteeseen saakka, jossa lukkiutunut kierto toteutuu, vaan itse asiassa kuu alkaa lähestyä maata, aina törmäyspisteeseen asti. tässäkin tapauksessa maa ja kuu ovat jo Auringon sisällä.

    Pikku juttuja galatiseen törmäykseen verrattuna.

    Äänestä

Galaktinen törmäys on ehkä jo alkanut
Linnunrata ja Andromeda yhdistyvät

Linnunradan ja Andromedan törmäämisen ja yhdistymisen on tiedetty olevan väistämätöntä, mutta se saattaa tapahtua ennakoitua nopeammin.

Linnunradan odotettu yhdistyminen isompaan naapuriinsa Andromedan galaksiin on ehkä jo käynnistynyt, arvioivat avaruusteleskooppi Hubblen havaintoja tutkineet tutkijat.

Aiemmin otaksuttiin, että väistämätön törmääminen ja yhdistyminen ovat edessä vasta neljän miljardin vuoden kuluttua, mutta nyt tutkijat ovat havainneet valtavan haloilmiön Andromedaa ympäröivässä kuumassa ja raskassa kaasussa.

Halon arvellaan kielivän siitä, että törmääminen alkaa paljon ennakoitua aiemmin, ja että galaksit ovat jo ehkä saaneet ensikosketuksen tai sellainen on jo lähellä.

Tähän asti on otaksuttu, että galaksit ovat vielä 2,5 miljoonan valovuoden päässä toisistaan. Ensikosketuksen voisi varmistaa se, jos Linnunradalta löytyisi vastaava halo, joka kenties olisi kosketuksissa Andromedan haloon.

Galaktisten halojen olemassaolosta on tiedetty jo aiemmin, mutta Andromedan halo vaikuttaa suuremmalta kuin yhdenkään muun galaksin Linnunradan läheisyydessä. Se ei sinänsä ole yllätys, koska Andromeda on Paikallisena ryhmänä tunnetun galaksijoukon suurin galaksi. Myös Linnunrata kuuluu Paikalliseen ryhmään.

Andromedassa on yli kaksi kertaa enemmän tähtiä kuin Linnunradassa. Niitä arvioidaan olevan noin biljoona eli 1 000 000 000 000.

Myös Linnunrata lukeutuu Paikallisen ryhmän suurimpiin galakseihin. Yhdistymisen tapahduttua ihminen voi kehua asustavansa tämän maailmankaikkeuden nurkan suurimmassa galaksissa. Siis jos ihmistä on tuolloin enää olemassa.

Äänestä

Tuo on huono homma,joudutaan tekemään kellotaulut uusiksi.
Ja se tietää sitä että vuoteen tulee noin 365 tuntia lisää.
Niistä alkaa suuri kiista kuka ne saa työnantajat työaikana vai työntekijät vapaa-aikana,se on varma. Todennäköisesti yhteiskunta haluaa pyhittää ne työnteolle,jotta ne ei mene konkurssiin.

Äänestä
  • Ei täällä mitään ihmisisä ja yhteiskuntia ole enään kun maapallo päivän pituus on muuttunut 25h. Nämä on vähän hitaammin tapahtuvia asioita kun ihmiskunan koko historia tulee olemaan.

    Äänestä

Vuorkauden pituus on 25 tuntia vasta 200 miljoonan vuoden päästä. Ongelma on se, että tuossa vaiheessa Auringon kirkkaus ja lämpötila ovat jo nousseet siinä määrin, että kaikki elämä maapallolla alkaa pikkuhiljaa olla päättymässä. Hallitsematon kasvihuoneilmiö Venuksen tyyliin on jo käynnistymässä tuossa vaiheessa. Maapallo muistuttaa Turkkilaista saunaa. Ihmiskunta ei selviydy kun yleislämpötila alkaa olla 45-60 astetta maapallolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mihin_käytät_lisätunnin kirjoitti:

"Tutkijoiden mukaan päivä pitenee vääjäämättömästi. Tämän vuoksi tulevaisuudessa vuorokauden pituus on 25 tuntia".

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/avaruus/tutkijat-selvittivat-taivaankappaleiden-liikkeista-tulevaisuudessa-vuorokaudessa-on-25-tuntia-6605694

Tutkimuksessa tutkittiin muun muassa auringon ja kuun pimennyksiä aina vuodesta 720 ennen ajanlaskun alkua vuoteen 2015 saakka.

Suomen hallitus on ennakoimassa lisätunnin ja suunnittelee työpäivänpidennystä 12 tuntiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu