Ei siitä mitään tule että työtön voisi ostella mitä mieleen juolahtaa. Työtön ei tee töitä joten hänen kuuluukin asua ankeasti ja järsiä leivänkannikkaa sitä vedessä pehmittäen.
Työttömän arjen pitääkin olla tiukkaa ja köyhää
Elätit
1887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Työttömälle ei kuulu antaa mitään ilmaiseksi. Leipää vastaan voi vaikka siivota katuja.
Pitkäaikaistyötön saa yleensä toimeentulotukea, eli hänelle jää kohtuullisten hyväksyttyjen asumiskulujen jälkeen n. 480€/kk eli 16€/pvä rahaa käteen. Ei sillä summalla paljon juhlita, juopotella tai ostella kuin korkeintaan sosiaalirasistin tyhmässä ja kateellisessa päässä. No kun ei ole kauhalla annettu niin on porvariksi vartuttu.
Työttömien lapsilta voisi myös paremmat lelut ja ehjemmät vaatteet kerätä pois ja antaa työssä käyvien tai vähintään yliopistossa opiskelleiden lapsille.
ruvetaan näpistelemään kaupoista sillä saa hyvän elintason tekemättä mitään ja rangaistuksetkin ovat mitättömiä.
Tämä työtön ei järsiskele leivänkannikkaa! Syön usein ravintoloissa, ostan vain laadukkaita elintarvikkeita, juon vain laatukonjakkia ja viinejä, janoon parempilaatuista olutta, matkustelen, omistan asunnon ja auton, kesäpaikkakin on, puoliksi jaettuna. On nimittäin tullut työelämässä ollessa sijoitettua. Mutta toki otan työttömyyskorvauksetkin pois kuleksimasta, vaikka en tarvitsisikaan.
No taidat sitten olla ansiosidonnaisella sen 400 päivää, meinaan et ehkä tiedä että muut tulot ja varallisuus vaikuttavat työttömyysturvan ja sosiaalituen määrään. Vain idiootit kateelliset porvarit pienissä tyhmissä päissään kankeavat tuohon provoon..
Et ehkä tiedä, että varallisuus ei vaikuta työmarkkinatukeen tai edes asumistukeen.
Ja miksi pitäisikään? Joku on saattanut tehdä pitkän työuran ja joskus onnistunut, maksanut ehkä verojakin enemmän kuin moni muu?
Ansiosidonnainen päättyi jo ajat sitten. Sosiaalitukea en tietenkään varakkaana haekaan ja työttömyyskorvaukseen ja yleiseen asumistukeen (sitäkin hain piruuttani ja sain) omaisuus ei vaikuta, paitsi asumistukeen säännölliset omaisuustulot, kuten osingot. Satunnainen osakkeiden mýyntitulokaan ei vaikuta. Tiedän kokemuksesta.
Eipä piilottele rahojaan veroparatiiseihin ja ostele loma osakkeita etelästä. Korkeintaan käy Tallinnan päiväristeilyllä.
Työtön on kapitalistin paras kaveri. Rajattomasti aikaa tuhlata tulonsiirtoja keskiluokalta kapitalistin taskuun. Sillä välin keskiluokka vaan ahertaa ja mahdollistaa kapitalistin ja työttömän helpon elämän.
Sosiaalinatsilla ollu huonompi päivä.
Voi, voi, arbeit macht frei!
Työ- ja elinkeinoministeriö budjetoi työttömien haastatteluita varten 5 miljoonaa euroa ”tulosperusteisten ostopalvelujen hankintaan”.
Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta.
"Näiden yritysten tarkoitus on siis saada asiakkaansa eli viranomaisen luokse haastatteluun menossa oleva henkilö sellaiseen kisakuntoon, että hän työllistyy.."
"kisakuntoon" ?
Uskomatonta Sarasvuoskeidaa, onkohan Lestakyrvällä jotain sielunveljeyttä tai muuta syvällisempää "yhteyttä" tuon toisen paskanjauhajan kanssa..?
Melko hämäräksi käy taas vaihteeksi koko tämä lestakyrvän vatuloima haatatteluhomma siihen jaettavine koplausmiljoonineen.
Epäilyksen häivää ei todellakaan vähennä näiden yksityisten firmojen varsinkin henkilöstö"orja"vuokrausfirmojen mukaantulo valtion rahoituksella...?
Yrittääkö Lestakyrpä hienosäätää tilastoja mieleisekseen puhelinmyynnillä ja muulla köyhien viimeisetkin veret seisauttavalla ilmaistyöllä?
Ja taasko löytyy jotain kytköksiä kun tarpeeksi syvältä vakuutuskuoresta kaivellaan...
Piia-Noora Kauppiko siellä kirjoittaa? Vai onko Elina Lepomäki?
Työttömiä ja köyhiä pitää ja saa kyykyttää !
Olipa vitun typerä kirjoitus.
työttömien kannattaa ruveta alkoholisteiksi tulee taksikin ovelta hakemaan alkoon tietyisti muukin palvelut pelaa ilmainen vuokra siivooja ja käyttö rahaa ruokaan ja ei tarvitse mennä ilmais työhön korvausta vastaan.
Pitäisikö työttömiä ruoskia joka päivä ja roikottaa pää alaspäin tunti?
Eihän kukaan kävisi töissä jos saman rahan saa kiertämällä ikänsä työtä ?