Ne vaan on liian usein tyylittömiä, rumista kuoseista kursittuja muodottomia telttoja.Löytyy vain telttamallintunikaa ja jätti teepaitoja.Mutta mistä löytyisi isokokoiselle kauniisti istuva jakku, tai xxl housupuku, tai jakkupuku?
Ei sitten mistään!
Vaikka olisi mahdollista, että tälläisiä kauniitakin isojen kokojen vaatteita voitaisiin tehdä.Kunhan viitsittäisiin vähän ajatella ja suunnitella.
Mutta ei, aina roikkuu vaatetangoilla samoja kauheita kauhtanoita.Paidat on aina liian lyhyitä, ei peitä peppua.
Paitojen etukappaleet on aina myös yhtä pitkiä takakappaleen kanssa.
Vaikka pömppövatsaisilla ja tukevilla, näyttäisi hyvältä paidat, mekot ja etenkin paitapuserot, joiden etukappale olisi hieman pidempi takakappaletta.
Isokokoisten vaatteissa pitäisi olla istuvuuden takia myös sisäänottoja sivusaumoissa.Isokokoisten maha tai rinnat nostaa paidan helmat edestä rumasti pystyyn pönköttämään.Siksi se saa paidat näyttämään siltä, kuin ne olisivat edestä lyhyempiä kuin takaa.Eipä me isot tytöt saada tyylikkäitä vaatteita, muualta, kuin taitavilta ompelijoilta.Vaateteollisuuden suunnittelijat ei meidän mieltymyksistämme välitä.Kunhan jotain säkkejä tarjoavat, ettei ihan alasti tarvitse kulkea.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Korjaus otsikkooni=Isokokoisten vaatteet rumia.