tutkijoilla konsensus: Suomi aloitti jatkosodan

Historian tutkijoilla on lähes 100%:n konsensus Suomessa siitä että Suomi aivan tietoisesti aloitti jatkosodan hyökkääjänä ja että hyökkäystä suunniteltiin jo ainakin puoli vuotta ennen kesäkuuta 1941. Näin ollen joidenkin juhaniputkisten horinat on jo syytä jättää omaan arvoonsa. Tutkijat selvittävätkin nyt mitä roolia ryssäviha, rasistinen viha venäläisiä kohtaan näytteli hyökkäysodassa ja että mitä suomalaisten tekemiä sotarikoksia on jäänyt tutkimatta. Näyttää näet omituiselta että suomalainen Waffen SS osasto itärintamalla ei olisi niihin syyllistynyt.
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei tarvita oikeastaan muuta todistetta kun m- heimin sodan alussa antama päiväkäsky missä horistaan miekkavalasta ja suur-Suomesta. Jos se ei kerro kumpi sodan aloitti niin johan on kumma.

Äänestä
  • Marski antoi ko. julistuksen 11.7. Eli aika myöhään, väitteesi kannalta.

    Äänestä

  • puhutPötyä kirjoitti:

    Marski antoi ko. julistuksen 11.7. Eli aika myöhään, väitteesi kannalta.

    Miten niin myöhään muka? Asia on sama aivan kertomisajankohdasta riippumatta. Sama vaikka olisi kerrottu vasta 10 v kuluttua !

    Äänestä

  • älänythöpsi kirjoitti:

    Miten niin myöhään muka? Asia on sama aivan kertomisajankohdasta riippumatta. Sama vaikka olisi kerrottu vasta 10 v kuluttua !

    Eli olet aivan umpipimeä.

    Äänestä

Ryssäkoneet ne pörräs päiväkaudet Suomen taivaalla ja pommitteli. Niitä ammuttiin alaskin, että todisteita oli. Suomi lähti vasta jälkikäteen vainolaisen kimppuun. Ei muuten ollut Suomen armeija edes varsinaisessa hyökkäysryhmityksessä. Olisi luullut olevan, jos oli meininki hyökätä.

Äänestä
  • Hyökkäysoptio oli auki. Ja sen jälkeen kun sota katsottiin alkaneeksi, sitä tietysti käytiin sodan logiikalla. Josta Molotov muistutteli.

    Äänestä

  • ------Ei muuten ollut Suomen armeija edes varsinaisessa hyökkäysryhmityksessä. Olisi luullut olevan, jos oli meininki hyökätä.----

    Kyllä oli kun hyökkäsi !

    Äänestä

  • Suomi aloitti sotatoimet yhdessä Saksan kanssa jo yöllä 21.-22.6. eikä suurvallan kunnia kestänyt olla niihin vastaamatta. Ei USAkaan hyväksyisi jos Honduras alkaisi sotimaan sitä vastaan, vastaus tulisi.

    Äänestä

Tutkijoilla+1000%+konsensus:+Suomi+syyllinen+toiseen+maailmansotaan!+Hitler+ja+Stalin+todettu+täysin+viattomiksi,+eivät+syyllistyneet+koskaan+edes+pysäköintirikkeeseen.Hyi+Suomi,+olit+tuhma!+Tää+on+fakta!

Äänestä

"Historian+tutkijoilla+on+lähes+100%:n+konsensus+Suomessa+siitä+että+Suomi+aivan+tietoisesti+aloitti+jatkosodan+hyökkääjänä+ja+että+hyökkäystä+suunniteltiin+jo+ainakin+puoli+vuotta+ennen+kesäkuuta+1941."Suomi+sai+tammikuussa+-41+kohtalaisen+varmuuden+siitä,+että+Saksa+valmistelee+hyökkäystä+itään.+Saksa+salasi+suunnitelmansa+huolella.Suomi+jatkoi+koko+ajan+puolustusvalmisteluja.+Yhteistoiminnasta+sovittiin+touko-kesäkuussa+-41+siltä+osin+kuin+Saksa+katsoi+tarpeelliseksi.Suomen+toivottiin+hyökkäävän+Kannaksella+Leningradin+suuntaan+ja+tukevan+Saksan+joukkoja+pohjoisessa.Näihin+Suomi+sitoutui+ennen+sodan+alkua.+Armeija+oli+puolustusryhmityksessä.+Muu+tuli+sitten+22.6.+41+jälkeen.+"Näin+ollen+joidenkin+juhaniputkisten+horinat+on+jo+syytä+jättää+omaan+arvoonsa.+"Putkinen+ei+ole+tutkija."Tutkijat+selvittävätkin+nyt+mitä+roolia+ryssäviha,+rasistinen+viha+venäläisiä+kohtaan+näytteli+hyökkäysodassa+ja+että+mitä+suomalaisten+tekemiä+sotarikoksia+on+jäänyt+tutkimatta.+"Noita+asioita+on+tutkittu+jo+vuosikymmenet.+Stallarit+eivät+tunne+tutkimuksia."Näyttää+näet+omituiselta+että+suomalainen+Waffen+SS+osasto+itärintamalla+ei+olisi+niihin+syyllistynyt.+"Suomalaiset+olivat+saksalaisen+johdon+alaisia.+Ei+ole+todisteita+heidän+osallisuudestaan+sotarikoksiin.

Äänestä

Nimimerkki+näin-on-näreet+kuuluu+niihin+pölhökustaisiin,+jotka+eivät+ymmärrä+että+eri+asiat+ovat+eri+asioita.100%+varmoja+tosiasioita,+joista+on+kaikista+kivikovat+todisteet+ja+jotka+kaikki+vakavasti+otettavat+historiantutkijat+myöntävät+ovat+mm:1/+Neuvostoliitto+aloitti+Jatkosodan+massiivisella+lähes+500+koneen+(noin+puolet+pommikoneita)+hyökkäyksellä+25.6.41++noin+20+Suomen+paikkakunnalle+ja+aiheutti+näissä+suuria+materiaali-+ja+henkilömenetyksiä.Tämä+hyökkäys+tapahtui+NL:n+JOHDON+nimenomaisesta+käskystä.+Sitä+ennen+(22.-24.6.41)+tapahtui+joitakin+vähäisempiä+NL:n+ja+Suomen+alipäälliköiden+aiheuttamia+suvereniteetin+loukkauksia.+Näitä+ei+voi+aikanaan+katsottu+eikä+edelleenkään+katsota+sodaksi,+omavaltaisuuksiksi+joiden+selvittely+on+diplomaattien+tehtävä.2/+Suomi+aloitti+liikekannallepanon+17.6.41,+ja+siinä+muodostetut+sotilasyksiköt+olivat+vasta+asettumassa+rajoille+PUOLUSTUSRHMITYKSEEN.++Myöskin+Suomessa+olleet+saksalaiset+pysyttelivät+Suomen+antaman+määräyksen+mukaisesti+paikoillaan+ja+alkoivat+etenemisen+vasta+kun+Neuvostoliitto+oli+hyökännyt+Suomea+vastaan,+ja+Suomi+oli+sen+perusteella+todennut+joutuneensa+sotaan.3/+Jokaisen+valtion+sotavoimat+tekevät+suunnitelmia.++Neuvostoliitto+teki+niitä+mm.+Jatkosodan+edellä.+Näiden+suunnitelmien+toteuttamiseksi+Molotov+vaati+11.40+Hitleriltä+lupaa+Suomen+eliminoimiseen.++Kun+lupaa+ei+herunut,+Neuvostoliitto+toteutti+suunnitelmaa+ilmahyökkäysten+osalta+25.6.41+lähtien,+kunnes+se+joutui+siirtämään+pääosan+Suomea+vastassa+olleista+lentojoukoista++etelään+Saksaa+vastaan.4/+Luonnollisesti+myös+Suomi+teki+suunnitelmia.+Se+teki+niitä+Saksan+kanssa,+koska+välttämättömien+ase-,+ravinto-+ja+polttoainehankintoja+ei+muualta+voitu+tehdä+ja+Neuvostoliiton+vihamielisyys+on+todellisuutta+ja+vaati+valmistautumista+kaikkeen.+Tunnustelevat+neuvottelut+alkoivat+1941+alusta+ja+yksityiskohtaiset+neuvottelut+5.41.Vielä+silloinkin+Suomi+tiesi+pelkästään,+että+Saksan+hyökkäys+on+todennäköinen,+mutta+ei+suinkaan+varma.+Diplomaattinen+ratkaisu+oli+siis+mahdollinen+ja+Suomen+täytyi+saada+turvaa+Saksalta+siinäkin+tapauksessa+(ettei+Talvisodan+tilanne+toistu).Suunnittelun+Suomi+teki+omien+tavoitteittensa+mukaisesti,+joustaen+välttämättömässä+määrin+Saksan+toiveille.+Ylivoimaisesti+parempia+neuvottelijoita+meillä+silloin+oli+Saksaa+varten+kuin+nykyään+EU:ta+varten.+Ei+häiritty+Leningradia+eikä+eliminoitu+Muurmannin+reittiä+jne.5/+Suomi+teki+selväksi+Saksalle+kaikissa+vaiheissa,+että+se+ei+aloita+sotaa+Neuvostoliittoa+vastaan,+mutta+puolustautuu+jos+sitä+vastaan+hyökätään.Saksa+hyväksyi+tämän.++Se+piti+sanansa.+Jospa+pölhökustaat+lukisivat+historian+tosiasiat,+eivätkö+pelkästään+sohlaisi.

Äänestä
  • Näinhän ne asiat ovat. Mutta luuletko, että Pietarin trollaamo mistään tosiasioista piittaa?

    Äänestä

  • Neuvostoliitto aloitti jatkosodan valmistelut samana päivänä kuin talvisodan rauha solimittiin perustamalla Karjalais-Suomalaisen Neuvostotasavallan. Kun alamittaiseen neuvostotasavaltaan koulutettiin virkamiehiä niin nämä saivat ohjeet opetella suomen kieli tulevia aluelaajennuksia silmälläpitäen. Talvisodan rauhaa tehdessä venäläisille oli siis selvää, että Suomen likvidointi tehdään kunhan saadaan painostustoimet tarpeeksi pitkälle. Miehityksen aikaikkuna sulkeutuio vain hetkellisesti pelkoon englantilaisista ja ranskalaisista joukoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin-on-näreet kirjoitti:

Historian tutkijoilla on lähes 100%:n konsensus Suomessa siitä että Suomi aivan tietoisesti aloitti jatkosodan hyökkääjänä ja että hyökkäystä suunniteltiin jo ainakin puoli vuotta ennen kesäkuuta 1941. Näin ollen joidenkin juhaniputkisten horinat on jo syytä jättää omaan arvoonsa. Tutkijat selvittävätkin nyt mitä roolia ryssäviha, rasistinen viha venäläisiä kohtaan näytteli hyökkäysodassa ja että mitä suomalaisten tekemiä sotarikoksia on jäänyt tutkimatta. Näyttää näet omituiselta että suomalainen Waffen SS osasto itärintamalla ei olisi niihin syyllistynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu