Ihmiskunnan keksinnöt HUMANOIDIEN tekemiä

Oltuani muutaman päivän tässä kovassa kuumeessa, on ollut aikaa miettiä. Olen melko varma, että kaikki ihmiskunnan isot keksinnöt ovat humanoidien, ei ihmisten tekemiä.

Sähkö, ydinvoima, tietokoneiden perusteet ja ohjelmointi, lentäminen jne,
Nicla Tesla, Albert Einstein, Thomas Alva Edison, Steve Jobs, toinen Wrightin veljeksistä ja monet muut ovat edesmenneitä ulkoavaruuden älyllisyyden omanneita. Nykyisiä ovat luultavammin Bill Gates ja Elon Musk.

Tunnen lukuisia eri alan tohtoreita, jotka ovat älykkäitä ja pystyvät hahmottamaan humanoidien keksinnöt tavallista kansaa paremmin. Kuitenkaan yhdelläkään heistä ole lähelläkään valmistumassa mitään isoa keksintöä.

Ugh, olen puhunut
1085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nämä keksijät eivät ole syntyneet alieneista, vaan ihmisenä. yliälylliset oliot ovat siirtäneet sattumanvaraisesti osiin ihmisistä sen tiedon, millä he ovat kesksineet.

Kuten jo moni huippututkija väittää, elämme simulaatiossa, olemme vain ylemmän älyn pelinappuloita.

Köyhyys ei ole köyhän vika tai rikkaus rikkaan, heillä on vain känyt tuuri tässä pelissä.

Äänestä

No ihminenkin on HUMANoidi, jos et ole sattunut asiaa pohtimaan. Koko sana tarkoittaa ihmisen kaltaista olentoa eikä vain avaruusoliota, joten totta kai ihminen humanoidi on.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Humanoidi

Äänestä

Ja kaikki nuo ihmiskuntaa eteenpäin vieneet keksijät ovat saaneet toteuttaa havaintojen länsimaissa

Äänestä

..kristillisellä pohjalla olevissa länsimaissa.
Tietysti pyramidien aikaan jne. keksitiin toisenasteen yhtälöä ja shakkia, mutta nyt keksittiin jopa atomipommi jne.fiksua...mitä seuuraava sukupolvi?jonkilainen planeettojen hävittämispommi. Tai kokonaisen läheisyydessä olevan universumin hävittämispommi! MUTTA, sitä käytettään vaan " viime tingassa"...JOS vihollinen on jo kodin portailla!! tai Nato lähestyy...

Äänestä

Myös Harley Davidson (1200cc) on tietääkseni älykkäämmän tähtientakaisen nerokkuuden maallinen ilmentymä.

Ugh: Olen näppäillyt.

Äänestä

ihan kaikessa. Siirsit minuun tietoa joka elää sukupolvista toiseen.

Äänestä

Lukemattomat uskonlahkot ovat ainakin ihmisten keksimiä. Pelkästään kristinuskossa on Suomessakin keskenään alati riiteleviä ihmisten keksimiä lahkoja useita: helluntailaiset, hihhulit, babtistit, vapaakirkko-porukat yms.

Äänestä

kaikkea suuria keksintöjä ei ole tuotu kansojen hyötyyn. ainostaan ne jotka hyödyttää valtaa pitäviä raha rikkaita isonpaan rikkauteen.

Äänestä

Nykyään ei tehdä suuria keksintöjä. Sovelletaan jo annettua tietoa.

Äänestä

Pelottavan totuudenmukainen mietelmä ketjun aloittajalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuumeinen_härkä kirjoitti:

Oltuani muutaman päivän tässä kovassa kuumeessa, on ollut aikaa miettiä. Olen melko varma, että kaikki ihmiskunnan isot keksinnöt ovat humanoidien, ei ihmisten tekemiä.

Sähkö, ydinvoima, tietokoneiden perusteet ja ohjelmointi, lentäminen jne,
Nicla Tesla, Albert Einstein, Thomas Alva Edison, Steve Jobs, toinen Wrightin veljeksistä ja monet muut ovat edesmenneitä ulkoavaruuden älyllisyyden omanneita. Nykyisiä ovat luultavammin Bill Gates ja Elon Musk.

Tunnen lukuisia eri alan tohtoreita, jotka ovat älykkäitä ja pystyvät hahmottamaan humanoidien keksinnöt tavallista kansaa paremmin. Kuitenkaan yhdelläkään heistä ole lähelläkään valmistumassa mitään isoa keksintöä.

Ugh, olen puhunut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu