Täysin käsittämätöntä

Kuten olen teille, rakkaat lapset, kertonut, että Joe Bob-setä lähtee huudeilta pöndelle sahaamaan kansijäähän koloa, josta livahtaa vilvoittelemaan sisäjärviemme syvyyksiin, niin vituiksihan se taas meni.

Eli reisille.

Saha stna ei lähtenyt käyntiin. Kyseistä kapinetta koekäytettiin Mariankadun sisäpihoilla, ja ja se vingutettiin kuumaksi. Sitten kapine stikattiin takakonttiin.

Letka lähti liikkeelle.

Kun tätä vitun Stihliä oli nyitty jäällä käyntiin puoli tuntia,, niin osa porukasta jo istui autossa ja navigoi Porkkalaan.

Eli mikä on tarinan opetus?

No se on se että sukella avovesissä.

(Reps)
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oikeastaan oli helvetin hienoa kuulla laineiden loiske. Olin nimittäin ensimmäinen paikalla, ja koko muu takana mateleva jengi faksaili itsensä huomiselle laivalle dokaamaan samalla, kun käänteli rattia oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle - joten he eivät ehtineet häiritä tätä Joe Bobin ja meren yhteyttä.

Ei minua palella. Minun pitää olla tietoinen, että kuka keissisdä hyytyy ensimmäisenä.

(Reps)

Äänestä
  • Siis keississtä.

    Eli suinkaan keissistä.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Siis keississtä.

    Eli suinkaan keissistä.

    (Naurua)

    Vai oliko se keississä?

    (Hirn)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Vai oliko se keississä?

    (Hirn)

    Keissistä kolmanteen.

    Meillä on mökkisahana Husqvarnan 560 xp.

    En ole koskaan kokenut sitä ongelmaksi.

    (Reps)

    Äänestä

Momenttiavain, rassi ja lopullinen työkalupakki!
Merivesi holjuu, järvet upottaa, sitä pitää vaa rauhas polkee, mitä mäki tuun tänne sulle opettaa, mun pitää mennä ny kantaa omenii muute ei kelkka kulje taivaspassittomastilas.
Seikkailut viivästyvät, polta kokko enskerral saa sapuskat ootelles.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

Kuten olen teille, rakkaat lapset, kertonut, että Joe Bob-setä lähtee huudeilta pöndelle sahaamaan kansijäähän koloa, josta livahtaa vilvoittelemaan sisäjärviemme syvyyksiin, niin vituiksihan se taas meni.

Eli reisille.

Saha stna ei lähtenyt käyntiin. Kyseistä kapinetta koekäytettiin Mariankadun sisäpihoilla, ja ja se vingutettiin kuumaksi. Sitten kapine stikattiin takakonttiin.

Letka lähti liikkeelle.

Kun tätä vitun Stihliä oli nyitty jäällä käyntiin puoli tuntia,, niin osa porukasta jo istui autossa ja navigoi Porkkalaan.

Eli mikä on tarinan opetus?

No se on se että sukella avovesissä.

(Reps)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu