Euroopan neuvostolta sapiskaa Suomelle liian matalasta sosiaaliturvasta
Suomi joutuu Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Noloutta lisää se, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion pitää raportoida säännöllisesti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset.
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moittii Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi.
Komitea katsoo päätöksessään, että kansalaisten minimitoimeentulon taso on Suomessa liian matala.
Päätös merkitsee, ettei Suomen perusturvan taso täytä Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia.
Sosiaalikomitean mielestä työmarkkinatuki yhdessä muiden etuuksien kanssa ei takaa riittävää minimitasoa. Myöskään sitä ei pidetty varmana, että kaikki toimeentulotukea tarvitsevat saavat tukea riittävästi.
Tämä taas on johtanut maassamme köyhyyden lisääntymisen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen. Järjestö myös katsoo, että verotus heikentää entisestään etuuksien tasoa.
Suomi joutuu Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Suomen pitää antamaa säännöllisesti raportti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset.
-kerrankin jotain hyötyä EUsta!
http://yle.fi/uutiset/euroopan_neuvostolta_sapiskaa_suomelle_liian_matalasta_sosiaaliturvasta/7797709

Vastaukset 23
Vanhimmat
tuu Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Noloutta lisää se, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion pitää raportoida säännöllisesti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset.
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moittii Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi.
Komitea katsoo päätöksessään, että kansalaisten minimitoimeentulon taso on Suomessa liian matala.
Päätös merkitsee, ettei Suomen perusturvan taso täytä Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia.
n neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Noloutta lisää se, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion pitää raportoida säännöllisesti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset.
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moittii Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi.
Komitea katsoo päätöksessään, että kansalaisten minimitoimeentulon taso on Suomessa liian matala.
Päätös merkitsee, ettei Suomen perusturvan taso täytä Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatim
utta lisää se, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion pitää raportoida säännöllisesti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset.
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moittii Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi.
Komitea katsoo päätöksessään, että kansalaisten minimitoimeentulon taso on Suomessa liian matala.
neuvostolta sapiskaa Suomelle liian matalasta sosiaaliturvasta
Suomi joutuu Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Noloutta lisää se, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion pitää raportoida säännöllisesti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset.
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moittii Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmä
Porvarit kurjistavat Suomen kansaa
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea arvioi, kuinka Euroopan sosiaalisen peruskirjan hyväksyneet maat ovat noudattaneet peruskirjan määräyksiä.
Suomen sosiaaliturvasta on aiemminkin kanneltu komiteaan. Komitea katsoi vuonna 2015, että eräiden sosiaalietuuksien vähimmäistaso on Suomessa riittämätön. Kuitenkin OECD:n mukaan Suomessa turvapaikan tai oleskeluluvan saaneet ulkomaalaiset saavat jopa 4,4 kertaa enemmän sosiaalitukia, kuin kantaväestö.
Vuoden 2015 jälkeen, jolloin komitea katsoi sosiaalietuuksien vähimmäistason olevan Suomessa riittämätön, on hallitus kuitenkin vähentänyt kantaväestön sosiaalietuuksia tuntuvasti.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean ilmoituksen jälkeen Suomen hallitus on heikentänyt huomattavasti työttömien asemaa, sekä asettanut sellaisia ehtoja työttömyysturvan saannille, ettei niitä voi mitenkään täyttää, ainakaan pienemmillä paikkakunnilla.
Työttömän on esimerkiksi pakko hakea kolmen kuukauden aikana ainakin 12 työpaikkaa, tai hän menettää työttömyystuen 60 päivän ajalta. Miten tämäkin on mahdollista, jos paikkakunnalla ei kerta kaikkiaan edes ole noin montaa työpaikkaa tarjolla?
Toinen vaihtoehto on hakea työtä kaukaa, mutta kuinka ajokortiton ja autoton työtön voi hakea työpaikkoja kaukaa syrjäseudulla, jossa julkinen liikenne on loppunut kauan sitten?
Suomessa myöskin eläkeläisiä köyhdytetään aivan laillisesti, siten että eläkkeet pienenevät vähintään prosentilla vuodessa, riippumatta siitä, kuinka palkkataso sekä hinnat ja vuokrat nousevat.
Lobbareilla onkin syytä kilistellä samppanjalaseja, sekä vaatia lisää bonuksia tavoitteeseen johtaneesta työstä, siis ettei tuota eläkeläisiä köyhdyttävää taitettua indeksiä muutettu.
Nykyinen hallitus on lisäksi pienentänyt Kelan lääkekorvauksia, jotka koskevat eniten juuri vanhuksia. Vanhusten hoitokin on täysin retuperällä. Missään muussa pohjoismaassa ei huolehdita vanhuksista yhtä huonosti kuin Suomessa.
Vanhuksia muistetaan korkeintaan vaalipuheissa, mutta heti vaalien jälkeen he ovatkin sitten pelkkää ongelmajätettä.
Eikä muissa pohjoismaissa ole leipäjonoja, kuten Suomessa, jossa on viikoittain tuhansia ihmisiä, myöskin perheitä, leipäjonoissa. Siksi Norjan TV tuleekin tekemään dokumentin suomalaisista leipäjonoista.
http://mvlehti.net/2017/05/15/sofia-roth-kansa-kurjistuu-video/
PersKeKo-täysporvarihallituksen EKokoomuspolitiikka on myrkkyä tavalliselle kansalle.
Porvarit ovat myös näkyvän sosiaalirasistisia, eli he leimaavat ja syrjivät työttömiä ja huono-osaisia.
Katsoitko lainkaan uutisen päivämäärää? Eipä ole mitenkään vaikuttanut hallituksen päätöksiin. Kas kummaa, kun toisista huomautuksista ollaan, niin huolissaan, kun toiset huomautukset, kuten tämä sivuutetaan pelkällä olankohautuksella.
Nyky hallitus on törmännyt aivan liiaksi perustuslaillisiin seikkoihin jo alkutaipalleellaan.Sen nyky toimet ovat kansalaisten viimesijaisesta toimeentulosta ja kyseisisista Euroopan unioinin humaiutuksista piittaamattomia ,sillä vuoden alusta ollaan leikkaamassa ,niin työmarkkinatuesta ,kuin peruspäivrahasta ,että lapsikoroitus osuudesta .Asiasta uutisoi mm. yle txt 27.12.2016 s.162.
Aiheesta:
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002894982.html
On lienee selkeää,että kyseisellä tavalla toimiva hallitus ei huolehdi kansalaisten perusturvasat ja toimeentulosta sitä edellyttävällä tavalla ja kyseisellä tavalla toimiva hallitus tulisi saada hajoitettua.
Nyt on vain niin,että Presidentin valtaoikeuksia on kavennettu mm. oikeutta hajoittaa hallitus.Nyt tuo näkyy päivän politiikassa,sillä tuonkaltaista kehitystä ei ole nyt kukaan jarruttamassa. Toki Presidentillä vielä on veto oikeus lainsäädännön puitteisssa,mutta päivän politiikassa tuolla on kuitenkin verrattain vähäinen merkitys.
Nykymenoa ei voi pysäytttä ja seu seurauksia enää välttää. Päivän politiikalla on saatu aikaiseksi lisääntyvät toimeentulovaikeudet ja tuleva uusi menetetty sukupolvi,sanokaa mun se sitten sanoneen kun tulokset alkavat kunnolla näkyä.
Ainut mitä ehkä on tehtävissä on kunnallispolitiikan kautta jarrutettavissa toimia kuntapäättäjin avustuksella ,jos sellaiseen oppositio politiikot lähtevät,sillä kunnilla on autonominen päätäntävalta tiettyjen asioiden suhteen.Muuton peli on jo menetetty.
http://www.uusimaa.fi/artikkeli/373366-porvoo-ei-aio-saastaa-lapsista-paivahoidon-heikennykset-nurin-lautakunnassa
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kaupungit-tyrmaavat-paivahoidon-leikkaukset-hallitus-kuvittelee-vanhempien-lusmuilevan/5564194
Eipä ole vaikutusta noilla huomautuksilla sillä tukia heikennettiin taas vuoden alusta ja moni tippuu varmaan kokonaan tukien ulkopuolelle Te-toimiston mielivaltaisten päätösten vuoksi.
Aivan riittävä perustulo Suomessa on ajatellen valtavaa määrää työttömiä ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Laiskiaiset ei sitten rahaa tarvi ollenkaan vaan lähettää työleirille jonnekkin.
Kyllä perhana pitäs riittää jos toimeentulotuki jo 485eur kk.
Herrathan eivät maksa tietenkään mitään..saavat sitä huippu palkkaa tyhjästä jonka kansa maksaa. Hullu sä oot. Minne sä ketää lähetät kun et itekää mene minnekää idiootti tissiposki. Onko luottotiedotkin kenties menneet ja sehän on muiden vika.
On tainnu lähettäjällä itelläänkin työt loppua.. ja sieltä persereiästä se RAHA kuitenkin nostetaan..he he he !!! Ei vittu...:o
Eikö liiton rahatkin ollu nyt 400 päivää...ei varmaan naurata sitten kun kuntsaan käy tie...he he he !!! Pääset työttömän vankilaan sinäkin.
Sitä mä oon aina ihmetelly miten joku voi pitää omistus asuntoo jos ei ole pysyvää työtäkään ellei joku auta...ei ole muuten edes mahollista ei oo. Rehellistä toimintaa..ko???
Sitten nää tissiposki pappan betalasmaat muita juuri haukkuvat...entäs jos sitä pappan betaalasmaata ei olis niin ei varmaa naurattais !
Vaiha siinä näillä sossu rahoilla sitä paikkakuntaas...tissiposki idiootti :D
Vuokraako yksityinen sossussa olevalle kämppää tissiposki idiootti :D
Vuokraako kukaan luottotiedottomalle asuntoo muualta kun kunnista tissiposkiii :D
Jahas yöllä on sitten avauduttu ja tietysti joku elämään kyllästynyt hyvin syrjäytynyt kakkakikkare.
Mistä teitä luusereita oikeen sikiään kun kuvittelette että rahaa tuosta vaan jaetaan. Itse olen kylläkin täydellisyys omilla rahoilla pärjäävä. Thyi luuserit......
Tissiposki pökäle sinä olet. Phyi. Natsin pökäle. Phyi. Ota lisää pikavippejä tulee mafia ja vetää kuulan kalloos :D
Osaatteko te idarit käyttää nettiä muuhun kun tänne sonnan suoltamiseen ?? Alkaa vaikuttaa siltä...noo kyl se siittä.
Minä menen nyt ainakin ulos olipa siellä mitä haisevia kikkareita tahansa. Jääkää te tänne kirjottelemaan kakka juttujanne :dddddddd
Eikö se raha seinästä tuu...ei ovista ja ikkunoista ja sähkö pistorasiasta .
Jaahas, Pötkiksen spämmäys alkoi taas....