kun työntekijät saivat palkkaa, eläkeläiseet eläkkeillään elivät, sairaat saivat hoitoa, lapset ruokaa ja työttömiä ei ollut näin paljon?
Silloin kun sipilä ja katainen eivät vielä pilanneet suomea ja köyhdyttäneet kansaa?
Ihminenoli arvokas ja häntä kunnioitettiin, nyt ei ole enää ihmisarvoa, i rahaa kenelläkään ja asiat päin persettä?
Kun elimme normaalia elämää ja politiikka ei ollut likaista peliä että päättäjät ryöstävät kansan? Elämme kauheata aikaa ja ensivuosi riistää loptukin mitä ihmisellä on.
Ikinä en kuvitellutkaan että näen tämmöisen päivän, että seison leipäjonossa, minä lapsineni joka menetti kaiken hallituksen toimesta, työ meni, omaisuus meni, kaikki meni näidne leikkausten takia, leipäjonosta saa vaan kuivaa leipää siplä vetää härän filett, kun työ ei enää kannata tavallisella kanslistilla. Mulla huippu työ palkka 3500 e kk, mutta loppu sekin virasto ja tässä ollaan mietitään koska muutto sillan alle.
Silloin kun sipilä ja katainen eivät vielä pilanneet suomea ja köyhdyttäneet kansaa?
Ihminenoli arvokas ja häntä kunnioitettiin, nyt ei ole enää ihmisarvoa, i rahaa kenelläkään ja asiat päin persettä?
Kun elimme normaalia elämää ja politiikka ei ollut likaista peliä että päättäjät ryöstävät kansan? Elämme kauheata aikaa ja ensivuosi riistää loptukin mitä ihmisellä on.
Ikinä en kuvitellutkaan että näen tämmöisen päivän, että seison leipäjonossa, minä lapsineni joka menetti kaiken hallituksen toimesta, työ meni, omaisuus meni, kaikki meni näidne leikkausten takia, leipäjonosta saa vaan kuivaa leipää siplä vetää härän filett, kun työ ei enää kannata tavallisella kanslistilla. Mulla huippu työ palkka 3500 e kk, mutta loppu sekin virasto ja tässä ollaan mietitään koska muutto sillan alle.
Vastaukset 122
Vanhimmat
Hyvät sulle....kuka ikävöi jotain prkl lopettamista kuin sinä.Kyllähän palkkaa maksetaan edelleen töissäkäyville,luuserit mitään yhteiskunnan tukia tarvi.
Luuletko tosiaan että Sipilän ja nyinen hallitus saanut kurjuuden aikaiseksi. He vain siivoavat 2-3 edellisten hallitusten virheet ja järjettömän velan oton. Aivan kuten Esko Ahon ja Iiro Viinasen johtama hallitus siivosi 90-luvulla rankalla kädellä edellisten hallitusten virheet (ylivelkaisuus) ja saivat kansan vihat nirkoilleen. Silti olivat loppupeleissä sankareita jotka sai Suomen taas nousuun.
kyllä ennen oli kaikki paremmin, nyt ei nosteta mitään tukia pienennetään vaan . minunkaan pieni työeläke ei ole muutamaan vuoteen noussu kuin jonkun parieuroo. mutta kyllä vuokra , sähkö , ruoka ,lääkeet jopa pankki asiat kaikki vievät mummon rahat .
Hämmästyttävää että yhä vieläkin löytyy sinunlaisiasi tolloja jotka uskovat tähän hallituksemme suoltamaan propagandaan siitä että on pakko säästää. Kyllä sitä rahaa löytyy satoja miljoonia saman tien kun vaan halutaan sitä jakaa. tänä päivänä ne saajat ovat rikkaat (sipilä ja co mukaanlukien), terrafamen kaltaiset konkurssikypsät mätäpaiseet ja matut. Omasta kansasta viis.
"On pakko sopeuttaa menoja (leikata), ettei lapsemme joudu maksamaan velkaa." Tätä on hoettu iät ajat. Tämä "lapsikortti" vetoaa suomalaisiin ja sen turvin leikataan, koska eihän kukaan halua pikku kullanmurunsa maksavan velkaa. Viekööt vaikka tuhkatkin pesästä nyt, kunhan kullanmurulla olisi sitten parempi, velaton tulevaisuuus ja suomi. Suomalaiset on kyllä helppoja höynäytettäviä.
Toivottavasti myös äänestäjät muistavat jättää äänestämättä Sipilää ja hänen puoluettaan seuraavissa vaaleissa, kun tuollaisen tempun on tehnyt vähäosaiselle kansanryhmälle!
Huolestuttavan korkealla näyttää olevan edelleen keskustan kannatus, mutta onneksi seuraaviin EK-vaaleihin on vielä aikaa:)
Sipilä ja katainen ovat tämän aikaan saneet. Siksi katainen luikki karkuun ja jätti sotkunsa sipilälle joka vaan lisää sitä tuskaa kansan keskuudessa ja köyhyyttä.
Suomessa ei ole enää ihmisiä jotka ovat onnellisa ovat nälkäisiä, viluisia ja rahattomia kerjäläisiä. Roskiskset on lukittu ettei pääse edes dyykkaamaan.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2272
Yllä on linkki jolla voit vaikuttaa "kannattamalla" saadaksesi tuon vuonna 1993 käyttöön otetun lain lähetettäväksi eduskunnan käsiteltäväksi, eli meille Suomen kansalaisille tulee julkinen selvitys ko.lain hyöty ja tai haitoista.
Se oli silloin 70- ja 80-luvuilla. Se oli tavallista elämää; työikäiset kävivät töissä, koululaiset kouluissa ja eläkeläiset saivat eläkettä. Oli se niukkaa silloinkin, mutta se oli sitä elämää kuitenkin, aina tiesi, että työtä on vielä seuraavana päivänä. Ei ollut silloin työttömänä juuri ihmisiä, jos oli, taisivat sitä olla omasta halustaan tai alkoholismin tms takia.
Muistaakseni vuonna '89 alkoi lama, joka kestikin jonnekin vuoteen '98. Siinä muutama vuosi meni taas jotenkuten, kuitenkin oli paljon laman jäljiltä ihmisiä, jotka eivät enää päässeet työelämään jostain syystä, joko töitä ei ollut tai sitten koulutusta, lama aikaanhan täällä alettiin kouluttaa ihmisiä pois kortistosta, toimistoapulaisista tuli taloushallinnon assistentteja: takana tradenomin neljä vuotinen koulutus. Järjetöntä. Siivoojista tuli laitoshuoltajia: takana noin kahden vuoden koulutus. Järjetöntä. Sama työ, sama palkka, mutta yhteiskunnan varoin isutettu tyhjän panttina kouluissa. 2008 taas tipahdettiin ja samassa pohjassa on nyt mennyt pian taas se 10 vuotta.
Tuntuu, että siitä 89 alkaneesta lamasta ei olla vieläkään tai missään vaiheessa tultu sitä edeltäneelle tasolle.
Olisi tullut monta kertaa, mutta poliitikot estää sen. Laman varjolla he voivat kyykyttää kansalaisiamielin määrin, kuten tämä ilmaistyö, leikkaukset ym tukien ja tulojen pienentämiset ja palveluiden alasajot. Siksi lmaa ei edes yritetä korjata.
Kuten näemme päättäjät rikastuumutta kansa köyhtyy ja kuolee,
Minulla on tässä TM vuodelta 1979 irtonumero 8,50 mk .Tänään se on sama euroissa Minimipalkka oli silloin noin 10 mk/h aivan kuten tänä päivänäkin.Autot oli silloin tosi kalliita Toyota terchel 1300 hinta 39,200 mk tänä päivänä saa vastaavan 17,000 €.Datsun 120A 37,280 mk. Stereopaketit 3,995mk. Iskuporakone 500W 650 Mk
Voi gauheeta huh gauheeta gauheeta hi hi hi hi
Kyllähän se oli Lipposen hallitus 1995 joka aloitti tämän kurjistamisen. Silloin vietiin pienituloisilta kansaneläkkeen pohjasosa, oli sillloin n. 500 markkaa. eli itse ansaitusta työeläkkeestä osa vietiin noin vain mitään ei ole palautettu takaisin. sieltä asti juontaaa monen eläkeläisen tämän päivän kurjuus. Tulotaso laahaa nyt siksi jäljessä. Kataisen aikana ainakin minun veroprosentti pieneni, koska pienituloisten verovähennyksiä korotettiin. Mitä Sipilä voi muuta tehdä, kun sai harteilleen tällaisen sekamelskan,, jonka edelliset aiheuttivat. Tosin kylläkin leikata voisi oikeudenmukaisemmin.
Samaa mieltä, sillon se kurjistuminen alkoi. Työpaikkoja meni kun yhtiöitä liststtiin pörssiin. Osakkeenomistajille täytyi tietysti tulla rahaa, selvä se ja porukkaa kilometritehtaille. Itsekkin menetin pitkäaikaisen vakituisen työni tuosta vaan.
Nykyinen hallitus leikkaa juuri pienituloisemmilta ihmisiltä, se ihmetyttää.
No, ensi viikolla tulee joidenkin hörhöjen mukaaan maailmanloppu. Loppuu kurjuus Suomestakin.
Miten sitten kun nykyinen hallitus hetken kuluttua lakkaa olemasta, ja tulee uusi hallitus, onko sitten taas kaikki sen uuden hallituksen vikaa, vai jäävätkö kaikki viat juuri nyt istuvan hallituksen vioiksi?. Ovatko mitkään aiemmat hallitukset mitenkään olleet edesauttamassa nykyisten vikojen syntyä, onko juuri tämä hallitus tehnyt kaikki mahdolliset viat?. Eikö sovittaisi kuitenkin niin, että kun tulee aikanaan uusi hallitus, ja sitten senkin jälkeen taas uusi hallitus, haukuttaisiin aina sitä istuvaa hallitusta?. Kas kun juuri niin joka tapauksessa tulee käymään!. Esim. Suomi- nimisen valtion mittavat ulkomaiset velat olkoot aina juuri silloin istuvan hallituksen vika, jne., jne..
Sehän on sen istuvan hallituksen vika. Siksihän vaalit ovat joka neljäs vuosi että asiat paranisi,kun luvataan muuttaa sitä politiikkaa vaalilupauksissa. mUtta kaikkihan ne vedättää ensin luvataan parantaa mutta sitten käännetään takki ja valhedellaan. Näinhn se tapahtuu joka kerta. Mutta uusi hallituson aina se syyllinen joka lupaa parantaa eellisen hallitukset käsittäättömät virheet, mutta sipilän hallitus huononsi tai oikeesti lopeti koko hyvinvointivaltion, sitä ei ole enää.
Nyt on sjuomi köyhyysmaa jossa kukaan ei enää pärjää ilman leipäjonoa. Olemme kuin kreikkalaisia, kansa on hallitusken mielsetä paska.
Ettäkö KUKAAN ei pärjää ilman leipäjonoa?. Miten niin Sipilän hallitus lopetti hyvinvointivaltion, mistä me sitten enää lainkaan seuraavia hallituksia voidaan arvostella, kun näin painava pointti on jo käytetty, pitäisikö sinun kuitenkin vetää vähän takaisin, ei kai me haluta kaikkea kunniaa yhdelle hallitukselle antaa?.
Hyvinvointivaltiossa, ihmiset saavat palkkaa työstään ja eläkeläiset ovat omat eläkkeensä keränneet, joten niillä pitäisi tulla toimeen. Palvelut pitäisi saada joka kaupungissa, eikä leipäjonoja pitäisi olla.
Myöskään pääministerin ei kuulu vetää verorahoja itselleen ja lapsilleen ja suvulleen ilman potkuja tai takasin maksuvelvoitetta.
Kyllä se on hallituksen vika, se on taho joka on vastuussa että ihmisten verorahat menee sinneminne pitää ja että palkalla pitää tulla toimee ja eläkkeillä ja palvelut pyörii.
Hallitus antaa esimerkkiä että valehdella saa ja kiertää veroja ja vetää toisten rahoja itselleen. Pimee työ on sallittu ei maksella veroja.
Mamutuksesta pari miljardia vuodessa, sen takia suomalaisten hyvinvoinnista joudutaan leikkaamaan.
Puhut eli kirjoitat läpiä päähäsi. Eivät sinunkaan asiasi olisi käytöstä poistetun pennin vertaa paremmin, vaikka meillä ei olisi yhtä ainutta maahanmuuttajaa, sinä vain haluat nähdä asiat siten. Mitä sinun elämässäsi olisi mielestäsi paremmin ilman maahanmuuttajia, mitä, ei niin yhtään mitään. Jos olet ressukka, olisit samanlainen ressukka vaikka maahanmuuttajia ei olisi. Nyt vain maahanmuuttajat ovat sinunlaisillesi helppo tekosyy ja selitys kaikelle huonoksi kokemillenne asioille kohdallanne. Maahanmuuttajat toimivat huomaamattaan sinunlaistesi nillittäjien psykologeina ja psykiatreina, he antavat sinunlaisillesi valittajille kohteen jota vastaan hyökätä. Mitään käytännön merkitystä koko valtion budjetissa ei ole maahanmuuttajiin suunnatuilla, kuitenkin kaikkeen moneen muuhun avustustoimintaan suhteutettuina varsin pienillä rahoilla. Jos nuo rahat jaettaisiin kotimaisten kitisijöiden kesken, edelleen pitäisi silakka valita joulukalaksi lohen sijaan. Kitisijät eivät koskaan saa aikaiseksi muuta kuin sitä kitinää, sylkykupin he löytävät aina jostain!.
Hyvä Pötkis! Lääkitykset taitavat olla kunnossa taas?
Pötkis, tarkoittaa mitä?. Tarkoittaako siis jotakin muutakin kuin yhden lauseen pötkis- töksis töksäytyksiä. Jos, niin mitä?.
Aloittaja kertoo olevansa leipäjonossa, vaikka: "Mulla huippu työ palkka 3500 e kk, mutta loppu sekin virasto ja tässä ollaan mietitään koska muutto sillan alle.
Aloittajan teksti on naurettavaa skeidaa.
Ensinnäkin, aloittajan entinen palkka on keskivertosuomalaisen palkka. Kun hoitaa asiansa, ei tuollaiselta palkalta tipahdeta leipäjonoon eikä sillan alle. Tuollaisella palkalla säästetään ja ostetaan asunto, jossa voi asua pienin asumiskustannuksin, vaikka tulot välillä tippuisivatkin. Muutakin omaisuutta siinä kertyy vuosien varrella, väkisinkin, jos osaa hoitaa asiansa. Työttömyyskään ei tule yllätyksenä, vaan tarjolla on erorahoja ja pitkä irtisanomisaika. Jos töiden loppumisen syynä oli, kuten aloittaja vihjaa, viraston loppuminen. Mikähän virasto on Suomessa loppunut? Sekin taitaa vain olla valhetta. Jos taas kyseessä on viraston muuttaminen toiselle paikkakunnalle, sinne lähdetään tietenkin itsekin työn perässä.
Toiseksi, Suomessa on hyvä perusturva, joka edelleen takaa kohtuullisen elintason. Viimesijainen toimeentulotuki vähintäänkin takaa katon päälle, ruokaa pöytään, terveydenhuollon jne.
Faktaa on, että nykyinen perusturva ei riitä. Silloin se ei takaa kohtuullista elintasoa, ennenminkin kituuttavaa. Ihmisen perustarpeisiin kuuluu saada muutakin kuin ruokaa ja katto pään päälle. Kuinkahan monta huomautusta Suomi on jo saanut liian alhaisesta sosiaaliturvasta. Kun asiat on päästetty väärien päätöksien kautta useiden vuosien ajan retuperälle, niitä ei tuskin pystytä korjaamaan, vaikka hallitus vaihtuisi joka vuosi. Rahat on syydetty vääriin kohteisiin ja sama peli näyttää jatkuvan,, kukas siitä muu kärsisi kuin oma kansa.
"Faktaa on, että nykyinen perusturva ei riitä. Silloin se ei takaa kohtuullista elintasoa, ennenminkin kituuttavaa."
Kerrohan miten se ei riitä? Ei kai ole tarkoitus että yhteiskunta kustantaa toimeentulotuella elävän tupakka- ja kaljarahat yms? Ei tietenkään. Ihan tavalliseen peruselämiseen toimeentulotuki kyllä riittää. Nimenomaan kohtuullisella elintasolla.
"Ihmisen perustarpeisiin kuuluu saada muutakin kuin ruokaa ja katto pään päälle."
Kyllä, olet oikeassa. Muutakin tarvitaan, kuten vaatteet, lääkkeet, terveydenhoito, harrastukset jne. Ne saa toimeentulotuesta. Niitä rahoja pitää vain huushollata niin, että ne riittävät. Ei voi kuvitella, että yhteiskunta kustantaisi kalliita harrastuksia. Riittää, että voi harrastaa ilmaiseksi tai halvalla, esim. kävely, pyöräily, uinti, lukeminen, konsertit. Vaatteet ostetaan tietenkin halvalla. Ei voi ostaa mitä vain eikä miten paljon tahansa.
Toimeentulotuki riittää kohtuulliseen elintasoon, jos ihmiselle on halua hoitaa asiansa.
Faktaa on se että toimeentulolla elävä saattaa asua äitinsä omistamassa sijotusasunnossa ja sitten käykin niin ikävästi , että äiti kuolee, eikä isääkän enää ole. Tulee perinnönjako ja vaikka äiti olisi testamentannu sen sijoitus asunnon yhdelle lapsistaan niin hän ei voi jäädä siihen asumaan, koska on toimeentulotuella, eikä pysty maksamaan perintöveroja joten asuntonsa hän joutuu myymään. Nyt hänellä on kyllä rahaa , mutta tuloja ei ole olleenkaan. Seuraavan kerran hän voi saada toimeentulotukea , kun perintörahat on käytetty loppuun.
-Voipi olla niin että asuu edelleen siinä asunnossa vuokralla ja maksaa kovaa vuokraa .
Kyllä me haetaan tt tukea joka kuukausi, joskus tulee hyvin josku huonosti ja sillon on riisipäivä ja joskus ei sitäkään.
Me syömme paljon makaroonia ja riisiä eikä muuta enää vatsa vastaan otakkaan. Syämme usein heiniä ja apilaa, siitä saa hyvät keitot.
Itse näen hyvinvointivaltio Suomen, jolloin oli selkeää hyvinvointia 1997-2010. Sen jälkeen on tapahtunut paljon pahaa maailmalla, esim. Syyrian sota. Rauniokasoja enää tämä maailma tarjoaa monelle. En koe oikein kotoisaksi oloani tämän päivän Suomessakaan. Todella kovia ammattilaisia, joilla kymmenien vuosien kokemus alaltani on pudonnut köyhyyteen. Tämmöisen ei pitänyt edes olla mahdollista. Jotain viritelmiä teen ja maiseman vaihdos on mielessä, jos sillä pääsisi tästä pessimismistä eroon. Tälläkin vuosikymmenellä on jotain uusia ajatuksia onneksi tullut päähän, mikä mukavaa. Tietynlaista pessimistisyyttä kuitenkin vaistoan ja sitä jo inhoaa. Täällä Suomessa onneksi pystyy yksilötasollakin tekemään jotain hyvinvoinnin eteen vieläkin.
Että sitten Syyrian sotakin on syypäänä suomen hyvinvoinnin heikkenemiseen, oho!. Jos selkeää hyvinvointia oli sattumoisin juuri 1997- 2010, miten ko. erityinen hyvinvointi tuona ajanjaksona ilmeni, miten asiat olivat toisin ja paremmin kuin ennen tuota ja tuon jälkeen?. Kerro vaikka viisi tai mieluummin kymmenen esimerkkiä aivan juurta jaksain ja yksityiskohtaisesti!. Miksi jätät kuitenkin kertomatta, oi miksi, miksi jätät tietosi kertomatta?.
Miksi jätät mittaamattoman laajan tietolaarisi tiedot kertomatta, oi miksi?.
Ihan+paperilla+BKT+kasvoi+noin+4%+vuosi.+Nyt+junnaa+nollassa.
Velkaantumista+ei+ollut+valtiotasolla,+nyt+on+aika+ripeää.
Nokia+oli+silloin+markkinoiden+ykkönen.
Metalliteollisuus+voi+silloin+hyvin,+nyt+kompuroi+vieläkin+ehkä.+En+ole+niin+seurannut+enää.
Sosiaaliautomaatit+eivät+olleet+ensisijainen+tulonlähde,+nyt+jotenkin+yleistyneet.
Oleskeluyhteiskunta+on+totta!
Henkilökohtaisesti+asuin+paremmalla+alueella,+nyt+slummissa.
Uusi+auto,+nyt+vielä+sama+kottero.
Parempiinkin+töihin+pääsi+tyyliin,+"minä+tulen+tänne+töihin."+Nyt+ei+kuulemma+pääse.
No+ehkä+se+oli+parempi+jakso+omassa+elämässäni.+Oma+kokemus.
Maailmalla+pystyi+kulkemaan+rauhassa.+Nyt+siellä+paukkuu+pommit.+Kreikassa+on+kurjaa+ja+Turkissa+paukkuu+pommit,+jotka+lomapaikkoja.
Suomessa voitiin hyvin ennen vuotta 2005. Tämän jälkeen meno on ollut vain lujaa alamäkeä. Nykyhallituksenkin ainoa kompetenssi on vain pohtia miten rankaista lisää heikompiosaisia sen sijaan että koittaisivat luoda rakentavaa ilmapiiriä yrityselämälle ja sen kautta saada Suomi uudelleen nousuun. Viimeiset kaksi hallitusta ovat olleet Suomessa koko historian huonoimmat. Nämä ovat tehneet tuhoa jo niin paljon, ettei tästä tilanteesta ole enää helppoa nousta.
Mutta ennakoidaanko vähän, sallitko?. Seuraava hallitus tulee olemaan sinun mielestäsi koko historian huonoin!.
50-luvulla ei ollut leipä leveätä ainakaan tavallisilla duunariperheillä. Palkat pienet, työpäivät pitkät.
Perunat, puurot, vellit olivat silloin pääosassa aterioilla. Ei ollut kyllä liikalihavuuttakaan.
Lapset juoksentelivat koulun jälkeen ulkona, talvisin hiihdettiin, luisteltiin ja kesäisin uitiin. Vanhukset hoidettiin vaivaistaloissa, mutta eivät he eläneetkään satavuotiaiksi.
Olivat työn kuluttamia joten kuolivat varhain.
Terveydenhoito oli kunnanlääkärien "hanskassa" itse muistan, kun kuusikymmentäluvulla jonotettiin kunnanlääkärin rakennuksen ulkopuolella jos oli satuttu sairastumaan.
En tarvinnut silloin erikoissairaanhoitoa, joten sen saatavuudesta en osaa sanoa mitään.
Kouluhammaslääkärissä käytiin, ja se oli tuskaa.
Yksityiset hammaslääkärit ottivat aikuiset vastaan, itseltäni vetäistiin terve hammas pois pienestä syystä, joten hoito oli vähän "sii och soo"
Hyvinvointiyhteiskuntaa alettiin muistini mukaan rakentaa 70-80luvuilla.
80-luvun lopulla tuli kuplatalous, valuuttalainat, neuvostoliiton hajoaminen, ja sitten pankkikriisi ja lama Suomeen.
Esim v. 86 oli hyvät perhevapaaedut, jotka myöhemmin leikattiin.
2000-luvulla on sitten ollut nousua ja laskua, 2008 taisi olla musta vuosi maailmalla. Silloin ei Suomessa tajuttu (hallitus ei tajunnut) että velanotto olisi siinä kohtaa pitänyt taittaa heti. Sen annettiin kasvaa, ja nyt ollaan tässä tilanteessa, pakolaiskriisi, eu:n kriisi, työttömyys, ja ne velat, nykyiset ja ne entiset.
Eikö tuo lainanotto olisi tullut lopettaa, tai ainakin radikaalisti sitä pienentää, jo aikaisemmin. Eikö koko näennäinen hyvinvointi, ketkä sitä pääsivätkään kokemaan, ollut hyvin pitkälti velalla rahoitettua jo huomattavasti esim. ennen vuotta 2008?. Miksi juuri tuo ajankohta olisi ollut joitakin muita ajankohtia merkittävämpi, olisiko velanoton taittaminen tuolloin ollut olennaisesti helpompaa. Jos, niin mistä velanoton pienenemisen seurauksena tarvittava korvaava kotimainen raha sitten olisi otettu, Björn Wahlrosiltako?. Tuskin, eiköhän siinä olisi pitänyt nipistää, silloinkin, palkkatyöläisiltä lisää veroja nostamalla, eläkeläisiltä eläkkeitä pudottamalla jne., jne., siis juuri niin kuin nyt osin tehdään, ja niin kuin tullaan tekemään tulevaisuudessa pitkään, pitkään. Suomi kuluttaa edelleen enemmän kuin tienaa, suomalaiset raahaavat esim. turisteina valuuttaa ulos silmät korvat täynnä, ei päätä eikä häntää missään toiminnassa, mitä muuta tästä on odotettavissa kuin täysi tenkkapoo?.
Jermulle faktaa. Suomessa voitiin -60-luvun aikana hyvin henkisesti ja fyysisesti sekä taloudellisesti. Niin hyvin, että annettiin radikaali-idealistien ideologiikalle täysi valta. Taikasana heillä oli TASA-ARVO. Yksi mielsi sen tarkoittavan tasarahanjakoa, toinen ihmisen kulloisenkin elämänvaiheen tarkempaa huomiointia kaikilla elämänalueilla, kuten perheen suuruus ja vapaat yksinäiset. Mutta mullistus tapahtuikin uskottelemalla kansalle, että tasa-arvon nimissä pitää myös kaikkien äiti-ihmisten aloittaa kokopäiväansiotyö perheissä.
Ei voida missään nimessä jälkikäteen puhua tasa-arvosta, kun monen pienen lapsen äidit patistettiin ansiotyöhön. Tavallaan pakoitettiin, koska avioparin yhteisverotus poistettiin. Äidit tekivät kotityöt iltaisin ja öisin ja miehet säilyttivät isiensä tapaan "tasa-arvonsa" vielä pitkälle -90-luvulle saakka.
Lienee vasta päiväkotilapsuuden eläneet vanhemmat, jotka oppivat "tasa-arvon" ajattelussaan. Joka mitä ilmeisimmin tarkoittaa, että jos mies ei vaivaudu tekemään kotitöitä, jättää vaimokin ne tekemättä. Hän on hyvin koulunsa käynyt ja vauvasta saakka pitänyt puolensa päiväkotimassaa vastaan.
Nyt ihmetellään pahoinvointia maassamme, se näkyy selkeimmin lasten huostaanottoina ja vuoroviikoin vanhemmilleen vierailulle pakoitetuissa lapsissa. Kun rakkaus on perheessä romahtanut päiväorpouteen pakoitetun lapsuuden myötä, on etsittävä viihdyttämistä elämälleen.
Syynä tämän hetken epätasa-arvoon, nuorten arvottomuuden tunteisiin ja ongelmiin on täysin vanhempien polvien aikaansaamaa "tasa-arvohömpän" nimissä.
Ymmärtäkää nuoremmat, että 100 v sitten Suomi taisteli itselleen vapauden. Vähän sitä ennen torpparit pääsivät vapaiksi talollisten vallasta ja pääsivät itsellisiksi yrittäjiksi omiin tiloihinsa. Ymmärtäkää, että koko Suomen historia perustuu yrittäviin itsellisiin ihmisiin! Tämän menestystä viimeisen sodan käyneet olivat juuri puolustamassa.
Lähes puolivuosisataa sitten tapahtunut radikaali vallankumous toi torpparuuden takaisin nuorimmille sukupolville. Se tapahtui -68. Äärettömän harva enää älyää tehdä työtä vain itselleen, keksiä sitä ja menestyä siinä. Ja vielä harvemmassa ovat enää nuoret perheet, jotka tajuavat täysin, että heidän lapsensa ovat vain ja ainoastaan heidän lapsiaan. Täydellisesti heidän vastuullaan hoitaa ja kasvattaa ja opettaa oikeaan työntekoon. Päivähotopaikka on lähinnä lapsen säilöntäpaikka, mutta kaikkein tärkeimmät tunnin päivän oppimisajasta. Lapsen pitää pienestä pitäen nähdä oikeaa työntekoa eikä turhaa metelöinti valtavassa lapsimassassa.
On aika hölmö yhtälö, kun nuorten kieliosaamisen puolesta kanavat olisivat nyt auki ulkomaille saakka tehdä ja myydä vaikka mitä. Sitävastoin suomalainen koulujärjestelmä on opettanut kansan kuuliaiseksi orjatyövoimaksi ja päättäjät keksivät "porkkanoita" jaettaviksi Ay-liikkeen avustuksella. Jotta työ edes vähän maistuisi ja jotta työttömyyskorvaukset supistuisivat!
KUKAHAN SELLAISEN KEKSI - niin, se radikalismi-ideologia, kun saatiin ensin lähes koko kansa muuttamaan kaupungin kerrostaloihin, missä ei perunaa enää viljelty eivätkä lapset saaneet nähdä oikeaa työntekoa - varsinkaan pojat!!
Niin, kannattaa harkita tahtooko työpanoksellaan tukea tätä järjestelmää vai ei.
Ensisijaisesti työntekijä kai kuitenkin tekee mitä tekee tukeakseen omaa ja perheensä taloudellista etua, auttaa itseään, perhettään jne., pärjäämään elämässä, saamaan ruokaa, vaatteita, asunnon jne.. Ajatus varsinaisesta järjestelmän tukemisesta tullee mieliin vasta paljon myöhemmin. Entä jos päätyy siihen, että ei halua tukea "järjestelmää", entä sitten?. Mitkä ovat vaihtoehdot ja moniko käytännössä voi valita olennaisesti toisin, mitä nim. Mädätetty... tahdot kertoa?. Tarkoitatko että työnteon sijaan on parempi yrittää pärjäillä työtä välttelemällä?. Harvempi kai kuitenkaan voi heittäytyä ihan koroilla elämään, eli erilaisten avustusten aneluksi taitaisi useimmilla silloin mennä. Vai tarkoitatko muuttoa pois suomen järjestelmän piiristä, päätymistä jonkin toisen valtion järjestelmän piiriin, olisiko se ihan varmasti pitkässä juoksussa parempi järjestelmä?. Vai tarkoitatko äänestämällä tapahtuvaa vaikuttamista nykyisen menon muuttamiseksi jotenkin toiseksi?. Eikö Suomen itsenäisyyden aikana esim. suunnilleen kaikki poliittiset variaatiot ole tulleet nähdyiksi ja kokeilluiksi?. Eli mitä oikeastaan tarkoitat?.
Kyllä minulle kelpaa tämä nykyinen ihan hyvin! Juuri tänään kävin vanhan isäni (83v.) kanssa saattajana julkisen terveydenhuollon palveluissa ja jos olisimme olleet vastaavassa tilanteessa vaikkapa 1980-luvulla, olisi isäni jo kuollut. En näe, että isäni tai perheeni olisvat jäänneet vaille terveydenhoitoa, päinvastoin hoito on todella hyvää.
Kesällä hampaani lohkesi ja se piti saada korjattua. Soitin kunnalliseen hammashoitolaan ja hampaani oli korjattu vajaan 3 tunnin päästä, sekä samalla korjattu toinenkin pienempi lohkeama. En ole vielä tähän (58v.) ikään joutunut käyttämään kuin yhden kerran yksityisen hammaslääkärin palveluja ja sekin tapahtui 1960-luvulla!
Mitä tulee eläkkeisiin, olivat eläkkeet vielä muutamia vuosia sitten todella pieniä tai niiden ostovoima oli olematon, kun meillä oli oma valuutta markka käytössä. Markkaa jouduttiin devalvoimaan tämän tästä ja vaikka eläkkeet olivat indeksiin sidottuja, ei ostovoima aina vastannut todellisuutta. Katsokaa tämän päivän eläkeläisiä, että millaisilla autoilla he ajavat, ne autot on todella hyviä ja uusia!!
Mitä tulee palkkoihin, sai ihan tavallinen duunari aika surkeaa palkkaa ja jossain kaupassa palkat olivat todella surkeita, tämän päivän rahanarvoon muutettuna. Ja vastaavasti kaikki kulutustavarat, jotka olivat tuntitavaroita, maksoivat aivan älyttömästi, esim. radiokasettisoitin maksoi tämän päivän rahassa 638€, niitä vastaavia radio-cd soittimia myydään nykyään 40-70€:lla. Automaattipesukone maksoi silloin 3000mk ja se olisi nykyisen rahan arvolla mitattuna 1648€, kuitenkin samanlaisen pesukoneen saa kaupasta vaikka miten ostettua n. 400€.
Monien muistot vain kultaantuvat, mutta minä en sitä kaipaa, että jotain kulutushyödykettä sai oikeasti säästää palkastakin kuukausia, että sai sellaisen ostaa, nyt niitä saa ostettua sossutuellakin, silloin ei ollut puhettakaan.
Ruokaa ei jaettu ilmaiseksi, kuten nykyään jokaisessa kunnassa jaetaan. Köyhää kyykytettiin ja nöyryytettiin sossunlapuilla oikein kunnolla, nykyään raha tulee siististi tilille ja maksat kaupan kassalla muovikortilla, kuten muutkin ihmiset. Kukaan ei edes tunnista sinua kaupan kassalla sossupummiksi, mutta ennen koko kassajono tiesi, kun kaivoit esille sossunlapun ja sillä alettiin maksamaan ostoksia. Ja sama juttu joka kaupassa, kakarat häpesivät kenkäkaupassa, kun oltiin kenkälapulla ostamassa uusia monoja.
Ja entäs sitten se idänkauppa, monille köyhille ainut mahdollisuus hankkia auto oli ostaa joku neukkuauto, Mosse taikka Lada, jotkut kelpuuttivat Wartburgin, kun muuta ei saannut ostettua vähillä rahoilla ja nekin sitten ruostuivat siinä auton mukana. Japsiautot maksoivat ihan riittävästi ja ne ruostuivat myös melkoisesti, ei nykyiset autot ruostu niin.
Ruoka oli ostettuna hurjan kallista, ei köyhä voinnut herkutella siten, kuin nykyään voi herkutella. EU:n myötä ruoka halpeni ihan oikeasti!
Pakko kommentoida kohtaa kalliista elektroniikasta. Se maksoi paljon, mutta sen kestoaika suhteutettuna tämän päivän vastaaviin tuotteisiin oli aivan toista luokkaa. Ei tämän päivän mankeli kestä 50 vuotta, jääkaappi/pakastin 30 vuotta, pyykinpesukone... kauan. Lopputulemana tämän päivän elektroniikka on tuhottoman kallista. Sama ilmiö muidenkin kestohyödykkeiden kanssa. Ei nykyään saa kestäviä vaatteita, ei petivaatteita ja matotkin ovat muovia.
Laadusta ennen tietoakaan! Vanhempani ostivat kovalla vaivalla Hoover palloimurin, letku oli melkein heti jostain kohtaa rikki ja moottorin hiilet kuluivat loppuun tämän tästä. Entäs televisio, mustavalkoinen englantilainen Myrphy, nimensä veroinen, muutamassa vuodessa sitä oli korjattu todella moneen kertaan, että tv-korjaajasta tuli perhetuttu. Sama juttu Saloran väri-tv, joka ostettiin v. 1979 se oli meidän ja tv-korjaajan yhteinen telkkari. Ainut joka todella toimi, oli Upon pesukarhu, tuo kiinteärumpuinen kauhistus, joka tuli lingotessa jo pesuhuoneesta ovelta vastaan, että se piti sitoa vanhalla autonturvavyöllä seinään kiinni. Se kesti ja kestää varmaan vieläkin jossain Venäjällä, jonne se meiltä lähti erään tuttavamme perheeseen. Sekin maksoi sen 3000mk, eli nykyisessä rahassa 1648€!
Isäni yritti tienata perheellemme rahaa moottorisahalla, moottorisaha oli kanadalainen Canadien, joka sitten oli lähes joka päivä jotenkin rikki tai huollon tarpeessa. Kuitenkin tuo moottorisaha maksoi tämän päivän rahassa huikeat 1214€!! Vastaavan ja paljon paremman moottorisahan saa nyt ostaa 400€ ja ilman mitään ongelmia, eikä tarvitse muuta kuin sahata ja tankata välillä.
Niin se radiokasettisoitinkaan ei kestänyt kovin kauan, en todellakaan suostuisi sellaisesta maksamaan tänä päivänä 638€. Ainut joka on todella kestänyt, oli poikavuosinani hankittu Philps matkaradio, jossa oli kaikki radiotaajuudet kuunneltavissa, pitkät, keskipitkät, lyhyet ja ula taajuudet, sillä kuunneltiin Radio Luxemburgia, mutta sekin maksaisi tänä päivänä 400€. Ensimmäinen taskulaskin minulla on vielä jäljellä, sekin maksaisi nyt tänä päivänä 94€ ja ihan peruslaskin, ei mitään hienouksia, vain yhteen, vähennys, kerto ja jakolaskut, sekä neliöjuuri!!
Kävimme 1973 eräillä messuilla ja siellä oli tarjon Husqwarna mikroaaltouuni, sellainen jumalattoman suuri oranssin värinen mötikkä, hintaa sillä oli nykyrahassa 2260€!! Ei tuotu äidille tuliaisiksi uutta uunia kotiin!!!!
Millä laskuopilla saat 3000 markasta 1648 euroa??!
1000mk =170e. 3000mk on euroiksi muunnettuna tasa 510 euroa, jotta se siitä laskuopistasi :)
On tässä muutkin eläneet markka-aikaa joten tiedämme kyllä . Turhaa vaahtoat.
Vuodesta 2001 kun Suomi muuttui euroaikaan, ovat palkatkin nousseet puolella . Tästä todisteena omat palkkanauhani!!
Kun on epävarmaa, vastaako tuo viime vuonna kirjoittanut kysymykseesi, vinkkaan seuraavaa: Kannattaa tutustua myös elinkustannusindeksiin, eikä juuttua viralliseen 5,94573 markan muuntokurssiin.
Nykyinen noin 1.650 euroa vastaa 3.000 markan ostovoimaa vuonna 1979. http://tilastokeskus.fi/til/khi/2016/khi_2016_2017-01-13_tau_001.html
Kodinkoneiden hintakehitys ei täysin noudata yleistä elinkustannusten nousua, mutta suuntaa siitä voi hakea.
60-luvulla olin lapsi ja alakoululainen. Vanhemmat kävi pitkiä päiviä töissä, myös lauantaisin oli työ- ja koulupäivä. Ei päivähoitomahdollisuutta. Kotiapulainen ehkä oli ehkä ei.
70-luku meni koulussa ja ammattikoulussa. Lainaa joutui ottamaan kun opintotuki oli jotain 400-500 markkaa lukuvuodessa. Asuttiin kolmen opiskelijan kanssa pienessä huoneessa. Ei ollut paljon mutta ei ollut muillakaan. Kämppis kävi 2 kertaa lukuvuodessa kotonaan 100 km:n päässä. Kesät sain onnekseni olla töissä.
Työelämään päästiin 70-luvun lopussa. Pienellä palkalla ja aina vaan alkoi lisääntymään tahti vuosi vuodelta. Huonekaluja ja kodin tarpeita otettiin vastaan jos joku antoi ja joskus sai ostettua itse kun oikein säästi. Siihen aikaan ei mitään työttömyyskorvauksia saanut ammattikoulun jälkeen. Asuntoja ei tahtonut saada, jos olisit muuttanut työn perässä. Ei ollut asuntoa, ei saanut työtä ja työtä et saanut kun ei ollut asuntoa. Pääsin kuitenkin työhön jossa oli työsuhdeasunto.
Lapsiperhearki oli 80-90-luvulla. Päivähoidot oli ja asumistuet. Niukkaa oli kuitenkin pienellä palkalla. Selvittiin sitkeydellä ahkeruudella ja nuukuudella.
Nyt on lapset jo työelämässä ja opiskelemassa. Kaikilla mukavat vuokra-asunnot kauniiksi laitettu. Täysin koneellistettuja. Ei mitään opiskelijamurjuja. Jokaisella jonkinlainen oma toimeentulo. Autot.
Itsellä lokoisat olot. Hyvä toimeentulo. Asunto maksettu ja rempattu. Uudenkarhea auto tallissa. Eläkepäiviä odotellen.
Kannatti aikanaan rehkiä niin voi nyt nauttia tuotoksista.
nimimerkille joulunkellot... Teilläkin asiat hyvin, itselläsi oma asunto, lapsillasi vuokra-asunnot. Kyllä ne lehtijutut on oikeassa, kun sanotaan että tämänhetkiset nuoret sukupolvet eivät ikinä yllä varallisuudessa vanhempiensa tasalle.
Myy asuntosi, muuta vuokralle ja anna rahat lapsille.
vuosi+pari+tai+kolme+sitten+kuulutettiin+mediassa+miten+paljon+on+suomalaisilla+varantoa+ja+muistaisin,+että+n.+90%+oli+säilytettynä+yli+60+vuotiaille.+Myös+heidän+varanto+oli+suunnilleen+maamme+ulkomaisen+velan+kokoinen.+Niin,+että+ei+Suomella+oikeasti+ole+velkaa.+Eletään+nuukasti+ja+annetaan+eläkeläisten+työllistää+hauskanpidollaan+ja+matkustelullaan+muuta+kansaa!
Niinkin voisin tehdä, mutta välttämättä ei olisi nuorille hyväksi kaikkea saada liian helpolla.
Toisaalta olen kyllä ajatellut että jos vanhempani siirtyvät ajasta iäisyyteen ennen minua, niin saavat sitten sieltä mahdollisesti jäävän jakaa keskenään.
Itse vielä työelämässä olevina ja sen kuntoisina että selvitään kodin askareista, niin ei tarvetta siirtyä kerrostaloasumiseen. Muuten ei omaisuuden keräämisellä olekaan sen suurempaa merkitystä kuin mitä asumiseen ja elämiseen tarvitsee.
Teillä ryssänmaalla ei ole koskaan ollut hyvinvointivaltiota muille kuin eliitille.
Nimim. Öknöknpknpknp kirjoituksessa on osin tottakin, mutta emme me olleet ennen silloin Neuvostoliiton aikana täällä Suomessa ryssänmaata suoranaisesti, mutta epäsuorasti se vaikutti aika paljon tännekin.
Oltiin kuitenkin aika tasaisesti köyhiä kaikki, sotakorvaukset oli maksettu aikaa sitten, mutta niiden varjossa elettiin ja jokavuotiset tavaranvaihtosopimukset Neuvostoliiton kanssa olivat melkoinen juttu. Suomalainen teollisuus sai menemään lähes pohjattomasti tavaraa Neuvostoliittoon ja maksuksi saatiin sieltä epämieluista neukkutavaraa suomalaisten haluaman öljyn kylkiäisenä.
Oli siinä tietysti hyvääkin töitä oli monelle ja työssä olevat duunarit pääsivät matkustamaan Leningradiin ja jotkut kauemmaksi Mustanmeren rannoille jopa perheiden kanssa. Ei muuten tälläistä ulkomaille matkustamista ollut, varakkaat kävivät Kanarian saarilla ja Espanjassa.
Asuntopula muuten oli kova 50-70luvuilla, yleensä asuttiin kimpassa ns. toveriasunnoissa, eli jonkun kanssa vuokrattiin kämppä. Sitten oli kaupungeissakin omakotitalojen yläkertoja, huoneita ja saunakamareita, joissa jopa lasten kanssa asuttiin. Muistan 70-luvulla kun yritimme kaupungin asuntoon, se oli toivotonta.
Talonmiehen asuntoon päästiin, samalla tuli ilta-ja yötyöt päälle, joilla vuokra maksettiin.
KYLLÄ ON SIPILÄ SAANUT SUOMEEN PALJON PAHAA AIKAA. Näin paljon ei ole köyhiä ollut koskaan suomen historiassa. Lisää vaan tehdään tietoisesti, ksoka rahaa on kyllä mutta se laitetaan kaikkeen muuhun kun kansalaisten hyvinvointiin, jotka ne ovat tienanneetkin. On hävytöntä että yksi tyyppi saa mellastaa mielin määrin ja ohjata verorahat omaan käyttöön ja suvulleen.
Suomi on rikas mutta sipilä puhuu valheita että voi aina vaan köyhydyttää. Pelottaa mitä on viiden vuoden päästä, uskon ettei suomea enää ole, on kehitysmaa XXX jossa yhtä huonot olosuhteet kuin kaukanna afrikassa...
Turha syyttää Sipilää, häpeäisit mokomakin! Paras pääministeri aikoihin, jos vain saisi tehdä rauhassa työtään, eikä olla jatkuvassa mediarumputuksessa ja kiusattavana.
En ole Keskustaa äänestänyt, en kannata Keskustaa, mutta näen tosiasiat! Jossain vaiheessa jopa toivoin, että Sipilä sanoo; "pitäkää tunkkinne", niin nähtäisiin todella mitä tuleman pitää, kuinka köyhät ruikuttavat kurjuuttaan. Olkaa tyytyväisiä, että Sipilä on jaksanut!
Juu. Uhriutuminen ei tuo ratkaisua, jos ei osaa itse tehdä parempaa.
Oli ruokaa, oli koti, oli sairaaloita sairaille, vanhuksille omat hoitolaitokset, oli kodinhoitajia, laislla oli koulut lähellä, kauppoja, pankkeja, posteja, kelat ym poliisilaitokset, postit ihan kaikki oli lähellä kävelymatkojen päässä tai pyörillen kipasi.
Vaikka palkat oli pienemmät niillä pärjäsi kun hintataso oli oieka, eikä ylihinnoiteltu leipääkään.
Nyt vedetään ihmiset niin kuiviin, työstä ei pitäisi enää saada palkkaa, työpäivää pitäisi pidentää ilman palkkaa, ei lomia ei lomarahjoja, ei palveuita, ei kouluja eikä hoitolaitoksia... niin on menty alaspäin vauhdilla, ettei tälläistä ollut ikinä mun lapsuudessani. Silloin oli hyvinvointivaltio. Nyt on pahoinvointivaltio.
Me kaikki ollaan köyhiä kun sipilän hallitus vetää valhedellen rahat itselleen.
Viddu mitä puppua! Mene sinne menneisyyteen takaisin ja muuta Romaniaan!
No eihän teinit voi niitä tietääkään kun eivät eläneet hyvää aikaa. Kunhan luet suomen historiaa kun kasvat ja ymmärrt lukemaasi, mieli muuttuu.
Mene sinä vaan kouluun opiskelemaan, äläkä roiku täällä köyhyyspalstalla.
nim. vnbnjne, missä asut, minä asun Suomessa, väitteesi eivät päde ainakaan täällä!. Täällä ihmisillä on enemmän kaikkea kuin koskaan, ja vaikka varmasti jotkin asiat voisivat vielä paremminkin olla, vanhustenhoito esim., niin ruusunhohteisia ja kissankullalla päällystettyjä ovat "muistosi". No, tiedät itsekin miten lapsellisia väitteesi ovat, kunhan kitiset ja vingut. Olkoot kitiseminen ja vinkuminen sinun keinosi järjestää päänupillesi terapiaa!.
Niin, en ole teini ja tiedän hyvin, mitä oli ennen ja miten hyvin on nyt. Nyt on todella hyvin Suomessa, niin huonosti ei mene nyt kellään, kuin minun lapsuudessani ja nuoruudessani meni vähävaraisilla tai ihan köyhillä.
Eila Kännössäkin oli "munaa" enemmän kuin koko nykyhallituksen miesministereissä yhteensä. Naiset olivat kuitenkin vielä naisia, eivätkä mitään punaviinillä lihotettuja läskejä ja päänsä kaljuiksi ajaneita femakkolepakoita.
Muistan hyvin sen ajan, kun Kekkonen sairastui ja delas ja ihmisten henkinen ja aineellinen hyvinvointi parani huomattavasti.
Niin .Kekkonen piti Kokoomuksen kurissa ja huolen siitä ,että eriarvoistuminen ei päässyt alulle.Kenelle se sopi ja kenelle ei.Tuolloin ei ollut johdon suuria palkkiojärjestelmiä .Suomi kehittyi ja selvisi pulavuosista Kekkosen johdolla ja Suomi jälleen rakennettiin. Suomeen kehittyi kattava terveyden hoitio järjestelmä ,joka kohotti kansanterveyttä huomayttavasti ja hampaat alkoivat pysyä suussa ihmisillä ja elinikä kohota. Ei ollut eliitiksi itseään kutsuvia pyrkyreitä ja kaduilla tervehdittiin vastaantulijoita. Kuka mistäkin tykkää.Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja kaikki tykkää juoda maitoa. Kumpa sitä jatkossakin riittäisi kaikille tasaisesti.
Ennen yrittäminen tarkoitti omaa vastuuta taloudestaan ja sanan täydessä merkityksessä omilla harteilla yrittämistä.Nykyään näyttää siltä,että yritykset ei pysy pystyssä ilman tukia,sillä jatkuvasti elinkeino elämä valittaa yrittämisen vaikeudesta ja on vaatimassa tukemista ,muodoin jos toisin. Vaikuttaa siltä,että edellytettäisiin vastikketonta tukea yhteiskunnalta jatkuvalla syötöllä ja yhteiskunnan varoja ,jotta voitaisiin yrittää. Vaikuttaa kovin sosiaaliselta yhteiskunnalta ,jossa nyt vain hyödyn haluavat viedä harvat ja valitut ,kuten monarkistisessa yhteiskunnassa .
http://yle.fi/uutiset/3-9346431
Yritysten tarkoitus tuottaa työpaikkoja ja saada talous pyörimään on ikäänkuin muutunut. Yrityksien tarkoitukseksi on tullut tuottaa hyvää harvoille yksilöille, yhteiskunnan varojen tukemana. Ennen nuo tuet oli takoitettu tasaamaan kilpailukykyä, ulkomaihin nähden ja luomaan työllisyyttä. Kohentamaan yleistä hyvinvointia työllisyysastetta kohottamalla tuota kautta .Tuo on unohtunut tänäpäivänä täysin.Työpaikkoja ei synny tuista huolimatta,eikä niitä vastaan edes monin osin vastuullisteta yrityksiä työllistämään.Työttömiä kyllä ollaan valmiita velvoittamaan jopa aivan minimaalisia toimeentuloja vastaan,mutta ei yrityksiä,joiden tuuilla palkaaisi jo armejallisen työntekijöitä ympäri vuoden.
Yhteiskunnan tuet ovat yhteisön hyvän tuottoon tarkoitettu ja Suomalaisen hyvinvoinnin luomiseen,sekä turvaamiseen. Tuo tuntuu unohtuneen,sillä perusturvaa ollaan leikkaamassa ja ihmisten toimeentuolomahdollisuuksia kaventamassa ,sen sijaan,että perimmäisistä asioista pidettäisiin huoli yhteiskunnallisin varoin kuten kuuluu .
http://yle.fi/uutiset/3-9347104
Mikä nyt kenenkin mielestä sitten on parasta?Sekö ,että pieni määrä ihmisiä rypee yltäkylläisyydessä ja toiset taistelee arjessa jokapäiväisestä selvitymisestä köyhyydessä,vai se että kaikki pärjäävät,eikä ieni osa kuori kermoja päältä vaan kaikilla on varma toimeentulo ja omalla työllä vaurastumisen mahdollisuus?
Nyt ei ole kaikille edes töitä,mutta toisille silti riittää jakaa ylimääräistä satja tuhansia palkkioina,toisten saadessa lähteä työpaikoista säästötomien pyyhkiessä ja viedessä työt alta.Kukin voi harkita tahollaan oikeuden ja kohtuuden toteutumista tänäpäivänä,miten sen näkee toteutuvan.
Nim. Kepu.on.syöpä, älä naurata, ihan oikeesti, älä naurata. Kekkosen poismenosta ei elämisen laatu Suomessa muuttunut puoleen eikä toiseen, muistaa ne ajat moni muukin!. Kohtuullisen lapsellinen on heittosi, mutta etpä sinä mitään todisteita väittämäsi tueksi osaa esittääkään. Joo, kun seuraajapresidentti oli ollut vallassa kolme päivää, kaikilla oli asiat paljon paremmin...ei he...tti mitä höttöä!.
"Yhteiskunnan tuet ovat yhteisön hyvän tuottoon tarkoitettu ja Suomalaisen hyvinvoinnin luomiseen,sekä turvaamiseen. Tuo tuntuu unohtuneen,sillä perusturvaa ollaan leikkaamassa ja ihmisten toimeentuolomahdollisuuksia kaventamassa ,sen sijaan,että perimmäisistä asioista pidettäisiin huoli yhteiskunnallisin varoin kuten kuuluu" .
Mutta eikö perusturvan turvaaminen mahdollistu vain yritysten tuoman verorahan mukaan.
Kun lasketaan , että 2014 vuoden lopun tilastossa oli Suomessa työttömiä , opiskelijoita ja alle 14 v yht. n. 1 700 000, eläkeläisiä n. 1 350 000, lisäksi työvoiman ulkopuolella n. 200 000, niin työssäkäyvien määrä on pieni. Vielä tuottavasta työstä puuttuu työntekijät, jotka saavat palkkansa valtion, kunnan ja seurakunnan työstä. Heitä yht. 530 000. http://yle.fi/uutiset/18-34837
Eliväestöosa n. 3 770 000 on poissa tuottavasta työnteosta ja toisaalta puolimiljoonaa saa verorahoista ansiotyöpalkkansa ja yhteisestä kassasta elätetään runsas 3 miljoonaa kansalaista tavalla tai toisella.
Tulkoon Jumalan rakkaus ja siunaus, joka on meidän rauhamme ja apumme, aamen.
Osin olet oikeassa, osin kuitenkin väärässä. Miten esim. määrittelet käsitteen tuottava työ?. Ilmeisesti automaattisesti joka tapauksessa laskelmoit niin, että valtion, kuntien ja seurakuntien työntekijät eivät tee tuottavaa työtä. mutta otetaan esimerkki vaikka valtiolta. Aiemmin Imatran Voima, nykyinen Fortum, on suuri pääosin valtion omistama ja valtiojohtoinen energiayhtiö. Sen palveluksessa on useita tuhansia työntekijöitä. Yritys ei kai milloinkaan ole toiminut tappiollisesti, päinvastoin, se on tuottanut voittoa, tulouttanut rahaa voitoistaan valtion kassaan, maksanut työntekijöiden palkat siten, että siihen ei verovaroja ole käytetty jne.. Onko mielestäsi katsottava kuitenkin, että tämän yrityksen työntekijät eivät osallistu tuottavaan työhön?. Pidät varmaan tuottavan työn tekijänä esim. kylillä toimivaa, itsensä työllistävää parturi- kampaamon pitäjää. Väitän että joku em. yrityksen peruskoneasentaja tienaa kuukaudessa, varsinkin muutaman ylityötunnin vielä tekemällä, luokkaa 4000 Euroa/kk. Väitän myös, että tämä asentaja maksaa palkastaan veroja yhtä paljon tai hieman enemmänkin, kuin mitä on parturin koko kuukauden kokonaisansio. Kumpi tekee tuottavaa työtä?.
Ei linkkini onnistunut, mutta tässä googlettamallakin
"Virka on ja pysyy,
mutta kunnissa viranhaltijoiden määrä on romahtanut"
"Työmarkkinoilla virka on ollut kovaa valuuttaa. Kun viran on saanut, ei ole ollut huolta huomisesta. Nykyisin viran saaja voi joutua aivan muihin töihin kuin viran alkaessa, ja virka voi olla myös määräaikainen.
Kotimaa21.1.2016 klo 08:17päivitetty 21.1.2016 klo 08:30"
Kansalaisia on vain huijattu luulemaan että olemme tasa-arvoisia myös taloudellisesti. Ei ole mitään uutta että maassa kuin maassa on hyvinvoiva eliitti, oli se sitten pieni tai iso.
Loput kansasta, tavallinen rahvas, on se nälkää yms puutetta näkevä iso lauma.
Ja turha kenenkään sanoa, ettei Suomessa ole nälkää.
On olemassa absoluuttista nälkää, proteiininälkää, suhteellista nälkää, ja väitän, että meillä on niitä kahta viimeksimainittua.
Jotain apetta jokaiselle järjestetään, mutta jos 50vuotta syö makaronia ja leipää, ei se voi olla ihan terveellistä.
Itsekin 50-luvun kasvattina olen mennyt tuohon tasa-arvohuijaushalpaan, ja kuvitellut että onni ja vauraus kuuluu kaikille.
Silmät on vähitellen avautuneet, ja viidakon lakien tultua jälleen voimaan, on hyvä että näkee ainakin kunnolla mistä on kyse, eikä elä enää peitetyin silmin.
Ei ole kenelläkään nälkä oikeasti Suomessa, rahaa ja ruokaa jaetaan, joten jos on nälkä, niin ei ole viitsinyt vaivautua hakemaan rahaa tai ruokaa, tai on tuhlannut rahansa ja jano ei ole...
Turhaa valittamista!
Kyllä kai jokainen ymmärtää, että valinnat elämässä vaikuttavat siihen minkälaiseksi elämämme muovautuu.
Toimeentulonormi on noin 480€/kk. Tästä ruoan laskennalinen osuus on noin 250€/kk. Tämä tekee päivää kohden lähemmäs 10€. Jokainen, joka lusikkaa osaa kädessään pitää ja rahaa kassaneidille/pojalle antaa, osaa tällä summalla varmasti itselleen hyvinkin ravitsevaa ruokaa tehdä. Ihmiset tekevät valintoja myös sen suhteen miten toimeentulotukensa käyttävät: ei ole kukaan pakottanut syömään makaroonia.
Kyllä on suomalaisilla nälkä, ei muuten leipäjonot olisi satojen kilometrien pituisia. Nälkä ei ole sipilällä mutta meillä muilla.
Sinä olet myös nälkäinen huomaa että piilottelet ongelmasi.
Leipäjonot on suomenhäpeä ja sipilä on suomen häpeä- siksi minä en mene töihin käyn vaan tt luukulla ja kelassa. pimeesti vaan painan hommia.
Kyllä rahat mene sitten johonkin muuhun, jos on nälkä! Leipäjonot tuli, kun alettiin jakamaan ilmaista ruokaa. kaikki ilmainen kelpaa, oli se vaikka rotanmyrkkyä, niin on satojen metrien jonot.
Olen käynnyt itsekin leipäjonoissa ilmaisen ruuan jakelussa, siellä on ihan hyvin toimeentulevia jonottamassa, eikä kaikkialla ole edes jonoja. Monet hakee ruokansa ilmaiseksi sieltä, missä ei joudu jonottamaan. Miksi maksaa ruuasta, kun sitä saa ilmaiseksi?
Jonot loppuisivat aika nopeasti, jos jonottajat vietäisiin valtion kustannuksella vaikkapa Romaniaan tutustumaan sikäläiseen köyhän elämään.
Minä ym muut meidän kaupungin ihmiset käyvät leipäjonossa joka päivä. Ei vaan raha riitä, kaikki ollaan työttömiä ja haetaan ruokaa monesta kaupungista.
"Ei vaan raha riitä" on selityksenä leipäjonossa seisomiselle.
Miten olisi jos ette polttaisi tupakka, joisi viinaa, käyttäisi lääkkeitä väärin, käyttäisi huumeita? Mitä jos ette ostaisi huviksenne tavaraa johon teillä ei ole varaa?
Miksi väitä että oltamme tupakkaa ja juomme viinaa, missä niin lukee? Ahaa arvailet taas muiden ihmisten asioita. Et voi tietää, on se kumma kun pitää arvailla.. miksi?
Hei tumppaa se sikari nyt pian siellä kun haisee niin pahalle, ja vie se jallu pullo pois ja nuo viskilasit tuosta olkkari pöydältäsi pois. Voisit muuten siivota kun on niin paskaista sulla. Ja laita puhtaat vaattee päälesi sun vaatteet on niin likaiset hyi kun siellä haisee.
Miksi olet ostanut tuommosia tavaroita jotka on sun latialla kun ei ole varaa niihin, ulosotossa on kaikki sun laskut. Voia iun elämää.
Kampaa myös tukkasi näyttää olevan likainen ja takkuinen. Lopeta tuo kännäily.
Käytät käsitettä toimeentulonormi, mistä sen repäiset, onko se jossain ikään kuin virallisesti tehty määrittely tms. Tarkoittaako tämä hieno käsite sitä, että oletetaan ihmisen mainitsemallasi rahalla saavan ruoan, asunnon, vaatetta päälle, ehkä joitain edullisimpia harrastuksiakin?. Toimeentulonormi/toimeentuloepänormi, selvitätkö myös mitä jälkimmäinen tarkoittaa, asioilla kun aina on kaksi puolta?.
Toimeentulonormi on ihan yleisesti käytössä oleva sana, jolla tarkoitetaan yksilölle maksettavan toimeentulotuen minimimäärää. Alla oleva kopioitu.
Perusosalla toimeentulotuen saajan pitää kattaa:
ravintomenot
vaatemenot
vähäiset terveydenhuoltomenot
henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot
paikallisliikenteen maksut
sanomalehtitilaukset
puhelimen ja tietoliikenteen käyttö
harrastus- ja virkistystoiminta
vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.
Suomalainen sosiaaliturva on riittävä.
Nälkää näkevät ne, jotka
-eivät halua hakea toimeentulotukea
-käyttävät rahansa johonkin muuhun kuin ruokaan.
Suomalainen nälkä ei ole yhteiskunnan vika, vaan se on seurausta yksilön omista valinnoista. Mm. Hurstin poika on itse sanonut, että tietää edistävänsä päihteidenkäyttöä jakamalla ruokaa.
Leipäjonot oli lyhyitä silloin, kun suomesta puhuttiin vielä nimellä pohjoismainen hyvinvointivaltio. Vain muutama laitapuolen kulkija jonotti leipää. Nykyään jonoissa seisoo jopa satoja ihmisiä. Jonot voivat olla jopa puolen kilometrin pituisia. Jonoissa ei enää ole pelkästään alkon mannekiineja, vaan työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita, pienipalkkaisia töitä tekeviä, yksinhuoltajia ym. ym.
Ja kaikilla heistä olisi oikeus toimeentulotukeen. Osa ei edes hae sitä.
Osa hakee, mutta käyttää ruokarahansa johonkin muuhun kuin ruokaan.
Pääkaupunkiseudulla ne vähäiset tulot menee asumiseen, eikä riitäkkään. Eläkeläisillä on myös paljon sairauskuluja. On valittava joko lääkkeet tai ruoka. Moni valitsee ruoan ja jättää lääkkeet ostamatta. Ne jotka ostavat lääkkeitä, hakevat sen ruoan sitten leipäjonoista. Pienipalkkaisten lähes koko palkka voi mennä vuokraan ja pakollisiin menoihin, ruoka haetaan sitten hurstilta. Leipäjono on monille vähävaraisille jo niin arkipäivää, että hakevat sieltä ruokakassin siinä, missä joku hienostorouva käy hakemassa herkkunsa stokkalta. Kumpikaan ei mieti mitenkään erityisesti koko tapahtumaa, se on vain välttämätön paha. Ilman ruokaa kun ei tule toimeen herra, eikä narri.
Typerää valehtelua. Narri on se, joka jatkuvasti valehtelee, että rahat eivät Suomessa riittäisi ruokaan.
Pääkaupunkiseudullakin maksetaan asumistukea, joten pienipalkkaisen ei tarvitse pelkällä palkallaan kustantaa sekä asumistaan että muuta elämistään. Samoin pienipalkkainenkin on oikeutettu hakemaan toimeentulotukea. Jos laskelman mukaan syntyy oikeus toimeentulotukeen, niin ihan varmasti siitä rahat riittää ruokaan. Jos ei synny oikeutta, niin sittenhän sen ruuan saa omalla palkalla ja sillä asumistuella.
Pitkään lasten parissa työskennelleenä voisin sanoa, että lapset ainakin oireilevat nykyään enemmän kuin ennen. Mitään tiettyä lapsiryhmää ei voi nostaa tikun nokkaan, vaan pahoinvoivia lapsia löytyy monenlaisella taustalla. Käytöshäiriöitä ja kiusaamista esiintyy niin hyvintoimeentulevien perheiden lapsilla kuin niilläkin lapsilla, joiden perheillä ei mene ihan niin hyvin. Ihan alkeellisistakin käytöstavoista pitää lapsia muistuttaa ihan päivittäin, kuten kiittämisestä vaikka ruuan jälkeen. Lapset ovat levottomia, paikallaan oleminen on vaikeaa. Johtuu siitä, kun lapsilla pitää koko ajan olla virikkeitä, muuten pitkästyvät. Levottomuus voi johtua myös väsymyksestä, kun joillakin lapsilla on niin aikataulutettu päivät ja lastattu ne monilla eri harrastuksilla. Ns. hyvinvointisuomen aikaan, 20-30 vuotta sitten lapset olivat normaalipainoisia, nykyään on paljon lihavia lapsia. Lihavuus voi johtua heikkolaatuisesta ruuasta, mitä lapsille syötetään kotona, mutta myös niitä lapsia on, joita vanhemmat hemmottelevat erilaisilla herkuilla. Mitä leikkeihin tulee, lapsilta puuttuu nykyään mielikuvitus. Lapset eivät itse keksi leikkejä, vaan heille pitää keksiä tekemiset valmiiksi. Joillekkin 5-6 vuotiaille on kehittynyt jo jonkinmoinen riippuvuus erilaisiin laitteisiin, tabletteihin ja puhelimiin. Niistä on vaikeaa olla erossa päiväkodissa oloajan. Tästä näkökulmasta voisi sanoa, että vaikka lapsilla on nykyään kaikkea, ainakin joillakin lapsilla, niin silti heillä ei ole oikein hyvä olla. Taisi sen entisen hyvinvointisuomen lapset voida paremmin, kuin tämän nykyisen yltäkylläisen, vaikka lapsilla oli aiemmin vähemmän kaikkea.
En ole vielä juttua lukenut, jossa joku pitää 90-luvun lama-aikaa hyvinvoinnin aikana. Aikajanasi oli 86-96. Laman voidaan katsoa alkaneen 1989 ja kestäneen vuoteen 1998.
Työskentelin itse siihen aikaan lasten parissa ja lama tuntui perheissä todella pahasti. Muistan miten lasten vanhemmat itkivät, kun hoitomaksuja nostettiin. Konkreettisesti itkivät. Usein lapset olivat maanantaisin nälkäisiä, kodeissa ei oltu viikonlopun aikana syöty hyvin. Nyt sen ajan lapset ovat vanhempia itse; ne joilla ei itsellään ruokaa aina ollut.
Me olemme olleet työttöminä 25 v ja tt tukea ollaan saatu aina että laskut ja rauokaa on riittänyt. Korvauksiakin saadaan ja kelasta asumistukea. Molemmat voiat vielä tienaa 300 e kk menettämättä korvauksia. Kyllä me paremmin tienaamme näin kuin että mentäsiin töihin. Me vietämme luksuselämää kun ei tarvi työskennellä. Jos olisimme täissä olisimme jika viikko leipäjonossa ja rahat ei riittäisi.
Monikaan työtön ei varmaankaan koe, että hänen ihmisarvonsa tulee kunnioitetuksi ja tilanne on aika paha. En halua provosoida, mutta oletteko miettineet, miksei esimerkiksi työttömien asioiden puolesta näy mitään näkyviä protesteja katukuvassa. Tämä on nykyaikaa. Yksi ryhmä, jonka puolesta toivoisi, että meteliä vähän pidettäisiinkin tavalla tai toisella ovat mielenterveyskuntoutujat. Tässä on ryhmä, jonka ihmisoikeudet ovat vaarassa ja joka ei välttämättä kykene pitämään puoliaan esim. lääketeollisuuden ylivaltaa vastaan. Edes muutama sana näiden veljien puolesta.
Hyvinköhän voidaan Suomessa entä maailmassa. Mielenkiintoista keskustelua. Lukekaa.
Ensimmäinen hyvinvointivaltio Suomi ajoittuu mielessäni 1980-luvun alkupuoliskolle, jolloin kansantalous kehittyi suotuisasti. Väestön enemmistöllä meni yhä paremmin, yhteiskunta oli vakaa ja ilmapiiri toiveikas. Katsottiin väritelevisioita, ja kuunneltiin stereona vinyylilevyjä sekä paikallisradioita.
Tosin maa oli vielä varsin umpimielinen; Vammaiset ja vanhukset suljettiin laitoksiin näkymättömiksi, homoja syrjittiin HI-viruksen takia ja tummaihoisia nimiteltiin neekereiksi. Varusmiehiä simputettiin armeijassa, raiskattuja naisia syyllistettiin paljastavasta pukeutumisesta ja harvoihin anniskeluravintoloihin joutui jonottamaan.
Hengitettiin lyijybensiinin höyryjä ja dieseleiden typenoksideja, sillä katalysaattoreita tai hiukkassuodattimia ei ollut. Haisevat paperitehtaat saastuttivat järviä PCB:llä, ja todettiin talouskasvun tapahtuneen luonnon kustannuksella. Pelättiin ydinsotaa, kun suurvallat boikotoivat toistensa olympiakisoja. Ei ollut nettiä eikä kännyköitä.
Vuosikymmenen puolivälissä pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautettiin, ja moni aloitti kulutusjuhlan. Lainarahalla ostettiin mm. uusia autoja, joiden rekisteröinti kohosi vuonna 1989 yli 177.000 kappaleeseen. Sitten talouskupla puhkesi, ja seuraavana vuonna tehtiin yli 1.500 itsemurhaa. Kumpaakaan ennätystä ei ole sen jälkeen edes hätyytelty, vaikka väestöä on nykyään yli puoli miljoonaa enemmän ja bkt/asukas on noin kolmanneksen isompi.
Niin , mitä siis on hyvinvointi-Suomi koskaankaan ollut? Illuusio, kupla, rohkeimpien unelmien täyttymys arempien kustannuksella.!
Liian usein unohtuu eri aikakausien vertailuissa ensinnäkin länsimaiden
yleinen tekniikan ja koulutuksen kehitys, mutta erityisesti sota-ajat jälkeispula-aikoineen.
Surullista on todeta, että itsenäisyys toi sotaa jo silloin.
Jälkimainingit jatkuivat -30-luvun alkupuolen lama-aikaan. Ja sen seuraukset koko luvun loppupuolelle, niin taas rysähti sotatila.
Suomineidon viettäessä 30-vuotissynttäreitään oli elämä ollut kuin konsanaan kaltoinkohdelluilla nykyisillä tuonikäisillä tytöillä masennuksineen.
Elikkä ei vertailukohdetta hyvinvointiSuomesta. Entä sen jälkeinen aikakausi parikymmentävuotta eteenpäin ja tullaan -60-luvun puoliväliin? Suunnaton sisu, mielettömän suunnaton sisu nosti kansan pois köyhyyden kuilusta.
Tuo 20 vuotta kasvatti ikäluokat, joka luulee tänäkin päivänä, että elämään kuuluu ainoastaan työ. Se saa kaataa vaikka perheet ja aborttikin on mitätön uhraus sen eteen.
Tällaisten suurten ikäluokkien jälkeläiskansa täällä kirjoittelee ja pitää edelleen FAKTANA ne suuntaviivat, jotka me annoimme. Annoimme pitkälti valheelisen elämän mallin, koska oman mallimme esimerkit tulivat epänormaalista ja siis valheellisesta elämän olosuhteesta, mitä myös sotatilan jälkitila on aina. Ja varsinkin jos sotatila on ollut päällä 5 -6 v, niin jälkiköyhyys on sen mukaista. Ja miesten sairaudet . Kun sitten kulttuurinen vasemmistovallankumous pöllähti maahamme rajusti juuri tuon rauhallisen ja vakaaksi muuttuneen -60-luvun lopulla, oli edessä totaalinen maaseuden tyhjennys. Monelle uusi "sotatila". Jokatapauksessa mullistava ja taas epänormaali ja voimakasta sopeutumista vaativa! Ruotsiinpako!
Surullista oli se, että sota-ajan rukoileva kansa alkoi kääntyä pikkuhiljaa kristinuskoa vastaan. Se näytti olevan uuden vasemmistoradikaaliliikkeen "evankelioinnin" päätarkoitus. Nyt niitämme sitäkin satoa, kun kirkkokin hylkää 10 käskyn paikkansapitävyyttä.
-80-luvulla tämän hetken 45-55 vuotiaat olivat nuoria. He ovatkin näiden keskustelupalstojen varsinainen asiantuntijaryhmä. Hekin jo paljon elämää kokeneet ja arvioineet . On kuitenkin suuri vahinko, että vain harvat yli 70 ikään tulleet omaavat edes konekirjoitustaidon saati itse netin koukerot. Nipin napin kyllä isot ikäluokat sen hallitsevat, mutta jo virkeistä 80v vain aniharvat.
Tarkoitan sitä, että aitoa muistihistoriaa saisimme täällä lukea todella paljon jo -40-luvulta.
-------------
-50-luku on ollut vielä pula-aikaa, mutta luonnollisesti hieman helpompaa kuin -40-luku,
Itse muistan noin -55 saadun sähkövalon vaikutuksen. Sanoinkuvaamaton tunne lapselle! Maankattava sähkön saanti mahdollisti suurmuutoksen Suomen työelämään. Ja samaan aikaan rytinällä saapunut autokanta. Maaseudut hyötyivät monella tavalla sähköstä ja moottoroidusta kalustosta.
Tehtaita syntyi kuin sieniä sateella kaupunkeihin ja taajamiin.
Päätyen lopulta automatisointiin niin, että kaupunkimiljöiden täyttämä kansa jättää nyt siellä tehtaat ym. työpaikat autioiksi ihmisistä?
Eli mitä on elämä ja mitä on elämän hyvinvointi? Mihin tarvitaan mieletön määrä kerrostalosokkeloita ja autoja? Entä kauppakeskuksia, jotka täyttyvät ulkomailta tuodulla tavaralla ja jopa ruoka on suurelta osin ulkomaista? Näitä kaikkea on osattu itsekin tuottaa aikoinaan.
Kautta maailman aikojen on ihmiset perustaneet normaalit perheet monilapsineen. Näiden hoito ja opetus on ollut pääsääntöinen perheenäidin työ. Siihen ei ole tarvittu erikoisia vippaskonsteja, että jälkeläiset ovat saatetut terveiksi ja työtätekeviksi elättämään itsensä ja taas aikanaan perustamaan oman perheen. Jokaisen perheenäidin ensisijainen ja erittäin tärkeä elämäntehtävä on ollut oman perheensä hoito. Tilapäisduuneilla on paikattu vain leivän puutehätää poikkeustila-aikoina. Näin Suomessa kuin koko maailmassa. Mitenköhän onnistui maassamme kertaheitolla perheenäitien vapauden riisto eli hoitaa itse pääelämäntehtävänsä ? Juurikin siksi , koska isot ikäluokat tyttöineen ahdistettiin nuorina valtavan työtaakan alle ja varsinkin oman äitinsä esimerkkiä katsoessaan. Äitiään, jonka oli PAKKO selviytyä sota-aikana kuin mies? Mutta tuosta pakkotilanteesta luotiin UUSI MALLI maamme naisille. Siihenkö hätään saatettiin avuksi vasemmsitovallankumous tasa-arvohöpinöineen? Jokatapauksessa nykyinen tilanne suomalaisperheissä on nimeltään hätätila. On ollut täysin ennustettavissa siitä saakka, kun kodeista hätyytettiin äidit pikkulapsineen joka-ja kokopäiväiseen duuniinsa. Lisäksi kumpikin toisistaan eroittaen!
Jääkö elämisen tavoitteeksi maassamme suunnattoman rikkauden tavoittelu globaaleilla markkinoilla? Pörssikeinottelu? Jakaantuuko noi rahat sitten tasapuolisesti tämän pienen kansamme jaettavaksi kansalaispalkan nimellä? Muuttaako ihmiset maaseudulle nauttimaan piparkakkutaloista puutarhoineen ja siten tuottamaan osan elannostaankin? Mitäpä siellä kaupungissakaan, jos ei työtä.
"Surullista oli se, että sota-ajan rukoileva kansa alkoi kääntyä pikkuhiljaa kristinuskoa vastaan."
Ei suinkaan surullista. Koulutustason noustessa kansa luonnollisesti hylkää perusteettomat väittämät yliluonnollisuuksista, joita uskonnoissa totuuksina pidetään. Kaikkialla maailmassa pätevät ja kannatettavat ajatukset oikeudenmukaisuudesta ja toisista välittämisestä eivät ole erityisesti kristillisyyttä, joten ne säilyvät uskonnon poistuessakin.
Kun keskitytään elinolojen kohentamiseen taivaspaikan odottamisen sijasta, suunnataan resurssit järkevämpiin kohteisiin. Koko kansan kirkollisverotuksen avulla Suomeen on vuosisatojen aikana rakennettu valtava määrä kirkkoja, pappiloita, kappeleita, seurakuntataloja, leirikeskuksia jne. Nykyään monille niistä on vaikea löytää käyttöä, jos eivät satu saamaan suojelukohteen asemaa. Melkoista rahanhukkaa.
Joskus kauan sitten lääkäriin pääsi ilman maksua. Vaan muistanko oikein? Nyt en enää jaksa soitella ja varata aikoja. Tyhjää saa pyytämättäkin.
En kaipaa aikaan entiseen, vaikka jokaisella ajalla oli paljon hyvääkin, mutta kyllä nyt on paras!
Olihan meillä tietysti töitä, kun Neuvostoliitto oli vielä voimissaan ja tavaranvaihdolla sinne upposi mikä tahansa suomalainen ala-arvoinenkin teollisuuden tuote. Siitähän se ongelma sitten muodostuikin, kun Neukkula romahti ja teollisuutemme piti alkaa todella myymään tuotteitaan maailmalle.
Ja jos joku muistaa aikaa ennen EU:ta, toki saimme liikkua suhteellisen vapaasti maailmalla, mutta kyllä se ihan tavikselle tarkoitti lähinnä Kanariansaaria ja jotain Kreikan matkaa, sekä Ruotsiin laivaristeilyä. Kaikki eivät päässeet niihinkään kohteisiin, kun ei ollut varaa!! Nykyäänhän käytännössä kaikki pääsevät matkustamaan luuserisossupummeja myötenkin. Tallinna on suurelle osalle suomalaisista tuttu ja harva hakee Alkosta juomiakaan.
Autot ovat halventuneet melkoisesti niistä muka "vanhoista hyvistä ajoista" ja auto kestävätkin ihan toisella lailla, kuin silloin ennen.
Ja rahaa jaetaan ihan toisella lailla yhteiskunnan toimesta, silloin sosiaaliapu oli todella sosiaaliapua, setä se tuntui ja kyykytti. Vai haluaako joku vielä kauppaan ostoksille sossunlapun kanssa kassajonoon nöyryytettävksi. Kenkäkauppaan sait sossusta lapun jne. Nyt tuet tulee tilille ja maksat kaupassa muovikortilla magneettijuovalta yhteiskunnan jakamat rahat, et kerää yhtään väheksyviä katseita kassajonossa lajitovereilta.
Omassa lapsuudessani 60-luvulla oli tosi tiukkaa, autoja oli tosi harvoilla, mopoilla ja moottoripyörillä ajettiin pitkiäkin matkoja töihin. Polkupyörä oli monen ainut kulkuväline ja linja-autoissa oksennuspussit eivät olleet turhaan penkkien selkänojissa. Kouluun piti olla mukaan omat eväät, vaikka koulussa saatiinikin jotain keittoa, ei sillä makarooni- tai riisivellillä tahtonut muuten pärjätä. Monet lapset kävivät koulussa kumisaappaissa ja samoissa kuluneissa vaatteissa.
Olin teini-ikäinen 70-luvulla, radiossa oli kaksi kanavaa, samoin tv-ohjelmia tuli yhdeltä kanavalta. Nuorten sävellahja tuli lauantaisin iltapäivällä joskus klo 17:00 aikoihin, telkkarista tuli Naapurilähiö, jos sattui näkymään mustavalkoisesta telkkarista. 1972 alkoi näkymään toinenkin kanava telkkarista, mutta muistan ettei kaikkien kavereiden kotona näkynyt se kakkonen, kun ei ollut varaa hankkia kallista lisälaitetta telkkariin tai uutta telkkaria. Ensimmäisen C-kasettisoittimen sain v. 1975. Musiikkia radiosta tuli tosi vähän ja kuuntelimme ulkomaisia kanavia radiosta, lähinnä Luxemburgista. Radion kuuntelua ulkomailta haittasi Neuvostoliiton häirintä, ajoittain joku Tiltu tuli molottamaan kanavalle omia propagandojaan.
En todellakaan kaipaa sinne entiseen!
Töitä sai hyvin 1970-80 -luvun vaihteessa. Minuakin, tuolloin lukiolainen, tultiin ihan kotoa pyytämään kesätöihin! Ja koululaisten palkatkin olivat ihan mukavan suuruiset. Valmistuin ammattiin v. 1982 ja sitten Helsinkiin töihin, kokematon lähes tulkoon olin oman alan työkokemuksen suhteen, mutta heti sain koulutustani vastaavan työpaikan. Silloin ei ollut kukaan työhön liian nuori, vanha tai kokematon.
Mitä palkkaa muka silloin koululaisille maksettiin? Verottomana sai tienata sen saman mitä nykyisinkin, mutta monesta hommasta ei maksettu kunnolla. Vaan silloin oltiin töissä, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, jos mieli jotain saada. Yhteiskunta ei pistänyt rahaa kouraan, kuten tänä päivänä.
Eikä monelle aikuisellekaan palkasta mitään jäännyt, kun vuokran ja ruokakaupan laskun oli maksanut. Ylitöitä piti monen tehdä, että jotain jäi. Betoniraudoittajat oli luku sinänsä, niiden palkat oli taivaissa, mutta niin oli työolosuhteetkin, kun pakkasella väännettiin surrilankaa raudoituksiin.
Töitä oli tietty, kun Neuvostoliittoon meni tavaraa vaihtoon, että saatiin öljyä, sinkkisankoja ja Moskvist autoja. Mosset ja Ladat oli yleisiä autoja, kun parempiin ei ollut varaa. Taksin jos tilasit, saattoi tulla Volga taksi. Ei ne palkat niin hirveä suuria olleet, sai niillä tietty ruokaa, mutta kaikki ulkomainen tavara maksoi maltaita. Minun ensimmäinen Philips C-kasettimankka maksoi silloin v. 1975 huikeat 800mk, maksaisiko kukaan tänä päivänä sellaisesta 658€!! Sain joululahjaksi Cannon taskulaskimen samana vuonna, se oli maksanut 126mk, tämän päivän rahassa 103€ ja se oli ihan peruslaskin!
Ja ne opiskelijoiden palkat, olin valtion palkkalistoilla harjoitelijana kesällä v. 1976 ja sain 40mk kuukaudessa, tosin asunto ja ruoka tuli talon puolesta, siis kuvitelkaa vajaa 29€ kuukaudessa tämä päivän rahaa.
"Töitä sai hyvin 1970-80 -luvun vaihteessa. Minuakin, tuolloin lukiolainen, tultiin ihan kotoa pyytämään kesätöihin!"
Hyvin sai, minä olin silloin vielä yläasteella. Keväällä kodin lankapuhelin soi ja kysyttiin kesätöihin. Siinä olinkin juuri 15 täyttämässä, joten ei muuta kun työuraa alulle. Ensimmäisen kesän rahat tuli kyllä tuhlattua baarien videopeleissä ja mopon bensoissa, tupakanpoltonkin aloitin. Niinpä talvella oli paljon köyhempää, kun uusissa harrastuksissa pelkät viikkorahat osoittautuivat niukoiksi.
Kesän lopuksi työnantaja aina kehui lomasijaisuuden hoitamisesta ja kysyi jo seuraavaksi kesäksi hommiin. Ajoissa keväällä tehtiin työsopimus valmiiksi ja useampaakin lomitusta tarjottiin. Piti oikein huolehtia, että myös itselle jää lomaa viikko tai pari, jotta jaksaa taas seuraavan lukuvuoden kouluttautua.
Sanos muuta! Helppoa se silloin oli nuoren kesäduunia saada =)
Kyllä mä sain vähän yli 1000 mk/kk liksaa kesinä 1979-1980 kun olin kaupassa kesätöissä. Not bad for a student. Minulle ihan hyvä liksa koska asuin vielä vanhempien luona silloin, valmistuin keväällä -79 ylioppilaaksi.
Olin minäkin v. 1978 kesällä kesätöissä ja sain silloin 1500mk kuukaudessa palkkaa, olin jo tuolloin valmistunut. Vaan tuokin summa vastaisi tämän päivän rahaa 890€, kuinka moni lähtee sillä tänä päivänä töihin! Tuo sinunkin 1000mk vastaisi tämän päivän rahaa 496€.
Monet nuoret asuivatkin kotona, kun ei ollut varaa asua muualla ja kotiin piti vielä maksaa ruokarahaa, sekä muuten asumisesta vähän, että vanhemmatkin pärjäsivät. Jokaisessa omakotitalossa viljeltiin perunaa ja paljon muutakin kasvimaalla. Omenapuut ja marjapensaat oli itsestään selvyys, niistä myytiin kaikki ylimääräinen. Halvimmat autot, kuten Lada maksoi n. 10000€ tämän päivän rahassa, mutta sekin oli kovan työn takana monelle duunarille. Palkat oli kuitenkin aika vaatimattomia suhteessa kulutustavaroihin. Ensimmäiset farkut sain, kun täytin 17 vuotta!
Täti miehensä kanssa olivat läheisen valimon duunareita, asuivat vuokratalossa ja heidän tulotasonsa ei riittänyt auton hankintaan moneen vuoteen. Ladan ostivat sitten 80-luvulla osamaksulla Konelasta ja täti teki valtavasti ylitöitä, että saivat sen auton maksettua.
Meille ostettiin ensimmäinen uusi automaattipesukone Upon pesukarhu v. 1979 ja se maksoi silloin 1500mk, eli 830€ nykyrahassa, siihenkin koko perhe osallistui, minäkin maksoin oman osuuteni, kun asuin vielä kotona.
Vanhempani eivät käynneet koskaan ulkomailla lomamatkalla, isä oli työn puolesta merimiehenä ulkomailla vähän aikaa, mutta jäi perheen vuoksi maihin muihin töihin.
Olihan se tietty olevinaan silloin hyvää aikaa, kun ei paremmasta tiedetty. Ja votkaturisteilta kuultiin Neuvostoliiton kurjuudesta, se auttoi ajattelemaan, että meillä oli asiat tosi hyvin. Todellisuudessa oltiin aika tiukasti Neuvostoliiton talutusnuorassa ja näennäisessä vapaudessa.
Eipä+niitä+Upon+pesukoneita+enää+Suomessa+tehdäkkään+.+Varmasti++oli+siellä+työntekijän+palkka+13-15+mk+tunnissa++.+Juuri+silloin+1979+.Silloinhan++oli+asuntopulaa++vuokrasunnoista+ja++monet++olivat+asunto++säästäjiä++tai++olivat++juuri+ostaneeet++.+Valtion++aravalainaa+sai++40-60+%+18+vuoden+maksuajalla..Sitä+ei+myönnetty+suurituloisile.+Jonkin+verran+oli++taloyhtiön++lainaa++ja+loput+oli+kallista+pankkilainaa++joka+piti+maksaa+10+vuodessa+takaisin.+Mutta+eipä+silloin++30+neliön+yksiökkään+maksanut++kuin++50+000-+70+000++mk++.+Nykyään++saa+laittaa++ykkösen+eteen++eurohinnan+eteen.
Ne aravalainatkin oli melkoisia, tiukasti oli rajattu asunnon koko perheen kokoon, joten ylimääräisiä neliöitä ei saannut. Aravalainan ehdotkin oli tosi tiukat, että täytti kaikki ehdot, lisäksi asuit sitten siinä asunnossa, siitä ei niin vain muutettu, siinä oltiin sitten seuraavat 28 vuotta!! Jos jostain syystä joutui muuttamaan paikkakuntaa, oli se tosi hyvin perusteltava ja asunnolle piti löytää uusi ostaja, joka täytti ne lainaehdot. Ei nykyään ole tuollaista kyykytystä, en kaipaa sitä enään takaisin!
Ja maksoi ne siihenkin aikaa tulotasoon nähden asunnot, oli niissä maksamista tavallisella duunarilla. Aina joltain meni pakkohuutokauppaan asunto tai velaksi rakennettu omakotitalo, jossain vaiheessa nimismies lopetti niiden pakkohuutokauppojen pitämisen, kun ostajia ei tullut huutokauppoihin, aika oli niin huono.
Oheisessa kirjassa on aika koskettava tarina kirjoittajan lapsuudesta, kuinka perhe menettää omakotitalon 60-luvulla. Lainatkaa oheinen kirja kirjastosta, jos ette osta omaksi. http://www.adlibris.com/fi/kirja/kasvonsa-menettanyt-mies-9789510409176
Minä sain kyllä ihan teinistä alkaen pitää kesätyöstäni saadut ansiot, äitini sanoikin että ne rahat kuuluvat vain minulle, vaikka ei todellakaan rikkaita oltu ennemminkin päinvastoin ! Ostin sitten LP-levyjä ja hieman muodikkaampia vaatteita, mutta suurimman osan kesätienesteistä pistin säästöön. Mulla oli ekat farkut jo 11-vuotiaana :) Kouluajoistani on hyviä muistoja, pärjäsin koulussa hyvin ja kun muutin lukion jälkeen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja muutin alivuokralais-opiskelijakämppään niin kyllä oli alussa karmea koti-ikävä, ikävöin niin vanhempiani ja meidän koiraa maalla :) Nopsasti totuin kuitenkin itsenäiseen elämään ja sain uudelta paikkakunnalta ystäviä ja eräs tuon ajan ystäväni on edelleen ihan bestis. Ja löytyihän se eka poikakaverikin sitten opiskelupaikkakunnalta :) On kiva aina välillä muistella noita aikoja, ah ihana nuoruus :)
Minäkin sain itse pitää nuorena ansaitsemani rahat. Vasta varusmiespalveluksen jälkeen vanhempien kanssa sovittiin, että maksan ok-talon huoneestani 100 mk kuussa 'vuokraa'. Siihen tosiasiassa kuului myös täysi ylläpito ruokineen, joten myöhempi muutto halvimpaankin opiskelija-asuntoon eli 4 hengen solukämppään kirpaisi taloudellisesti. Siihen mennessä tosin oli jo säästöillä hankittuna oma stereolaitteisto sekä paljon kasetteja, cd- ja lp-levyjä. Ja 21 tuuman mono-tv langattomalla kaukosäädöllä. Eli tarkoitan, että langallisiakin säätimiä oli vielä myynnissä :-)
Mielenkiintoisia juttuja. Itse aloitin koulun ekaluokan syksyllä 1965 ja aika vähävaraisia oltiin. Kun tulin murkkuikään isäni kuoli ja äiti jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi entistä tiukempaa oli taloudellisesti, mutta niin vain pärjättiin. Aina oli ruokaa eikä tarvinnu nälkäisenä mennä nukkumaan ja kouluun oli ehjät/siistit vaatteet. Asuttiin maalla ja oman pihan pensaista/kasvimaasta saatiin ruokaa, lisäksi marjastus/sienestys ja läheisestä järvestä kalaakin, lähellä sijaitsevalta kasvihuoneelta ostettiin lisää kasviksia. Mutta olihan niitä meitä paljon köyhempiäkin tuohon aikaan, jotka asuivat vaatimattomassa tönössä ilman sähköjä, lapset menivät nälkäisenä nukkumaan ja kouluun oli puhkikuluneet/risat vaatteet, myös perheväkivaltaa/alkoholismia (isä ajaa humalassa prrheen pihalle) ym. Moni meni Ruotsiin tai Australiaan työn perässä, koulukaverini isoveli joka oli naimisissa ja kahden pienen alle kouluikäisen lapsen isä, muutti perheineen Ausseihin (olivat molemmat työttöminä) ja Australia otti siihen aikaan paljon siirtolaisia, alkoivat Ausseissa viihtyä hyvin ja sinne jäivät pysyvästi, saivat koulutusta vastaavat työpaikat ( alussa harkitsivat Ruotsiin muuttoa mutta Australiaan päätyivät).
Meidänkin piti lähteä silloin 60-luvun lopulla Australiaan, oli jo paperitkin valmiina Australian tiedotustoimistolta. Ei vaan päästy lähtemään, kun talomme rakentamiseen oli saatu valtion halpakorkoista lainaa 30 vuoden maksuajalla ja sen lainan ehdot olivat sellaiset. Isäni kävi valtion asutusvirkamiehen juttusilla sen valtion lainan vuoksi ja siihen se sitten tyssäsi. Vanhemmat saivat sen lainan maksettua vasta 1986 tai 1987, en ihan tarkkaan muista, mutta sen muistan, että viimeinen lainanlyhennyskuitti oli pitkään vanhempieni seinällä kehystettynä tauluna.
Muistan kyllä, kun täältä meidänkin naapurustosta ja paikkakunnalta muutti perheitä Australiaan ja Ruotsiin, jotka asuivat samanlaisissa rintamamiestaloissa, mutta ne heidän talot oli rakennettu heti sodan jälkeen ja niissä oli erilaiset lainaehdot valtionlainoissa. Lainaehtoja oli muutettu meidän talomme rakentamisen aikoihin 50-luvun alussa keinottelun estämiseksi.
Ei se mitään hyvää aikaa ollut, kun täältä Suomesta piti muuttaa muualle. Työvoimatoimistosta sai vain menolipun Ruotsiin. Australian valtio maksoi myös menolipun ja sillä mekin olisi menty sinne, jos olisi päästy.
Se on jäännyt siitä Australiaan muutosta mieleen, kun minulle kerrottiin, että voin sitten mahdollisesti joutua Vietnamiin sotimaan, jos arpa osuu kohdalle, koska olisin tullut muutaman vuoden päästä täysi-ikäiseksi. Australiastakin oli Vietnamissa sotilaita ja tuolloin vielä Vietnamin sotaa käytiin täysiään, eikä loppua ollut näkyvissä.
Muuttuihan ne meidänkin ajat hieman paremmiksi 70-luvulla, mutta jatkuvasti markkaa devalvoitiin ja heti 70-luvun alussa energiakriisi kouraisi aika pahasti meidänkin taloutta. Opiskelin 70-luvulla ja muistan, ettei kavereillakaan mennyt sen kummemin. Opintolainaa piti ottaa ja lisäksi piti käydä jossain vielä töissäkin. Minäkin tein välillä töitä, mutta ei ne palkat mitään suuria olleet. Ja harjoittelijana joutui ihan orjatöihin, kun oli pakko olla opiskeluihin liittyen harjoittelinana. Harjoittelupaikkojakaan ei ollut kovin helposti saatavilla, vaikka luulisi. Muistan miten kovan työn takana oli saada harjoittelupaikka, että se hyväksyttiin opiskeluun liityväksi harjoitteluksi. Opintolainan takaisin maksaminen alkoi kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, se ei ollut sitten niin kovaa hommaa, kun olin jo työelämässä ja olin tottunut elämään säästeliäästi.
Provo-aloitukseen tällainen vastaus, en alennu aiheisiin joita äärioikeisto kirjoittaa:
Omin sanoin ilmaistuna, suomalainen äärioikeisto on:
- kansaa tietoisesti tyytymättömyyden tunteisiin jakavaa: kaikki hyvä läskiperseisille kaksikymppisille, koska muka niin hirveesti kärsineet, missä retoriikassa viisikymppiset kaksi lamaa sivuuttaneet rikkaat porsaat nappaisee kenenkään huomaamatta isoimman sosiaaliturvan: mitäs siitä, että niiden nuoruudessa oli hyvä sosiaaliturva köyhilläkin, mutta sitä ei haluta etenkään kolmi- tai nelikymppisille ja äärioikeiston mielestä ikänsä veroja maksaneidenkin vanhusväestönkin pitäisi kärsiä: merkittävä piirre historiallisesti on aina ollut se, että hyvinvoiva ja etujensa puolesta pelkäävä porvaristo pelkää omien etuuksiensa puolesta, ja että niitä asettuvat kannattamaan nuoret nousukkaat, joiden mielestä on häpeä äänestää vasemmistoa, vaikka itse olisivat köyhiä. Hitler pääsi natsi- Saksassa valtaan siksi, että sitä kannatti voimaton kermaperseinen hyvinvoiva yleisestä hyvästä piittaamaton keskiluokka ja niitä tukevat nousukkaat, jotka eivät käyneet puolustamaan vähäosaisia, vaikka vähäosaisten etuuksia pala palalta nakerrettiin. Jos olisin ilkeä, niin yksi esimerkki nykyajan nousukkaista voisi olla esim. vihreiden poliitikko Touko Aalto (anteeksi): ensin sitä oltiin niin vähäosaisten ja opiskelijoiden puolella, mutta heti puoluejohtajaksi päästyä yhtäkkiä Halla-aho onkin paras kamu - ja maa tulee näkemään sen päivän, kuinka Touko- touhukas osallistuu vastikkeellisen sosiaaliturvan mallin lisäämiseenkin, sini- vihreys, ja parikymppiset pellet, jotka on "kuumia ukulelen soittajia" ( siis pappa betalar- kansaa...). Mikä tietysti sopisi oikein hyvin sitten junttikeskustalle ja äärioikeistollekin: maajussit mieluusti näkisivät itsensä "trendikkäinä" ja kaiken maailman kristillis- uskonnolla päähän- tapaukset myös, vaikkei se mahdollista olekaan. Seuraus olisi taantumuksen yhteiskunta, ja ainoa toivo on, että sekä vasemmisto., että oikeistopuolueissa olisi poliitikoita, jotka palauttais maan järkiradoille. Ettei olisi enäääääääää toukoaaltoja " medialle kerron että eroan vaimostani"- tapauksia, ei somepelleilypolitiikkaa, eikä rasismia.
Mut muistan hyvin Suomen yhteiskunnan kulta-ajat: ne oli ENNEN oikeistohallituksia. Ei voi kaikesta syyttää oikeistoakaan, mutta austeritynsa on nyt päin persettä juhanapääkenovartiasten analyyseistä huolimatta. Vasemmistolaisista niillä ei mene huonosti jotka kävi töissä, miksi sinun prokaattorin mielestä pitäisi? Jos olisi viiskymppinen syrjäytynyt kaksikymppisinen lapsineen, ei varmaan naurattais.
Jos jokin maan nykytilassa inhottaa, niin se, että miksi monet ikäiseni 30-40-vuotiaat (puhumattakaan niistä ällöviiskymppisistä) poliitikot on alkanet ajatella "ammatikseen" politiiikan. Jos olisin tapaus joka en päivääkän melkein olis tehnyt palkatyötä ja päässyt eduskuntaan, en hirveästi henkseleitä paukuttais, että olen hirveen oikeutettu.
Inhoan äärioikeistoa, ja tätä äärioikeistolaista foorumia Suomi24. Julkaisisi Aller joskus edes yhden luettavan keskustelunaloituksen, missä ei estetä älyllistä keskustelua....
"Inhoan äärioikeistoa, ja tätä äärioikeistolaista foorumia Suomi24. Julkaisisi Aller joskus edes yhden luettavan keskustelunaloituksen, missä ei estetä älyllistä keskustelua...."
Pötköpölvästin kannattaisi itse jättäytyiäkokonaan pois tältä some-palstalta. Silloin syntyisi automaattisesti älyllisempää keskustelua.
Jospa kykenisit olemaan nimittelemättä, mutta koska olet idiootti, et ilmeisesti vain pysty noudattamaan käytöstapoja. Ajattele miltä se tuntuu, että julkisella keskustelupalstalla tuntematon koko ajan nimittelee hakien yleisöä sille, että pilkkaa keskusteluketjuissa yhtä, että ihan niinku "Pötköpölvästi" mä sun nimikkeissä, etkä tiedä mun luonteesta, elämästä, etkä mitään minusta, enkä ole mitään sinulle tehnyt pahaa.... Hörhö, tämä EI ole "some-palsta", some tarkoittaa käsitteenä sellaista asiaa, että MISSÄ JOKAINEN tietää jokaisen keskusteluun osaa ottavan ja tämä ei ole sitä. Millaisia mielestäsi muuten ovat "älylliseen keskusteluun kykenevät"? Minä en ole missään sosiaalisissa medioissa internetissä jäsenen, mutta luulen että jokaisella älyllisellä foorumilla ensimmäinen lähtökohta on, että edes luetaan tekstien sisältö ENNEN kuin kommentoidaan. Minulle toki sopisi hyvin jos saisin valita, etten keskustelisi samoilla forumeilla esimerkiksi sinun tyylistesi kirjoitajien kanssasi: en pidä ihmisistä, jotka pilkkaavat asumismuodon, koulutuskateellisuden tai köyhimyksinä köyhemmiksi luulemisen vuoksi kunniallisia... Ja syrjäytyneitä vaikken sinänsä inhoa vaan yritän kokea empatiaa kaikenlaisia kohtaan, niin kyllä se vaan on niin, että eipä ole "natsilippalakeissa" tai hörhösakeissa mitään normaalisakkia. Ja minunko vika se muka on, että sinun kaltaisillasi nettikiusaajilla ei ole naista? En minä sille mitään voi (anteeks nyt piru mun sisällä iskee, kun mua kerta koko ajan julkisesti kiusataan ja nolataan, sori....), että sinä olet (luultavimmin) ruma mies, joka et viehätä naissukupuolta: olet arvioilta nelkytvuotias maksimissaan, sinulla ei ole työpaikkaa ja jos olet lisäksi vielä oikein vitun urpon näköinen ulkonäöltä, niin ei se sori ole mun vika. Aina kun muistelen puistatuksen minussa herättäviä miehiä, tulee mieleen esimerkiks yksi hampaaton ja haiseva "nettinörttimies" 1990-luvulta, joka työpaikkaahdisteli minua, kun olin nuori nainen.:( Ihan samaan tapaan kuin se, niin sinäkin kuvittelet olevas "älykäs": joo ihan vitun älykästä EI OLE, että Suomi24- palstalla minä olen joku sun asiattoman pilkan kohde. Minä olen mielestäsi "Pötköpölvästi": olis todella kiva tietää - joskaan ei ovela nettiherjaaja mulle sitä julkituo, että minkä näköinen ihminen minua haukkuu! Olen sadanprosentin varma, että ruman ja tyhmän näköinen ihminen, jollaisista huokuu syrjäytyneisyys, tyrkkäävä sivistyksen ja sosiaalisten taitojen alkeellinenkin puute ja äärimmäinen junttius, sori että sanon....
En ole koskaan kenenkään minulle kuullut sanovan, etten osaisi keskustella. Olen tuntemieni keskuuudessa kuuluisa sosiaalisista empatiakyvyistäni. Sinä olet ensimmäinen, joka sanoo etten osaa keskustella. No, osaan ainakin paremmin kuin sinä: minä en änkeä nettifoorumilla pilkkaamaan.
Ja minä olen toinen, joka sanoo, ettet osaa keskustella. Suollat tuota samaa vuodatustasi tänne! Keskustelemme juuri nyt, miten muistat hyvinvointi Suomen, joten miten tuo edellä kirjoittamasi teksti liittyy nyt käytyyn keskusteluun??
Kysymykseesi vastaus: Sellaista ei voi sanoa, jos ei halua eritellä omaa henkilöään, kun ei halua kertoa henkilöstään. Jos kertoisin "kokemuksiani "siitä "miten muistan hyvinvointi Suomen" mitä aloituksessa halutan (itse tosin laittaisin väliviivan tuohon, koska mulle opetettiin peruskoulussa, että hyvinvointi- Suomi on yhdyssana, mutta enpä nillitä...), tulisin välillisesti kertoneeksi minkä ikäinen olen, että mikä on taloudellinen tilanteeni ja sellaisia sivistyneessä yleistason keskustelupalstakeskustelussa täysin tarpeettomia asioita. En halua kertoa sinulle, enkä kenellekään muullekaan tuntemattomalle, että minkä ikäinen olen, eikä aloituksessa edes määritellä, että mitä tarkoittaa käsite "hyvinvointi- Suomi". Koska aloitus on julkiselle nimettömälle Suomi24- palstalle laadittu, aloitus on nimimerkillä kirjoitettuna erittäin huonosti muotoiltu lukijalle joka ei tunne kanssakirjottajia: käsite "hyvinvointi- Suomi" tarkoittaa erilaisille ihmisille hyvin erilaisia asioita, äärioikeistolaisille juuri tällaisilla palstoilla mouhaaville aktivitrolli- äärioikeistonatseille ja äärioikeistoanarkisteille esimerkiksi erilaisia asioita, kuin tavalliselle, "hyvinvointi- Suomi" on tietysti suomalaiselle paremmat ajat lapsena 1980-luvulla kokeneelle nykyisin menossa negatiiviseen suuntaan, mutta tämän foorumin kirjoittajista luultavimmin suuri osa on SYNTYNYT 1990-luvulla kielenkäytön perusteella, ei aina välttämättä ole koettua perspektiiviä vertailla, että milloin maassa paremmin sosiaaliturva tai milloin ei, ja muuten: itse olen ihminen, joka saan nolla euroa sosiaaliturvaa, minusta minun kuuluisi saada edes sen verran, kuin mitä saa lapsiperheet pelkästä valinnasta perheellistyä, etenkään kun en ole velkaantunut, ja ainakin tapauksessa jos minua odotetaan töihin lapsiperheellisten etuuksien säilymisen vuoksi.
Miten muuten ne on niin eri mieltä noi eduskunnan tyypit, kuin TE- toimistojen viranhaltijat? Yhtäkään työtöntä ei TE- toimistoista kehoteta kehittämään itseään "vapaasti", vaan työttömyyskorvauksen minimikin viety monilta, jos itse haluaisivat työttömät olla muutakin kuin työttömiä.
Just joo...
Tämä muuten EI ole "some-palsta", paina nyt edes se asia mieleesi, vaikka sinä mulle tuntematon nettikiusaaja kuinka ilmiselvästi jostakin sairaasta syystä haluatkin yrittää sotkea kiusaamaasi minua"someen", mistä asiasta en tykkää yhtään. Internetin yleiset keskustelufoorumit jonne ei ole pakko luoda profiilia voidakseen kirjoittaa, jollainen keskustelufoorumi tämäkin kaikille yleinen Suomi24 on, EIVÄT ole "some-palstoja" edes määritelmällisesti. Tällaiset keskustelufoorumit on sitä varten, että tällaisille voi kirjoittaa pelkän kirjoittamisen vuoksi, ja ovat täysin eri asia kuin "some", jollaisissa jotkut ihmiset ovat halutakseen tutustua ihmisiin - minä en kuulu sellaisiin nettitoimijoihin.
No mitä mun olisi pitänyt sanoa, pitäisikö olla sellaiset mielipiteet kuin sinä toivot? Itse en onneksi vielä koskaan ole vaatinut muita olemaan samaa mieltä kanssani kaikessa. No ei mun mielestä kaikessa Suomi ole mennyt huonompaan suuntaan, mutta tietysti ilman köyhempien Baltian maiden liittämistä EU-hun, maamme Suomi olis saanut elää ilman nykyisiä muualta Euroopasta maahan kantautuneita lieveilmiöitä, kuten katukerjäläiset, ulkomainen halpatyövoima, jne. jne. Niin, ja mitäs vikaa siinä on, että kun ei tiedä keskusteluiden aloitusten laatijoista yhtään mitään taustatietoja eikä motiiveja kirjoittaa, että jos välttämättä sitte ei erityisesti halua avautua? Esimerkiks yksityiselämä ja yksityiset talousasiat on asioita, joista en ikinä keskustelis internetissä teidän tuntemattomien kanssa missään tällaisilla mulle tuntemattomien keskustelupalstoilla. Ja miksi täällä julkaistaan vanhoja aloituksia?
Niin, kyllä minun mielestäni Suomessa on hyvin asiat ja itse en tosiaankaan kaipaa aikoja entisiä. Vaikka moni haukkuu EU:ia, taitaisi tulla suru puseroon, jos äänestäisimme brittien lailla exitit EU:sta.
Moni on tottunut siihen kaikkeen hyvään, mitä on EU:in myötä tullut. Toki lieveilmiöitäkin on tullut, joista mainitsit mm. juuri nuo kerjäläiset tai epämääräiset kaupustelijat.
Omalla kohdallani talouteni on ollut aika vakaa juuri EU:in myötä, euro on ollut vakaa valuutta, mitä markka ei olisi missään tapauksessa ollut tässä yhteisen aikana EMU:n. Markka olisi devalvoitu jo moneen kertaan. Tuskin olisin pystynyt niin paljoa edes matkustamaan maailmalla, ellei Suomi olisi liittynyt EU:n jäseneksi ja sen myötä vielä EMU:n myötä yhteiseen valuuttaan.
Olen nähnyt omassa lapsuudessani ja nuoruudessani todellista köyhyyttä, että sellaista ei voi kuvitellakaan enään tämän päivän Suomessa. Vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa oli todella köyhät köyhiä. Jotain kuvastanee se, että nyt tänne Suomeen tullaan köyhyyttä pakoon ja muutama vuosikymmen sitten täältä Suomesta lähdettiin köyhyyttä pakoon. Ruotsiin lähdettiin todellista köyhyyttä pakoon. http://www.migrationinstitute.fi/files/pdf/presentation/Elli_Heikkila_PohjolaNorden_28042014.pdf
Valtava kehitys on tapahtunut mm. terveydenhuollossa, nyt elinikäennuste on ihan toinen, mitä oli vaikkapa vielä 40 vuotta sitten Suomessa, kehitys on siinäkin ollut valtava! http://www.stat.fi/org/tilastokeskus/elinajanodote.html
Pötkis: "tulisin välillisesti kertoneeksi minkä ikäinen olen, että mikä on taloudellinen tilanteeni ja sellaisia sivistyneessä yleistason keskustelupalstakeskustelussa täysin tarpeettomia asioita."
Täysin tarpeeton huoli, sillä Pötkis on täällä jo kertonut koko surkean elämäntarinansa, neitsyytensä menettämisen iästä lähtien. Hu huh!
Sinä, mikä sitten lienetkin, se et sitten vaan ilmeisesti osaa olla nimittelemättä. Haluaisin kysyä tämän Suomi24- foorumin omistajilta, että miksi sellaista kiusantekoa harjoittavaa kirjoittajaa suositaan, joka ei ole yhdessäkään havaitsemassani kirjoituksessaan osannut olla nimittelemättä kiusaamaansa kirjoittajaa "Pötköpölvästiksi" tai "Pötkikseksi". Ja mistä te muuten aina kaivatte vuosia vanhoja keskustelunaloituksia? Missä "täällä" minä muka olen kertonut yhtään mitään yhtään mitenkään itsestäni, käsittääkseni täällä Suomi24- foorumilla on satoja eri keskustelupalstoja...Eikä minulla ole, eikä koskaan ole ollut mitään profiilia tänne, minkä seikan nettikiusaaja varsin hyvin oletettavasti tietää. Ja mikä "surkea elämänhistoria" ja kenellä muka? Onko sinun tyylisilläsi kirjoittajilla ihan yleisenäkin tyylinä anonyymisti netissä pyörien nimitellä itselles tuntemattomia ihmisiä "elämänhistorialtaan surkeiksi"? Ei, minä varsin hyvin osaan kirjoittaa aiheenmukaisilla palstoilla, "täällä" ei ole aihetta sinun tyylisesi nettikiusaajan jutuille. Mutta voihan se olla, että sinä haluat päteä kaltaisillesi, joillekin ihmisille virtuaali on niin tärkeää, että saadakseen huomiota takertuvat keskustelupalstoilla yksittäisiin kirjoittajiin. Mutta yleisesti ottaen sellaista pidetään aika säälittävänä käytöksenä. Ja kuka sinulle muka elämänhistoriastaan edes avautuisi.
Suomi on edelleen hyvinvointivaltio ja pärjää hyvin monen muun maan kanssa.
http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-12-14_006.html?s=0
ja oheista näkyy kuinka ruokaan menevä osuus on huimasti pienentynyt ja muutenkin menot ovat alentuneet, paitsi asuminen
http://findikaattori.fi/fi/23
Mielenkiintoinen tuokin, miten käytettävissä oleva realitulo on noussut http://findikaattori.fi/fi/114
Pienituloisten määräkin on laskussa jo useamman vuoden http://findikaattori.fi/fi/103
ja toimeentulotuen saajien määräkin on laskenut http://findikaattori.fi/fi/67
No trolliahan tuo aloitus on, millään indikaattorilla mitattuna Suomea ei saa tästä nykyisestä paremmaksi, jos vertaa taaksepäin. Henkilökohtaisesti jollakin tilanne voi olla tietysti mennyt huompaan suuntaan vaikka juuri työttömyyden seurauksena, mutta vastaavasti työttömänkin asema on parantunut. Monihan jopa nykyään valitsee työttömyyden, ennen se ei olisi ollut edes mahdollista toimeentulon vuoksi. Työttömyyskin on kokoajan laskenut. Kyllä Suomi on vankasti hyvinvointivaltio ja parempaan mennään!
"Elikkä ei vertailukohdetta hyvinvointiSuomesta. Entä sen jälkeinen aikakausi parikymmentävuotta eteenpäin ja tullaan -60-luvun puoliväliin? Suunnaton sisu, mielettömän suunnaton sisu nosti kansan pois köyhyyden kuilusta.
Tuo 20 vuotta kasvatti ikäluokat, joka luulee tänäkin päivänä, että elämään kuuluu ainoastaan työ. Se saa kaataa vaikka perheet ja aborttikin on mitätön uhraus sen eteen."
Luulo ei ole tiedon väärtti - hyvä vanhanajan sanonta. Ei ole. Luuloon voidaan kyllä kasvattaa kokonaisvaltaiset ikäluokat toinen toisensa perään. Ihminen on kummasti kuuliainen sille, mitä toinen ihminen tekee.
Kristinusko on ollut hyvin levittäytynyt Raamatun kirjoitusajoista lähtien länsimaihin ja ihmiset ovat olleet tyytyväisiä sen mukaisiin lakijohdannaisiin. Onhan ollut "käsi Raamatulla". Kymmenen käksyä on alun alkaenkin annettu ihmisolennon suojelemiseksi, niin miksi sen erityisesti nyt pitäisi yhtäkkiä kumoutua? Siinä opetetaan Jumalan ensisijainen kunnioitus, rakastaminen ja pelkokin (väärinteossamme). Sitten kaikki muut; lepopäivä, ei huorin tehdä, ei tapeta, rakkaus vanhempiimme (pysyvä avio heille), ei kadehdita, himoita jne. Olivat ennen itsestäänselvyyksiä, mutta aborttien teon ja lasten hoitoriepottelun jälkeen sekä heidän äitiensä työorjuuden vuoksi (lakivelvoitteet) ym. on SANAN opetukset kumottu. "Tasa-arvon" keksijät ovat päässeet jo pitkälle tavoitteessaan ateismin opetuksen perilleviemisessä! Sekin on oma uskontolaji!
No, miten suuriarvoistanrahallisesti itsekullekin perheelle on ollut naisten minuuttiaikataulutettu työorjuuttaminen ja abortinteot? Kuka rohkenisi tilastoida?
Mitä on elämän rikkaus sekä mikä on ylettömän materian arvo kun sen hankintahintana on avioerot ja naisten työorjuus sekä äideistään eroitetut päiväorvot lapset. Abortti taas ei jätä yhtäkään tekijäänsä tunteita vaille?
Elämä on Luojamme lahja meille itselle ja vanhemmillemme Sanan mukaisesti. Tasa-arvosekoittajat saivat vapaasti temmeltää kouluissamme opettaen "todistettua" evoluutioteoriaansa (jo 50v).
Juuri taannoin tämä kumottiin virallisesti taas kerran Amerikan suuressa väitöstilaisuudessa. Raamatun sana ei mitenkään sopinut kulttuurisekoittajien erikoistasa-arvoajatteluun?
Aikoinaan myös kuuluisa tohtori Reinikainenkin LUULI, kunnes TOTUUS valkeni! Hän kirjoittaa: "LUOMINEN, kristillinen tiedelehti; "Pekka Reinikainen, lääkäri
Olen taustaltani ateisti, Jumalan kieltäjä. Olin aikanani ehdottomasti kristinuskoa ja kaikkea kristillisyyttä vastaan. Pidin kristittyjä vanhanaikaisina, ymmärtämättöminä, eräänlaisina vanhoihin taruihin uskovina muinaisjäänteinä. Olin syvällä sydämessäni täysin vakuuttunut siitä, ettei minusta koskaan, ei minkäänlaisissa olosuhteissa voisi tulla kristittyä. Se oli minulle aivan mahdoton ajatus.
Käsitykseni perustui puhtaasti tieteelliseen maailmankuvaan. Olin luonnontieteen lumoissa, täysin orientoitunut tieteelliseen ajatteluun. Minusta tieteellinen maailmankuva tarjosi vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Minulle oli aivan selvää, että joskus 4 miljardia vuotta sitten oli kiehuvassa maapallon alkuliemessä syntynyt solu, josta vähitellen kehittyi kala, joka aikansa uiskenneltuaan päätti ryhtyä kävelemään. Se oli sitä mieltä, että olisi mukava olla sammakko. Niinpä se muuttui sammakoksi ja vähitellen sisiliskoksi ja siitä rotan kaltaiseksi alkueläimeksi. Tämä taas kehittyi jonkinlaiseksi kummituseläimeksi ja edelleen apinankaltaiseksi esi-isäksi, jonka kautta joitakin miljoonia vuosia sitten syntyi uljas ihminen.
Tämä oli mielestäni täydellinen, hieno kuvaus maailmankaikkeudesta, sen synnystä ja tarkoituksesta. En voinut mitenkään ymmärtää, että jotkut oppimattomat ihmiset edelleen uskoivat Jumalaan.
Mutta sitten rupesi tapahtumaan.
Törmäsin erääseen kauniiseen tyttöön. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä nuori nainen, nykyinen vaimoni, oli kuitenkin rovastin tytär, ja se teki tilanteen hieman hankalaksi. Olin tosin johdonmukainen siinä, että sanoin heti alkuun mielipiteeni kristinuskosta ja kristityistä". https://www.google.fi/
Kuuntele: http://www.tv7.fi/vod/player/52786/
Miten tämä liittyy työhömme. Ikiajoista saakka ihminen on Luojansa luomana osannut toimia LUONNOLLISESTI. Kun tiede ja teknologia alkoivat tv:n voimalla vyöryä koteihimme ja kun nämä avustajat kuuluttivat tasa-arvon vaatimuksesta aborttilait (murha?) , päiväkotilait, aylait , eläkelait ja lait . Kiltti kansa totteli teki abortit, jotta tulisi työpaikka ja eläke ja teki ja teki --tehtaita ja työpaikkoja jättäen ihanat omat talot maaseudun eläinten ihailtavaksi ja asuttaviksi.
Nyt tehtaat jo sulkeutui ja työ meni, mutta vielä sentään koulutus ja hoitopaikat jäi ja työllistää. Samoin suomalainen kekseliäisyys onneksi vielä kukoistaa. Keksikää siis työtä, mutta miksi ei lapsiakin syn; ennen he täystyöllistivät äitinsä , mummunsa ja jopa ajoittain työteliään perheenisänkin. Sitten nämä jälkeläiset taas keksivät ties minkä Nokian!?
Venezuelassa menee hyvin... http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709272200421988_ul.shtml
Meinaan, että Suomessa asiat todella hyvin, sillä harva köyhä joutuu kaneja syömään ruuakseen ja Korkeasaarenkin eläimet saavat olla rauhassa...
Kanin liha on erittäin korkealaatuista ja ekologisesti tuotettua proteiinia.
Kissoja on naposteltu Suomessa vuoren kokoisina kasoina,itsekin maistaneena..
https://fi.wikipedia.org/wiki/Margariiniskandaali