Osallistukaa kansalaisaloitteeseen 2058

Aika.vähissä

Kansanäänestys Suomen eroamisesta EU:sta päättyy kymmenen päivän sisällä, 20.12.2016. Kiirehtikää nyt kaikki kertomaan ystävillenne, mistä on kysymys.

Kansanäänestyksen järjestäminen Suomen EU-jäsenyydestä
20.6.2016
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

Kiitos kannatuksesta.

11

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salattu.toiminta

      EU-jäsenyys estää Suomea vähitellen vähän joka asiasta, se on kohta täällä yhteisen valtiovarainministerin ominaisuudessa verottamassa. Tienatut tulot meidän lapselliset päättäjät ovat ilman vastustusta aikoinaan aikoneet luovuttaa tuolle ylikansalliselle taholle, joka yrittää luoda keinotekoisen valtion, jota sillä ei ole itsellä. Me olemme sen riiston kohde.

      Vähitellen narsistiset ja omaa etua tavoittelevat päättäjämme luovuttavat Suomesta verotulotkin EU:n muidenkin valtioiden ja eurokraattien ylläpitoon. Haluammeko, että Suomi ensi keväänä onkin vain osavaltio ja sitä ohjaavat EU:sta etuja saavat eurokraatit, joitakin nyt on vähän joka virastoon täällä nimitetty, mm. Suomen pankkiin kaksi kertaa tehty samanlainen EU:sta etuja saanut johto?

      Maaliskuussa 2017 tulee liittovaltiojohtajan nimitys, luin kerran netistä. Salaisuuksia nämä tyypit eivät paljasta etukäteen, tähän mennessä kaikki on muutettu pienin askelin.

      Harvempi ihminen voi muuttaa oman valtionsa elinaikanaan toisen, suuremman valtioksi ryhtyvän osaksi ilman minkäänlaista neuvottelua ja maksua otetusta vallasta ja verotusoikeuksista yms. Jos joku osa väestöstä haluaakin jäädä entiseen valtioon, mutta sallii vaikka nyt Helsingin liittyvän tuohon "natsien 4:nnen valtakunnan inkarnaatioon", niin siitä olisi pitänyt neuvotella ja tehdä peli selväksi. Sitä ei ole koskaan tapahtunut, vuoden 1994 kansanäänestys ei ole koskenut VALTIOMUODEN MUUTOKSIA TAI YLEENSÄ LAKIEN MUUTOKSIA, JOITA TEHDÄÄN KAIKEN AIKAA. Ihmisillä ei ole yleensä mahdollisuutta muuttaa omaa valtiotaa yllättävästi TOISEKSI VALTIOSI, HEIDÄN omien etujensa vuoksi.

      Tässä viime vuoden vaihteessa tehty laki muutos.

      Valiokunnan mietintö
      TaVM 16 2015 vp HE 89/2015 vp
      Talousvaliokunta
      https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/mietinto/Sivut/TaVM_16 2015.aspx
      "Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirjanpitolain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta sekä puunkorjuuta aarniometsissä harjoittavien yritysten viranomaisille suorittamien maksujen julkistamista koskevaksi laiksi"

      HE 89/2015 vp
      https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_89 2015.aspx

      "Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirjanpitolain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta sekä puunkorjuuta aarniometsissä harjoittavien yritysten viranomaisille suorittamien maksujen julkistamista koskevaksi laiksi"

      1620/2015
      Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2015
      Laki kirjanpitolain muuttamisesta
      http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151620

    • Ei.mikään.vitsi

      Siinä tapauksessa, että nykyhallitus eroaisi, ei heidän määräilynsä tästä kansalaisaloitteesta enää pätisi. EU-jäsenyys estää Suomen talouskehittymistä ja tulee voimaan lakeja jotka on määritelty autobahnojen ja suurkaupunkien omasta tarpeesta. Kepu suunnittelee myös tekevänsä Suomesta energiareservaatin ja ulkoilmamuseon Euroopan Unionille.

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään
      Julkaistu: 10.12. 7:12
      http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000005000087.html

      "Uutta Nord Stream 2 -hanketta on kritisoitu Saksan hallituksen välistävetona EU:n energia- ja ulkopoliittiselle linjalle.
      Jo ensimmäinen Venäjän ja Saksan välinen, vuonna 2011 valmistunut maakaasuputki Nord Stream 1 herätti vastustusta, kun siitä oli syrjäytetty muut Itämeren maat ja EU. Sitä pidettiin myös ympäristönsuojelullisesti kyseenalaisena hankkeena.

      Uusi maakaasuputkihanke Nord Stream 2 on nähty saksalaisessa julkisuudessa ennen kaikkea Venäjän poliittisena pyrkimyksenä ohittaa Ukraina kaasutoimitustensa transit-maana ja horjuttaa sen taloutta. Siksi on kummasteltu ja paheksuttu, että maan hallitus on antanut hankkeelle vihreää valoa ja että liittokansleri Angela Merkel on luonnehtinut sitä ”vain” taloudelliseksi hankkeeksi."

      Saksalainen EVM-pomo on taas rahaa vailla Kreikalle ja silloin tuo tulee aina itse tänne käymään ja puhumaan ihmisiä ympäri, todennäköisesti lahjuskuoret mukaan.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14615943/euroopan-keskuspankin-joululahjat

      EKP jatkaa osto-ohjelmaa ensi vuoden loppuuun saksalaislehdet heittävät vitsejä EKP:n monen tuhannen miljardin veloista.

    • Mjfifnh

      Mitä Italian kansanäänestyksestä seuraisi, keskustelua. Mitä merkitsisi vaikka oma valuutta Italialle?

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14607818/italian-kansanaanestys-ja-mita-siita-seuraa

    • Uutuus.harhautti

      Sen jälkeen, kun taas eurokraatit tekevät lopullisempia päätöksiä ja Suomen eduskunta säätää lain niistä, kukaan ei varmaan voi sanoa, etteikö olisi lukenut tietoa kansalaisäänestyksistä.

      EY-jäsenyysäänestys 1994 meni monelta uutuuden viehätyksestä johtuen ohi poliittisen värikartan. Media ei järin paljon asettanut vasemmisto-oikeisto -akselille koko EY-järjestelmää koskaan. Kaikki on selvästi ollut tarkoituksellista, koska mm. Ruotsi ei kannattanut jäsenyytta ja euro-valuutasta oli 2003 siellä kansanäänestys. Jotkut ovat netissä kertoneet, miten paljon euron kannattajat ja suvakit halusivat kääntää toisten ajatuksia.

      Ruotsissa on keskusteltu, vaikka nettiä ei käytetty niin paljon kuin nykyään, lehdistöä seurattiin sen sijaan, mutta ei näitä asioita saatu täällä tarpeeksi esille.

      • Kansalaisaloitteet

        Kysymys ja ajatus:

        "Hylättäisiinkö Tynkkysen aloite, kuten kävi Väyrysellekekin?

        YLE kertoo aamun uutisessa, että Sebastian Tynkkysen kansalaisaloite EU-jäsenyydestä on saanut noin 34 000 allekirjoitusta. Tähän kansalaisaloitteeseen käyvät samat perustuslakivaliokunnan hylkäysperustelut, kuin Väyrysenkin aloitteeseen. Se koskee asiaa johon liittyy Suomen tekemiä kansainvälisiä sopimuksia ja aloite on "huonosti" muotoiltu.

        Perustuslakivaliokunnan mielestä Eduskunta ei voi valmistella, tai käsitellä mitään Suomen eurosta, tai Euroopan unionin jäsenyydestä eroamiseen tähtäävää asiaa. Näin on ovelasti siirretty euron, tai Euroopan unionin jäsenyysasia demokratian ulkopuolelle. Tämä on perustuslain vastaista. "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta." (Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate)"

        http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228198-hylattaisiinko-tynkkysen-aloite-kuten-kavi-vayrysellekekin

        "Olisi mielenkiintoista nähdä ne perustuslakiasiantuntijoiden lausunnot, joita pyydettiin Euroopan unioniin liittymisen aikoihin. Niistä ei ole julkisuudessa juurikaan juttuja näkynyt. Oliko arka aihe?"

      • siinäajatusta
        Kansalaisaloitteet kirjoitti:

        EU ennen kaatuu, ennen kuin suomalaiset politiikot siitä tajuavat erota.

      • Kansalaisaloitteet kirjoitti:

        Tuo on jo todella vakava asia, että aloite, jonka oikeusministeriö on tarkastanut ennen sen julkaisua, kuitataan huonosti muotoilluksi.
        Tämä selitys kertoo kaiken suomalaisten suomalaisesta oikeusvaltiosta.
        Tuohon huonoon muotoiluun olisi oikeusministeriön pitänyt puuttua jo ENNEN kuin aloitetta hyväksyttiin julkistettavaksi.
        Heräsi heti kysymys, millä perusteella oikeusministeriön virkamiehet on valittu, ovatko PÄTEVIÄ vai kuten nyt vaikuttaa, VAIN SOPIVIA.
        Ja aloitteen hautaaminen kertoo loput tästä edustuksellisesta demokratiasta, sitä ei ole.
        Jos sitä olisi, eduskunnan olisi ollut syytä tarttua tuohon hylkäämiseen suuriäänisesti samalla kyseenalaisten koko oikeusministeriön oikeutuksen ja pätevyyden arvioida yleensäkään tämän kaltaisia asioita ja näinkin yksinkertaisen asian kyseessä ollen, mitään muutakaan.
        Tällä haudattiin loputkin kansalaisten demokraattiset oikeudet, jäljellä on vain käskyttäminen, joka näyttää päivä päivältä kovenevan ja mitä enemmän sippilän hallinto oikoo laillisuusasioissa, sen kovempaa käskytys käy, mikä jo itsessään on suunnattoman heikkouden osoitus.
        Pelkästään tämän hallinnon turvahenkilöstön tarve kertoo hallinnon heikkoudesta.

        Nyt kun tämä viiden presidentin konklaavi ajaa entistä voimakkaammin liittovaltiokehitystä, voidaan huoletta jättää satavuotis-itsenäisyysjuhla valmistelut tekemättä, sataan vuoteen emme yllä, jollei kansalaisten keskuudessa tapahdu radikaalia heräämistä.
        Tämä hallinto kävelee kaikessa kansalaistensa yli hetkeäkään empimättä, jos sen toimiin ja salailuihin ei nyt puututa.

      • siinäajatusta kirjoitti:

        EU ennen kaatuu, ennen kuin suomalaiset politiikot siitä tajuavat erota.

        Vai haluava?
        Oma etu ennen kaikkea, eikö vain, sitähän nämä kansalaisten palkkaamat luottamushenkilöt pääasiassa ajavat?

      • HöttöKeittiHuttuu
        however kirjoitti:

        Tuo on jo todella vakava asia, että aloite, jonka oikeusministeriö on tarkastanut ennen sen julkaisua, kuitataan huonosti muotoilluksi.
        Tämä selitys kertoo kaiken suomalaisten suomalaisesta oikeusvaltiosta.
        Tuohon huonoon muotoiluun olisi oikeusministeriön pitänyt puuttua jo ENNEN kuin aloitetta hyväksyttiin julkistettavaksi.
        Heräsi heti kysymys, millä perusteella oikeusministeriön virkamiehet on valittu, ovatko PÄTEVIÄ vai kuten nyt vaikuttaa, VAIN SOPIVIA.
        Ja aloitteen hautaaminen kertoo loput tästä edustuksellisesta demokratiasta, sitä ei ole.
        Jos sitä olisi, eduskunnan olisi ollut syytä tarttua tuohon hylkäämiseen suuriäänisesti samalla kyseenalaisten koko oikeusministeriön oikeutuksen ja pätevyyden arvioida yleensäkään tämän kaltaisia asioita ja näinkin yksinkertaisen asian kyseessä ollen, mitään muutakaan.
        Tällä haudattiin loputkin kansalaisten demokraattiset oikeudet, jäljellä on vain käskyttäminen, joka näyttää päivä päivältä kovenevan ja mitä enemmän sippilän hallinto oikoo laillisuusasioissa, sen kovempaa käskytys käy, mikä jo itsessään on suunnattoman heikkouden osoitus.
        Pelkästään tämän hallinnon turvahenkilöstön tarve kertoo hallinnon heikkoudesta.

        Nyt kun tämä viiden presidentin konklaavi ajaa entistä voimakkaammin liittovaltiokehitystä, voidaan huoletta jättää satavuotis-itsenäisyysjuhla valmistelut tekemättä, sataan vuoteen emme yllä, jollei kansalaisten keskuudessa tapahdu radikaalia heräämistä.
        Tämä hallinto kävelee kaikessa kansalaistensa yli hetkeäkään empimättä, jos sen toimiin ja salailuihin ei nyt puututa.

        "Tuohon huonoon muotoiluun olisi oikeusministeriön pitänyt puuttua jo ENNEN kuin aloitetta hyväksyttiin julkistettavaksi."

        Maanpetturit eduskunnassa ovat säätäneet rajan korkeaksi (50 000 kannattajaa) ennen kuin aloite otetaan käsittelyyn. Siten he varmistuivat että mahdollisimman harva menee läpi.

        Mutta tuo "siirtyvien maalitolppien" (moving goalposts) menetelmä on aika tavallinen erilaisilla huijareilla. Tässä se siis menee: Kerää tarpeeksi kannattajia niin otamme ehdotuksesi käsittelyyn. Sait tarpeeksi kannattajia siis... Mutta mutta... tuo ei olekaan kansalaisaloitteiden alaa. Ei voi käsitellä.

        Siirtyvissä maalitolpissa on siis kyse siitä, että sääntöjä muutetaan sitä mukaa kun aiemmat ehdot täyttyvät.

    • HöttöKeittiHuttuu

      Läpimenneet aloitteet pitäisi saada maanpettureita täynnä olevan eduskunnan sijaan suoraan kansanäänestykseen, jonka lopputulos olisi sitova. Siis hallitus ja eduskunta ei voisi kieltäytyä kansanäänestyksen tuloksen täytäntöönpanosta kuin ehkä jollain 5/6 enemmistöllä.

      Nyt Lestahöttö ja muut maanpetturit pystyvät eduskunnassa torppaamaan nämä hankkeet kun ne menevät läpi. Halveksivat kansalaisten tahtoa täysin avoimesti.

    • sipulikos

      Ainoa kansalaisaloite pitää tehdä siitä et politiikot ovat saaneet suomen kuseen, ja kas lomia pukkaa, on se rankkaa tuo kusettaminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      120
      3089
    2. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      191
      2730
    3. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      63
      2172
    4. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      1480
    5. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      4
      1454
    6. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      23
      1326
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1181
    8. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      932
    9. Ei osattu ratkaista etääntymistä

      Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.
      Ikävä
      115
      900
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      103
      883
    Aihe