Sipilä on niin loukkaantunut ja huolissaan omaisuuteensa kohdistuvasta nettivihasta, että on harkinnut jopa tehtävästään eroamista. Sensijaan hän ei ole mediassa ollut lainkaan huolestunut maahanmuutosta, Suomen mamuttumisesta ja islamisaatiosta.
Ei tarvitse kysyäkään onko Sipilältä kadonnut suhteellisuuden taju, koska vastaus on ilmiselvästi, että on!
Vastuu maahanmuutosta, ryöstöistä, raiskauksista, raa'asta väkivallasta, tapoista, yhteiskuntamme turvattomuudesta, kansalaisten huolesta ja kärsimyksistä, sekä miljardimenetyksistä on Sipilän ja hallituksen.
Kun pääministerin vastuu käy liian raskaaksi eli kohdistuu hänen henkilökohtaiseen omaisuuteensa, niin voi luopua virastaa ja kaikista vastuistaan! Niin helppoa se on. Siten teki myös vastuunkantaja-Katainen.
MISSÄ ON NÄIDEN ÄIJIEN VASTUU? EI MISSÄÄ MUUALLA KUIN JUHLAPUHEISSA!
Kantakaa Sipilä jo ulos pakkopaidassa! Suomen kansa ja Suomi on pelastettava tuolta mieheltä, joka antaa maahanmuuton tuhota syntymämaamme Suomen, jonka puolesta esi-vanhempamme ovat taistelleet ja josta suomalaiset rakensivat hyvän ja turvallisen maan meille kaikille. Tulevaisuuttamme ei saa tuhota enempää!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko sillä edes ollut sitä? Siis suhteellisuudentajua. Jo tuo mediassa toitotettu kutsuhuuto kertoi siitä paljon. Kuvitteli, ettei viidakkorumpu täällä pärise vaikka joka nurkat on täynnä muukalaista Kela-väkeä.
Näin on, Sipilän ansiosta irakilaiset soittelivat tutuilleen, tulkaa tänne, täällä on kaikki ilmaista.
Spipilä kertoo maahanmuuttajista
https://www.youtube.com/watch?v=6dmRum8Nh04&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=158&nohtml5=False
Rosvo Sipilä ottaa kaikista köyhimmiltä ja antaa rikkaille ja maahan tunkeutujille.
Ei pidä unohtaa Stubidoa joka haihtui kuin pieru Saharaan. Olikohan oikeasti niin että Aleksanteri Suurin todella tuupattiin syrjään vai olisiko itse ovelasti junaillut itsensä pois/piiloon, pyrkimyksenään välttyä vääjäämättä tulossa olevan totuuskomission, tai kenttäoikeuden, syytteiltä.
Tarkoitatko tätä Podesta ja Pizza-gate juttua. Voi olla viisainta että Stubido vaipuu maan alle sillä kyseessä on globalistisen eliitin PEDOFIILI-rinki josta alkaa tihkua tietoja mm. Wikileaksin kautta
Tänään TV:ssä esitetyistä Pipilän haastatteluista saa aika selvästi vaikutelman että jotain mielialan korjausnappeja Jihad on napsinut ennen haastattelua, vähintään sen verran kun lääkäri on määrännyt.
Oli kyllä palstalla ihme juttu Aleksanterista?????
Onko muuten vielä kansanedustajan tehtävissä töissä,, ei ole näkynyt.
Jos jutussa ei ole mitään totuutta,, niin luulisi ,,että jeppe nostaa syytteen perättömästä jutusta??????
Kuka on syyllinen maahanmuuttajien yhä jatkuvaan vastaanottoon Suomessa?
Suhteellisuudentaju petti ainakin tässä talonsa pakolaisten käyttöön lupaamisessa, mikä ei lopulta sitten toteutunutkaan "syystä tai toisesta". Valitettavasti mm. tämä lupaus houkutteli valtavan joukon tietyn maan kansalaisia Suomeen suurin odotuksin parempaa elämää etsimään hätäavun verukkeella.
Nyt sitten tämä mediajupakka, jota ei viitsi enää puida. Joskus kannattaisi olla vähemmän Jääräpää ja jopa nöyrtyä myöntämään mokansa ilman uhriutumista, vinkiksi tälle päättäjälle...
Sipilä voisi katsoa tämän videon ja myös jutella asianosaisten kanssa mitä haittoja Suomelle on jo koitunut, mitä vasta tulollaan ja mitä toivoo kansa:
https://www.youtube.com/watch?v=JIXwf6O_qyo
JO RIITTÄÄ HYSSYTTELY JA ÄÄRISUVAITSEVAISUUS.
Asiosta on puhuttava niiden oikeilla nimillä ja suoraan, jottei Suomessa tarvitse enää kärsiä maahamuuttajista! ... Pakolaisapu on vietävä ulos ja ongelmien pääsy Suomeen estettävä siten, että turvapaikkoja ei enää myönnetä omaehtoisesti Suomeen saapuville ja jo tulleet palautetaan sinne mistä tulivatkin, Ruotsiin, kotimaihinsa taikka pakolaisleireille - vaihtoehdoitta!