Psykiatrinen väkivalta lopetettava Suomessa

ihmisoikeus.aktivisti

Suomeen pitäisi perustaa sellainen viranomainen, joka tutkii valtion ja yhteiskunnallisten tahojen rikoksia olematta sidosyhteisö muille viranomaisille tai sitten EU:n tai Venäjän pitäisi alkaa valvomaan suomalaisviranomaisten toimintaa Suomessa asuvien kansalaisten kohtelua koskien.

Nykyisessä järjestelmässä poliisi ja sosiaali- ja terveystoimi ovat yhteistyötahoja ja sidosryhmiä toisilleen. Lisäksi Poliisien ammattiliitto, Lääkäriliitto ja terveysalan ammattijärjestöt kuuluvat kaikki AY-liikkeeseen eli ovat jäävejä tutkimaan toistensa rikoksia.

Suomessa harjoitetaan vaarallista psykiatriaa, joka on pseudotiedettä. Se on kirjoitettu tieteelliseen muotoon, mutta perustuu kaikkeen muuhun kuin tieteeseen. Tieteen peruskriteeri on objektiivisuus. Psykiatria ei ole objektiivista, vaan se perustuu valheisiin, manipulointiin, vääristelyyn, diagnoositehtailuun ja medikalisaatioon.

Psykiatrian avulla virkamiehet ja koko Suomen yhteiskuntajärjestelmä syyllistyy merkittäviin ihmisoikeusrikkomuksiin ja kemialliseen väkivaltaan, jota ilmiön laajuuden takia voidaan pitää kansanmurhana. Psyykelääkkeiden haittavaikutuksena moni päätyy itsemurhaan, moni vammautuu tai sairastuu lääkkeistä, monien elämä lyhenee useilla vuosilla (neuroleptien käyttäjät) ja lisäksi psyykelääkkeitä käyttäneet tekevät hirveitä murhia yms.

Psykiatrian alalla diagnoositehtailu ja medikalisaatio on täysin mielivaltaista. Psykiatria on ainoa ala, jota ei voi kritisoida. Psykiatrian valheet ja rikokset eivät kestäisi päivänvaloa eikä kritiikkiä.

Tässä vähän alkua psykiatrian ongelmista
- psykiatrit ja psykiatrista hoitoa tarjoavat lääkärit/hoitajat eivät ole kiinnostuneita ihmisyksilöiden todellisesta terveydestä vaan he hamuavat asiakkaita alan työntekijöille ja työyhteisöille sekä lääkebisnekselle
- heitä ei kiinnosta ihmisten oikeat ongelmat vaan se miten ihmiselle voidaan muotoilla psykiatrinen diagnoosi
- ihmisiin suhtaudutaan alentavasti ja tehdään vastakkainasettelu heti selväksi eli sellainen ALAN AMMATTILAINEN vs. POTILAS tai TERVE vs. SAIRAS tai melkein kuin AIKUINEN vs. LAPSI
- asiakkaita kuunnellaan valikoiden ja kaikki kirjataan hoitotietoihin subjektiivisesti
- kaikkea mitä asiakas sanoo voidaan käyttää asiakasta vastaan muotoilemalla asioita "psykiatrian" oppeihin kuuluviin diagnooseihin tähtäävästi
- tarkoituksena on etsiä tekosyitä diagnoosihakuisuudelle ja lääkkeiden (huumeiden) käytölle asiakasta vastaan ja asiakkaan vammauttamiseksi
- työhaastattelut tms. eivät ole mitään verrattuna siihen, millaisia tapoja "psykiatrian" alan lääkärit tai hoitajat voivat käyttää asiakasta vastaan, kun pyrkivät horjuttamaan tätä hoitokäynnillä/tapaamisessa. Asiakasta johdatellaan, puheet keskeytetään, kysytään uusia kysymyksiä ennen kuin on vastannut edelliseen, takerrutaan yksityiskohtiin tahallisesti väärin pakottaen asiakas korjailemaan, selittelemään tai provosoitumaan, lääkäri/hoitaja voi hämmentää asiakasta eri keinoin (poistua paikalta kesken tärkeimmän kertomuksen, puhua päälle, johdattaa harhaan, sanankääntein lytätä asiakasta, kiistää oikeat kokemukset tai pilkata asiakasta), psykiatrian alan työntekijät ovat manipuloinnin ja provosoinnin mestareita ja he tietävät ettei kukaan ole heidän yläpuolellaan
- oikeat asiat sivuutetaan, niitä koskevia asioita jätetään kirjaamatta tai niitä koskevat kertomukset muotoillaan virheellisiksi, puutteellisiksi ja niitä pyritään lyttäämään erilaisin muotoiluin ja sanankääntein
- asiakkaasta kirjataan mustamaalaavia asioita jopa ulkonäköä tai olemusta pilkaten
- asiakasta ymmärretään tahallaan väärin
- psykiatria tarvitsee asiakkaita eli työtä työyhteisölleen tai yksittäisille toimijoille ja lääkebisnes tarvitsee lääkkeiden (huumeiden) käyttäjiä
- psykiatriset työntekijät tarvitsevat ns. potilaita asiakkaikseen enemmän kuin ihmiset psykiatriaa

29

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psyk.UHRI

      Psykiatria on SAIRAS. Olen niin vihainen siitä mitä minulle on tehty. Olen vieläkin vammautunut pakkohoitamisesta ym. paskasta etten edes kykene tekemään virallisia valituksia tai muuta minnekään. Olen vain aivan äärettömän vihainen enkä tiedä missä tai voiko tätä vihaa voi käsitellä kuin saman kokeneiden kanssa. Eli vähissä ovat uhrien keinot auttaa itseään kun on "vankilasta" pois päässyt. Ei ole Suomessa psykiatrian uhrien vertaisryhmiä TAI YHTÄÄN MITÄÄN. Mtkl:n lakimies on kai hyvä että hän on niitä harvoja jotka ehkä omien resurssien mukaan auttaa jotenkin.

      • miten.toimii

        Miten se Mtkl:n lakimies auttaa? En ole kuullut, kertoisitko? Olen kiinnostunut myös mahdollisista psykiatrien uhrien vertaistukiryhmistä. Oikea paikka niille olisi mielestäni mielenterveysyhdistykset, mutta taitavat olla liian korruptoituneita siihen, vai mitä?

      • Psyk.UHRI
        miten.toimii kirjoitti:

        Lakimies ajaa potilaiden oikeuksia, en tiedä sen enempää mutta olen kuullut että olisi asiansa osaava ja haluaa auttaa. Eikö jo tuo asia kerro ihmisille että järjestelmässä on jotain pielessä kun tarvitaan ihmisiä puolustamaan potilaita. Siis tarvitaan ihmisiä jotka suojelevat potilaita "auttajilta". Mitä järkeä siinä on? Kertoo vain siitä että psykiatria todellakin on sairas. Mielenterveysjärjestöt eivät virallisesti vastusta psykiatriaa, mutta ainakin osa työntekijöistä ja kävijöistä tietää mikä tilanne hoidossa on eli epävirallisesti voi sieltä saada apua ja tukea. Ääneen ei näistä asioista puhuta paitsi ehkä ihan pelkästään vertaisten kesken. Kun psykiatriaa kritisoivat alalla työskentelevätkin saavat ns. paskaa niskaan niin miten sitten kritiikkiä esittäviin potilaisiin suhtauduttaisiin? Jos on entinen potilas eli ongelmat ovat poistuneet tai lieventyneet merkittävästi niin ehkä sitten joku saattaisi kuunnella ja ottaa tosissaan. Pahinta on niillä jotka eivät tiedä miksi on paha olo ja ovat edelleen systeemin sisällä. Ne ihmiset minua säälittävät ja heitä varten pitäisi näistä asioista yrittää puhua julkisesti jos mahdollista.

      • ihmisoikeus.aktivisti
        Psyk.UHRI kirjoitti:

        Hienosti kirjoitettu. Ei siinä tosiaan ole mitään järkeä.

      • ihmisoikeus.aktivisti

        "etten edes kykene tekemään virallisia valituksia tai muuta minnekään"

        Psykiatrian mielivalta perustuukin siihen ettei sitä voi kritisoida.

        - Diagnosointi ja lääkkeistäminen perustuu pseudotieteeseen
        - Hoitotahot valvovat itse omaa toimintaansa
        - Hoitotiedot ovat hoitotahojen omassa hallussa eli hoitotaholla on reaaliaikainen tieto siitä, jos jonkun hoitotietoja tarkastetaan
        - Muistutus pitää tehdä hoitotaholle eli siinä ei ole mitään järkeä (sama kuin joku löisi sinua ja tekisit "muistutuksen" sinua lyöneelle ihmiselle)
        - Kantelu pitää tehdä Aluehallintovirastoon, jolloin kyse on huutoäänestyksestä "psykiatrian" alan ammattilaiset ja "tutkittu" tieto vastaan yksittäinen "potilas" eli ei mitään järkeä

        Uskon ettet voi tehdä virallisia valituksia minnekään, koska sellainen on tehty mahdottomaksi.

      • ölkjhgfds

        oon ite osittain samaa mieltä..noilla osastoilla tosiaan ylilääkitään kysymättä potilaan mielipidettä..näistä omakohtaisia neuroleptien muodossa ym..en tähän jaksa aloittaa kertomaan sen tarkemmin,, mutta olkaa ihmiset varullanne noiden neuroleptien kanssa. lamaa tunteet ja niistä vasta riippuvuus seuraa ja lääkkeiden puoleetumis aika on pitkä ennen kun aivokemia palaa normiksi...tosin tapauskohtaista mut kaikkeen ei pidä suostua. näin täällä pohjolan onnelassa..

    • AinaSamaaValitusta

      Ja täällä Suomessa kun on helkkarin hyvä mielenterveystyö NIILLE jotka sitä hakevat...
      Ei pakkohoitoon päädytä muissa tapauksissa kuin JOS ihminen on vaaraksi itselleen ja toisille. Muussa tilanteessa, kuten avohoitojutuissa voi ihminen itse vaikuttaa siihen mitä lääkkeitä käyttää, millasessa tukihoidossa tahtoo olla. Täyttää vaan niitä hakemuksia. Tämmönen ruikutus että karmeaa hoitoa, on ihan pelkkää paskaa. Parempi osastolla kuin jossain kadulla hyväksi käytettynä. Tai pakkasessa lumihangessa tekemässä enkeleitä ja puhumassa Jumalille....

      • Psyk.UHRI

        Oletko oikeasti noin typerä vai leikitkö vain? Aina sama valitus kun joku puhuu tosiasioista niin nämä tosiasioiden kieltäjät tulevat ruikuttamaan, että ihmiset ruikuttaa. Kyllä on parempi on puhua Jumalalle tai tehdä lumienkeleitä pakkasessa kuin joutua kidutetuksi niin fyysisesti kuin henkisesti joko avohoidossa tai osastolla. Jopa yhden kerran kestävä raiskaus tai pahoinpitely on lievempää kuin vuosikausien hyväksikäyttö narsististen lääkärien tai hoitajien puolelta tai sairaiden kieroutuneiden teorioiden pohjalta. Siihen vielä päälle lääkkeiden aiheuttamat liitännäissairaudet tai sivuoireet. Kyse ei ole siitä ettäkö ihmiset välttämättä haluaisivat käydä hoidoissa vaan siitä että ihmiset kiristetään käymään siellä tai muuten jäätyy sinne pakkaseen. Kyllä ne keinot keksii miten saavat ihmiset tottelemaan. Jos olet hyväuskoinen lankeat samaan ansaan aina uudelleen eli kuvittelet että kyllä ne mua haluaa auttaa ja kyllä sitä apua saa, tai ettei muka ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä hoidossa. Ei sitä apua saa, eikä ne sun parasta ajattele vaan joko itseään tai valtiota. Se on tosiasia eikä se siitä muuksi muutu. Valehtelevat vielä kaiken lisäksi päin naamaa.

      • Uudistamista_tarvitaan

        Vertailit psykiatrista hoitopaikkaa (joka useimmilla tarkoittaa pakkohoitoa) ja kadulla hyväksikäyttämistä toisiinsa. Eihän niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa! Keskustelun avauksessa tuotiin esille psykiatriassa ja sairaaloissa ilmeneviin epäkohtiin ja ihmisoikeusloukkauksiin. Joissakin tapauksissa voidaan puhua jopa ihmisoikeusrikoksista.

        En tiedä, että voiko psykiatriaa ihan verrata pseudotieteeseen. Ei oikeastaan voi, sillä psykiatria katsotaan edelleen ennen kaikkea olennaisena osana kuuluvaksi länsimaiseen lääketieteeseen ja tieteisiin ylipäätäänsä.
        Tämän verran tulen heidän edustamaansa opinalaa vastaan.

        Mutta hoitokäytännöissä olisi paljon muuttamisen varaa.
        Länsimainen lääke tiede on itsekin myöntänyt, mitkä asiat ja tekijät sairastuttavat ihmisen. Siinä voi olla mukana niin perintötekijät, lapsuudenaikaiset olosuhteet, koetut traumat, perheen sisäiset vaikeat ristiriidat ja keskinäiset suhteet ja ilmapiiri. Ja varmasti monet muutkin tekijät. Aina taloudellisista olosuhteista elämän mukanaan tuomaan stressiin, eli paineisiin. Eikä tietenkään pidä unohtaa somaattisten sairauksien ja oireiden vaikutusta henkiseen terveyteen. Jopa nukkumisella, lepäämisellä ja päivän rasituksista palautumisella on yllättävän suuri merkitystä ja rooli ihmisen terveydelle.

        Psykiatrian ja ihmisten hoitamisen lähtökohta tulisi kuitenkin olla ihmisen auttaminen. Ei medikalisaatio, tai se, että potilas on vain jokin numero, henkilötunnus ja diagnoosi. Sillä ne ovat aivan vääriä lähestymis ja käytäntötapoja.

        Sama koskee psykiatriassa ilmenevää väärää käsitystä, tai kuvitelmaa, että jokin pilleri, reseptilääke, tai säännöllisesti käytetyt lääkkeet todella parantaisivat kaikki potilaan oireet. Joissakin tapauksissa lääkkeet ovat jopa aiheuttaneet vaikeita ja jopa hengenvaarallisia oireita. Jotka pahimmillaan voisivat johtaa potilaan kuolemaan. Jos lääkitystä ei muuteta ja vaihdeta.

        Mitä tulee keskustelun avaajan kommenttiin siitä, että tapahtuuko siellä sitä, ettei potilasta kuunnella ja että osastoilla hoitajien ja lääkärien keskuudessa käyttäydytään ylimielisesti, alentuvasti, tai vähän nk. että potilas on lapsi ja hoitaja/lääkäri aikuinen, kyllä se näkemys itse asiassa pitää paikkansa.
        Sairaaloissa on vahva hierarkiaan perustuva järjestelmä ja käytäntö.
        Jossa käytännössä jotkin saattavat käyttää asemaansa pönkittääkseen dominoivalla käytöksellä näyttääkseen omaa valtaan.
        Sama koskee lääkäreiden potilaille määrittämiä diagnooseja.
        Ne pohjautuvat useimmiten hoitajien heistä tekemään tarkkailuun, ja potilaan sanomisiin. Lausunnoissa kuitenkin tapahtuu aika paljon ylilyöntejä ja liioitellaan potilaan sanomisia.

        Samoin sairaaloissa järjestetyt ns. aamuryhmät ovat jokseenkin naurettavia teatteriesityksiä. Joissa ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään järkevää, tai potilaan tilannetta parantavaa. Joiden todellinen tarkoitus on kytätä, miten kukin ihminen käyttäytyy. Esim. jos joku ei pysty osallistumaan ja tulemaan siihen aamuryhmään esim. paniikkitaustansa, tai sosiaalisten tilanteiden pelon takia, hänet saatetaan silti määritellä ryhmätilanteesta jättäytymisen perusteella skitsofreenikoksi. Jos tällaisia aamunavauksia pitää olla, niin sen lähtökohdan pitäisi olla se, että potilaat ja hoitajat pääsevät tutustumaan paremmin toisiinsa. Ja että todella syntyisi sitä avointa ja välitöntä keskustelua. Ilman hierarkisen systeemin hapatusta.

        Psykiatrisen lääketieteen ja hoitamisen lähtökohta tulisi ja pitäisi siis olla vilpitön auttaminen ja oireiden helpottaminen. Ja tämä on ennen kaikkea tärkeätä hoitajan ja autettavan välisissä keskusteluissa. Jos niissä ei voi puhua ja keskustella itselle kipeistä ja tärkeistä asioista, tai elämässä olevista ratkaisua tarvitsevista ongelmist, mitään tervhtymistä ei välttämätt pääse koskaan tapahtumaan. Jos avo, tai psykiatrinen hoito tehdään vain jossakin kyttäämis ja psykiatrisen tuijottavan silmän periaatteella.
        Sama koskee myös hoitajien ja lääkärien potilaita kohtaan osoittaman yleisen asenteellisuuden ja huonon käytöksen osalta. Tosin huom. kaikki eivät suinkaan ole tällaisia.

        Potilaat eivät ole mitään ymmärtämättömiä, taikka lapsia. Se, että heiltä vaaditaan jonkin heitä ylempänä olevan auktoriteetin edessä alistumista, nöyrtymistä ja joka asiassa myöntymistä heidän tahtoonsa ei kuulu mihinkään sivistyneeseen, humaaniin ja jokaisen ihmisen ihmisoikeuksia kunnioittavaan kulttuuriin tapaan toimia.

        Psykiatrisen lääketieteen asiantuntijoidenkin pitäisi alkaa myöntää, ettei heidän systeeminsä oikeasti toimi, eikä pelitä.

        Vaan että koko systeemiin, hoitokäytäntöihin, ja tapoihin pitäisi tehdä laajamittaisia ja perusteellisia uudistuksia, parannuksia ja muutoksia.

        Sillä ei ole olemassakaan sellaista järjestelmää, jossa ei olisi tarkistamisen ja korjaamisen paikkaa. Jos joku niin ajattelee, on arrogantti, eikä näe totuutta itsestään peilistä.

        Rehellisyyttä ja totuuden myöntämistä, kiitos, vähän enemmän!

      • Psyk.UHRI
        Uudistamista_tarvitaan kirjoitti:

        Kiitos tästä kommentista. Voin todella pahoin siitä ylimielisestä ja autoritäärisestä käytöksestä jota olen saanut osakseni psyk.hoidossa. Minusta on tehty on avuton ja typerä vaikka en sitä ole. Eikä tuossa ole edes kaikki se paha mitä olen saanut osakseni mutta en viitsi alkaa kirjoittamaan romaania saamastani kohtelusta jo pelkästään sen vuoksi että se vain aukaisee haavat ja saa minut voimaan huonommin. Muutoksia tarvitaan, tosin itse olen sitä mieltä että psykiatrinen hoitojärjestelmä pitäisi lakkauttaa, niin mätä se on sisältä tai sitten pitäisi tulla joku todella iso muutos koko systeemiin että sitä voitaisiin vielä ylläpitää.

      • lue.toope.mtlakia

        Älä puhu paskaa!

      • Tottakai ihminen on silloin vaaraksi itselleen ja muille kun haluaa olla rehellinen itselleen ja muille. Nykyihminenhän suorastaan leuhkii sillä kuinka räväkän härski on oltava pärjätäkseen.

    • TahallinenKansanmurha

      Hyvä analyysi aloittajalta. Ehkä se on tietoista kansanmurhaa. Katsokaapa omia tietojanne kanta piste fi'stä, te, jotka olette käyneet lääkärillä jostain ihan fyysisestä syystä. Niissäkin on alentavia kommentteja ja arvioita ja mutuja tyyliin: 'masentuneen oloinen', 'väittää oireekseen', 'vaikuttaa hermostuneelta', 'näyttää väsyneeltä'. Kaikki nuo voivat kivasti olla pohjana, jos tulee 'tarve' leipoa kansalaisesta hullu: "Johan sillä jo vuonna se ja se oli masentunut olemus tämän lääkärijumalan mukaan."

      Ja yhtä asiaa aloittaja ei muistanut mainita. Kun on kerran saanut mielenterveysdiagnoosin, pakolla tai ei, menettää lopuksi elämäänsä uskottavuutensa suomalaisen sairauskoneiston silmissä. En tiedä, vaikuttaako se ihmisen asemaa myös 'oikeus'laitoksen piirissä - kuvittelisin, että kyllä.

      Minultakin kuoli sukulainen pian sen jälkeen, kun hän oli vapaaehtoisesti mennyt mielisairaalaan, haluten kai keskustella jonkun kanssa peloistaan, muistoistaan, jostakin. Eipä tullut ymmärtävää keskustelua, vaan napit naamaan, ja hän käveli järveen. Eikä asiaa tutkita. Edes lähiomaiset eivät ole vaatineet tutkimuksia, koska he pelkäävät enemmän sitä, mitä ihmiset sanoisivat kuin sitä, mitä heidän perheenjäsenelleen tehtiin.

      • ettäsemmoista

        Tuossa kehumassasi avauksessa oli täysin sekopäisiä/absurdeja/järkijättöisiä kohtia, jotka jäivät kehujalta jostain syystä huomaamatta...Avaaja vaikuttaa siis jo avauskirjoituksessaan hieman tai ehkä jopa enemmänkin oudolta ja poikkeavalta, mitä tuskin itse edes tajuaa.

        Suurin ongelma on Suomen mielenterveyshoidossa se, että siellä on ruuhkaa niin, että eivät voi ottaa hoitoa tarvitsevia ihmisiä asiakkaikseen, lähes 20 000 mielisairaalapaikkaa lopetettiin säästösyistä ja se näkyy näilläkin palstoilla varsin sekaisina kirjoituksina. Potilaita heitettiin avohoitoon joka ei edes toiminut, osa joutui nopeasti asunnottomiksi ja osa mielisairaaloista ulospotkituista kuoli aika nopeasti, osa heistä tappoi itsensä.

        Se pitänee paikkansa, että nykyisessä mielisairaanhoidossa käytetään lääkkeitä jotka eivät kaikille sovi ja aiheuttavat niin sanotun zombi-ilmiön joillain potilailla, (potilas on lääkityksen takia lähes kuin elokuvien tai sarjojen zombi, äly ja ajatukset eivät oikein toimi, eikä jaksa edes oikein ajatellakaan, ei edes liikkua ja liikkumisen koordinointikin on hankalaa ja juuri kun alkaa lääkkeestä toipumaan ja ajatus pelaamaan, on jo tarjolla toinen vastaavanlainen tabletti joka pitäisi ottaa. Kyseisiä mielialalääkkeitä tyrkytetään lähes kaikkeen nykyisin muutenkin, unettomuudesta pahaan mieleen jne.

        Mielisairaanhoito tietysti on jo vanhan ajan sana, kuten koko mielisairaus-sanakin, niitä ei juurikaan enää käytetä.

      • ihmisoikeus.aktivisti
        ettäsemmoista kirjoitti:

        Mitä kohtia tarkoitat avauksessa? Perustele.

        Ei ole osaamista tai ei kiinnostusta tehdä työtään. Alalla työskentelee myös narsisteja ja oikeastaan julkisen puolen psyk.hoito on tehty palvelemaan valtion tarpeita ja valtion parasta, ei potilaiden.

        Ajattelemaan valtion parasta. Unohtui sana välistä.

      • kokemusta.tästä
        ettäsemmoista kirjoitti:

        Tuossa kehumassasi avauksessa oli täysin sekopäisiä/absurdeja/järkijättöisiä kohtia, jotka jäivät kehujalta jostain syystä huomaamatta...Avaaja vaikuttaa siis jo avauskirjoituksessaan hieman tai ehkä jopa enemmänkin oudolta ja poikkeavalta, mitä tuskin itse edes tajuaa.

        Suurin ongelma on Suomen mielenterveyshoidossa se, että siellä on ruuhkaa niin, että eivät voi ottaa hoitoa tarvitsevia ihmisiä asiakkaikseen, lähes 20 000 mielisairaalapaikkaa lopetettiin säästösyistä ja se näkyy näilläkin palstoilla varsin sekaisina kirjoituksina. Potilaita heitettiin avohoitoon joka ei edes toiminut, osa joutui nopeasti asunnottomiksi ja osa mielisairaaloista ulospotkituista kuoli aika nopeasti, osa heistä tappoi itsensä.

        Se pitänee paikkansa, että nykyisessä mielisairaanhoidossa käytetään lääkkeitä jotka eivät kaikille sovi ja aiheuttavat niin sanotun zombi-ilmiön joillain potilailla, (potilas on lääkityksen takia lähes kuin elokuvien tai sarjojen zombi, äly ja ajatukset eivät oikein toimi, eikä jaksa edes oikein ajatellakaan, ei edes liikkua ja liikkumisen koordinointikin on hankalaa ja juuri kun alkaa lääkkeestä toipumaan ja ajatus pelaamaan, on jo tarjolla toinen vastaavanlainen tabletti joka pitäisi ottaa. Kyseisiä mielialalääkkeitä tyrkytetään lähes kaikkeen nykyisin muutenkin, unettomuudesta pahaan mieleen jne.

        Mielisairaanhoito tietysti on jo vanhan ajan sana, kuten koko mielisairaus-sanakin, niitä ei juurikaan enää käytetä.

        Ruuhka johtuu ainakin osittain siitä että psykiatrit mieluummin pakkohoitavat ihmisiä jotka eivät ole hoidon tarpeessa kuin hoitavat tarvitsevaisia.

      • hgvtfr
        ettäsemmoista kirjoitti:

        Tuossa kehumassasi avauksessa oli täysin sekopäisiä/absurdeja/järkijättöisiä kohtia, jotka jäivät kehujalta jostain syystä huomaamatta...Avaaja vaikuttaa siis jo avauskirjoituksessaan hieman tai ehkä jopa enemmänkin oudolta ja poikkeavalta, mitä tuskin itse edes tajuaa.

        Suurin ongelma on Suomen mielenterveyshoidossa se, että siellä on ruuhkaa niin, että eivät voi ottaa hoitoa tarvitsevia ihmisiä asiakkaikseen, lähes 20 000 mielisairaalapaikkaa lopetettiin säästösyistä ja se näkyy näilläkin palstoilla varsin sekaisina kirjoituksina. Potilaita heitettiin avohoitoon joka ei edes toiminut, osa joutui nopeasti asunnottomiksi ja osa mielisairaaloista ulospotkituista kuoli aika nopeasti, osa heistä tappoi itsensä.

        Se pitänee paikkansa, että nykyisessä mielisairaanhoidossa käytetään lääkkeitä jotka eivät kaikille sovi ja aiheuttavat niin sanotun zombi-ilmiön joillain potilailla, (potilas on lääkityksen takia lähes kuin elokuvien tai sarjojen zombi, äly ja ajatukset eivät oikein toimi, eikä jaksa edes oikein ajatellakaan, ei edes liikkua ja liikkumisen koordinointikin on hankalaa ja juuri kun alkaa lääkkeestä toipumaan ja ajatus pelaamaan, on jo tarjolla toinen vastaavanlainen tabletti joka pitäisi ottaa. Kyseisiä mielialalääkkeitä tyrkytetään lähes kaikkeen nykyisin muutenkin, unettomuudesta pahaan mieleen jne.

        Mielisairaanhoito tietysti on jo vanhan ajan sana, kuten koko mielisairaus-sanakin, niitä ei juurikaan enää käytetä.

        #Mielisairaanhoito tietysti on jo vanhan ajan sana, kuten koko mielisairaus-sanakin, niitä ei juurikaan enää käytetä. #

        Onko se ilmaisu jätetty pois kun suomen valtion kirkko aivopesu ammattilaisten viroissa olevalla papistolla aivopesettää alaikäisiä lapsia mieleltään sairaiksi?
        Ei kukaan tällaiseksi synny...:

        uskontunnustus ja sen antaneiden kaltaisuudesta...
        FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
        järjettömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'

        Ymmärtämättömyydenne:

        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:

        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:

        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        saatana ja herra jumala uudeksi jumaliksi:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Tälle herra jumalalle kristityt uskontunnustuksen annetaan:
        herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa
        herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
        herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

        herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Käskyn noudattamisista esimerkkejä...
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

        Eli valtion ja maakäräjien sekä kuntien ja tietysti kirkon virkailijoiden piiri pieni pyörii kun toinen toistaan työllistävinä jne....

    • vetäkeetyökouraa

      semmoiset jotka syö mitä joku muu käskee , kuuluukin tulla oireita tyhmyytensä takia

      älkää olko tuomoisia vässyköitä punkero pellejä

    • Epäkohtia_on_todella

      Kyseisen keskustelun aloittaja on esille tuomissaan näkemyksissä ja asiakohdissa aivan oikeassa.

      • ihmisoikeus.aktivisi

        Kiitos tuesta. Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen Sinulle.

    • Ystävällinen_vinkki

      Keskustelun aloittaneelle sanoisin näin, että Sinun kannattaisi yhdessä jonkun, tai joidenkin tuntemiesi henkilöiden kanssa perustaa esim. facebookiin, tai johonkin muuhun vastaavaan oma yhdistys, järjestö, tai muu vastaava.
      Siis mikäli tunnet tarvetta tai halua vaikuttaa asioihin yhteiskunnallisella tasolla.
      Näillä täällä keskustelupalstalle kirjoitetuilla teksteillä tuskin asiat tulevat muuttumaan miksikään.

      Mutta luulen, että täältä Suomesta löytyy takuuvarmuudella paljon Sinun kohtalotovereitasi ja niitä, jotka ovat tulleet väärinkohdelluiksi ja ymmärretyiksi.
      Ja jotka eivät ole saaneet, tai kokeneet saavansa apua elämässään oleviin ongelmiinsa heidät sinne lähetetystä hoitopaikasta.

      Facebookissa voi laittaa keskustelun käyntiin ja varmasti sinne tulee paljon ihmisiltä omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvia ja aivan jokaisen kuulemisen arvoisia tarinoita.

      Lisäksi jos saat kerättyä tarpeeksi omien ajatuksiesi ja ajamiesi mielipiteidesi, sekä asiasi taakse ihmisiä, aina on myös mahdollista järjestää esim. juridinen ryhmäkanne jotakin instanssia kohtaan. Tähän tulet tarvitsemaan kylläkin lainopillista neuvoa ja ohjeet siihen.Se toki maksaa, mutta jos saat siihen mukaan paljon ihmisiä, saatat saada rahatkin sitä varten yllättävän nopeasti kasaan.

      Esille tuomasi asia ja näkökohdat ovat minun mielestäni koko yhteiskunnan yleiseen tietoisuuteen tärkeitä tulla julki ja yleiseen puntarointiin, niin psykiatrisessa lääketieteessä, kuin hoitohenkilön ja potilaiden keskuudessa.

      Psykiatristen hoitokäytäntöjen epäkohdista ja potilaiden kohtelusta pitää voida puhua ja keskustella avoimesti ja neutraalilla asenteella, jotta hoitomuotoja, käytäntöjä ja mm. potilaiden oikeusturvaa ja asianmukaista kohtelua voidaan kehittää ja parantaa nykyisestä paremmaksi.

      Se ei ole mistään pois, eikä kukaan häviä mitään, jos asioista keskustellaan ilman hierarkista ja autoritääristä lähtökohtaa ja asennetta.

    • IltalehdestäPäivää

      Kuka virun pelle juo viinaa LOLLOL

    • nfksjkwkj

      Hyvä ajatus sinänsä mutta...
      Miten voi noin vaina ilman ongemien lisääntymistä lakkauttaa suomalaisia satoja vuosia turmelevaa rikollisuutta jota kutsutaan Suomen Valtion kirkoksi?
      Mieleltään sairaiksi, alaikäisiä lapsiakin mm rippikouluissa; valtion kirkon aivopesu ammattilaiset aivopesee älyttömillä valheilla ihmislapsia syntikiksi/rikollisiksi. Kukaan ihmiseksi syntynyt ei ole tällainen vaan tällaisiksi aivopestään virkaa tekevien papiston toimesta:

      uskontunnustus ja sen antaneiden kaltaisuudesta...
      FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
      järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'

      Ymmärtämättömyydenne:
      'Meillä ei ole ymmärrystä'

      Ihmisyydestänne luopuminen:
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'

      Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      saatana ja herra jumala uudeksi jumaliksi:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      Kaikkien kristittyjen raamatun oppien paavalilais-luterilaisuuden herraa palvelevien herra on herra jumala....
      herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
      herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
      herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

      herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
      Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
      "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

      "Sinulla ei saa olla muita jumalia" ilmaisusta tulee "jumalia" sanasta vahvistus siihen, että vielä 1700-luvun alkuun kristityt palvelevat kuninkaitaan jumalinaan.
      Joten
      kultti lahkolaisia kaikki kristittyjen raamattulaiset ovat....

      Näin epätäydellisiä ovat vain epäjumalien opit:
      http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

      Luonnossa elävätkin nauraa uskovaisille sairaille...
      http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005076566.html

      ....jotka uskoo vaikka uskomisen on Jeesus kieltänyt;
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
      24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
      24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
      24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."

      Siis sairaiksi jakomielisiksi ihmisiä jo alaikäisten lapsen koulus on törkeää psyykkistä väkivaltaa!
      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

      Ei pahalla mutta lapsillakin pitäisi saada olla ihmisoikeudet...

    • Loymardz

      Ryhmä kanne psykiatrian uhrit valtion instanssia vastan.

      • jfjhehw

        Niin kauan kun politiikkoja ja rikollisen kristinuskon uskovaisia on maan johdossa, niin ei sairaudet lopu!
        Mitä terveyttä rikollisuuden opissa ihmisyydestää luopuneilla on antaa IHMISYYDESTÄÄN LUOPUMATTOMATTOMILLE???

        uskontunnustus ja sen antaneiden kaltaisuudesta...
        FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
        järjettömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'

        Ymmärtämättömyydenne:
        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        saatana ja herra jumala uudeksi jumaliksi:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Kukaan ei synny tuollaiseksi rikollisuuden ääliöksi vaan tuollaisiksi mm suomen valtion kirkko aivoepsu ammattilaisineen aivopesee alaikäisiä lapsiakin rippikouluissa.

    • aikaolisi

      voi kuka perustaisi facebook ryhmän jossa näitä tosi tarinoita voisi puida.Jos olet ollut hoidossa 20 vuotta takaperin täysin mielivaltaisesti ,niin nyt kaikki vaivat ovat somaatio häiriötä ja hoito kielletään tähän vedoten kuin myös muistetaan merkitä potilaallqa olleen mielenterveys ongelmia

      Toiminta on pelottavaa sikäli kun tiedät ettet saa apua sairauteen kuten muut ja sen hyväksyy niin aluehallintovirasto josta ainoastaan lääkärille huomautus vaikka kyse on ihmis hengestä

      sain sydän infraktin 2014 ja Jorvin sairaalassa otettua sydänfilmiä ei rekisteröity ,eikä näytetty lääkärille Kyseesssä oli 99 tukos joka avattiin kaksi päivää myöhemmin kun ensin kuljetettiin Päijät-Hämeen keskusairaalaan virheellisesti" kuten he asian ilmaisi ja sen jälkeen Kymenlaakson keskussairaalaan sydämmessä liikehäiriöt ja arvet

    • Sairastunutmaa

      Juurikin näin kuten aloittaja asiallisesti kertoo.

      Minulle kävi niin, että suomi24 ylläpidosta lähti seuraamaan itsensä psykiatrian ammattilaisiksi luokittelema jengi todelliseen elämään asti. Naimisissa olevat raiskaajat kimpassa selittivät minun olevan narsisti, vainoamista tapahtui todella pitkään. Nämä mielisairaat terapeutit tai mitkä lie ovat edelleen vapaalla jalalla.

      Pyysin, että jos eivät tajua hakea apua mielenterveys ongelmiinsa, niin ainakin korvaavat lapset jotka jäivät syntymättä siitä syystä, ettei terapian tarpeessa oleva terapeutti hae apua parisuhde ongelmiinsa vaan mieluummin lähtee ahdistelemaan porukka raiskaamalla muita ihmisiä.

      Siis nythän ei enää ole kyseessä auttamisesta jos naimisissa oleva mies häiriköi tässä yhteiskunnassa muiden pariutumisia, vaan on se silkkaa rikollista ilkeyttä jos samaan aikaan syyttää vainonsa kohdetta narsistiksi.

      Se sama

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe