Tiukkaa asiaa ulkonäkökeskeisyydestä: lukekaa!

http://yle.fi/uutiset/3-9311000

"Viihteen tulkinnoissa unohdetaan karisma, älykkyys, lämpö ja nokkeluus. Niissä ei ole tilaa tavallisille saati tavallisuudelle. Niissä vain kauniit saavat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa – sekä seksiä."
41183
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tuo onkin miehen kirjoittama. Naisen kirjoittamana miesten ulkonäköpaineita vähäteltäisiin ja vaadittaisiin, että 300-kiloista sotanorsuakin pitää kutsua kauniiksi.

3Äänestä
  • Naiset siis toteuttavat miehen haluja, haluamalla olla kauniita samalla toteamalla itselleen, että tekevät sen itsensä takia. Miehet taas kaipaavat sitä kaunista naista vaikka eivät sitä saa ja haukkuvat rumia naisia samalla. Nainen ei koskaan tunne itseään tarpeeksi kauniiksi miehelle ja ruman nähdessään näkevät itsensä peilistä.
    Miehet ei katso peiliin muuten kuin katsomalla kaunista naista ja näkemällä heissä itsensä.
    Kuka sitä mediaa pyörittää? Miehet jotka haluaa nähdä että ainoastaan kaunis kelpaa. Juuri sinäkin edesautat sitä ettei naiset voi nähdä sinua seksuaalisena kumppanina vaan uhkana heidän kauneudelleen.

    2Äänestä

  • Miesonkaikentakana kirjoitti:

    Naiset siis toteuttavat miehen haluja, haluamalla olla kauniita samalla toteamalla itselleen, että tekevät sen itsensä takia. Miehet taas kaipaavat sitä kaunista naista vaikka eivät sitä saa ja haukkuvat rumia naisia samalla. Nainen ei koskaan tunne itseään tarpeeksi kauniiksi miehelle ja ruman nähdessään näkevät itsensä peilistä.

    Joskus vuosia sitten täällä oli keskustelu, jossa kävi ilmi, että miehet todellisuudessa haluavat söpön naisen, eivät kaunista.

    2Äänestä

  • UPDATE_11329528 kirjoitti:

    Joskus vuosia sitten täällä oli keskustelu, jossa kävi ilmi, että miehet todellisuudessa haluavat söpön naisen, eivät kaunista.

    Mutta ei kuitenkaan rumaa. Söpöhän on positiivinen ilmaisu.

    2Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Mutta ei kuitenkaan rumaa. Söpöhän on positiivinen ilmaisu.

    Kaikki eivät voi olla kauniita, mutta kaikki voivat olla söpöjä.

    2Äänestä

  • UPDATE_11329528 kirjoitti:

    Kaikki eivät voi olla kauniita, mutta kaikki voivat olla söpöjä.

    Ruma ei voi olla söpö. Vai voiko ja miten? Kerro esimerkki?

    1Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Ruma ei voi olla söpö. Vai voiko ja miten? Kerro esimerkki?

    Söpöys kumpuaa enemmän muista asioista kuin kasvonpiirteiden symmetrisyydestä ym. mistä kauneudessa on kyse.

    2Äänestä

  • UPDATE_11329528 kirjoitti:

    Söpöys kumpuaa enemmän muista asioista kuin kasvonpiirteiden symmetrisyydestä ym. mistä kauneudessa on kyse.

    Söpöys on hellyyttävyyttä. Sitä ei rumalla ole.

    Äänestä

  • eri.mieltä kirjoitti:

    Söpöys on hellyyttävyyttä. Sitä ei rumalla ole.

    Juuri näin. Sitä mä olen Ätmelille yrittänyt kertoa.

    1Äänestä

  • Miesonkaikentakana kirjoitti:

    Naiset siis toteuttavat miehen haluja, haluamalla olla kauniita samalla toteamalla itselleen, että tekevät sen itsensä takia. Miehet taas kaipaavat sitä kaunista naista vaikka eivät sitä saa ja haukkuvat rumia naisia samalla. Nainen ei koskaan tunne itseään tarpeeksi kauniiksi miehelle ja ruman nähdessään näkevät itsensä peilistä.
    Miehet ei katso peiliin muuten kuin katsomalla kaunista naista ja näkemällä heissä itsensä.
    Kuka sitä mediaa pyörittää? Miehet jotka haluaa nähdä että ainoastaan kaunis kelpaa. Juuri sinäkin edesautat sitä ettei naiset voi nähdä sinua seksuaalisena kumppanina vaan uhkana heidän kauneudelleen.

    Ööh.. Siis miehetkö pakolla pakottaen pakottavat naiset heruttelemaan siellä sun täällä?.. ;P

    Eiiihhh.. Kyllä naiset ihan itse toimivat omien tarkoitusperien ja halujensa mukaan.. Ihan Jokainen ja on turha syyttää omasta käytöksestä ja teoista jne, yhtään ketään muuta, kuin vain ja ainoastaan itseään.. Eivät naiset ole mitään pikku lapsia, jotka eivät hallitse omaa käytöstä ja itseään.. Jos taas näin ei ole, niin se on kyllä HyvinHyvin Huolestuttavaa.. ;P

    Äänestä

Niin se juuri menee että rumat ei saa edes nais ystäviä, olen siitä esimerkkinä.

1Äänestä
  • Tyhmät eivät varsinkaan.

    Äänestä

Ruman naisen kanssa ei kyrpä seiso

Äänestä
  • Käy lääkärillä ja hanki Viagraa

    Äänestä

  • Se on epänormaalia seksiä. Kyrpä pitää saada pystyyn luonnonmenetelmällä. Se on naisen vika, jos ei onnistu kyrpää seisottamaan, koska on liian ruma.

    Äänestä

"Viihteen tulkinnoissa unohdetaan karisma, älykkyys, lämpö ja nokkeluus. Niissä ei ole tilaa tavallisille saati tavallisuudelle. Niissä vain kauniit saavat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa – sekä seksiä."

Oikeassa elämässä rumat on karismaattisia, älykkäitä, lämpimiä ja nokkelia...ehkä ovat, mutta ovatko kauniit sitten vastaavasti harmaita, tyhmiä, kylmiä ja mielikuvituksettomia...

Äänestä
  • Typerä väite.

    (Reps)

    Äänestä

On vain kahdenlaisia naisia, rumia ja kauniita. On vain kahdenlaisia miehiä rumia ja komeita. Jos et saa kumppania etkä pääse treffeille niin olet ruma. Komeat ja kauniit pääsee treffeille ja saavat kumppanin.

Äänestä
  • Kolmenlaisia, koska on olemassa Joe Bob.

    (Reps)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Kolmenlaisia, koska on olemassa Joe Bob.

    (Reps)

    Joe Bobilla ei ole kiirus minnekään.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Oikein+naisten+osalta,+paitsi+että+se+jakautuu+seuraavasti+90%+rumia,+10%+kauniita.+Suomessa+ei+tuonkaan+vertaa+ole+kauniita+vaan+vain+noin+1%Mies+taas+voi+olla+ulkonäöltään+kaikkea+Bull+Mentulasta+Hjallis+harkimon+kautta+kiiltokuvahomoon+kuten+Ian+Somerhalder+esimerkiksi+ja+kaikki+em.+miestyypit+haluavat+kauniin+naisen+ja+sen+myös+saavat.

    Äänestä

  • Naisasialooser1 kirjoitti:

    Oikein+naisten+osalta,+paitsi+että+se+jakautuu+seuraavasti+90%+rumia,+10%+kauniita.+Suomessa+ei+tuonkaan+vertaa+ole+kauniita+vaan+vain+noin+1%Mies+taas+voi+olla+ulkonäöltään+kaikkea+Bull+Mentulasta+Hjallis+harkimon+kautta+kiiltokuvahomoon+kuten+Ian+Somerhalder+esimerkiksi+ja+kaikki+em.+miestyypit+haluavat+kauniin+naisen+ja+sen+myös+saavat.

    Miten+hitossa+kaikki+miehet+voivat+saada+kauniin+naisen+jos+niitä+on+mielestäsi+vain+10%+ja+Suomessa+vain+1%.Ei+taida+matematiikka(kaan)+olla+sun+vahvoilla+aluetta.

    2Äänestä

  • Eivät voikaan saada, mutta kaikki miehet sellaisen haluavat.

    Äänestä

  • Naisasialooser1 kirjoitti:

    Eivät voikaan saada, mutta kaikki miehet sellaisen haluavat.

    Justhan tuossa kirjoitit, että "kaikki em. miestyypit haluavat kauniin naisen ja sen myös saavat".

    Äänestä

Onneksi sentään mies saa olla vielä ruma ja läski, paitsi homoleffoissa kuten jutussa mainittu Brokeback mountain

Äänestä
  • Sinähän ne homoelokuvat tiedät

    Äänestä

Ei tossakaan valituksessa ymmärretä sitä että esimerkiksi elokuvat ovat visuaalista viihdettä, mitä kirjat taas eivät ole, ja yleensä ottaen ihmiset haluavat nähdä mielestään hyvän näköisiä asioita.

Äänestä
  • Mutta jos kirjassa henkilöt on selvästi kuvattu rumiksi niin silloin niiden kuuluu olla rumia myös elokuvaversiossa varsinkin jos se liittyy olennaisesti elokuvan juoneen kuten Brokeback mountainissa, jossa kirjassa päähenkilöt ihastuvat toistensa luonteisiin. Eikä minua ainakaan elokuvan katsojana kiinnosta hittojakaan siinä esiintyvien miesten ulkonäkö.

    Äänestä

  • Ilmeisesti kiinnostaa jos jotain homocowboy leffoja katselet.

    Äänestä

  • En edes ole nähnyt kyseistä leffaa.

    Äänestä

Tuntuu että suomalaisessa viihteessä taas korostetaan lämpöä, karismaa ja persoonallisuutta niin paljon että kaikki vähänkin tavallisen oloiset ihmiset on saatu näissä mielikuvissa jo tehtyä tunteettomiksi ja kylmiksi.

Äänestä

ulkonäköpaineita : joo niitä varmaan on kaikilla jo yläasteella, liittyikö murrosikään?

Myöhemmässä elämänvaiheessa kun koulut meni yms yms, ei ulkonäköpaineita enää kyllä ollut, muilla kuin joillakin psykoilla.... eihän kukaan kuvittele olevansa kaunis vanhana? No en tarkoita tätä, voihan sitä olla, mutta nuoruus ja kauneus on katoavaista..... luonnonlaki....

Äänestä
  • Höpö höpö. Mitä muuta tämäkin palsta on kuin ulkonäköpaineista vinkumista. Tai siis varsinkin miehet vinkuu.....

    1Äänestä

Rumalla naisella ei tee mitään

Äänestä
  • Miksei?

    Äänestä

Kumppanin valinta perustuu pelkästään ulkonäköön. Naiset ei halua rumaa miestä panna eikä sellainen ole kumppanina hyvä. Siksi naiset aina valitsee komean miehen ja jos eivät saa niin ovat sitten sinkkuja.

Äänestä
  • Mies voi tyytyä samantasoiseen naiseen tai jopa rumaan jos luonne on hyvä. Miehet ei ole nirsoja mutta miehet ei vaan saa niitä samantasoisia naisia koska naiset tekee aina valinnan.

    Äänestä

Jos oot nätti ja nuori.... niin ainakin kaupan kassa kantsii valita huolella! Eli mieskassa ja samoja ikiä kun ite oot. Palvelu pelaa. Saat vaihdettua sellasenki tuotteen jonka vaihto- oikeus on päättyny viikko sitten! Ja kaikki ystävällisen hymyn saattelemana. Enkä oo ainoo joka tän ihmeen on nähny. Tää tytteli bloggaa aiheesta:
http://pokamun.blogspot.fi/2016/11/ala-tuu-droppaa-mun-tunnelmaa.html

Äänestä

Joku kirjoitti:
"Naiset siis toteuttavat miehen haluja, haluamalla olla kauniita samalla toteamalla itselleen, että tekevät sen itsensä takia. Miehet taas kaipaavat sitä kaunista naista vaikka eivät sitä saa ja haukkuvat rumia naisia samalla."

Täysin pielessä.
Naiset toki meikkaavat tms. miehen takia, mutta vain siksi, että luulevat miehen arvostavan sitä.
Miehet taas eivät kaipaa sitä kaunista naista, vaan arvostavat syvempiä arvoja. Ulkonäkö saattaa ratkaista sen ensi kontaktin, mutta menettää nopeasti merkityksensä.

Tämä on tietenkin karkea yleistys, mutta lähempänä oikeaa. Meitä on moneksi.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lue.ja.sisäistä kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/3-9311000

"Viihteen tulkinnoissa unohdetaan karisma, älykkyys, lämpö ja nokkeluus. Niissä ei ole tilaa tavallisille saati tavallisuudelle. Niissä vain kauniit saavat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa – sekä seksiä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu