Stubb oli oikeassa Venäjästä, kun hän sanoi, että Venäjän teollisuus ei tuota yhtäkään käyttötavaratuotetta, jota sen vientiteollisuus saisi myydyksi länsimaihin.
Häkämies puolestaan oli oikeassa, kun sanoi, että Suomen suurin ongelma, uhka ja haaste on "Venäjä, Venäjä ja Venäjä".
Häkämies puolestaan oli oikeassa, kun sanoi, että Suomen suurin ongelma, uhka ja haaste on "Venäjä, Venäjä ja Venäjä".
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kannattaisi talousfaktoilla kertoa, miksi herroja naapurit näin huolestuttaa.
Siellä kyllä tuotetaan tällä erää myös Valion tuotteiden korvikkeita, voita, juustoa, jogurttia. Sinne tulee omista valtion osista tavaraa, kerran näin telkassa, että näin on. Siellä tehdään myös aseita, öljyteollisuuskoneita, -putkia. Menee ja hakee ne tilastot.
Aina voi kehittää lisää. Ohjelmistoja tekee joku, liekö Viro tai Latvia vai Venäjä. Televisio-ohjelmia, mediaa ja musiikkia.
Venäjä on elintarviketuotannon edelläkävijä. Nytkin siellä tuotetaan kärpäsentoukista eläimille rehua Neuvostoliiton aikaisten innovaatioiden mukaisesti. Länsimaissa maatalous ei ole kehittynyt sadassa vuodessa juuri lainkaan.
Venäjä on suuri mahdollisuus ja Suomen suurin naapuri. Venäjän kanssa tulee tehdä enemmän yhteistyötä.
Tässä vielä juttu.
http://yle.fi/uutiset/3-9341883
"Söisitkö kärpäsentoukilla lihotetun joulukinkun? Neuvostoliiton tieteeseen perustuva koelaitos toimii jo
Venäläinen startup-yritys hyödyntää proteiinirehun tuotannossaan Neuvostoliitossa jo 1960-luvulla tehtyjä tutkimuksia."
Melko kuvottava kinkun syönti, jos ajattelee. Siinä on siis proteiinit hyöteisiltä, samoin kitiini, jotain kalkkia tms.
Saa nähdä kuka aloittaa ensin ihmisten syönnin jossain vastaavassa muodossa?
Siat ovat kaikkiruokaisia kuten ihmisetkin. Minä syöttäisin noilla toukilla Norjan lohia, niin alkaisivat maistumaan taas lohelta. Nykyiset kasvipohjaiset rehut ovat pilanneet lohen maun.
Toukat tietenkin kalanruokaa. Sinne vaan ne ruoaksi. Se rehu on teurasjätettä tms.
Ei kaloille sentään teurasjättetä syötetä. Tuskin edes niitä söisivät.
"Kasvatetun lohen terveellisyyden heikentyminen johtuu Kuluttaja-lehden mukaan rehusta, jota kaloille syötetään, sillä nykyisin rehu sisältää vähemmän kalaa kuin aiemmin. Aiemmin kasvatettua kalaa on ruokittu kalajauholla ja öljyllä, mutta ylikalastuksen vuoksi tänä päivänä rehun sisältämää kalaa on korvattu kasviproteiinilla sekä kasviöljyllä."
Kalaa rehuissa kyllä on.
http://www.raisioagro.com/mita-viljelykalat-syovat1
"Nykyaikaiset kalanrehut koostuvat meille ihmisillekin erittäin terveellisistä raaka-aineista. Rehut sisältävät kasviöljyä, kasvivalkuaisia, kalaöljyä ja -valkuaista sekä vitamiineja ja hivenaineita."
Mielenkiintoinen avaus. Se että Stubb ja Häkämies on sanoneet jotain.
Stubb ja Häkämies ovat kovia poikia puhumaan. Minkään tekijöiksi heistä ei ole. Jumalatonta "palkkaa" kyllä osaavat nostaa. Yleensä palkan eteen vaan pitäisi tehdäkin jotain. Siis jotain hyödyllistä, eikä pelkästään vahinkoa kansantaloudelle.
Se tässä on ihmeellistä. Kummaltakaan ei totuuden sanaakaan ole koskaan kuultu. Ja joku heittää aloituksen. Heidän sanomisistaan.
Mitä käyttötavaroita sitä Suomesta viedään maailmalle?
Mersut on kulutustavaraa, ja Petrogradissa valmistettavat nokian rillat.
Veneitä, lasitavaroita, Fiskarsin saksia, polkupyöriä, autoja, jne...
Fiskars on puolalainen veronkiertäjä. Siksi boikotissa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13803383/fiskarsin-kirveet-ja-sakset-boikottiin
Kyllä Venäjä tuottaa, mutta
siellä olisi myös vientimahdollisuuksia
ja eu kieltää sen Suomelta.
MIKSI SUOMI ON EU:N TÄYSJÄSEN?
Saksa kyttii itselleen ja Ranskalle vientimahdollisuuksia venäjälle
kieltämällä Suomelta viennin venäjälle.