Ovatko kaikki soihtukulkueet uusnatsistisia?

Voiko kukaan ylioppilas enää mennä soihtukulkueeseen tulematta leimatuksi uusnatsiksi?
11<50
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä siltä vaikuttaa, että siihen on menty. Kuinkahan kauan soihtukulkueet yleensäkään enää sallitaan?

2Äänestä

Ei ole avautunut miksi 6.12. kulkue olisi paheksuttava? Veivät soihtukulkueena kynttilät sankarihaudoille. Mitä pahaa tuossa olisi muka nähtävä?

1Äänestä
  • No vaikkapa se että se lauma on ruotsalaisen natsijärjestön, jonka päämäärä on tehdä pohjoismaista ruotsalaisten hallitsema natsivaltio, perseraiskaama. Tuon pitäisi riittää saamaan aikaan oksennusreaktio jokaisessa jotenkinkaan ajattelukykyisessä ihmisessä.

    2Äänestä

  • Ei kai tuossa periaatteessa mitään pahaa ole, mutta älä ainakaan kutsu hautojen sotkemista ja ruotsalaisnatseille pyllistelyä isänmaalliseksi toiminnaksi, koska moinen on isänmaallisuudesta yhtä kaukana kuin Janitskinin venäläisrahoitteisten sekoilujen nieleminen kakistelematta.

    2Äänestä

  • asdfgsdfgsdfgdfg kirjoitti:

    No vaikkapa se että se lauma on ruotsalaisen natsijärjestön, jonka päämäärä on tehdä pohjoismaista ruotsalaisten hallitsema natsivaltio, perseraiskaama. Tuon pitäisi riittää saamaan aikaan oksennusreaktio jokaisessa jotenkinkaan ajattelukykyisessä ihmisessä.

    No mutta kyllähän punikitkin veivät seppeleitä maanpetturien haudoille muinoin. Olihan sekin oksettavaa, muttei kukaan virallisesti paheksunut saati vaatinut tuollaisen lopettamista. Ei ne mitenkään rähisseet, kuten ei myöskään 612-kulkue. Ja jos näillä kaksilla kulkijoilla on jotain tosi yhteistä, niin totalitaarisen yhteiskunnan kannattajia molemmat! Mieluummin suvaitsen rauhallista 612-kulkuetta, kuin apinalauman lailla möykkääviä ja omaisuutta tuhoavia väkivaltaisia vasemmistolaisia anarkisteja.

    Äänestä

Älkää ainakaan ensi kerralla polttako sodassa kuolleiden sankareiden hautoja karrelle niillä soiduillanne. On aika kornia muka-isänmaallisuutta mennä humalapäissään polttamaan sankarivainajien viimeistä lepopaikkaa.

3Äänestä

No ei ainakaan Suomen Partiolaisten Soihtukulkue sankarihaudoille Itsenäisyysiltana ole rasistinen kulkue. Että silleen.

1Äänestä

Ainoastaan natsisiat kävelevät soihtukulkueessa. Fiksut suvaitsevaiset räyhäävät, hakkaavat ja tuhoavat.

Äänestä
  • Kommari voi pitää turpansa kiinni. Että silleen.

    1Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Kommari voi pitää turpansa kiinni. Että silleen.

    Pappakin voisi palata sielä 70-luvulta nykypäivään. Ei kommareita ole enää olemassakaan kuin papan mielikuvituksessa.

    Äänestä

  • sdfghsdfgsdfg kirjoitti:

    Pappakin voisi palata sielä 70-luvulta nykypäivään. Ei kommareita ole enää olemassakaan kuin papan mielikuvituksessa.

    Kyllä on. Mihin pahuus maailmasta katoaisi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei.ainakaan.ennen kirjoitti:

Voiko kukaan ylioppilas enää mennä soihtukulkueeseen tulematta leimatuksi uusnatsiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu