Rautiaisen muiden miesten kanssa esittämä Maan korvessa oli parasta hengellisyyttä mitä olla voi. Vaikka lapsia ei ole suojellut enkelit viimevuosina niin järkyttäviä uutiskuvia maailmalta tulee. En ole hengellinen johtaja enkä pyrkimässä tunnen kuitenkin monesti pyhää vihaa kaikenmaailman höhöpölässynlässyn jumalan nimissä julkisuudessa kaikenkattavassa armossaan yrittävät aivopestä suomalaisille veronmaksajille jotka lukutaitoisina lukea raamattunsa. Onneksi Jumlalla on myös huumorintajua tietäen että sekin rajalista.
Tsunamin muistokonesertissa Kuosmanen ja
äöoyuioy
162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suojelusenkeli piisin nimi on, tarkistin kun olen pitänyt sitä maan korvessa kulkevi jne. Menettivät ihan kaiken tsunamissa, ihan kaiken ja mitä materiasta suomalaiset läheisiään Valtavan surulista jossa aika ja aavistamattomat saivat aikaan suurta tuhoa. mutta.
Eivät jääneet Asiassa laumatumaan vaan surunsa kompensoivat työhönsä ja ripeästi nousi uutta tursimille minne tänäkin joluna useat perheet matkustavat Toivottovasti saavat nauttia valmiista aamiaisesta ja kiireettömyydestä kuin lapsilla lämmintä kuin toisenlainen radiotio viettää joulu.
Niin on tehty sodan jälkeen suomessa ja sukupolvelta toiselle surut on kompensoitu työhön eikä niitä vieraille julkisuuteen huudeltu. Jokaisella tapansa käydä surujaan läpi harvemmin ketään kuitenkaan menettää itsekunnioituksensa ja valitsee porttojen aikuisviihteen kanavakseen jota brändäävät " suomen suosituinta. MUTTA minkälaisten mielestä on eriasia ja jos ei paremmasta laadukkaamasta ole saaneet sivistävämpää tuskin silloin heiltä voi vaatiakkaan.