Hei te kaikki parisuhteessa elävät lapsiperheet. Ja tarkoitan nimen omaan ydinperheessä elävät, jossa isä, äiti ja heidän yhteiset lapset, joko adoptoidut tai biologiset. Hoitakaa ja vaalikaa sitä suhdettanne, ottakaa yhteistä aikaa ja puhukaa, puhukaa, puhukaa ja vielä kerran puhukaa; kaikesta maan ja taivaan väliltä ja vielä vähän muustakin! :)
Jos olette työssä molemmat, hoitakaa mahdollisimman paljon yhdessä kotia ja lapsia.
Setvikää yhdessä säännöt ja periaatteet joiden mukaan lapset kasvatetaan ja täten siis vedetään kaikessa sitä "yhtä köyttä".
Yhteistä aikaa löytyy jos sitä haluaa löytyvän! Kun laittaa lapset ajoissa nukkumaan ja sopii vaikka että iltapala syödään kaksin kun lapset on syötetty ja iltatoimet tehty jne. Kun ei ole ihan vauvaikäistä talossa, voi kaksin vaikka saunoa ja laittaa lapset katsomaan vaikka luontofilmiä tai piirrettyjä jos eivät muuten anna hetken rauhaa. Tai mitä tahansa... vain mielikuvitus on rajana.
Meillä on se päätetty, että kun yhteen on menty ja pappi aamenen sanonut, niin sitten sitä ollaan yhdessä ja tehdään kaikkemme sen eteen että myös yhdessä pysytään! Muistakaa että elämä (tai parisuhde) on sellaista millaiseksi sen itse tekee ja rakentaa! Hyvänä vertauskuvana voi sanoa, että parisuhdekin on kuin jokainen viikko vuodessa, sitä juhlaa ja hurmosta on se 1/7 ja loput 6/7 arkista puurtamista.
Tuolta uusioperhe-palstalta kun käy lukemassa tarinoita, niin sääliksi käy... todella sääliksi...
Onko tämä onnellinen ydinperhe katoava luonnonvara, olemmekohan me kohta jo suojelukohde?
Jos olette työssä molemmat, hoitakaa mahdollisimman paljon yhdessä kotia ja lapsia.
Setvikää yhdessä säännöt ja periaatteet joiden mukaan lapset kasvatetaan ja täten siis vedetään kaikessa sitä "yhtä köyttä".
Yhteistä aikaa löytyy jos sitä haluaa löytyvän! Kun laittaa lapset ajoissa nukkumaan ja sopii vaikka että iltapala syödään kaksin kun lapset on syötetty ja iltatoimet tehty jne. Kun ei ole ihan vauvaikäistä talossa, voi kaksin vaikka saunoa ja laittaa lapset katsomaan vaikka luontofilmiä tai piirrettyjä jos eivät muuten anna hetken rauhaa. Tai mitä tahansa... vain mielikuvitus on rajana.
Meillä on se päätetty, että kun yhteen on menty ja pappi aamenen sanonut, niin sitten sitä ollaan yhdessä ja tehdään kaikkemme sen eteen että myös yhdessä pysytään! Muistakaa että elämä (tai parisuhde) on sellaista millaiseksi sen itse tekee ja rakentaa! Hyvänä vertauskuvana voi sanoa, että parisuhdekin on kuin jokainen viikko vuodessa, sitä juhlaa ja hurmosta on se 1/7 ja loput 6/7 arkista puurtamista.
Tuolta uusioperhe-palstalta kun käy lukemassa tarinoita, niin sääliksi käy... todella sääliksi...
Onko tämä onnellinen ydinperhe katoava luonnonvara, olemmekohan me kohta jo suojelukohde?
Vastaukset 9
Vanhimmat
On aika vaarallista tehdä tuollaisia yleistyksiä,että uusperheet voivat AINA huonosti.
Jokaisessa parisuhteessa on kriisejä,joillakin niistä selvitään ja joillakin ei.
Avioero ei ole helppo asia kenellekään,mutta joskus ei jää muuta vaihtoehtoa.Vai olisiko minunkin mielestäsi pitänyt antaa yhä vaan edelleen hakata itseäni ja vaalia sitä parisuhdetta?? Jos ei ulkopuolinenkaan apu auttanut,katsoin yrittäneeni tarpeeksi ja erosin 10v kuluttua.
Lapsille ero oli helpotus,tuli rauha taloon.Saimme nukkua yöt rauhassa ja aloimme elää aivan normaalia arkea.Moni asia teki kipeää,joskus oli ollut niitä hyviäkin aikoja.Kuitenkin ratkaisumme oli oikea,sen ovat nyt jo aikuiset lapset avoimesti myöntäneet.Isä katosi maailman tuuliin ja on tavannut jälkeläisiään muutaman kerran.Oma valinta sekin,lapset eivät aikanaan merkinneet hänelle mitään,nyt vaikea yrittää luoda suhteita jo aikuisiin ihmisiin.
Meni monta vuotta,että elelin lasten kanssa ilman aikuista kumppania.En siksi,että ei olisi ollut kiinnostuneita miehiä tarjolla,vaan siksi,että koin olevani niin rikki.En uskaltanut aloittaa suhdetta,pelkäsin törmääväni uudelleen samanlaiseen mieheen ,josta olin eronnut.
Elämääni astui mukavan olionen mies sattumalta harrastuksen kautta.Ystävystyimme pikku hiljaa,meillä synkkasi heti henkisellä tasolla.Kerröin rehellisesti olevani 3 lapsen yh,eronnut nainen.Se ei osoittautunut mitenkään esteeksi ystävyydellemme.
Vähitellen alkoi molemmilla tulla yhä syvempiä tunteita toista kohtaa,rakastuimme.Seksuaalinen ensikontakti oli jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa,kun ensin tuli se henkinen hyvä olo ja luottamus.Kyllä siinä oltiin vähän aikaa jalat irti maasta.
Rakkautta on kestänyt jo vuosia.Mielestäni olemme aivan tavallinen perhe,en osaa enää ajatella meitä minään uusperheenä.Mies on ollut aikuistuville lapsille hyvänä miehenmallina ja kuuntelijana,auttajana.Meidän parisuhde on lämmin ja luja.
Luuletko jotenkin,että uudessa liitossa olevien ei tarvitse hoitaa parisuhdettaan? Mikään kasvi ei kasva kastelematta,ei lemmikkikään.Minusta kun tuntuu siltä,että vasta tämän todellisen rakkauden myötä olen oppinut elämään ja arvostamaan arjen pieniä ihmeitä.Menneisyyden kovat kokemukset opettivat,että ainakaan rakkautta se ei ole,kun toinen lyö,pettää ja valehtelee sekä hylkää lapsensa.
Joskus parisuhteen hoivaaminen ampuu hieman yli.Meillä on lähipiirissä nuoria perheitä,joissa vain parisuhdetta hoidetaan.On äiskän ja iskän yhteisiä lomia,viikonloppuja,koti-iltoja jne. Tätä jatkuvasti. No,entäs lapset? Heidät tyrkätään mummojen luo,kummien luo tai johonkin.Että isi ja äiti saavat rentoutua viikonlopun tai olla ulkomailla loman.Minua nuo lapset säälittävät.Heillä ei ole oikeaa perhettä,ei yhteistä aikaa vanhempien kanssa.Mummot ovat läheisempiä kuin omat vanhemmat.Kai siinä nyt helposti sillä lailla käy,jos lapset eivät koskaan vietä aikaa yhdessä vanhempiensa kanssa,perheenä.Kun viikolla viedään lähes joka ilta hoitoon jonnekin,että vanhemmat saavat mennä harrastuksiinsa ja viikonloppuna vanhemmat hoitavat parisuhdettaan. Minun näkemykseni mukaan lapset tarvitsevat myös yhteistä aikaa,aikaa olla osana perhettä.Tavallista,turvallista arkea ja joskus oikein lokoisia laiskottelupäiviä yhdessä viikonloppuna.
Kun hoidatte sitä parisuhdettanne,älkää unohtako lapsia sinne videoiden äärelle turhan usein.Koko porukan yhteiselo se arjen onnen ratkaisee.Sopivasti kaikkea!
Kun olin yh ja vietin paljon aikaa lasteni kanssa,tajusin,että niissä pienissä yhteisissä touhuissa se onni lymyää.Nuoriso muistelee yhä vielä kaikkea yhteistä kivaa,jopa siivouspäiviä tai ruuanlaittoa yhdessä.Vieläkin on ihanaa olla kaikki saman katon alla,syödä hyvin ja parantaa maailmaa.
Ei elämä mihinkään karkaa,jos siitä muutama vuosi eletään lasten ehdoilla.Sitten kun muksut kasvavat,on aikuisilla aikaa ja mahdollisuutta harrastaa yhdessä ja elää uutta nuoruuttaan.Kun vain on sopivasti muistanut pitää liekkiä yllä ja osoittaa arvostusta elämäntoverilleen.
On ihan naurettavaa sanoa,että papin aamenen jälkeen pysytään yhdessä,tuli mitä tuli.Meistä kukaan ei tiedä,mitä kohtalo eteen viskaa.Sinunkin miehesi saattaa joskus tavata toisen naisen ja rakastua silmittömästi.Niinkin on monelle käynyt.Turha siis vannoa,että aina eletään yhdessä.....
Uusperheessä voi vallita rakkaus ja yhteisymmärrys siinä missä ns. primääriperheissäkin.Kyllä se on ihmisistä itsestään kiinni,miten ollaan ja eletään.Mutta se on niin kiva säälitellä toisia ja luulla itse olevansa kaiken yläpuolella.Joskus se voi kostautua melkoisena mahalaskuna.
Joo,kyllä minäkin luen näitä parisuhdepalstoja.On tyhmää väittää,että vain uusperheissävoidaan huonosti.Totuuden sievisteleminen ärsyttää!
Avioero ei aina ole kaiken loppu ja tuho.Monille se on ainoa oikea vaihtoehto ja paremman,onnellisemman elämän alku.
En yleistä... tämä tila ja aika ei vain riitä sen romaanin kirjoittamiseen, jos toisin ne kaikki mielipiteet ja ajatukset joita minulla on tähän koko parisuhde-asiaan liittyen. :)
En tarkoittanut, että KAIKKI uusperheet olisi tuhoon tuomittuja, arvasinkin että joku uusioperheläinen tästä heti älähtää.
Alkoholi-, huume-, väkivalta- yms. perheet on taas IHAN asia erikseen, jota en edes tässä tullut maininneeksi, silloin on varmasti parempi erota kuin mikään muu vaihtoehto. Olen itsekin "eksynyt" sellaiseen seuraan ennen avioliittoani, josta kyllä hyvin äkkiä ymmärsin lähteä pois ennen kuin tuli edes mieleen yhteisten lapsien hankkiminen, vaikka toista kuinka kovasti rakastinkin! Joskus on järki otettava käteen vaikka tunteet miten koettaisi hallita!
Olen onnellinen puolestasi, jos siis itsekin olet NYT siinä hyvässä suhteessa jossa osataan pitää huolta suhteen toimivuudesta! Sitä minä tässä eniten ajoin takaa. Se on vain kylmä totuus, että jos on ne hankaluuksia ja ongelmia siinä ydinperheessä ollut, ja erotaan kun vaan "ei jaksa enää" (edes yrittämättä tarpeeksi!), niin taatusti ei pääse vähemmällä uudessa suhteessa / uusioperheessä jos siinä on minun, sinun, meidän lapsia...
Olen sivusta katsonut montaa tuttavaperhettä, joilla edellytykset on ihan onnelliseen parisuhteeseen, kuitenkin jostain syystä ollaankin vain pelkkää "isää ja äitiä", kaikki tehdään lasten ehdoilla, sitten valitetaan kun ei ole yhteistä aikaa ja seksielämä on kuollutta ja eletään kuin "sisko ja sen veli". Tämä videon-katselu oli vain pieni esimerkki siitä, että sitä kahdenkeskistä aikaa voi ja pitää pystyä järjestämään, ilman että "ruikutetaan" kun ei ole ollenkaan yhteistä aikaa.
Ja meillä on osa isovanhemmista jo mullan alla, ainut sukulainen joka olisi lähellä on alkoholiongelmainen. Viimeisen 7v aikana olemme ihan ilman lapsia olleet miehen kanssa kaksin ehkä pari kertaa muutaman tunnin! Lapset hoidamme itse kun olemme ne itse tehneet, ei tulisi mieleenkään valittaa että kun ne on aina tuossa ja ei koskaan pääse mihinkään. Kaikki menot mitä teemme on menoja joissa lapset on mukana. Juuri niistä pienistä hetkistä me nautimme kun leivomme pullaa tai rakennamme palapelejä, mutta sen lisäksi että lapset on se erittäin tärkeä asia elämässämme, on sitä myös parisuhteemme! Niinhän sitä sanotaan että se on se paras kasvualusta lapsille; vanhempien hyvä parisuhde.
Ja olen täysin samaa mieltä mitä mainitsit niistä joilla taas tuntuu olevan liiankin tärkeää se aika ILMAN lapsia. Kuullut jopa väsyneiden isovanhempien kertomuksia kun vielä pitäisi lapsenlapsia jaksaa säännöllisesti hoitaa muun työn ohessa... sitä en minäkään käsitä. Toivon että itse saan olla joskus isoäiti ja tarjota jotain sellaista mistä olen jo itse aikanani ja nyt omat lapseni jääneet paitsi kokonaan. Mukavaa jos sukua olisi enemmänkin tässä arjessa ja elämässä mukana kuin vain omat vanhemmat.
Tämä "papin aamen" oli nyt vertauskuvana... Sitähän ei tiedä vaikka minä huomenna törmään mieheen joka onkin se Suuri Rakkaus... mieheni voi löytää toisen tai toinen voi sairastua vakavasti tai jäädä vaikka auton alle huomenna... sitähän ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan! Kyse on siitä, että molemmat, huom. molemmat, olemme sitoutuneet siihen, että pidämme huolen että meillä ei eletä kuin "sisko ja sen veli", vaan hoidamme yhdessä tätä parisuhdetta että se pysyy vireänä ja kiinnostavana ja siinä on hyvä olla! Kaikista asioista puhutaan ja vielä kerran puhutaan. Se olisi se aika yksinkertainen ja hyvä / toimiva lääke moneen hyvin "ankeaan" ja "eroko tässä edessä" -suhteeseen.
Olen vain niin läheltä katsonut monien pariskuntien elämää, joilla on se ydinperhe kariutunut ja onnea / uutta elämää lähdetty hakemaan muualta, vaikka se olisi ollut mahdollisuus varmasti rakentaa jo siihen olemassa olevaan suhteeseen. Eihän se rakkaudenhuuma ja ihastuminen kestä kuin hetken, sama arki se taas on edessä uudestaan ja ei varmasti yhtään helpompana kun "edellisessä elämässä", päinvastoin. Säälittää vain ne pienet "kahden kodin" -matkustajat jotka vuoroviikonlopuin matkaavat kahden perheen väliä. Kuinkahan moni aikuinen olisi valmis asustamaan kahta kotia vapaaehtoisesti?
Tervettä järkeä edustat ja parisuhdetta todella pitää hoitaa. Rakkauden säilyvyys ei ole itsestään selvää. Lapsihulinoissa kannattaa varata itselle ja puolisolle omaa aikaa jos vain saa luotettavan lapsenlikan. Menkää nuoret vaikka hotelliin viikonlopksi, niin saatatte yllättyä.
Puolustat oikeaa asiaa.Jokainen parisuhde on tärkeä ja hoivaamisen arvoinen.Avioerot ovat valitettavan yleisiä,sille ei me voida mitään.Toisinaan tuntuu,että jotkut eroavat liian herkästi,"kasvetaan erilleen" ja se siitä.
Ymmärsin tekstistäsi,että myös sinun erosi oli tarkoin harkittu ja apua oli etsitty.Näin kävi minullekin.
Elin 15v narsistin kanssa.Tällainen mies omaa kaksi hyvin erilaista persoonaa,hurmaaja ja hirviö.Osaa viedä jalat alta ja näytellä,kunnes nainen on koukussa.Varmin tapa varmistaa loukussa pysyminen on hankkia lapsi.Jos minäkin olisin aikoinani jotain tästä sairaudesta tiennyt,kärsimykset lasten ja omalta kohdaltani olisi loppuneet paljon aikaisemmin.
Mikään ei paranna psykopaattista narsistia.Nyt viime aikoina on onneksi alettu puhua asiasta ja varmasti moni osaa hakea apua paljon aikaisemmin kuin minä.Narsistin kanssa kun ei ole mitään kahden aikuisen suhdetta,jota voisi jotenkin yrittää hoitaa.Elämä on temppuilua valheiden ja raivokohtausten verkossa.Lapset ovat narsistille vain osoitus miehisyydestä,muuten heidän hoitamisensa tai kasvatuksensa ei miestä kiinnosta.
Kun viimein pääsimme pois siitä painajaisesta,en totta vieköön sure eroa.Oma mielenterveys ja lasten pahoinvointi tuli testattua rankemman kautta.Ehkä siksi en ymmärrä,miten jotkut eroavat kevein perustein ja lähtevät etsimään uutta onnea.Ymmärsin,että sinä ajattelit samoin?
Ero ei saisi olla ensimmäinen vaihtoehto,kun tulee vaikeuksia.Meitä on paljon,jotka ovat yrittäneet vuosia kaiken ammattiavun turvia ja ero tulee sitten,kun mikään ei auta.
Minulla on myös uusperhe,on sinun ja minun lapsia ja kahden aikuisen kypsä rakkaustarina.En yritä sanoa,että elämä aina olisi helppoa,mutta kellä olisi? Rakkaus ja halu kestää vaikeuksiakin vie meitä eteenpäin.On totta,että lasten kasvaessa moni asia muuttuu.Perheeseen tulee uusia jäseniä,tyttö- ja poikaystäviä,heidän sukuaan jne. En ymmärrä,miksi se ei voisi olla ja onkin vain ihana lisä arkeen ja juhlaan.Rikastuttaa elämää!
Tuntuu pahalta,että moni uusperhe näyttää kärsivän aikuisten kasvukivuista.Tapellaan lasten kasvatuksesta ja ollaan mustasukkaisia entiselle puolisolle.Mielestäni silloin ei olla vielä käsitelty eroa,entistä elämää kun siinä roikutaan kiinni.Lasten vuoksi pitäisi kyllä aikuisten pystyä luomaan korrektit välit toisiinsa.Harva sitä voi ylin ystävä olla entisen puolisonsa kanssa,mutta asialliset ja toimivat välit olisi lasten etu.
Meillä kävi myös niin,että isä hylkäsi lapsensa totaalisesti eron jälkeen.Narsisti ei anna anteeksi sitä,että hänet on jätetty.Lapsen sielunelämällä ei ainakaan meidän tapauksessa ollut mitään merkitystä isän käyttäytyessä kuin hemmoteltu pikku-poika,jolta otettiin tikkari pois.
En jaksa syyllistää itseäni enää siitä,että en jaksanut olla sairaan ihmisen rinnalla.Käsi sydämellä voin myös sanoa,että uusperheemme elämä on tuhat kertaa tasaisempaa ja lapset ovat tasapainoisempia kuin koskaan entisessä elämässämme.
Mitä tulee parisuhteen hoitamiseen,ei siinä tarvita mitään ihmetemppuja.Tunteiden ja välittäminen osoittaminen arkisissa asioissa,koskettaminen ja hellyys,pienet yhteiset hetket riittävät aika pitkälle.Joskus on sitten kiva tempaista ja lähteä pariksi päiväksi karkuun kaksistaan.
Yhtä tärkeänä pidän vanhempien ja lasten suhteiden tarkoituksellista hoitamista.Että kaikilla on perheessä oikeus näyttää tunteitaan,olla myös pahalla päällä.Että asioista,vaikeistakin,puhutaan oikeilla nimillä.Että lapset ovat keskenään tasavertaisia,ei ole lellikkejä.
Uuusperheissä käytetään ehkä keskimääräistä enemmän aikaa kasvatusasioiden pohdiskeluun,koska tiedostetaan,että sieltä ne epäsovun aiheet usein tulevat.Sillä aikuisten kypsymättömyyttähän se on,jos pitää alkaa muodostaa perheessä joukkueita,jotka taistelevat vallasta keskenään.
Nyt puhutaan jokaisessa naistenlehdessä parisuhteen hoitamisesta.Toisaalta kasvatusalan ammattilaiset ovat viime aikoina olleet huolissaan nuorten vanhempien kyvyttömyydestä olla vanhempia lapsilleen.Kasvava itsekkyys on tämän päivän sana,yksilöllisyyttä ja vapautta korostava kulttuuri tekee tepposet nuorten kyvylle asettua elämään tavallista perhe-elämää.
Yhteisöllisyys on katoamassa,kukaan ei puhu perheen puolesta.Tähän on vasta lähiaikoina alettu kiinnittää enemmän huomiota.Laatuaika ei enää olekaan päivän sana.
Muutama vuosi meni niin,että elin täysin lasten ehdoilla,heidän tarpeitaan kuunnellen.Oli vähän pakko,ei ollut toista aikuista jakamassa vastuuta.En kuitenkaan millään lailla kadu,että niin tein.Kun kohtasin nykyisen puolisoni,olin omat sotkut itse selvitellyt ja läpikäynyt.Lapsilla oli ollut aikaa päästä parempaan tasapainoon.Olimme valmiita katsomaan elämää eteenpäin.
Sanon ihan samaa kuin sinäkin.Koettuaan mahdottoman parisuhteen pimeän puolen,osaa olla kiitollinen ihan tavallisesta perheestä ja osaa arvostaa kokemaansa rakkautta ja turvallisuutta.
Yhteiset hyvät hetket tuovat joskus kyyneleet silmiin,niin hyvälle tuntuu olla osa tätä kokonaisuutta.
Nostetaan me kaikkien onnellisten uudessa elämässä elävien puolesta lippu korkealle!
Joskus onni pitää ansaita katkerien kokemusten kautta,mutta ainakin silloin jaksaa kiittää suuresta elämänlahjasta.
Olet oikeassa. Itse ehkä vähentäisin hieman tuota hurmion määrää. Pitkässä liitossa täytyy jo alkaa keksiä juttuja, hurmio ei synny enää itsestään. Minä taas käyn välillä katsomassa sijaisperheiden juttuja, ne ne vasta karmeita tarinoita onkin! lapset sairaita henkisesti ja niitä on monta, töihin ei pääse, eikä lomille, huumehöyryiset vanhemmat ja sossut haukkuu! Ohhoi... oma elämä tuntuu välillä NIIN helpolta!
Olet tervejärkinen nainen! yrittäminen parisuhteen eteen on viisainta mitä voi tehdä. Onnea ja rakkautta sinulle ja perheellesi.
Kirjoitat aivan yhtä omahyväistä tekstiä kuin ketjun aloittaja.Että osaa aikuiset naiset olla sokeita!
Hyökkäys sijaisvanhempia kohtaan oli alhaisista alhaisin temppu.Sinulla ei taida kuule olla aavistustakaan siitä,miten paljon työtä vaatii kasvattaa ja hoivata ongelmanuoria/lapsia.Et taida raukka ymmärtää,että suurin osa huumenuoristakin tulee aivan normaaleista perheistä.Ei äidin ja isän tarvitse suinkaan olla narkkareita tai alkoholisteja,että lapsi sotkeutuu aineisiin.
Aliarvioit muita ja hehkuttelet omaa erinomaisuuttasi.Mutta edes sinä et ole turvassa maailman pahuudelta.Sinun lapsesi tai läheisesi lapsi saattaa olla se,jota seuraavaksi tarjotaan meidän kotiin hoitoon.Tai sinun naapurisi lapsi on voinut joutua insestin uhriksi ja tarvitsee auttavia aikuisia.Miten kehtaat voivotella sellaista elämää,jossa joku yrittää auttaa langennutta tai uhria.
Totisesti noin kapea-alaisen ihmisen olisi hyvä viettää vaikka pari päivää lasten psykiatrisella osastollä tai vaikka perheneuvolassa.Tulisi ehkä sen jälkeen mieleen jotain muutakin kuin parisuhteen hurmiolla kehuminen.
Kolmen oman lapsen ja viiden sijaislapsen
äiti ja 25 vuotta parisuhteessa elänyt vaimo
Huh Huh...kyllä se raha vieraiden lasten hoitamisesta sinullekin maistaa, vai hoidatko peräti ilmaiseksi, onko "rakkautesi" niin suuri näitä kaltoinkohdeltuja kohtaan?
Kuka sanoi,että on 5 lasta yhtäaikaa?Tämä sijaisvanhemmuus on meille molemmille mieheni kanssa yksi elämän itsestäänselvyytenä tuoma asia.Kukaan ei tee tätä rahasta.Otapa vähän selvää korvauksistasi,ennen kuin sanot mitään.
Sijaislasta täytyy jossain mielessä rakastaa vielä enemmän/lujemmin kuin omaansa.Joskus omat lapset ovatkin sanoneet,että nuo saa aina enemmän huomiota.Tosin omat oli jo aika isoja,ennen kuin ensimmäinen vieras lapsi tuli taloon ja oli helpompi selittää asioita.Miksi joku tarvitsee aluksi jatkuvaa läsnäoloa ja huomiota jne.
Säälittää noin vahvat harhaluulot sijaisvanhemmuudest.Minun tai kenenkään toisen ei ole tarpeen selitellä työmme/elämämme valintoja.Pääasia,että itse tiedämme olevamme tärkeä osa yhteiskuntaa ja tärkeitä niille lapsille,jotka saavat tavallisen keskivertokodin meidän luonamme.Rahasta ei kukaan tällaista elämäntapaa valitsisi,kyllä se inhimillisyys ja lähimmäisenrakkaus on ainoa millä jaksaa kohdata vaikeita hetkiä.
Olen minä käynyt ihan normaalissa työssäkin lyhyitä poikkeuksia lukuunottamatta.Aina se ei sijaisperheessä onnistu,riippuu lasten lukumäärästä,iästä,ongelmista ja ennen kaikkea työstä.Esim. vuorotyö ei kyllä ainakaan meillä onnistuisi,koska se sotkisi koko arkirytmin.
Huvittaa toisaalta tuollainen lapsellisuus ja kateus,mitä tämä kirjoittaja osoittaa omaavansa runsain mitoin.Kaltoinkohdeltuja ja itse elämänsä väärään suuntaan vieneitä lapsia ja nuoria riittää.Pitäisikö kaikki sulloa laitoksiin? Kuka sen maksaa? Laitoshoito ei ole paras mahdollinen hoitomuoto ongelmanuorille ja se se vasta yhteiskunnalle kalliiksi tuleekin.Tietenkään kirjoittaja ei tätä ymmärrä,on vain kateellinen olettamistaan suurkorvauksista sijaisvanhemmille.
Mikäpä estää sinua kokeilemasta tätä helppoa ja varakasta elämää? Tosin noilla asenteilla tosin ei voi kyseiseen tehtävään ryhtyä,on seula sen verran kova.
No oletkohan nyt liian väsyneenä ja rasittuneena lukenut tätä ketjua... eihän tässä kukaan ole ketään haukkunut! On se kumma että täällä näyttää juttuun kuin juttuun löytyvän heti joku (anteeksi vaan!) herneen nenäänsä vetävä tapaus, joka ei näy edes tajuavan mistä aiheesta tässä keskustellaan!
Siis kehoittaisin lukemaan uudelleen ja vasta sitten kommentoivan kun tajuaa asian josta on kyse!