Kontiolan kaupunginjohtajalla reima johaneksella

ei ole kuin ikävää kerrotavaa vuokralla putikremonttia " paossa " Kuinka hävytöntä toimintaa vuokralaisilta jotka eivät suostuneet avamaan ovea kun reima johannes olisi tarjonnut hernekeittoa ja punssia tutustuakseen hyvässä tarkoituksessa asukkaisiin. Syyttää ei voi kun sitä mädän vihreän väristä ladaa joka sotki reima johanneksen näkökyvyn siltä osin että erehtyi parkkiruudusta. Jokaisen kansalaisen velvollisuus on puolustaa parkkiruutuaan vaikkakin reima johanes puolustikin juuri sitä väärää parkkiruutua jossa mädän vihreän näköinen lada monesta muistutuksesta pysäköi hinautamalla mädän vihreän värisen ladan pois.

Kovissa neuvotteluissa kontiolan kaupunginjohtaja on ansiokkaasti ponnistellut luodakseen kuntaansa elikeinoa ja vaurautta tilaamalla 50.tä kondoolia esimerkiksi niin hänen työtään vaikeuttaa useasti väärät tulkinnata hänen hyvästä tahdostaan kontiolan parhaaksi. Toivon myötäelämistä kaikilta kotiolan kaupunginjohtaja reima johanesta kohtaan. Suosittelisin hänelle hengelistä neuvonantajaa mutta oman kokemuksen mukaan siten en voi tehdä kun itse saan jatkuvasti tuntea itseni ainakin monikymmenpäisen hengelislaumojen " jahdatuksi " jotka niin haluaisivat olla hengelisiä johtajia yläpuolellani neuvomassa miten minusta tulisi heidän käskyjen alaisena oikea uskovainen joka alistaisi ja nöyryyttäisi itsensä kaikkien ilmaiseksi palvelijaksi.

yst. ter. myötäeläjä.
486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Myötäeläjä muistikin olemassa olevan kansainvälisen yhteisön nimeltään kristityt liikemiehet jos oikein muistan. Suosittelijaksi kontiolan kaupunginjohtaja reima johannes tietääkseni voi itseäni mainita syystä että olen syntymästäni saakka tiennyt olevani nainen joten kyseisessä kristity liikemiehet en ole pyrkinyt mukaan. Toivoa sopii että siellä kontiolan kaupunginjohtaja reima johanesta ymmärtäisivät ja saisi tukea häntä paikallislehtien palstoilla sättivien kuntalaisten vihanpuuskasta reima johanesta kohtaan.

yst. ter myötäeläjä joka toivottaa jumalan siunausta myös.

Äänestä

Laihan laiha rysäkeppihän se kirjailija ja kirjoittaja on. Kirjallisuuden naivismia sanon kun en ole kirjojaan lukenut,

Äänestä

En ole lukenut kirjailijan kirjoja minäkään joka on alkanut sabotoimaan kontiolan kaupunginjohtaja reima johannesta siinä määrin että kansalaisvelvollisuuteni on puuttua asiaan. Tavatessani itseäni paremman hallitustasolta laaditutan hänellä välikysymyksen : Missä kontiolan kaupunginjohtajan ihmisoikeudet ? Omassa kunnassaan joutunut simittömän ajojahdin kohteeksi joten onko hänelle tiedossa turvapaikkaa kirkosta Suurena suomalaisena veronmaksajana ?

Jokaisen kansalaisen velvollisuus on puolustaa omaa parkkipaikkaa joten raima johannes velvollisuuden tunteessa hinautti mädän vihreän värisen ladan parkkipaikalta ruostumasta kun vahingossa luuli mädän vihreän värisen ladan parkeeerautuneen hänen parkkipaikalleen. Toistuvasti kontiolan kaupunginjohtajan operaatioon mm Suomi nousuun, ovat puuttuneet mitä härskeimillä tavoilla sekä suurennelleet ja sättineet . Vähemmästäkin tiedän velvollisuudekseni puuttua tähän mahdottomaksi ajojahdiksi muuttuneeeseen kontiolan kaupunginjohtajan reima johaneksen yleiseen häpäisemiseen julkisesti

Kaupunginjohtajalla on suuri visio toteuttaa kuntalaisten viihtyvyyttä joka ns. aina ei mene nappiin. Reima johannes sentään yrittää kaikestahuolimatta vaikka ovat joukolla lanistamassa sekä suurentelevat eivätkä soisi kenellekkään virheitä kuin itselleen. Todella huonoa vaikuttamista polittisesti ottaa yksi mies tikun nokkaan jota sitten julkisesti sättiä . Kontiolan kaupunginjohtajalla oikeus ihmisarvoonsa ja jos niikseen tulee ottaa vaikka kokonainen kirkko turvapaikakseen johon pyytää musikilisesti lahjakkaita esiintymään jonka aikana kannettakoon kolehti tontulle joka joka ei saa unta. ( tontulla en viittaa itseeeni )

Äänestä

Kontiolan kaupunginjohtaja reima johaneksesta mennäkseni toiseen ääri-ilmiöön jolloin elämääni oli tullut aika katsella / kuunella mitä " puolueeton " yle viihteenä tuottaa katselijoille / kuuntelijoille. Samoin en tiedä mitä salatuissa elämissä on tapahtunut vuosien aikana eikä kiinosta tietää vieläkään kuten mitä kaikkea aikuisviihteen nimissä " tarjoavat "

Hyvänen aika kuunellessa / katsellessa suoraan sanottuna yle muistutti natseja jotka vainosivat juutalaisia teot vain puuttuivat. Kysymyksessä oli palkatut viihdetyöntekijöiksi sanotut jotka palkattuina halvensivat perusuomalaisia keksivät mitä älyttömämpiä oletuksia suomalaisista. Sikamainen tekonauru ja puheen polina sekoitettuna moukkamaiseen trollaamiseen on ollut sanoin kuvaamattoman ällöttävää. Tätä kaikkea ääri-ilmiötä mainostivat viihteenä jossa vanhukset olivat määritellet rasiteiksi, kiljurasiteiksi ja kaiken pahan mitä saattaa olla syylisiksi yms. yms. yms.


Aloin nähdä / kuulla tarkoituksenmukaista pahantahtoisuutta jota viihteeksi naamioivat kysymyksessä suoraan sanottuna oli ylen " puoluueton " vainoaminen kuin suoraan natsi ajalta jolloin juutalaisista levittivät kaikenlaista perätöntä ja nyt vielä veronmaksajien rahoilla. Kysyin itseltäni ? voiko tämä olla totta. Kyllä mieletön metakka viihteen nimissä oli niin kuvottavaa katseltavaa / kuuneltavaa että senjälkeen en ole katsellut. Turha yrittää katekoida itseäni mihnkään puolueen äänitorveksi kuin sitä vähemmän hippiliikkeeiden ja uskontokuntien humanistiksi yms.

Mitä minun synnyinmaassa on tapahtunut kun itse elin tiukkaa aikatalutettu elämää vuosia oli pöyristyttävää kuultavaa / luettavaa joka saavutti mittasuhteensa kun syvästi uskonnolisia veivät vanhoja vaatteitaan kirkolle ja ilmaiselle pullakahveille kuulemaan korvasyyhyä. Kysyivät minulta mitä heidän naapurille kuuluu. Sanoin että olisitteko niin ystävällisiä ja menisitte itse kysymään kun niin monta vuotta samassa osaketalossa olette asuneet ja samanikäisiäkin vielä ja että tiedätte kyllä olevanne tervetulleita jne..

Nämä syvästi uskonnoliset eivät syvässä uskonnolisuudessaan pystyneet huomiomaan omassa osaketalossaan liikuntarajoitteisia mutta älykkäitä maailman matkailijoita vaan syvässä uskonnolisuudessaan tärkeämpää oli näyttäytyä hyväntekijänä seurakunnassa ja huokailla kun maailmassa on niin paljon pahaa. Tietäen ja tietämättään arvottivat sivistyneen, asiallisen, ystävälisen naapurinsa vähempiarvoiseksi tuhlamaan heidän aikaansa kuin mitä ilmaiset pullakahvit kirkolta saivat ja näkyvyyttä hyväntekijöinä vaikka juuri olivat kävelleet hyvän naapurinsa yli ja naapureiden , mutta kuitenkin uteliaisuuttaan halusivat minusta jobin postia kertomaan. Sanoin muutaman valitun sanan heille esim. En ole ilmainen siivoja enkä jobin postin kantajakaan heille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zxcäö kirjoitti:

ei ole kuin ikävää kerrotavaa vuokralla putikremonttia " paossa " Kuinka hävytöntä toimintaa vuokralaisilta jotka eivät suostuneet avamaan ovea kun reima johannes olisi tarjonnut hernekeittoa ja punssia tutustuakseen hyvässä tarkoituksessa asukkaisiin. Syyttää ei voi kun sitä mädän vihreän väristä ladaa joka sotki reima johanneksen näkökyvyn siltä osin että erehtyi parkkiruudusta. Jokaisen kansalaisen velvollisuus on puolustaa parkkiruutuaan vaikkakin reima johanes puolustikin juuri sitä väärää parkkiruutua jossa mädän vihreän näköinen lada monesta muistutuksesta pysäköi hinautamalla mädän vihreän värisen ladan pois.

Kovissa neuvotteluissa kontiolan kaupunginjohtaja on ansiokkaasti ponnistellut luodakseen kuntaansa elikeinoa ja vaurautta tilaamalla 50.tä kondoolia esimerkiksi niin hänen työtään vaikeuttaa useasti väärät tulkinnata hänen hyvästä tahdostaan kontiolan parhaaksi. Toivon myötäelämistä kaikilta kotiolan kaupunginjohtaja reima johanesta kohtaan. Suosittelisin hänelle hengelistä neuvonantajaa mutta oman kokemuksen mukaan siten en voi tehdä kun itse saan jatkuvasti tuntea itseni ainakin monikymmenpäisen hengelislaumojen " jahdatuksi " jotka niin haluaisivat olla hengelisiä johtajia yläpuolellani neuvomassa miten minusta tulisi heidän käskyjen alaisena oikea uskovainen joka alistaisi ja nöyryyttäisi itsensä kaikkien ilmaiseksi palvelijaksi.

yst. ter. myötäeläjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu