Hei mummon. osa 2. Pihaan kaartaa kerran kesässä

auto jolloin aikuiset lapsensa tulevat hakemaan mummon valmiiksi keräämät marjat mehuiksi valmistettuina ja hillot sekä omenamehut. Runsaan sadon mummon on saanut joka kesä viljelmistään ja uurastanut sadakseen valmista aikusille lapsilleen. Lapset kaartavat uudella autollaan pihalle ja ottavat selfieitä laittaen ne vesipuukkin ja instoihin tie minne kertoen ja näyttäen miten hienoa kesälomaa siellä viettävät jättäen mainitsematta että kävivät vain hakemassa mummon valmiiksi heille valmistamansa mehut ja hillot. Tuliaisena mummo sai kahvipaketin sekin halvinta ja mariekeksejä..

Mummon käy mittauttamassa verenpaineen ja kertoo menestyneistä lapsistaan kuinka niillä on aina kiire mutta tulevat jouluna taikka viimeistään hiihtolomalla. Mummoa kuitenkin on alkanut vaivamaan lähes mahdottomalta tuntuva yhtälö ja aikuisten lastensa " kiireet " joten mummolle paljastuu että cityaikuiset lapsensa häpeilevät mummoaan kun mummot on jotenkin noloja mutta mummon kaikki kutomiset ja valmiiksi tehdyt mehut / hillot kyllä kelpaavat sekä maisema kuvauttaa itseään hienossa luonossa viettämässä " ihanaa kesälomaa " tosin unohtivat mainita että hakivat mummoltaan vain juureksetkin joita kehua vesipookeissa valmistaessaan luontoystävälistä vihannes-sosekeittoa ihan luomuna sekä nostaa statustaan mummon kustanuksella josta tietysti eivät mainitse mitään.

Vuodet ovat vierineet mummolleen tuoneet halvat suurentavat lukulasit joita voi ostaa muutamalla eurolla bensa-asemilta sekä käyneet tarkistamassa että mummo ei vaan tuhlaa ja mitä niitä kiinteistöhoito kuluja ostamaan ja maksamaan kun mummo on niin vahva kuin teräskanto . Muumo maksaa mökkinsä muut kulut ja ostaa ja valmistaa hiihtolomaksi jotta on seitsämää eri sorttia tarjolla jotta aikuiset lapsensa voivat selfien laittaa luomun täytteisestä ruokapöydästään, tosin jättivät mainitsematta että mummohan senkin teki hyvää hyvättään ilmaiseksi...

Aika rientää muumo lähti Pariisiin, Milanoon sekä maailman metropoleihin joista laittaa postikortteja aikuisille lapsilleen toivotuksena. Pärjätkää ommillanne tästä lähtien, niin hänkin on. Ilmaisia passajia voitte etsiä tästäedes muualta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

öoäööx kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu