Rappio-USA:ssa tapahtuu: uusavuttomuus/köyhyys

Isä ja äiti kertoivat, että eivät osaa hoitaa lapsia ja rahaa lääkäriin ei ole.




Kun poliisit saapuivat Owassossa lähellä Tulsaa Yhdysvalloissa asuvien Kevin Fowlerin, 25 ja Aislyn Millerin, 24, kotiin, näky oli hirvittävä.

Pariskunnan pienet kaksostytöt olivat kuin luurankoja. Kummallakin oli likaisten vaippojen aiheuttamia pahoja hankaumia.

Sukupuolielimien alueelta ryömi toukkia. Toisella tytöistä oli ulostetta korvassa, kertoo Tulsa World. Lapset vietiin sairaalaan.

Owasson poliisi kertoi, että hän ei ole koskaan nähnyt yhtä pahaa lasten heitteillejättöä. Myös sairaalan henkilökunta kertoi, etteivät ole kokeneet vastaavaa.

Ei varaa lääkäriin

Äiti kertoi poliisille tietävänsä, että asiat eivät olleet ihan kunnossa.

Hän puolustautui sillä, että he ovat "tuoreita vanhempia" ja heillä ei ole kokemusta lastenhoidosta.

Miller sanoi myös, että heillä ei ole sairausvakuutusta ja hän ei tiennyt, miten löytäisi terveydenhoitoapua, johon heillä olisi varaa.

Lapset eivät olleet käyneet lääkärissä kertaakaan syntymänsä jälkeen.

Pariskuntaa pidetään tällä hetkellä Tulsan vankilassa. Heille on määrätty 100 000 dollarin takuumaksu.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201612142200040519_ul.shtml
2<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

USAssa ei ole neuvolasysteemiä mutta ei se mitään, kohta sitä ei ole Suomessakaan, kun kaikki yksityistetään ja kilpailutetaan.

Äänestä

Tällaiset tapaukset osoittavat että USA:n pöyristyttävän ison tuloerot, sosiaalinen tuki vapaaehtoisjärjestöille sälytettynä sekä kulttuurinen ja moraalinen rappio, humeet, pervoilu, näköalattomuus, konsumerismi ym ovat mädättäneet tuota yhteiskuntaa. Monessakin suhteessa USA:sta on tullut omien vanhojen ihanteidensa irvikuva.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


minulla-ei-muuta kirjoitti:

Isä ja äiti kertoivat, että eivät osaa hoitaa lapsia ja rahaa lääkäriin ei ole.




Kun poliisit saapuivat Owassossa lähellä Tulsaa Yhdysvalloissa asuvien Kevin Fowlerin, 25 ja Aislyn Millerin, 24, kotiin, näky oli hirvittävä.

Pariskunnan pienet kaksostytöt olivat kuin luurankoja. Kummallakin oli likaisten vaippojen aiheuttamia pahoja hankaumia.

Sukupuolielimien alueelta ryömi toukkia. Toisella tytöistä oli ulostetta korvassa, kertoo Tulsa World. Lapset vietiin sairaalaan.

Owasson poliisi kertoi, että hän ei ole koskaan nähnyt yhtä pahaa lasten heitteillejättöä. Myös sairaalan henkilökunta kertoi, etteivät ole kokeneet vastaavaa.

Ei varaa lääkäriin

Äiti kertoi poliisille tietävänsä, että asiat eivät olleet ihan kunnossa.

Hän puolustautui sillä, että he ovat "tuoreita vanhempia" ja heillä ei ole kokemusta lastenhoidosta.

Miller sanoi myös, että heillä ei ole sairausvakuutusta ja hän ei tiennyt, miten löytäisi terveydenhoitoapua, johon heillä olisi varaa.

Lapset eivät olleet käyneet lääkärissä kertaakaan syntymänsä jälkeen.

Pariskuntaa pidetään tällä hetkellä Tulsan vankilassa. Heille on määrätty 100 000 dollarin takuumaksu.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201612142200040519_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu