Yle haastatteli Afgaaniperhettä, joka oli selvästi kotoutumassa lapsineen. Asenne oli kohdillaan, työtodistuksessa kehuja jne.
Mutta näitä on pompoteltu kaupumgista toiseen ja lopulta karkotetaan.
Mutta samalla Suomi suojelee joukkomurhaajia, luultavasti pitää raiskaajia maassa ja yksin tulleita miehiä, joilla on mielessä vain se, että pääsee levittämään islamia saadessaan höppänän naisen kumppanikseen ensin ja sitä myöten nopeaan lapsen tekoon kiinnittyäkseen maahamme.
Ihan kuin kyse olisis siitä, että Suomi valikoi SIITTÄJIÄ oman kansamme pariin. Jopa yläasteille ovat vieneet näitä nuoria miehiä tutustumaan suomalaistyttöihin, joista jotkut tyttöjen vannhemmat ovat raivostuneet.
Suomella on aivan ssairaalta vaikuttava valikoimisperuste siinä, ketkä saavat jäädä ja ketkä ei.
Näyttää siltä, että Suomi pitää taakat, kuten tähänkin asti eli sellaiset, jotka eivät sopeudu. Miettikääpä pidempään olleiden Somalien, Irakilaisten ja tiettyjen kansanosien heikkoa työllistymistä ja korkeaa rikollisuusastetta.
Heitä Suomi paapoo kyllä, mutta karkottaa kunnon ihmisiä, jotka eivät rikosten tielle alennu !
Yleensä ottaen olen pakolaispolitiikan suhteen sillä kannalla, että Suomi itse päättää omista asioistaan ja irtisanoutuu joistain kansainvälisistä kiintiösitoumuksista.
He, jotka selvästi motivoituneina ja kunnollisina täällä ovat täänne päästessään, niin miksi heille ei voisi paikkaa antaa ?
Tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa on pakko harjoittaa suomen pienillä resursseilla, mutta järkeä voisi käyttää tapauskohtaisesti.

Vastaukset 25
Vanhimmat
MItä enemmän palautetaan sen parempi.
Siis+että+Suomi+valitsisi+muka+"siittäjiä,+joiden+ÄO+on+vain+surkeat+60-80+!?
Älykkyysosamäärä+vain+surkeat+60-80+!?+
Kuka+näin+idioottivalintaa+muka+tekisi???+
...korkeintaan+maanpetturi-RKP,+mutta+eihän+sen+4%+kannatus+tähän+riitä.
.
............"Ihan+kuin+kyse+olisis+siitä,+että+Suomi+valikoi+SIITTÄJIÄ+oman+kansamme+pariin.+Jopa+yläasteille+ovat+vieneet+näitä+nuoria+miehiä+tutustumaan+suomalaistyttöihin,+joista+jotkut+tyttöjen+vannhemmat+ovat+raivostuneet.
Suomessa NAISET PÄÄTTÄÄ! Tulos on sen mukaista! Montako ämmää on migrissä entä Sisäministeriössä??? Mitä häh?
Miksi luulette että tänne otetaan vain miehiä?? Nostaa pillun markkina- arvoa ja keski-ikäiset ämmätkin löytävät markkinoita härskeille vituilleen!
Mitä luulisitte jos rajan takana odottaisi 35000 nuorta naista pakolaisina, otettaisiinko heidät samalla riemulla vastaan????? MITÄ HÄH!!! Aaatteleppa ite!
Rajat olisivat raivoavan ämmälauman vastustuksesta kiinni HETI! MITÄ HÄH!
Tuo+on+yleinen+ongelma+.Naisia+syntyy+maailmaan+30+%+vähemmän+kuin+miehiä.
Suomen naisista nuo kaikki suvakkiämmät ovat pahimmanluokan maanpettureita, entisaikaan olisi joka ämmä poltettu roviolla tai karkotettu ikiajoiksi. Heimonsa parista.
Nyt suomea hallitsee amatsoonit, eivät ole naisia eikä miehiä vaan sekasikiöitä, heitä on päällikköinä joka virastoissa kasapäin, siksi tänne virtaa vain miehiä! Ja vain nuoria miehiä,
SDP, vihreät ja vasemmisto. Siinä teille äänestettävää?
He ovat syyllisiä järjettömään pakolaispolitiikkaan ja päätöksiin.
Itse äänestän jotain aivan muuta. En äänestä kokoomusta, koska pakkohomottavat ja Kataisen poika kusetti.
Miten se yle sattuikin löytämään taas "mukavan" perheen jota esitellä suomen kansalle ? Samalla kertaa luomaan kuvan, että perheellä ei ole tulevaisuutta suomessa, koska heidät voidaan karkoittaa täältä. Jospa heidät karkoitetaankin ja venäjä hyökkää suomeen ja jos vielä Sipilä sensuroi koko ylen...
Ylehän on huijannut Suomenkansaa jo vuosikymmeniä. Nyt ne alkaa paljastumaan.
Se että Sipilä (ehkä) yrittää pimittää jotain, on Sipilän oma juttu, mutta paljastuu sekin.
Arvostan vain niitä toimittajia, jotka puhuvat totta ja kertovat uutiset oikeina. Yle ei ole ollut sinne päinkään.
Hyvin niiten 15 vuotias poika osasi jo puhua suomea ja tytär
englantia arabiaa myös ja haluaa opiskella terveydenalaa toista se on somalit kun molottaa vain sitä omaa kieltä.
Yle kaivaa ne esimerkillisimmät tapaukset uutisiinsa kuten lehhdistökin-tietysti, mutta iso osa on maassamme ollut pitkäaikaistaakkaa ja tiedämme kaikki mistä päin taakkaa saapuu.
Afgaanivinttikoirat eivät sovi suomeen, nussivat väkisin ja polttavat suomalaisia naisia elävältä, sönkkäävät parlamentissä NAZI propagandaansa!
Kaikki vaan takas...........
Näistä perheistä sikiää holtittomasti lisää. yksin tunkeutuneet äijät ovat huolettomasti jättäneet muijansa ja perheensä sodan jalkoihin ja nyt aloittelevat yhteyttämistoimet suomalaisiin. Näin saadaan coctaili suvakkien toiveiden mukaan alkuun ja matuinvaasio islaminuskoineen totaalisti käyntiin.
Suurmoskeijan rakentamisellekin löytyy tarvetta, pulinat pois.
Pääasia on että palautetaan olkoon yksinäisiä ihmisiä tai perheitä kunhan vaan palautetaan, se on parasta Suomelle ja suomalaisille ja niiden maiden kansalaisia joiden kanssa ei ole palautus sopimusta ne on käännytettävä jo rajalla, nyt ne jää laittomasti Suomeen tai rikollisesti Suomen laeista piittaamattoman kirkon suojiin!
http://yle.fi/uutiset/3-9330829
"Poliisi pakkopalauttaa irakilaisia, joilla ei ole rikostaustaa – "On harhaluulo, että tarvitaan palautussopimus"
Rikostausta ei ole edellytys pakkopalautuksille, kerrotaan poliisihallituksesta.
Turvapaikanhakijat2.12.2016 klo 17:16päivitetty 2.12.2016 klo 18:06"
Tuotahan minä olen väittänyt koko ajan, sellaista lakia ei ole olemassakaan joka pakottaa Suomalaiset elättämään kaikenmaailman somaalit ja sosiaaliturva surffarit!
Supon mukaan maassamme on kuitenkin jo 3000-4000 luvatonta ja paperitonta loisijaa, miksi niitä ei palauteta kotimaihinsa? tekeekö poliisi, kirkko ja muut viranomaisemme virkavirheen? kun ei poista noita loisijoita maastamme ?
Viime syksynä maahamme tunkeutuneista käpykaartilaisista on helpoin tapa päästä eroon, palauttamalla ne Ruotsiin swänneille, mistä ne tänne tulivatkin!
Late Lapista. SSSS Ry!
Kaikki pois vain! Meillä ei tarvita täällä Suomessa kamelintaluttajia, kun ei ole kamelejakaan !
Late Lapista. SSSS Ry!
Ei meillä Suomessa tarvita poronirtipitäjiäkään. Ne vasta kalliiksi tulevat veronmaksajille.
Afgaanimatujen paikka on vuohilauman kanssa jossain vitun louhikossa unikkojansa viljelemässä ja vuohia nussimassa, eikä suinkaan täällä ihmisten parissa.
Jos hakee turvapaikanhakijana ja ei ole oikeutettu siihen niin pois vaan. Siirtolaisille on omat reittinsä.
Oliko tuo rouva jo kielikurssilla vai työkokeilussa vai....?
Jos Yle kerrankin löytäisi yhden sellaisen perheen ohjelmaan joka käyttää häikäilemättömästi hyväksi sosiaaliturvaamme, niin olisi hieman puolueeton uutisissaan. Aina kaivellaan näitä ns. hyviä esimerkkejä, vaikka muita on esimerkkejä löytää hakemattakin.
Jotain menetettävää noilla perheellisillä. Osaavat ottaa vastuuta.
Yksinäiset sudet on yksinäisiä susia monessakin mielessä..
palauttavat siksi , koska eivät ole joukkomurhaajia, niin kuin irakilais veljekset, jotka saavat jäädä suomeen täyshoitoon.
Niinpä, joukkomurhaajista ollaan huolissaan, mutta ei perheistä, jotka joutuvat Talibanien uhan alle ja jotka ovat valmiita sopeutumaan.
Idioottejako meillä vain on nykyään päättämässä asioista.
Ämmät päättää, täällä ei naimaikäisiä naisia kaivata, painukoon vittuun täältä, kyllä riittää että meille suomihoroille tuodaan suonikyrpää maanääristä! Suomi ottaa vain miehiä, emme kaipaa naisia koska voisivat liian helposti sopeutua ja miehet saisivat heistä nöyriä kummppaneita, ei kiitos! Jos tuotaisiin naimaikäisiä naisia, miehet alkaisivat vertailla meitä eikä meillä olisi enää mitään jakoa miesmarkkinoilla!