Haluan kertoa ajatuksistani ja haluistani koskien vanhempia miehiä, koska en ole kenellekkään kehdannut kertoa, en edes terapeutilleni. Asia jotenkin hävettää mua.
Olen itse 29-vuotias nainen ja olen aina haaveillut vanhemmista miehistä. Tällä hetkellä haaveisiini kuuluu noin 40-55 vuotiaat miehet.
Mulla on ollut huono suhde oman isäni kanssa, hän oli kännipäissään todella inhottava mua kohtaan, lääppi mua ja puhui aikuisten juttuja. Todella kuvottavaa. En ole hänen kanssaan nykyään tekemisissä.
Se mistä olen aina haaveillut on se, että minulla olisi joku vanhempi mies joka pitäisi minusta huolta ja olisi isällinen ja turvallinen. Se ajatus kiihottaa mua valtavasti, en silti halua seksiä vaan haluan pelkästään isällisen miehen.
Tunnen muutenkin itseni paljon nuoremmaksi mitä olen. Mua kiihottaa ajatus että vanhempi mies opettaa mulle asioita, siis ihan normaalielämän asioita, kertomalla ja neuvomalla mua. En ymmärrä miksi se kiihottaa tai tuo mulle hyvää mieltä kun ajattelenkin sitä.
Olen seurustellut monien miesten kanssa, tosin lähinnä oman ikäisteni mutta olen silti ollut kuin pieni tyttö joka kaipaa isää, olen jopa joskus kutsunut miesystäviäni isäksi.
Tämä varmaan johtuu huonosta isäsuhteestani että olen jotenkin "kieroutunut" enkä ole kasvanut normaaliksi naiseksi. En uskalla aloittaa enää uusia suhteita koska niissä on yleensä seksiä ja pitää olla "normaalisti" eli nainen ja mies. Mutta kun minä haluan olla tytär ja haluan itselleni isän.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.