vaalilupausten pettäminen on törkeä petos?

Miksi vaalilupausten pettäminen ei ole törkeä petos



Viimeaikoina on eräs asia askarruttanut mieltäni kovasti, se miksi vaalilupausten pettäminen ei ole rikoslain määrittelemä petosrikos?

1§ (24.8.1990/769)

Petos.

Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa tietojenkäsittelylaitteeseen vääriä tietoja syöttämällä tai koneelliseen tietojenkäsittelyyn muuten puuttumalla vääristää tietojenkäsittelyn lopputuloksen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa.

Yritys on rangaistava.

2§ (24.8.1990/769)

Törkeä petos.

Jos petoksessa

tavoitellaan huomattavaa hyötyä,

aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,

rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai

rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa

ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintäään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Ennen 2011 eduskuntavaaleja niin vasemmiston kuin demareidenkin virallinen linja oli, etteivät he tule hyväksymään Kreikalle annettavia tukipaketteja, koska tukipakettirahat menevät todellisuudessa Saksalaisille ja Ranskalaisille pankeille. Vaalien jälkeen molemmat puolueet menivät hallitukseen ja hyväksyivät vastoin äänestäjilleen tekemiä lupauksia tukipaketit Kreikalle.

Jos jonkun puolueen edustajat ennen vaaleja, antavat vaalilupauksina esimerkiksi etteivät he tule hyväksymään kaikista heikoimmassa asemassa olevien pienituloisten etujen tai palkkojen leikkauksia, tai vaikkapa etteivät he tule hyväksymään valton omaisuuden myyntiä. Ja puolueet keräävät ääniä puheenjohtajansa ja vaaliehdokkaidensa suilla tällaisilla lupauksilla, äänestäjiltä jotka kannattavat samoja asioita.

Mutta kun vaalien jälkeen tällaisen puolueen edustajat ja puheenjohtaja menevät hallitukseen ja pettävät äänestäjilleen ennen vaaleja antamansa lupaukset, ja ovat leikkaamassa pienituloisten etuja ja palkkoja tai myymässä valtion omaisuutta, niin eikä kyseessä ole Rikoslain määrittelemä Petosrikos?

Kyseessähän on selvästi erehdyttämällä hankittu taloudellinen hyöty ja valta-asema, ja rikoksen törkeäksi muodoksi sen tekee se, että siinä on käytetty hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa luottamusta, ja siinä on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä itselle ja puolueelle ja aiheutettu huomattavaa taloudellista vahinkoa äänestäjille, kaikille veronmaksajille ja valtiolle.

Erityisen törkeäksi toiminnan tekee se, että sillä rapautetaan demokratia, koska jos vaaliehdokkaiden ei tarvitse noudattaa äänestäjilleen antamia vaalilupauksia, on äänestäminen menettänyt merkityksensä eikä sillä voi demokratian keinoin vaikuttaa. Se että vaaleissa valituiksi tulevat puolustautuvat esimerkiksi sillä, että hallituksessa on aina tehtävä kompromissejä, ei ole mikään asianmukainen puolustus. Koska demokratiassa äänestämisellä pitäisi olla jonkinlainen merkitys ja se merkitys tulee juuri siitä, että äänestäjä tietää minkälaista politiikkaan ajavaa poliitikkoa tai puoluetta hän äänestää.

Näin ollen jokainen puolue ja poliiitikko joka on pettänyt ennen vaaleja äänestäjilleen antamansa lupaukset, tulisi laittaa niin rikosoikeudelliseen kuin taloudelliseenkin vastuuseen, Rikoslain määrittelemän Petosrikoksen törkeästä muodosta. Samoin heidät tulisi tuomita demokratian vastaisesta toiminnasta ja demokraattisen päätöksenteon estämisestä valta-asemaa väärinkäyttäen.

http://ukkram09.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227960-miksi-vaalilupausten-pettaminen-ei-ole-torkea-petos
1073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

selkeä petoshan se on puolue kuri on demokratian vastaista ja laitonta kansa on äänestänyt edustajansa eikä puolueella ole hänen äänestämiseensä tai sanomisiinsa mitään sanomista äänestäjä päättää?

Äänestä

Sipilä on syyllistynyt törkeään petokseen!
Sipilän petos on törkein ja tuhoisin petos Suomelle - kautta aikojen.

Äänestä

Kunpa olisikin. Nykyisistä hallituspuolueista lähtisi ainakin yhden puolueen aika porukka tiilenpäitä lukemaan.

Äänestä
  • kampanjat on kampanjoja ja gallupit galluppeja. niissä sattuu ja tapahtuu ja sanotaan jos sanotaan kaikenlaista.

    Äänestä

Vaalilupauksia voidaan edellyttää silloin, jos hallituksen muodostaa yksi ainoa puolue.
Muuten tehdään kompromissiratkaisuja.

Äänestä
  • Takinkääntö ja toisten anuksen nuoleminen ihan kaikissa lupaamissaan asioissa ei ole kompromissia nähnytkään.

    Äänestä

  • kansanedustajan tulee saada sanoa ja äänestää kuten on luvannut äänestäjilleen ilman puolueen painostusta se on laitonta ja demokratiaa halveksivaa toimintaa?

    Äänestä

Rakenteellinen korruptio selittää Suomen nykytilan

Transparency International on Berliinssä toimiva kansainvälisten liikeyritysten omistama järjestö. Se listaa maailman maat järjestykseen niissä olevan korruption perusteella.

Suomi on ollut vähiten korruptoituneiden maiden joukossa. Usein jopa ykkösenä. Kuten muissakin mittauksissa, mittauksen tulos riippuu tässäkin tapauksessa siitä, mitä mitataan ja miten.

Kansainvälisten yritysten kannalta haitallista korruptiota on se, mikä haittaa liiketoimintaa. Sellaista on vaikkapa virkamiesten lahjominen. Se aiheuttaa kustannuksia. Sen sijaan rakenteellinen korruptio voi olla jopa hyödyksi liiketoimille. Rakenteellista korruptiota on lakien ja säädösten venyttäminen joidenkin eduksi tai vallan, asemien ja julkisten varojen jakaminen esim. poliittisin perustein.

Transparencyn korruptiomittaus ei tunnista rakenteellista korruptiota. Suomen lakikaan ei sitä kiellä. Rakenteellinen korruptio on siis ainakin suurelta osin laillista.

Suomen poliittinen järjestelmä on rakenteellisen korruption läpitunkema. Valtapuolueiden käytössä ovat puoluetuki, puoluekuri ja poliittiset virkanimitykset. Kuvaa täydentää julkisten varojen jakaminen valtapuolueiden järjestöille ja median hallinta. Se on tarkoittanut, että avointa julkista keskustelua ei ole käyty niistä asioista, jotka ovat vallanpitäjille kiusallisimpia.

1970-luvun alussa luotua, verovaroista maksettavaa puoluetukea perusteltiin sillä, että sen piti tehdä puolueet riippumattomiksi elinkeinoelämästä. Näemme nyt, että elinkeinoelämän järjestöt ja yritykset rahoittavat valtapuolueita merkittävästi. Kansanedustajien lukumäärän mukaan maksettava, nyt noin 40 miljoonan euron vuotuinen puoluetuki on kylläkin tehnyt valtapuolueet riippumattomiksi kansalaisista. Jopa omista jäsenistään. Valtapuolueet voivat ostaa äänet vaaleissa äänestäjien maksamilla verorahoilla. Tätä helpottaa, että samat puolueet hallitsevat suurta osaa mediasta.

Puoluekuri on vielä varmistamassa, että valitut edustajat varmasti toimivat kuten hyväveliverkostot haluavat. Vaikka Suomen perustuslain 29 § selkeästi kieltää puoluekurin, valtapuolueet määräävät yleisesti miten kansalaisten vaaleissa valitseman edustajan on eduskunnassa äänestettävä. Uutiskynnyksen ylittää äänestys, jossa kansanedustaja voi äänestää miten haluaa.

Rakenteellinen korruptio selittää Suomen nykytilan. Se selittää, miksi on tehty ja tehdään kansalaisten enemmistön tahdon vastaisia päätöksiä ja miten on mahdollista, että sellaisia voidaan tehdä.

Kansalaisten enemmistön tahdon vastaisista päätöksistä esimerkiksi käy kolme asiakokonaisuutta. Eriarvoisuutta lisäävä politiikka, vallan siirtäminen Suomesta EU:lle ja Suomen sitominen sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n ja Naton kautta.

Kansalaisten tahto ei ratkaise poliittisten päätösten sisältöä, koska vallanpitäjät samaistuvat enemmän taloudelliseen eliittiin kuin äänestäjiinsä. Kansalaisten enemmistön tahdon vastaisia päätöksiä on mahdollista tehdä, koska päättäjät eivät ole riippuvaisia äänestäjistään, vaan ovat luoneet systeemin, joka voi hallita julkisuutta ja ostaa äänet vaaleissa.

Tällainen demokratian, kansanvallan rappio kestää aikansa. On luultavaa ja toivottavaa, että monilla suomalaisilla on mielikuva toisenlaisesta politiikasta. Aidommasta demokratiasta, joka pyrkii avoimen julkisen keskustelun kautta löytämään kestäviä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ja joka aidosti kuuntelee kansalaisia. Laillisuuden lisäksi on kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kenen ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Äänestä

hyväuskoisia hölmöjä kusetetaan aina?

Äänestä

Ei ole petos mutta tyhmyys sen sijaan pitäisi saada rangaistavaksi. Jos se olisi rangaistavaa, niin ehkäpä äänestäjät silloin miettisivät tarkemmin mitä siihen äänestyslappunsa kirjoittavat tai kirjoittaako mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tottaturiset kirjoitti:

Miksi vaalilupausten pettäminen ei ole törkeä petos



Viimeaikoina on eräs asia askarruttanut mieltäni kovasti, se miksi vaalilupausten pettäminen ei ole rikoslain määrittelemä petosrikos?

1§ (24.8.1990/769)

Petos.

Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa tietojenkäsittelylaitteeseen vääriä tietoja syöttämällä tai koneelliseen tietojenkäsittelyyn muuten puuttumalla vääristää tietojenkäsittelyn lopputuloksen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa.

Yritys on rangaistava.

2§ (24.8.1990/769)

Törkeä petos.

Jos petoksessa

tavoitellaan huomattavaa hyötyä,

aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,

rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai

rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa

ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintäään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Ennen 2011 eduskuntavaaleja niin vasemmiston kuin demareidenkin virallinen linja oli, etteivät he tule hyväksymään Kreikalle annettavia tukipaketteja, koska tukipakettirahat menevät todellisuudessa Saksalaisille ja Ranskalaisille pankeille. Vaalien jälkeen molemmat puolueet menivät hallitukseen ja hyväksyivät vastoin äänestäjilleen tekemiä lupauksia tukipaketit Kreikalle.

Jos jonkun puolueen edustajat ennen vaaleja, antavat vaalilupauksina esimerkiksi etteivät he tule hyväksymään kaikista heikoimmassa asemassa olevien pienituloisten etujen tai palkkojen leikkauksia, tai vaikkapa etteivät he tule hyväksymään valton omaisuuden myyntiä. Ja puolueet keräävät ääniä puheenjohtajansa ja vaaliehdokkaidensa suilla tällaisilla lupauksilla, äänestäjiltä jotka kannattavat samoja asioita.

Mutta kun vaalien jälkeen tällaisen puolueen edustajat ja puheenjohtaja menevät hallitukseen ja pettävät äänestäjilleen ennen vaaleja antamansa lupaukset, ja ovat leikkaamassa pienituloisten etuja ja palkkoja tai myymässä valtion omaisuutta, niin eikä kyseessä ole Rikoslain määrittelemä Petosrikos?

Kyseessähän on selvästi erehdyttämällä hankittu taloudellinen hyöty ja valta-asema, ja rikoksen törkeäksi muodoksi sen tekee se, että siinä on käytetty hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa luottamusta, ja siinä on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä itselle ja puolueelle ja aiheutettu huomattavaa taloudellista vahinkoa äänestäjille, kaikille veronmaksajille ja valtiolle.

Erityisen törkeäksi toiminnan tekee se, että sillä rapautetaan demokratia, koska jos vaaliehdokkaiden ei tarvitse noudattaa äänestäjilleen antamia vaalilupauksia, on äänestäminen menettänyt merkityksensä eikä sillä voi demokratian keinoin vaikuttaa. Se että vaaleissa valituiksi tulevat puolustautuvat esimerkiksi sillä, että hallituksessa on aina tehtävä kompromissejä, ei ole mikään asianmukainen puolustus. Koska demokratiassa äänestämisellä pitäisi olla jonkinlainen merkitys ja se merkitys tulee juuri siitä, että äänestäjä tietää minkälaista politiikkaan ajavaa poliitikkoa tai puoluetta hän äänestää.

Näin ollen jokainen puolue ja poliiitikko joka on pettänyt ennen vaaleja äänestäjilleen antamansa lupaukset, tulisi laittaa niin rikosoikeudelliseen kuin taloudelliseenkin vastuuseen, Rikoslain määrittelemän Petosrikoksen törkeästä muodosta. Samoin heidät tulisi tuomita demokratian vastaisesta toiminnasta ja demokraattisen päätöksenteon estämisestä valta-asemaa väärinkäyttäen.

http://ukkram09.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227960-miksi-vaalilupausten-pettaminen-ei-ole-torkea-petos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu