Hallitus maksaa paperittomien pakolaisten

hätämajoituksen, ruuan, lääkkeet ja toimeentulon.

Mutta suomalaiset ihmiset eivät saa hädässään apua. Asunnottomia suomalaisia on pilvin pimein, vanhukset ja eläkeläiset ja sairaat eivät enää psyty ostamaan läkkeitään, eikä kaikilla ole edes ruokaa.

Viis suomlaisista kunhan pakolaiset saavat ilmaseksi kaiken. JOillakin se onni potkii, mutta ei meillä.

Auttamista vastaan en ole, mutta sitä vastaan olen että oman maan kansa ei saa apua yhtälailla, vaikka ollaan asunnotomia eikä ruokaa ja lääkkeitä voi ostaa. Viis meistä.
Onko tämä tasa arvoista? No ei ole.
15204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä on ihan turha tehdä, kun he, jotka sellaisen saavat, saavat kuitenkin jäädä suomeen ja heidän toimeentulonsa pitää turvata, vaikka ovatkin paperittomina maassa.

Kaikille maahantulijoille heti vaan myönteinen päätös, niin säästyy rahaakin, kun heidän hakemuksiaan ei pallotella virastosta toiseen kuukausikaupalla eri viranomaisten hyppysissä.

Äänestä
  • Kyllä nämä paperittomat ovat melkoinen turvallisuusriski.

    Äänestä

  • Ehkä, mutta melkoinen turvallisuusriski alkaa olla myös kymmenet tuhannet pahoinvoivat kantasuomalaisetkin, niin nuoret kuin vähän vanhemmatkin, joilla ei ole näkyvissä mitään valoa tunnelin päässä, vain kurjuutta, köyhyyttä ja työttömyyttä.

    Äänestä

Ministerityöryhmän linjauksen(siirryt toiseen palveluun) mukaan papereitta maassa oleskeleville turvataan hätämajoitus, johon sisältyy ruoka ja mahdollisesti muu akuutti apu, esimerkiksi välttämättömät lääkkeet.

Valtio korvaa kunnille järjestelyistä aiheutuvat kustannukset. Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertoo, että tavoitteena on saada Suomessa olevat paperittomat mahdollisimman nopeasti palautusjärjestelmään
YLE uutinen
Onhan televisiossa näytetty ohjelmaa mm Arman alizad seurassa asunnottoman yössä, kaikki hätämajoituspaikat täynnä , joten portaikkoon vaan viettämään yö.

Äänestä

Voi kun suomalaisita kodittomista ja nälkäisistä pidettäisiin yhtä hyvää huolta j he saisivat hätämajoituksia ja ruokaapua yhtä vilkkaasti.

Äänestä

idiootti yhteiskunta ruokkii eläimiä kädestä.

Äänestä

ruokkikaa idiootit eläimiä kedestä.

Äänestä

Ja kirkot tarjoavat näille rikollisille majoituksen.

Tämä ei ole se Suomi jossa haluan elää, ja koska haluan elää, yritän tehdä tästä paremman paikan.

Tässä oli asiaa:

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/marine_le_pen_hs-59105

uSKON että meillä on toivoa, eurooppalaiset ovat heränneet ja suomalaiset perässähiihtäjät heräävät pikkuhiljaa...

Äänestä

eikö tässä olisi jonkinlaisen kantelun tekemisen paikka...yhdenvertaisuus kun ei toteudu suomalaisten ja näitten maahantunkeutujien välillä.Niille laitetaan kaikki valmiiksi ja maksellaan tiesmitä etuja ja tämä majoitus esim. onko kukaan koditon suomalainen saanut mitään hätämajoitusta kovimpien pakkastenkaan aikana saati normaalikeleillä tai kesäaikaan.
Joka osaa virallisen kantelun yhdenvertaisuuden rikkomisesta valmistella niin hommia olisi.

Äänestä

Ja kornia on se, että työtön suomalainen, sairas, vanhus, eläkeläinen, veteraani , käyhä lapsiperhe ym vähävaraiset mkaselevat näiden pakolaisten elämää vaikka oma kansa on pahemmassa pulassa kuin koskaan.
Suomalainen saa itse kärsiä jotta muut kansat pelastuu.

Kuinka moni suomen kansalainen tekee ilokseen töitä kun verorahat menee muille kuin omaan hyvinvointiin? Ei tee mieli tehdä töitä vaan elellä sossutuilla aivan kuin muutkin kansat.
Suomen kansaa kehoitetaan tekemän ilmaistitä ja pakolaisille annetaan rahaa ja hotellihuoneita tosta noin vaan kysymättä yhtikäs mitään. Oma kansa ei saa mitään tukea ellet esitä nippua kuitteja ja tositteita, etkä saa sillonkaan varmasti.

Vanhukset eivät saa kunnon ruokaa eikä edes joka päivä, pakolaisille on lain voimalla tarjottava lämmin ateria ja asunto.

Äänestä
  • Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ei kyllä toteudu enää suomessa. Kaikkein huonommassa asemassa olevat ihmisetkin ovat epätasa-arvoisia keskenään. Joillekkin tulee kaikki mahdolliset palvelut kuin manulle illallinen, jotkut eivät pääse edes hammaslääkäriin, vaikka hampaat putoilisivat jo suusta. Eikö kukaan lainoppinut voisi jo puuttua tällaiseen ihmisten epätasa-arvoiseen kohteluun.

    Äänestä

Eiköhän ne ole alkoholisteja ne suomalaiset asunnottomat. Ovat ryypänneet itsensä asunnottomaksi kun eivät ole vuokraa pystyneet maksamaan mutta viinaa pystyivät ostamaan

Äänestä
  • Alkolisitikin on jonkun lapsi, jonkun isä.
    Alkoholismi on sairaus, ja sitä hallitus ei halua korjata jahoitaa kun ei halua köyhyyttäkään
    Näin jättämllä heikommat oman onnensa nojaa he poistuvat luonnollista tietä pois hallituksen silmistä.

    Äänestä

Nää pakolaiset on tarvittaessa valmiita meneen linnaan jos rahaa ei tuu?
Turha "köyhien" suomalaisten valittaa jos ei oo valmis mihinkään ei rahaa tule.

Äänestä

On Suomen häpeä jos oman maan kansalaiselle ei näissä talven olosuhteissa ole edes kattoa pään päälle antaa. Silkkaa tekopyhyyttä kun maahantulija ei näe nälkää, ei palele ja on lämmin asunto ja kaikki maksetaan ilman että he tekee sen hyväksi mitään. Valehdellaan että Suomi on hyvinvointivaltio omille kansalaisilleen. Ei tätä valhetta voi suomalainen ymmärtää. Jokaisen maan on ensisijaisesti pidettävä huoli omista kansalaisistaan, vasta sitten on varaa auttaa muita. Suomalaisten maksamilla veroilla kaikki kustannetaan. Lisää kiristyksiä ja verojen lähteitä keksitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


onneksienoletöissä kirjoitti:

hätämajoituksen, ruuan, lääkkeet ja toimeentulon.

Mutta suomalaiset ihmiset eivät saa hädässään apua. Asunnottomia suomalaisia on pilvin pimein, vanhukset ja eläkeläiset ja sairaat eivät enää psyty ostamaan läkkeitään, eikä kaikilla ole edes ruokaa.

Viis suomlaisista kunhan pakolaiset saavat ilmaseksi kaiken. JOillakin se onni potkii, mutta ei meillä.

Auttamista vastaan en ole, mutta sitä vastaan olen että oman maan kansa ei saa apua yhtälailla, vaikka ollaan asunnotomia eikä ruokaa ja lääkkeitä voi ostaa. Viis meistä.
Onko tämä tasa arvoista? No ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu