Metripostaukset Venäjä-aiheisissa ketjuissa

Moni on varmasti huomannut, että Venäjää kriittisessä valossa käsittelevät ketjut täyttyvät täällä nopeasti USA:ta kritisoivista metrisistä postauksista. Niissä esimerkiksi luetellaan USA:n käymiä sotia jostain 1700-luvulta asti, lisäksi esitellään kaiken maailman salaliittoteorioita ja hämärien uutissivustojen "uutisia" ja "paljastuksia", joissa USA:ta demonisoidaan.

Tarkoituksena tuskin on kuitenkaan levittää kiinnostavaa tietoa (sillä eihän noita spämmejä kukaan lue), vaan ainoastaan sotkea ketjut, joissa Venäjästä keskustellaan negatiivisessa valossa, jotta kriittinen keskustelu Venäjän toiminnasta olisi mahdollisimman hankalaa. Varsinkin älypuhelimella noiden kilometriviestien rullaaminen on turhauttavaa, ja sen vuoksi moni varmaan jättää koko ketjun lukemisen sikseen, jos on älypuhelimella liikenteessä. Toisekseen, kun ruutu hetkessä täyttyy USA-vastaisesta disinformaatiosta lyhyiden asiaviestien jäädessä paitsioon, niin viestiketjuun syventymättäkin valveutumattoman lukijan alitajunta saattaa imeä trollien toivomia vaikutteita.

Trollien keinot ovat moninaiset ja tarkkaan harkitut.
798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvin on jo tiedossa. Ylläpito vois laittaa jo vihdoin ryssäbannin palstalle jotta juttujen taso paranisi.

Ja hallitus vois rakennuttaa itärajalle muurin, niin ei ryssäkään enää voisi käyttää NATOa tekosyynä harrastamalleen imperialismille.

Äänestä

Ylläpito oli kerrankin hereillä ja poisti copypaste-metrispämmin.

Äänestä

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Äänestä

Tästä oon poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Äänestä

Tuolla se Koiviston kutsuman paluumuuttajan lapsi Suomen antamassa naapuriasunnossa naputtaa innoissaan Putinin nashinuorten propagandaa.

Äänestä

Uppppp

Äänestä

Huinä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


spämmeillä.tarkoitus kirjoitti:

Moni on varmasti huomannut, että Venäjää kriittisessä valossa käsittelevät ketjut täyttyvät täällä nopeasti USA:ta kritisoivista metrisistä postauksista. Niissä esimerkiksi luetellaan USA:n käymiä sotia jostain 1700-luvulta asti, lisäksi esitellään kaiken maailman salaliittoteorioita ja hämärien uutissivustojen "uutisia" ja "paljastuksia", joissa USA:ta demonisoidaan.

Tarkoituksena tuskin on kuitenkaan levittää kiinnostavaa tietoa (sillä eihän noita spämmejä kukaan lue), vaan ainoastaan sotkea ketjut, joissa Venäjästä keskustellaan negatiivisessa valossa, jotta kriittinen keskustelu Venäjän toiminnasta olisi mahdollisimman hankalaa. Varsinkin älypuhelimella noiden kilometriviestien rullaaminen on turhauttavaa, ja sen vuoksi moni varmaan jättää koko ketjun lukemisen sikseen, jos on älypuhelimella liikenteessä. Toisekseen, kun ruutu hetkessä täyttyy USA-vastaisesta disinformaatiosta lyhyiden asiaviestien jäädessä paitsioon, niin viestiketjuun syventymättäkin valveutumattoman lukijan alitajunta saattaa imeä trollien toivomia vaikutteita.

Trollien keinot ovat moninaiset ja tarkkaan harkitut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu