Kertokaapa alan huippuammattilaiset millaisen luulette Saaran ehkä kohta julkaiseman "ison levysopimuksen" olevan?
Onko mahdollista, että levy-yhtiö on tarjonnut Saaralle mahdollisuutta jopa 20 eri kappaleen levyttämiseksi ensi vuoden aikana. Muutama aivan uusi Saaralle tehty kappale, muutama vanha klassikko, pari Saaran vanhaa kappaletta ja pari Saaran itse tekemää uutta kappaletta, pari kolme duettoa. Levy-yhtiö lupaa merkittävän allekirjoituspalkkion ja minimipalkkion vuoden lopussa ja maksimaalisen kansainvälisen markkinointibujetin omalla riskillään. Levy-yhtiöllä saattaa olla näkemys, että voi juuri nyt menestyä eli kannattaa riskeerata. Vai käykö noin vain vanhoissa elokuvissa?
Täysin oikein veikannut pääsee laulamaan itse tekemänsä dueton Saaran kanssa.
Onko mahdollista, että levy-yhtiö on tarjonnut Saaralle mahdollisuutta jopa 20 eri kappaleen levyttämiseksi ensi vuoden aikana. Muutama aivan uusi Saaralle tehty kappale, muutama vanha klassikko, pari Saaran vanhaa kappaletta ja pari Saaran itse tekemää uutta kappaletta, pari kolme duettoa. Levy-yhtiö lupaa merkittävän allekirjoituspalkkion ja minimipalkkion vuoden lopussa ja maksimaalisen kansainvälisen markkinointibujetin omalla riskillään. Levy-yhtiöllä saattaa olla näkemys, että voi juuri nyt menestyä eli kannattaa riskeerata. Vai käykö noin vain vanhoissa elokuvissa?
Täysin oikein veikannut pääsee laulamaan itse tekemänsä dueton Saaran kanssa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Pääsee klubeille tanssimaan ja laulamaan Celine Dionia.
Eihän ääniteiden teko studioissa kovinkaan paljoa maksa. Jos kaikki mukana olijat tyytyvät levy-yhtiön saamasta tuotosta laskettuihin prosenttipalkkiohin, niin levy-yhtiöllä ei käytännössä ole mitään riskiä. Jos markkinointibudjettia kasvatetaan sen mukaan miten äänite myy, niin levy-yhtiö jää aina voitolle eikä muille jää paljoakaan, ellei äänite myy todella hyvin. Ja eikös säveltä, sanoittaja, sovittaja ja tuottaja saa usein enemmän kuin esittäjä, ainakin silloin jos äänite myy huonosti.
Eli levytyssopimuksen tarkka sisältö vasta kertoo mistä on kysymys. Ja sitä ei kait edes tulla kertomaan. Jos eka kappale ei myy hyvin, luvattuja kymmentä muuta kappaletta ei julkaistakaan. Lukee pienellä tekstillä. Ja levy-yhtiö itse laskee kannattavuuden erittäin luovalla kirjanpidolla.
Uusimpien uutisten mukaan "sisäpiiri" on kertonut Saaran tehneen levytyssopimuksen sekä Sycon että Sony Music Finland kanssa. Joku yhteistyö (joint) kuvio. Tämä selittää myös sen miksi Wikipediassa kerrottin viime viikolla virallisen sopimuksen allekirjoituksesta Sycon kanssa.
Simon Cowell omistaa Sycon puoliksi Sonyn kanssa. Sony omistaa myös RCA Records yhtiön, joka teki sopimuksen Matt Terryn kanssa. Koska Syco on tehnyt levytyssopimukset myös Honey G:n ja 5AM:n kanssa, niin luultavasti joillakin levyillä ja konserteissa Saara, Matt ja 5AM pääsevät Honey G:n taustalaulajiksi ja tanssiryhmäksi. Pientä lisätuloa!
Ulkopiirin otaksumien mukaan sopimus tehdään Sycon ja Sony Entertainment Inc emoyhtiön kanssa. Tokion johtajat pääsevät Helsinkiin nopeammin kuin Lontooseen. Simonin nimihän on jo papereissa, joten hän saa rauhassa jatkaa lomaansa etelässä.
Noiden molempien viihdeyhtiöiden toiminnastahan vain pieni osa on levyttämistä. Kaikki muu viihde on pääosassa videoita ja elokuvia myöten. Ainakin tuomaripaikka uudessa X Factor FI ohjelmassa on taattu ja käsikirjoitusta japanilaiseen musikaaliin valmistellaan ...
Strippaako Saara siellä lesbobaarissa? Näytääkö managerinsa nuoleman vittunsa?
Simon Cowell ja Syco julkisti tänään kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Star China:n kanssa. Paljon X Factoria suurempi ja suositumpi. Ja koska Saara tuntee Kiinan paljon paremmin kuin Britannian ja osaa kiinaa paljon paremmin kuin jotain irlannin murretta, niin eiköhän Saara pääse taas esiintymään Kiinaan ja pääse opettamaan ja näyttämään kiinalaisille miten TV-viihdettä oikeasti tehdään kiinaksi! Sielläkin on taattu päätuomarin paikka parin vuoden päästä.
Tällä palstalla näyttäisi olevan vain jälkiviisaita aloittelevia rivimuusikoita.
Hauska+sopimus+Saaralla:+Alustavia+luonnoksia+hyvistä+sopimuksista+Sony+Music+UK:n+ja+Sony+Music+Finland+kanssa.+Ja+koska+Sony+Music+UK+omistaa+Sycon+(50+%++ja+Simon+Cowell+50+%)+niin+sielläkin+voidaan+tarvittaessa+tehdä+biisejä+ja+mitä+vain+muuta+hauskaa.+Ja+koska+Simon+haluaa+tehdä+yhteistyötä,+niin+eihän+erillistä+kirjallista+sopimusta+Sycon+kanssa+tarvita.+Ja+eihän+kait+Simonkaan+kysele+lupaa+omiin+projekteihinsa+Sonylta.+Tulos+ratkaisee.
SyCo+360+deal+josta+mgmt+kulujen+jälkeen+20%+optio+saada+"lainaa"+etumaksuna+£200k+mut+terms+and+conditions+pahemmat+ku+pankilla,+Sony+Finland+second+hand+deal+josta+"myydyistä+levyistä"+kate+Saaralle+ja+ghost+tekijänoikeuspykälä+jolla+Sony+kuittaa+riskinsä
ja siis SyCo oikeuden omistaja, Sony UK omistaa SyCon jolla optio..Sony Finland Sony UK:n alla mutta kuten edellä, kuittaa riskinsä tekijänoikeuksista eikä pääse käsiksi merchandise yms muuhun tuottoon koska se osuus on SyCo - Saaralle ponnahduslauta mutta SyCo on yleensä 4 albumin optio josta hankala päästä eroon ja moni on lyönny mielummin hanskat tiskiin kuin kärvistelly 6v pullapalkalla...
Ja+koskaTeemu+Roivaisen++Yume+Records+omistaa+oikeudet+kaikkiin+Saaran+levytyksiin+seuraavat+kolme+vuotta,+niin+Simon+ja+Sony+saavat+pulittaa+Yumelle++miljoona+puntaa+joka+vuosi+ja+20+%+bruttotuotosta.+Ja+koska+Saara+omistaa+puolet+Yume+Recordsista,+niin+rahantulo+on+taattua,+ellei+sitten+...
tuskin käyttävät yhtään entistä levytystä vaan tod. näk. maskaavat ghost tiimin (levy-yhtiö saa teostot) esim. nimekkäiden has been säveltäjien kautta jolloin julkisuuteen näyttää että takana on XYZ jotka on tehny biisejä isolle artistille vuonna 1984
Kysehän on myös Yumen oikeuksista kaikkiin Saaran uusiin levytyksiin. Tuohan sanotaan sanotaan sopimuksessa selvästi suomen kielellä. Ja riitatapaukset hoidetaan Oulun käräjäoikeudessa!
Eiköhän tuo seuraavat pari vuotta tienaa paremmin kun minä. Minullakin melko mukavat tulot keikkamieheksi n, 35 vuoden jälkeen. Tes 50e keikka. Matkat luonnollisesti päälle, kilometrikorvauksella ja päivärahalla höystettynä.
Pillu on ollu tähänasti ilmaista, joskus on joutunu itse lonkeron maksamaan. Laivoilla ruoka ja majoitus liksan päälle, ennen antoivat kotiin viemisiäkin. Häät ym, aina käteisellä.
Tekiän oikeus korvauksilla saa juuri kitarat ja stykkkarit pidettyä timantin kovassa kuosissa.
Ei valittamista kun tiedetään nykyinen soittajien tilanne. Enempi olisi jo liikaa.
Onks noilla haisevilla humpan rutkuttajilla
joku työehto sopimukseen liittyvä palkkaki, onks ne sitten jossain kälyses humppaliitos, kui
Tänään ulkolaisissa uutisissa Saaraan kerrotaan allekirjoittaneen HUGE five-album record deal. Montakos kappaletta on album ja kuinka ISO on HUGE puntina tai euroina?
Siinä meni levy-yhtiön rahat hukkaan, vaikka olisivat 10€ maksaneet diilistä
Tuota uutista ei ole vieläkään suomalaisissa lehdissä, joten lienee tyypillinen käännösvirhe suomesta englanniksi. Google translator ei ole täydellinen! Mikähän lienee ollut alkuperäinen suomenkielinen lause?
Ammattimanagereiden käyttö takaa sen, ettei kukaan ulkopuolinen (eikä aina edes asiakas) saa käytännössä tietää mitään yhteydenotoista tai vakavista neuvotteluista. Levy-yhtiöt, konserttien järjestäjät, yms eivät tiedä mitä kilpailevat yritykset tekevät. Ei tarvitse vastata mihinkään tarjouksiin heti, vaan voi vedota muihin neuvotteluihin ja siihen, ettei asiakkaan mielipidettä ole vielä saatu tämän kiireitten vuoksi. Managerit saanevat vain jonkun ison prosenttipalkkion asiakkaan todellisesta palkkiosta, joten mitään huonoja hätäisiä liian sitovia sopimuksia ei kannata tehdä.
Käyttääkö Saara lauleskelleessaan kaalimatokomin tuotteita?