En tiedä kuinka alkaa tarinaani kertomaan...olen kai niin sekaisin, että on vaikeaa saada mistään järkevästä sanasta kiinni.
Olen koko elämäni vain rukoillut rakkautta, mutta koskaan en ole sitä täydellisesti saavuttanut. Tulen huonosta perheestä, jossa rakkaudella ei todellakaan ole koskaan ollut sijaa. Jo kuusi vuotiaana muistan rukoilleeni Jumalalle sitä, miksi minun täytyi syntyä tähän julmaan maailmaan. Teininä olin niin sekaisin ensirakkauden jätettyä minut, että meinasin melkein tappaa itseni. Niin kuin suomalaisille naisille yleistä on kärsiä huonosto itsetunnosta, minäkin kärsin siitä todella, vaikka tiedän jossain sisimmäsäni olevani kaunis nainen. Melkein joka viikko minua kysytään treffeille jne. Mutta kuitenkin olen rakkauden takia kärsinyt niin paljon. En viitsi masennella menneisyyttäni enempää, sillä se ei johda mihinkään. Kerron enemmin nykyisen tilanteeni.
Olin tuntenut poikaystäväni useita vuosia ennen kuin aloimme seurustelemaan. Hän oli minusta maailman komein mies, joka aina nähdessämme kohteli minua todella ihanasti. Huomasin olevani naisena hänelle jotenkin eri asemassa, koska hän suhtautui muihin naisiin paljon negatiivisemmin. Kun rupesimme seurustelemaan, en ollut koskaan aikaisemmin ollut niin onnellinen. Kaikki aikaisemmat miehet olivat kohdelleet minua paljon huonommin. Huomasin, että olimme niin samanlaisia ja hän nauroi aina juteilleni ja ymmärsi ajatusmaailmaani. Tunsin itseni niin tärkeäksi. Ajattelin, että minussa täytyi olla jotakin erityistä, koska hän oli tapaillut minua ennen vain malleja. Olin hänen ensimmäinen "virallinen" tyttöystävänsä, josta hän oli kuulema ylpeä.
Valitettavasti mikään ei ollut niin hyvää miltä se näytti. Poikaystäväni kärsii pahasta seksiriippuvuudesta ihan niin kuin levottomista olemme nähneet. Vaikka hän kuulema rakasti mua ja olin hänen elämänsä tärkein ihminen, niin kuitenkin hänestä alkoi kesällä tuntumaan siltä, että hän ei halua sitoutua. Hän ei halunnut tulla riippuvaiseksi minusta. Joten mitä hän tekikään? Oli yhden naisen kanssa sängyssä ja toisen kanssa saunassa kesäkuussa. Samalla hän sanoi minua rakastavansa, enkä tiennyt mistään mitään. Jokin muutti hänen mielensä heinäkuussa ja hän halusikin sitoutua minuun. Hän kuulema yritti unohtaa tekonsa, jotta pystyisi olemaan kanssani onnellinen. Hän on kuulema itkenyt monena yönä ja kysellyt itseltään miksi meni tekemään sen. Hän ei muka tiedä syytä.
Syksyllä olimme sairaan onnellisia ja poikaystäväni alkoi puhumaan häistä ja yhteisestä tulevaisuudesta. Hän meinasi kosia minua ennen joulua, mutta tuli siihen tulokseen, että mun on tiedettävä totuus ennen sitä. Joten sain yhden pienen riidan päätteeksi kuulla, mitä hän on tehnyt reilu puoli vuotta sitten.
Voitte vain uskoa, miten mun maailma on nyt romahtanut. Sain takkiini taas! Hän on yrittänyt vakuutella, ettei hän ole syksyllä vilkaissukkaan muita naisia. Miten voisinkaan luottaa häneen enää koskaan!! Hän petti minut, vaikka aina hän halveksi sellaisia, jotka niin olivat tehneet. Lisäksi hän valehteli minulle todella paljon.
Hän on lupautunut menemään hoitoon ja välttämään sellaisia tilanteita, jossa hän on tekemisissä vieraiden naisten kanssa. Mutta miten ikinä voisin antaa hänelle tätä anteeksi. Hän tiesi tasan tarkkaan, miten paljon olen kärsinyt, mutta ei se häntä estänyt! Olisin vain toivonut, että hän olisi vain jättänyt minut ja mennyt sitten naimaan sitä toista! Silloin hän olisi edes kunnioittanut mua!
Haluaisin niin paljon satuttaa häntä! Haluaisin vihata häntä! Haluaisin, että hän tekisi itsellensä jotain pahaa, siksi että satutti minua! Muuten olen sisältäni tyhjä ja täysin avuton tässä tilanteessa. Jos joku, joka on tehnyt rakkaalleensa tällaista tai joutunut samanlaiseksi uhriksi kuin minä, niin laita kommentejasi. En todellakaan tiedä mitä teen seuraavaksi!!!
Olen koko elämäni vain rukoillut rakkautta, mutta koskaan en ole sitä täydellisesti saavuttanut. Tulen huonosta perheestä, jossa rakkaudella ei todellakaan ole koskaan ollut sijaa. Jo kuusi vuotiaana muistan rukoilleeni Jumalalle sitä, miksi minun täytyi syntyä tähän julmaan maailmaan. Teininä olin niin sekaisin ensirakkauden jätettyä minut, että meinasin melkein tappaa itseni. Niin kuin suomalaisille naisille yleistä on kärsiä huonosto itsetunnosta, minäkin kärsin siitä todella, vaikka tiedän jossain sisimmäsäni olevani kaunis nainen. Melkein joka viikko minua kysytään treffeille jne. Mutta kuitenkin olen rakkauden takia kärsinyt niin paljon. En viitsi masennella menneisyyttäni enempää, sillä se ei johda mihinkään. Kerron enemmin nykyisen tilanteeni.
Olin tuntenut poikaystäväni useita vuosia ennen kuin aloimme seurustelemaan. Hän oli minusta maailman komein mies, joka aina nähdessämme kohteli minua todella ihanasti. Huomasin olevani naisena hänelle jotenkin eri asemassa, koska hän suhtautui muihin naisiin paljon negatiivisemmin. Kun rupesimme seurustelemaan, en ollut koskaan aikaisemmin ollut niin onnellinen. Kaikki aikaisemmat miehet olivat kohdelleet minua paljon huonommin. Huomasin, että olimme niin samanlaisia ja hän nauroi aina juteilleni ja ymmärsi ajatusmaailmaani. Tunsin itseni niin tärkeäksi. Ajattelin, että minussa täytyi olla jotakin erityistä, koska hän oli tapaillut minua ennen vain malleja. Olin hänen ensimmäinen "virallinen" tyttöystävänsä, josta hän oli kuulema ylpeä.
Valitettavasti mikään ei ollut niin hyvää miltä se näytti. Poikaystäväni kärsii pahasta seksiriippuvuudesta ihan niin kuin levottomista olemme nähneet. Vaikka hän kuulema rakasti mua ja olin hänen elämänsä tärkein ihminen, niin kuitenkin hänestä alkoi kesällä tuntumaan siltä, että hän ei halua sitoutua. Hän ei halunnut tulla riippuvaiseksi minusta. Joten mitä hän tekikään? Oli yhden naisen kanssa sängyssä ja toisen kanssa saunassa kesäkuussa. Samalla hän sanoi minua rakastavansa, enkä tiennyt mistään mitään. Jokin muutti hänen mielensä heinäkuussa ja hän halusikin sitoutua minuun. Hän kuulema yritti unohtaa tekonsa, jotta pystyisi olemaan kanssani onnellinen. Hän on kuulema itkenyt monena yönä ja kysellyt itseltään miksi meni tekemään sen. Hän ei muka tiedä syytä.
Syksyllä olimme sairaan onnellisia ja poikaystäväni alkoi puhumaan häistä ja yhteisestä tulevaisuudesta. Hän meinasi kosia minua ennen joulua, mutta tuli siihen tulokseen, että mun on tiedettävä totuus ennen sitä. Joten sain yhden pienen riidan päätteeksi kuulla, mitä hän on tehnyt reilu puoli vuotta sitten.
Voitte vain uskoa, miten mun maailma on nyt romahtanut. Sain takkiini taas! Hän on yrittänyt vakuutella, ettei hän ole syksyllä vilkaissukkaan muita naisia. Miten voisinkaan luottaa häneen enää koskaan!! Hän petti minut, vaikka aina hän halveksi sellaisia, jotka niin olivat tehneet. Lisäksi hän valehteli minulle todella paljon.
Hän on lupautunut menemään hoitoon ja välttämään sellaisia tilanteita, jossa hän on tekemisissä vieraiden naisten kanssa. Mutta miten ikinä voisin antaa hänelle tätä anteeksi. Hän tiesi tasan tarkkaan, miten paljon olen kärsinyt, mutta ei se häntä estänyt! Olisin vain toivonut, että hän olisi vain jättänyt minut ja mennyt sitten naimaan sitä toista! Silloin hän olisi edes kunnioittanut mua!
Haluaisin niin paljon satuttaa häntä! Haluaisin vihata häntä! Haluaisin, että hän tekisi itsellensä jotain pahaa, siksi että satutti minua! Muuten olen sisältäni tyhjä ja täysin avuton tässä tilanteessa. Jos joku, joka on tehnyt rakkaalleensa tällaista tai joutunut samanlaiseksi uhriksi kuin minä, niin laita kommentejasi. En todellakaan tiedä mitä teen seuraavaksi!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
rakastuin ensimmäistä kertaa kaksi ja puoli vuotta sitten mieheen, joka ei halunnut sitoutua. Hänen käytöksensä oli suurin piirtein samanlaista kuin sinun kumppanisi käytös, tosin ilman valhteluja. Tavallaan hän oli julma, kertoi kaikesta häpeilemättä, katumatta, suoraan. Odotti minun hyväksyvän että hänellä oli oikeus tehdä mitä huvitti ja kohdella toisia miten vain. Ja aloitettuamme alkuvaiheen "kompastelujen" jälkeen kunnolla hän oli aina mitä ihanin, lupasi minulle kaiken, osti timanttisormuksen, vei ulkomaille jne.
Halusin ymmärtää, mutten voinut. En voinut millään tavalla, vaikka kuinka yritin, hyväksyä hänen aiempaa käytöstään. Tuhansista anteeksipyynnöistä huolimatta muistin aivan liian selkeästi, mitä hän oli tehnyt minulle. Yrittäessäni arvostaa ja kunnioittaa häntä niin paljon kuin pystyin tein vain hallaa itselleni, sillä en vain voinut unohtaa. Itse asiassa minulla oli aina pieni aavistus, ettei hän ollut täysin muuttanut ajatusmaailmaansa tässä suhteessa (uskon hänen olleen uskollinen lopulta, mutta hänen ajattelunsa oli jollain tavalla sairasta, kieroutunutta, itsekästä ja pinnallista ihmissuhdeasioissa). Muistot ja tunne siitä, ettei mies ollut aivan "suora" moraalisesti, vaikka osasikin käyttäytyä vain häiritsivät. Hän ei oikeastaan koskaan osannut keskustella ongelmista kunnolla, vaan masentui, hermostui, ja käyttäytyi kerran väkivaltaisestikin. Aloin vihata häntä, tahtomattani, niin paljon, että välillä rintaani koski.
Jätettyäni hänet olin helpottunut jonkin aikaa, mutta rakkauteni häntä kohtaan ei kuollut koskaan. Luulen, että se palasi pinnalle, kun emme olleet nähneet pariin kuukauteen, ja muistin taas jo enemmän hyviä aikoja. Mutta kuitenkin, ei paluuta. Olin traumatisoitunut, eikä sitä voinut enää auttaa. En voinut täysin luottaa, en unohtaa. Hän on luvannut mennä terapeutille, ja joku psykologi suosittelikin hänelle psykoterapian aloittamista. Hän pyysi minulta anteeksi vedoten siihen, että hänellä on jonkinlainen persoonallisuusongelma. Voin ymmärtää ja antaa aikaa myöten anteeksi, mutten unohtaa ja olla täysin onnellinen hänen kanssaan.
Joskus päätöksille tällaisissa asioissa ei pidä etsiä liikaa rationaalisia perusteluja, vaan on kuunneltava tunteita. Voit yrittää jatkaa rakastamista, mutta luulen, että jotkin asiat vain ovat liian raskaita kantaa. Psykologisten ongelmien käsittely vie vuosia, ja voi olla, ettei henkilö koskaan lopullisesti parannu.
tsemppiä! ja kuuntele ehdottomasti tunteitasi.
Kiitos tosi paljon, kun kerroit tarinasi. Olen miettinyt samoja asioita unettomina öinä. Rakastan poikaystävääni todella paljon! Minun olisi helpompi vihata häntä, mutten pysty! Tunnen itseni todella loukatuksi ja minusta minun ei pitäisi antaa hänelle koskaan anteeksi.
Poikaystäväni on myös aikonut tosiaan mennä sinne terapiaan, koska kokee käytöksensä sairaaksi. Hän edelleen väittää, että ei ole tajunnut tekohetkenä sitä, mitä hän tekee. Hän on toiminut muka sumussa eikä edes ole kaikesta yön tapahtumista etes selvillä! En tiedä voinko uskoa tuota!! Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että terapiaa hän kuitenkin tarvitsee ja PALJON!
Hän on yrittänyt taata, että ei enää koskaan tekisi niin ja satuttaisi minua, mutta kuinka voisin uskoa valehtelijaa. Väittihän jo keväälläkin, että olen ainoa nainen, jota hän haluaa. JA PASKAT! Hän tosin väittää, että halulla ei ollut osuutta asiaan, että meni pettämään.
Olen yrtittänyt miettiä, mitä teen tälle tilanteelle? Jos jätän hänet, en koskaan välttämättä löydä täysin sellaista ihmistä, joka olisi niin samanlainen kuin minä. Mutta voisin löytää miehen, joka olisi minulle aina uskollinen, mutta ei niin ihana. Jos taas jään tähän suhteeseen, niin miten kestän sen katkeruuden tunteen ja epäluottamuksen? Minusta tuntuu myös siltä, että jos annan anteeksi ja jatkan suhdetta, niin olen silloin halpa! Hän ei voi ansaita enää rakkauttani. Miten paljon haluaisinkaan vain vihata häntä! Silloin voisin jättää hänet helpommin ja tämä koko juttu ei sattuisi niin paljon.
Pelkään etten voi enää koskaan olla niin onnellinen kuin olin vähän aikaa sitten. Luulin olevani hänen oma kuningattarensa. Miten tästä voisi muka selvitä ja saada suhde toimimaan, ilman tuntematta itseään halvaksi ja liian helpoksi. Miten voisi kiduttaa häntä, ilman että jättäisin hänet?
Koitas tyttö nyt vähän piristyä. Ei elämä yhteen pettäjään kaadu!!Voit huomata, kun tuskasi ovat takana, että meressä niitä kaloja riittää ja varmasti jokainen mies haluaisi tollasen hyvän tyttökaverin.