Yyteydenpito eron jälkeen

Radiohiljaisuus johtuu kyllä useimmiten välinpitämättömyydestä. Ei ole mitään syytä olla tekemisissä henkilön kanssa josta on eronnut. Ei ole ns. virallista tarvetta. Tunnen muutaman eronneen parin jotka ovat ystäviä mutta suurin osa eronneista, minä mukaan lukien, ei pidä yhteyttä koska ei ole mitään syytä eikä tunne tarvetta pitää exäänsä ystävänä. Se että minä en koskaan soita exälleni johtuu yksinkertaisesti siitä että en ajattele häntä. Jos näen hänent jossain ohimennen silloin moikataan ja vaihdetaan kuulumiset jos on aikaa siihen. Aloittajan draamahakuisuus sen sijaan herätti uteliaisuuteni? Pettäjät ja jättäjät jotka katovat elämästä, eivät soittele eivätkä ole jätetystä kiinnostuneita ovat omalla tahoillaan onnellisia ja sen pituinen se :) Niinhän se on parasta vai kuinka?

Kyllä tuo kakkonen yhteyttä pitää ukkoon vaikka ukko väittää suhteen olevan ohi. Kai niiden pitää vielä tapella minusta. No siinäpä kun tapelkoot ei mulle kuulu. Ukko ilmoitti halunsa ja olen sanonut ehtoni ja kunnioittakoot sitä päätöstä. Jos taas käy edelleen naimassa enhän sitä pysty estämään. Joten olen täysin ukon sanojen takana kysynyt toki olen onko yhteyttä ottanut kieltää jyrkästi. No oli miten oli minua kohtaan muuttunut mies ja nautin kuinka antaa ja "paljon kai sillä omatunnon tuskat on. Eli uskon että pitää yhteyttä tuo kakkonen ja saa siitä aina aikaan pahanolon ja kun tulee luokseni täysillä näyttää ja kertoo rakastavansa minua. Tai sitten se käy sitä naimassa ja haluaa kotona lisää.

Tai sitte kakkonen passitti ukkosi takas sun luo, heh.

Mä en vois kuvitellakaan olevani enää missään tekemisisstä exäni kanssa ikinä, vaikka oltiin kimpassa n. 7 vuotta.
Mulle on elinehto jättää menneet kertakaikkisesti taakseni ja siirtyä eteenpäin.
Exänkin soitot ja mesetys loppui lyhyeen kun en vastannut yhteenkään yhteydenottoon.
Kaverini sen sijaan kaveeraa exänsä kanssa vielä eronkin jälkeen ja tunteet on sen mukaiset: itkee joka viikonloppu menneen suhteensa perään – nyt jouluna varsinkin! Kuunnelkoon kuka jaksaa.

Täytyy myöntää, että itselläni on ikävä eksääni vaikka hän oli petturi. Kaipaan häntä, mutta sellaista elämä on. Hiljaisuus on ollut rankkaa. Vieläkin elän toisinaan pilvilinnoissa, ajassa, jolloin kaikki tuntui tosi kivalta. Mutta sitten järkeilen, että ei hitto, mitä tapahtui. Mutta en ala moralisoimaan. Jokainen saa hillua ja vaihtaa kumppania niinkuin lystää. Se on minulle ihan se ja sama. Aikuiset ihmiset voivat pettää toisiaan ihan miten heitä huvittaa. Ehkä pitäisi lopettaa parisuhdeajattelu, luopua siitä kokonaan.

Tapasin taannoin eksäni, joka lähti 20 vuoden suhteen jälkeen toisen matkaan. Erosta on jo muutamia vuosia. Seurueessa oli useita yhteisiä tuttujamme, ja keskustelu kävi vilkkaana. Eksää moikkasin, mutta kun jäimme hetkeksi kahdestaan, en keksinyt hänelle mitään sanottavaa. En kaipaa, ei pistä vihaksi, mutta ei kyllä kiinnostakaan.

Erottiin kesällä siten että muija löysi toisen miehen vaikka oli samaan aikaan minun kanssa tekemisissä jne,,kun tuli sitten puhetta uudesta suhteesta ja miehestä (narkkari ) niin ilmoitin varsin suoraan mitä mieltä olen koko jutusta jne,,en kuitenkaa haikaile hänen perään vaa huolissani siitä että koska alkaa alkaa tulee ongelmia ,,exxä niin ylpeä että ei puhu kellekään jos menee päin vittua suhde ,,polttanut siltojaa! Olen laitanut viestiä ja jne mutta lukee kyllä heti ne (whats uo ) mutta ei vastaan mitään niihin ,,voisi vaikka sanoa että jätä rauhaan tms mutta kun ei vastaa mitää niin luulen että siellä ei ole kaikki kunnossa ! Olen muiden Exien kanssa ihan väleissä jne ! Lähinnä pelkää että akkaa hakataan koska hän on lähes kyvytön puolustaan itseään ,,kiltti !

No ajattele kaikin mokomin noin, jos se sinulle jotenkin lohtua tuottaa - ja voihan se joissain tapauksissa noin ollakin. Ei kaikissa, ei läheskään.

Johtui ero sitten pettämisestä tai mistä vaan, niin miksi pitäisi ylipäätään olla yhteyksissä exään? Ex = entinen, mennyttä, historiaa. Kaikki eivät tunne tarvetta kaveerata exänsä kanssa. Toki tilanne on eri, jos on yhteisiä lapsia tai muuta vastaavaa, mutta ei sekään edellytä jatkuvaa yhteydenpitoa muutoin kuin sen verran, että lasten asioista sovitaan.

Omasta erosta alkaa olla 10 vuotta, liiton loppuvaihe hyvinkin "kiharainen". Jälkeenpäin totesimme exän kanssa, että onneksi osasimme pistää pelin poikki oikeassa kohdassa ennen kuin olisimme alkaneet vihata toisiamme. Asiaan liittyi puolin ja toisin säätöä muiden kanssa. Meillä on yhteisiä lapsia ja vaikka suhteemme ei toiminutkaan, lapsilleen hän on hyvä isä. Ex meni hiljan naimisiin uudelleen ja tuore vaimo on oikein miellyttävä ihminen. Mitään sydänystäviä emme ole eikä ole tarviskaan, mutta hyvissä väleissä kuitenkin.

Hyvä, kun on lapsilleen hyvä isä, kaikki ei ole, vaan katkerana kostavat lapsilleen eli ovat tyhmiä isiä.

Niin pitäisikö kaikkien olla yhtä suurta perhettä ja onnellisena käydä kylässä ex tykönä. Tuskin näkee uusio perheistä kuinka kilpailu huomiosta on ja pysyy. Ystäviä ne kaikki on. Eiköhän olisi paras jättää ihan rauhaan ex ja elää sitä uutta elämää.

Unohdat ja jatkaa uuttaa elämää