Toinen vanhemmistani kuoli vähän aikaa sitten. Olen ollut todella surullinen ja allapäin. Mieheni valittaa että on tylsää ja haukkuu minua. Hän ei itse ehdota mitään yhteistä tekemistä. Haukkuu vaan että on tylsää.
Kun suuri suru kohtaa niin silloin ei kauheasti iloita, mutta voitasiin tehdä yhdessä sellaisia asioita kun jaksan. Itse olen ehdottanut kaikenlaista, mutta hän vaan mököttää. Tuntuu etten voi kertoa hänelle ahdistuksestani ja ettei hän kunnioita suruani.
Hän on monesti uhkaillut vanhemanpi kuoleman jälkeen jopa, että tekee jotain vahingollista itselleen kun hänellä on niin tylsää. Tuntuu että hän tekee mitä vain että saa huomiota.. En tiedä kuinka kauaa jaksan tällaista kun olen niin kuormittavassa tilanteessa jo muutenkin ja suruni on niin suuri. Töitäkin pitäisi jaksaa tehdä, mutta nyt on tuplahuoli.
Kun suuri suru kohtaa niin silloin ei kauheasti iloita, mutta voitasiin tehdä yhdessä sellaisia asioita kun jaksan. Itse olen ehdottanut kaikenlaista, mutta hän vaan mököttää. Tuntuu etten voi kertoa hänelle ahdistuksestani ja ettei hän kunnioita suruani.
Hän on monesti uhkaillut vanhemanpi kuoleman jälkeen jopa, että tekee jotain vahingollista itselleen kun hänellä on niin tylsää. Tuntuu että hän tekee mitä vain että saa huomiota.. En tiedä kuinka kauaa jaksan tällaista kun olen niin kuormittavassa tilanteessa jo muutenkin ja suruni on niin suuri. Töitäkin pitäisi jaksaa tehdä, mutta nyt on tuplahuoli.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei nimimerkki, UupunutSurullinen
Otan osaa suruusi. On raskasta menettää vanhempansa. Se on vielä raskaampaa, kun et saa tukea mieheltäsi, päin vastoin. Ikävää, että hän käyttäytyy noin ja tarvitsee itse huomiota eikä ymmärrä tilannettasi. Onko hänen lähipiiristään, perheestään kukaan kuollut? Ehkä hän ei vaan tiedä mistä kaikesta siinä on kyse... Yritä kertoa hänelle, sanoa millainen olo sinulla on ja ettet nyt tässä vaiheessa voi etkä jaksa asioita ja menemisiä normaaliin tapaan. Mutta tämä suruvaihe helpottaa aikanaan. Toivon, että sinulla on ympärillä sellaisia, joiden kanssa voit rauhassa jakaa suruasi.
Voimia,
Pirkko-pappi
Häneltä on kuollut vain isovanhempia, ei omia vanhempia. Ehkä hän ei ymmärrä sitä, koska minukään en tiennyt että tämä on tällaista. Vaikuttaa kuitenkin nyt siltä, että hän kyllä näkee suruni mutta ei halua kunnioittaa sitä, vaan vaatii minun jakamattoman huomion, hinnalla millä hyvänsä. Olen puhunut tästä paljon hänelle miten uupunut olen...
Hän ei juuri ehdota mitään tekemistä itse vaan valittaa minulle ja kiusaa ja uhkailee että tekee jotian itselleen. Olen ehdottanut liikkumista ulkona erilaisissa paikoissa, mutta hän ei ole kiinnostunut oikein mistään muusta kuin ulkomaanmatkoista. Mielestäni ulkomaanmatkat ei ole arkea, myös arjen tulee olla merkityksellistä...
Tuntuu ettei hän halunnut panostaa meidän arkeen ennen tätä tragediaakaan pitkään aikaan, mutta aina vain valitti että hänellä on tylsää. Hän on myös mustasukkainen toisesta vanhemmastani, joka on elossa joka tarvitsee myös tukea. Hän moittii tekemisiäni yrittäjänä, jos minulla menee liikaa aikaa työhön..Kuitenkaan hän ei itse viikonloppuisin kun minulla on vapaata ehdota mitään yhteistä tekemistä.
Hän haluaa ihailua ja läheisyyttää, mutta on samalla itse etäinen...
Olen todella uupunut ja sairastumassa ja kohta ei ole voimavaroja töihinkään.
Tuntuu niin käsittämättömälle tämä hänen käytös.