Olen 22-vuotias nuori nainen ja mies on 11 vuotta minua vanhempi. Suhteemme on vasta alussa emmekä ole vielä harrastaneet seksiä. Viihdyn miehen seurassa todella hyvin ja tunnen oloni turvalliseksi hänen kanssaan. Mies on ihana, hauska ja luotettava.
Ongelma on se, että olen neitsyt. En ole koskaan harrastanut mitään yhden illan juttuja enkä muutenkaan ole halunnut harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa. Haluan harrastaa seksiä vain vakituisessa parisuhteessa ja että vierelläni on ihminen johon voin luottaa. Mies on ensimmäinen, jonka kanssa tuntuu siltä.
Nyt olen kuitenkin alkanut murehtimaan, että mitä jos mies pitää kokemattomuuttani huonona asiana eikä haluakaan minua. Aiemmat kokemukseni miehistä eivät ole olleet kovin hyviä ja siksi pelkään tämänkin päättyvän sydänsuruihin.
Miten saisin kerättyä rohkeutta ja otettua asian puheeksi hänen kanssaan? Vaikenemisesta ja pitkittämisestä seuraa kuitenkin vain enemmän kärsimystä.
Onko naisen kokemattomuus huono asia?
23
581
Vastaukset
- Eikiirettähommissa
Itse olin aikoinaan neitsyen kanssa suhteessa. Olin vielä itsekin ilman yhdyntäkokemusta, vaikka ikää oli jo kertynyt melkein kolmekymmentä. Toki naisten kanssa olin muuten peuhannut.
Vaikea kuvitella, että kumppanillesi voisi olla mitään ongelmaa siinä, että olet vielä kokematon. Itse olin hyvin ylpeä siitä, että sain olla kumppanini ensimmäinen seksikokemus. Ja koska se oli samalla minunkin ensimmäinen kerta, tilanne oli kertakaikkiaan upea!
En tiedä, tarvitseeko sinun suoraan kertoa neitsyydestäsi hänelle, mutta voisit varovaisesti ottaa puheeksi seksikokemukset. Ja vihjata, että sinulla ei ole niitä paljon tai että arvostat sitä, että seksiä harrastetaan suhteen kestettyä vasta pitemmän aikaa. Seuraa sitten, miten mies tähän reagoi.
PS. "Ensimmäinen kerta" ei muuten onnistunut ensikerralla, koska immenkalvo oli niin paksu, että teknisiä vaikeuksia oli edessä. Mutta niistä selvittiin huumorilla ja rohkeilla otteilla. - arvostansinua
Itse pitäisin sitä hienona asiana ja siitä syystä lähestyisin varovasti. Siinä on jotain kunnioitettavaa!
Olet toiminut oikein ja juuri niin, kun täydellistä on. Miksi olet siitä murheellinen, sitä en ymmärrä?
Sinulla on enemmän kun monella muulla. Jos miehesikin on fiksu, niin hän on samanlainen. - 3232332
Ehdottomasti suuri plussa. Tuskin kukaan mies on eri mieltä.
Jos halajat pitkiä suhteita, älä alakaan jakamaan itseäsi. - täytellistä
Oot sinkut-osaston rumien äijien saavuttamaton ikiunelma – kunhan et anna sille miehelles vaan jätät sen kunnian jollekin heistä.
- i.tell.you
Naisen kokemattomuus on kaikkien miehien mielestä SUURI plussa.
Ei kukaan mies halua olla toinen tai kolmas tai neljäs tai viides vaan EKA.- fagerlund
No enpä kuule oo ihan samaa mieltä. Kokenut nainen on kieltämättä vähän toista kuin vasta-alkajat seksin ihmeellisessä maailmassa...
Aloittajan kandee jutella sen aikuisen miehen kans siitä, että olis eka kerta edessä. Aikuinen mies ymmärtää silloin vastuunsa, ymmärtää olla – sitten oikean hetken eteen tullessa – huomaavaisempi ja hellempi, jottei neidolle jää huonoa kokemusta ekasta kerrasta.
Muista, että sä päätät sun omasta ruumiistasi, eikä kukaan toinen. - 22121
"No enpä kuule oo ihan samaa mieltä. Kokenut nainen on kieltämättä vähän toista kuin vasta-alkajat seksin ihmeellisessä maailmassa..."
Et ole samaa mieltä, koska olet kateellinen nainen. Nainen on seksissä lähinnä passiivinen ja mitään ihme temppuja ei tarvitse osata. Kokeilunhalu on yleensä plussaa ja siihen ei tarvitse sataa panoa taakse. Suihinotto ei esim. ole mitään varsinaista tiedettä vaan kyllähän sen tarvittaessa kuka tahansa taitaa. - kokemus.ei.tarpeellista
fagerlund kirjoitti:
No enpä kuule oo ihan samaa mieltä. Kokenut nainen on kieltämättä vähän toista kuin vasta-alkajat seksin ihmeellisessä maailmassa...
Aloittajan kandee jutella sen aikuisen miehen kans siitä, että olis eka kerta edessä. Aikuinen mies ymmärtää silloin vastuunsa, ymmärtää olla – sitten oikean hetken eteen tullessa – huomaavaisempi ja hellempi, jottei neidolle jää huonoa kokemusta ekasta kerrasta.
Muista, että sä päätät sun omasta ruumiistasi, eikä kukaan toinen.Mitä taitoja nainen tarvitsee siihen että osaa siirtyä kontilleen peppu pystyyn ja antaa miehen naida häntä peppuun ja sen jälkeen siirtyy selälleen ja antaa miehen laueta hänen suuhunsa?
Naisen tarvitsee vain olla paikallaan.. :D - TotuusSattuu
Saatat olla vähän toista mieltä kun lopetat runkaaamisen pornofilmejä katsoen ja pääset joskus lähelle ihan oiekaa naista.
- haha-63
Vai haluaa mies olla eka naiselle. Ehkä jotkut haluavatkin, jos heidän itsetuntonsa on huono. Siitähän on "ekassa" on kyse: naiselta puuttuu vertailukohde. Eikä huonoitsetuntoinen mies pelkää mitään muuta enemmän kuin sitä. Sitten on Samuli Edelmanneja, jotka laulaa "Mulle oot se viimeinen"
- haha-63
kokemus.ei.tarpeellista kirjoitti:
Mitä taitoja nainen tarvitsee siihen että osaa siirtyä kontilleen peppu pystyyn ja antaa miehen naida häntä peppuun ja sen jälkeen siirtyy selälleen ja antaa miehen laueta hänen suuhunsa?
Naisen tarvitsee vain olla paikallaan.. :DNainen harrastaa seksiä miehen kanssa, koska hän itse NAUTTII siitä. Eikä tuosta kuvauksestasi kukaan nainen voi nauttia. Nautintoa voi näytellä pornoelokuvan täti.
- perkkikempe
Olen vahvasti eri mieltä. Naisen ei tarvitse olla 200 miehen kanssa kiertänyt tapaus, mutta muutamia kokemuksia sekä seksistä että parisuhteesta aikuisella ihmisellä kannattaisi olla, jotta häntä voisi edes harkita vakavampaan suhteeseen. Toki samapa se kenen tahansa kanssa on kiuksautella sängyssä, vaikka neitsyen, mutta oikeaan aikuisten parisuhteeseen halusin sellaisen, jolla oli jo vähän elämänkokemusta.
Voihan se olla että kun itsekin olin 20v, niin ajattelin toisin. Ehkä, en muista, ja tuskin ainakaan kovin painokkaasti. Mutta yli 30v jälkeen oli takuulla selvää, ettei kovin kokematon ole hyvä kumppani. Ei sängyssä, eikä muuallakaan elämän osa-alueilla.
- äläjännitä
Kaikki menee ihan luonostaan, kun luottamus, arvostus ja kunnioitus pelaa , myös puhuminen ja huumori mukaan niin hyvää tulee...
- kunnioitaen
Ap. on miestrolli. Mulkku kädessä kiihottuu ajstuksistanne. Säälittäviä nämä aloitukset.
No kyllähän kokemattomuus on suuri plussa. Tietysti on suotavaa, että kun seksiä päätät harrastaa, niin osoitat myös halukkuutesi.
Mitä itse ajattelisit, jos tuo mie olisi kokematon?- aikuinenmies-
Ei se ole huono asia. Riippuu miehestä tietenkinmutta miehen pitää suhtautua aikusmaisesti naisen kokemattomuuteen että ei ala kyselemään mikä vika naisessa on vaan silleen kannustavasti sanoo että kun tunnet että joku rakastaa sinua niin harrastat seksiä sen kanssa.
- mietihetkikuitenkin
Melko paljon vanhempi. Miksi? Sinun kokemattomuus arvosi menee pois, jos alat tuhertelemaan jonkun 30% vanhemman kanssa.
Katsele ikäistäsi seuraa. Varmasti löytyy myös kokemattomia miehiä ja voisitte olla onnellisia...- blondichka
lol jos nainen on aidosti kiinnostunut kyseisestä miehestä niin miksi ihmeessä hän lopettaisi miehen tapailun ja alkaisi etsiä jotakuta nuorta ja kokematonta? Ja miksei nainen muka voisi olla onnellinen vanhemman miehen kanssa? Ja mikä kokemattomuus-arvo? Aika äklöä, jos sinulla on joku sijoitusarvoasema naisille ketkä on tai ei ole neitsyitä.
Tietenkin ensikerta on iso juttu, sanot vaan miehelle, ettet ole muiden kanssa mennyt loppuun asti ei mies sinua siitä mitenkään kummeksu, päinvastoin.
- kokkkooookokokoo
Hohhoo. Minä ainakin olisin mielelläni se paras ja viimeinen juuri siitä syystä ;)
Mutta ap:lle en osaa sanoa mitään viisasta auttavaa.
Ehkä se, että ota asiat puheeksi suoraan ja miten ne on. Tuskin tuo pahastuu kokemattomuudesta. - kokemattomuus
Naisen kokemattomuus ei ole aikuislle miehelle huono eikä hyvä asia vaan tarpeellinen tieto jos suhdetta on tarkoitus jatkaa. Ensimmäinen kerta on miehelle ikävä yllätys jos hän ei tiedä kokemattomuudestasi.
Asiasta kertomatta jättäminen on ns. vakoinen valhe josta ei hyvää suraa. Siitä pitää puhua nyt heti miehen kanssa. Tuollaisen tiedon salaaminen on erityisen typerää jos haluaa jatkaa suhdetta!
Kerro vaikka, että olet alkanut murehtimaan asiaa ja haluat kuulla miehen mielipiteen.
Miten saisin kerättyä rohkeutta ja otettua asian puheeksi hänen kanssaan?
Siten, että tiedät miehen jo arvanneen asian mutta hän odottaa sinun kertovan ”uutisen”. - 1918
Älä sinä tyttö huoli. Anna sedän näyttää mitä kaikkea hän on seksistä oppinut. Ensimmäinen kerta ja sitä seuraavat kerrat voivat olla joko taivaallisia tai sitten pornoelokuvien tuotantoa. Jos miehesi on hellä rakastaja joka saa sinut syttymään niin ei mene aikaakaan kun sinä halaut toteuttaa kaikki fantasiasi. Ja teillä tulee olemaan nautinnollinen elämä edessä.
Älä jännitä. Kokeile oletko valinnut oikean rakastajan itsellesi. Äläkä koskaan mieti miltä näytät sängyssä. Olet nuori ja kaunis. Kuka tahansa kohtelisi sinua kuin prinsessaa. - kokemusonvalttia
Ei todellakaan ole mutta miehen kokemattomuus on. Joten olet viksu ihminen että olet tajunnut valita aikuisen miehen etkä mitään kesken kasvuista kakaraa.
- Kxjxjxjuxucjxh
No ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1632571Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2051198Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849