Moi.
Tässä on 4-5 vuotta nukuttu eri huoneissa ja sormusta en ole pitänyt enään pariin vuoteen. Mutta kolme pientä lasta tekee lähdön vaikeaksi, koska haluan nähdä heidät aamuin illoin.
Muutaman päivän pidin deittisivustolla profiilia, mutta poistin sen koska asia tuntui niin väärältä.
Ikinä en ole naistani pettänyt.. Olen ajatellut asian niin että lasten vuoksi tässä olen maailman tappiin, mutta näen että lapset kärsii valtavasti vanhempiensa jatkuvasta kinastelusta, niin tämäkään ei ole hyvä juttu.
"Vaimon" kanssa ollaan kasvettu erilleen jo niin kauan, että en enään edes halua että suhde korjaantuu..
Erosta on kyllä puhuttu, mutta vain mun aloitteesta.
Kaikki olisi niin helppoa, jos elämääni tulisi uusi nainen. Mutta en haluaisi lähteä pettäjän tielle.
Kommentteja naisen näkökulmasta..
Tässä on 4-5 vuotta nukuttu eri huoneissa ja sormusta en ole pitänyt enään pariin vuoteen. Mutta kolme pientä lasta tekee lähdön vaikeaksi, koska haluan nähdä heidät aamuin illoin.
Muutaman päivän pidin deittisivustolla profiilia, mutta poistin sen koska asia tuntui niin väärältä.
Ikinä en ole naistani pettänyt.. Olen ajatellut asian niin että lasten vuoksi tässä olen maailman tappiin, mutta näen että lapset kärsii valtavasti vanhempiensa jatkuvasta kinastelusta, niin tämäkään ei ole hyvä juttu.
"Vaimon" kanssa ollaan kasvettu erilleen jo niin kauan, että en enään edes halua että suhde korjaantuu..
Erosta on kyllä puhuttu, mutta vain mun aloitteesta.
Kaikki olisi niin helppoa, jos elämääni tulisi uusi nainen. Mutta en haluaisi lähteä pettäjän tielle.
Kommentteja naisen näkökulmasta..
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jos te molemmat olette todella tietoisia tuosta tilanteesta kuten kerroit niin erotkaa ihmeessä. Ei ne lapset siitä kärsi kun kunnioittavasti kohtelet toisianne erossa. Sovussa sovitte lasten tulevaisuuden ym jutut. Kyllä suhteessa pitää olla seksiä ja hellyyttä vaikka välillä riitojakin olisi. Eri huoneissa nukutte kertoo sekin jo tilanteen hyvin. Ei ne lapset kärsi tilanteesta jos te kaksi aikuista hoidatte tyylikkäästi" eron. Jos taas jatkatte tuota ahdistavaa tappelua niin siitä lapset kärsii. Muistavat aina miten vanhemmat tekivät ja tulee vaikuttamaan niiden elämään aikuisena.
Samankaltainen tilanne täälläkin. Olen vain toivonut että puoliso muuttaisi omaan huoneeseen nukkumaan, nyt toivon että oikeasti lähtisi kokonaan pois. Tämä parisuhteen puuttuminen ja tunnekylmyys raastaa sisimpää. Lapset ovat toimineet täälläkin liimana, muuten ero olisi tullut jo vuosia sitten. Ja omasta mielestäni se ei ole enää pettämistä jos nyt löydät lämpöä elämääsi jostain muualta. Teillä varmasti sama tilanne kuin täälläkin: jonkin on muututtava.
Kyllä se on pettämistä. Maanpäälinen helvetti ihan omin käsin leivottu. En suosittele. Oletan, että aloitus oli omasi. Kokemuksesta sanon, elämä ei palaa enää huolettomaksi ja taakattomaksi tuon jälkeen koskaan.
yksi ylimääräinen asunto. Vuorottelette vuoroviikoin tässä asunnossa. Alkuperäinen asunto on lapsia varten ja silloin lasten ei tarvitse muuttaa, tai siirtyä asunnosta toiseen. Sitten omalla vapaalla viikolla voi tehdä mitä lystää ja kenen kanssa.
Jos ajattelen sitä kun vanhempani olivat yhdessä ja riitelivät/kinastelivat niin eroaisin tuollaisesta suhteesta. Vanhempani ovat edelleen yhdessä ja kinastelu on jatkunut vaikka lapset jo aikuisia ja lapsenlapsiakin on. Lapsuusaikana ajattelin, etten itse halua omien lapsieni katsovat samaa mitä itse näin ja koin. Toivoin usesti, että he eroaisivat ja löytäisivät jonkun toisen ihmisen ja olisivat onnellisia. Tietysti vielä riitaisampi ero ei ole kiva, mutta ei sen pahempaa ole lapsuusajatuksissani kuin se, että en lähes koskaan nähnyt vanhempieni halailevan ja nauttivan toistensa läheisyydestä. Hekin nukkuivat erillään ja se tuntui minusta lapsena niin oudolta kun he eivät olleet yhdessä. Lapsena aistin vielä rivien välistä puhumisenkin eli mukamas ystävällinen ääni, mutta piikittelevä. Jokainen tehkööt miten haluaa, mutta eroan jos ei hyvin mene.
Vahinko olisi vielä pahempi, jos rton tuoksinnassa olisit kuvitellut sen johtuneen toivomuksestasi, olisi tyrkätty uusperheestä sijaiskotiin, äiti/isäpuoli ei olisi hyväksynyt sinua , vanhempiesi henkinen tasapaino kärkkynyt tai isä/äitipuoli pahoinpidellyt ja käyttänyt hyväksi. Sinun vanhempasi pitivät sinusta huolta, vaikka oma suhteensa jäi vähemmälle huollolle. Älä ikinä toivo kenenkään eroa, vaan väliensä hoitamista ja omista lapsista välittämistä.
Minunkin vanhempani olivat etäisiä toisilleen, mutta sotaveteraani isäni ei osannut näyttää tunteitaan toisten nähdessä ja mutsi oli samanlainen, ja olivat kovia kinasteleen, mutta kuiteski he isoissa asioissa olivat samaa mieltä ja he molemmat rakastivat meitä lapsia ylikaiken.
Minulla oli kuitenkin hyvä lapsuus, olen kiitollinen vanhemmilleni, mutsi elää vielä on nyt 89 v faija on kuollut.
Juuri noin! Hieno kirjoitus ja monellekin silmiä aukaiseva neuvo!
Nykyisin pienten lasten vanhemmat eivät kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Päässä pyörii vain uusi suhde ja uusi onni. Luullaan, että aina uusi ihastus ja rakastuminen ratkaisee heidän ongelmansa.
Ei se seksin ja intohimon puute ole muuta kuin vastuunsa pakenemista uuden kainaloon! Onni kestää vain hetken, mutta liian monen ihmisen elämä on poljettu maahan...lapset kärsivät eniten näistä uusiosuhteista sekä myös koko lähisuku nähdessään lasten tuskan.
Netissä tulee herkästi näitä "muuta heti"- / "jätä heti"-kommentteja. Vain sinä voit nähdä mikä on parasta ja asiaa on syytä harkita kunnolla.
Kolme lasta on asia, jota en pystyisi miehenä jättämään. En olekaan hoivamies, sinulle ehkä sopisi esim. vuoroviikkojuttu?
Mieti myös vaikka esim. millaisen miehen vaimosi ottaisi? Ottaisiko kunnollisen? Minua puistattaa ainakin jokin epästabiili yksilö (jota en tosin uskoisi vaimoni valitsevan) lasteni seurassa.
Olisiko eroriidoista enemmän haittaa lapsille kuin nykyistä riidoista? Käyttäisikö nainen lapsia lyömäaseena (tosi moni nainen haluaa kostaa asiat tätä kautta)?
Toinen nainen on joillekin kortti mikä pitää katsoa, joillekin ei sovi. Morkkis ja tuska on vain varmaa irtiottojen ja mielihyvän lisäksi. Sisäinen puntarisi näyttää suunnan.
Paljon viisaita sanoja ja kipeitä totuuksia.
Asiaa olen miettinyt jo kauan, mutta lasten parasta tässä ajattelen. Sen takia tässä tilanteessa vielä olenkin. Lapset ymmärtää asioista paljon enemmän kuin me vanhemmat luullaan.
Haluan jatkossakin katsoa lapsiani silmiin, ilman että omatunto lykkää puukkoa sieluun, eli petoksen tielle en halua lähteä.
Mutta raskasta elämää se eron jälkeenkin on, jos lapsia näkee vain joka toinen viikko..
Mutta näin tämä elämä ei voi jatkua.
Kyllä se uusi nainen on tulollaan jo. Mutta sitten voikin miettiä miksei eronnut jo aiemmin. Yleensä se on erossa kuten muissakin asioissa, pitkittyessään mutkistuu. Ja sitten ainakin, kun joku toinen on kuvioissa.
Naisen näkökulmasta. 14 vuotta seksitöntä liittoa. Välillä olisi haluttanut ja välillä ei. Tilanne alkanut silloin, kun myös pieniä lapsia, jotka nyt alkavat olla aikuisia/ isoja. Kaikkeen tottuu. Viimeiset 4 vuotta kaveripohjalla. Seksikin oli parisen vuotta sitten kuvioissa mukana tähän päivään asti, mutta tuntui kuin vierasta olis pannut, ei mitään tunteita mukana enää. Tai että vieraankin kanssa olis helpompaa, ilman painolastia.
Ja salasuhteeseen aloin, sillä tuntuu että elämä menee ohi, kun parisuhde, hellyys ja läheisyys puuttuu niin totaalisesti elämästä. En olis halunnut asioita näin, mutta tuntui ettei muitakaan vaihtoehtoja ollut. Ehkä se ensi vuosi on sellainen selvitysten vuosi, katsotaan vihdoin ja viimein, lähdetäänkö eri teille vai pysytäänkö saman katon alla vielä. Mut en minäkään enää halua mitään jatkoa tässä liitossa. Taloudellisten asioiden takia voin pysyä samassa asunnossa, muuten ei.
Mieti sitten uuden miesystäväsi murjussa viinalla päätäsi turruttaessa, että kun ettei seksikään välillänne kiinnosta, niin olisiko parempi ajaa rekan alle. Siellä mitä kutsuttiin kodiksi, oli tylsä saunailta, mutta sekin miljoonia kertoja tyydyttävämpää kuin mihin päädyit. Ja ps. se baarissa tulevassa tapaamasi mies on jotain muuta kuin siellä kaipaat.
itsepwrkelehuws
Mistäköhän vedät sen johtopäätöksen, että 'pohdintaa' nimimerkillä kirjoittaneen uudella miesystävällä on murju? Ja että vielä oikein viinalla päätä turrutetaan? Melko todennäköisesti johtopäätöksesi ovat täysin vääriä. Liittyykö muuten sinun mielestäsi seksiin aina alkoholi? Eikö seksiä voi olla kahden ihmisen kesken ihan kivassa asunnossa, selvinpäin?
Miksi mies pitäisi tavata baarissa?
"Kaikki olisi niin helppoa, jos elämääni tulisi uusi nainen."
Kumpikohan on noin pitemmällä aikavälillä ajateltuna järkevämpi tapa erota: sovitaan sen nykyisen kanssa asiat, erotaan, aloitetaan oma elämä ja sitten siihen tulee uusia osapuolia, kun on tullakseen. Vai se, että ensin tulee se uusi, sitten kerrotaan nykyiselle tai jäädään kiinni, erotaan ja aloitetaan uusi elämä, jota tuli jo maisteltua...
Ensin vanha liitto loppuun, ero ja sitte se eron käsittely ja sitte vasta uutta tsekkaamaan, uusi suhde kestääkin paremmin ,kun alkaa puhtaalta pöydältä koko jutun ,ilman vanhan suhteen painolastina.
uusi nainen on alussa ihana kuten oli vanhakin nainen eli ei se vaihtamalla aina parane, arki tulee aina..
Luulisin että epäonnistuneen liiton jälkeen kumpikin osapuoli osaa arvostaa uutta kumppaniaan aivan toisella lailla, jos omista virheistä vain on otettu opiksi.
Arki tulee vastaan tottakai, mutta toisen huomioon ottaminen ja ne pienet arjen teot pitää kumminkin uuden suhteen lämpöisenä, toivottavasti, tai tähän haluan ainakin uskoa. Jos uusi kumppani on se oikea.
Koko elämäkaarihan on yhtä "henkistä kasvamista", ja silti päättötodistusta ei saa ikinä :)
Uutta naista en vartavasten lähde etsimään, mutta jos kuitenkin matkanvarrella sellaiseen törmään, niin sitten katsotaan varovasti mihin se johtaa.
Näin olen asian nyt pyhien aikana miettinyt. Piste.
Luulen että "yläkerrankaveri" kyllä ymmärtää ;)
"Jos uusi kumppani on se oikea". Höpö höpö, ja he kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti!
Se nykyinen kumppanikin oli jossain vaiheessa oikea, eikö? Niin mihin se punainen lanka siitä katosi? Ihan samalla lailla se voi kadota sen seuraavankin kumppanin kanssa ja sitä seuraavan.
Olen nainen, tunnen itseni liian vilkkaaksi avioliittoon ja koen siitä valtavaa syyllisyyttä. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 7 vuotta, suurin osa naimisissaoloa. Mieheni on hyvin vakaa ja tasainen. Ajattelen, että joku nuori tyttö saisi hänestä hyvän miehen.
Suhteemme on on-off tempomista. Seksi on vähäistä ja intohimotonta. Käytämme hyvin karkeaa kieltä ja loukkaamme toisiamme jatkuvasti. Lapselle on pyritty aina selittämään jälkeenpäin ja kerrottu ettei mikään ole hänen syytään, jos joutuu riitatilanteeseen. Lasta yritetään tietysti kaikin voimin säästää riidoilta, mutta raskasta se on silti hänelle. Ympärillämme on vahva sosiaalinen tukiverkko, jota ilman olisimme miehen kanssa varmasti eronneet ja menisin vapaana halujeni vietävänä. Kärvistelen lapsen, hyvien ystävien ja sukulaisten takia.
Kumpikaan ei ole pettänyt. Olen itse ihastunut ja ollut liiallisen flirttailun takia muutamassa läheltäpiti-tilanteessa. Tämän jälkeen on tullut kurja olo - mitä minä enää tässä teen "perheonnen" keskellä jouluna...? En voisi kestää itseäni, jos menisin pettämään. Toivon ja odotan, että mies tajuaa oman parhaansa. Tiedostan myös että en voisi tehdä eron jälkeenkään mitä haluan, sillä nykyinen ihastukseni on tukevasti naimisissa.
Sorrun savustamaan miestä pihalle. Sekin on minusta parempi vaihtoehto kuin pettäminen, koska voi johtaa keskusteluun - avioliiton korjaantumiseen tai sitten mies ymmärtää lähteä. Pihtaan häneltä ja haaveilen muista miehistä. Se ei ole reilua. Yritän puhua miehelle järkeä, että osaisi tehdä omat johtopäätöksensä ja lähteä, ennen kuin satutan häntä. Kai rakastan, hän on lapsen isä ja olemme selvinneet vaikeista tilanteista yhdessä. Mutta seksin saralla on suuria ongelmia. Välttelen kaikin keinoin viettämästä "laatuaikaa" miehen kanssa.
Älä lähde pettäjän tielle! Päivä kerrallaan! On parempi lasten kannalta, että eroatte ystävinä ilman ylimääräistä sotkua. Jos teillä on vielä käsittelemättömiä asioita, nostakaa ne kaikki pintaan. Jos hyvin käy, niin silloin tulee keskustelua ja liiton korjaantuminen on mahdollista. Myös yhteinen aika kannattaa tarkistaa, vaikka klisee onkin. Onko sitä oikeasti? Haluatteko tehdä enää mitään yhdessä? Meillä on ollut ero hyvin lähellä mm. raskaiden asunto-ongelmien takia. Vaikeimpina aikoina vain tehty lupaus Jumalan edessä on pitänyt yhdessä ja saanut ajattelemaan asioita. En tiedä miten omassa liitossani lopulta käy, mutta toivon oikeaa ratkaisua teille.
Haluat nähdä lapset aamuin illoin. Eli ts. jatkat liittoasi täysin itsekkäästä syystä.
Olen elämäni varrella kohdannut oman eroni lisäksi lukuisia ystävien ja tuttavien eroja. Vaikka vanhemmat etenkin aluksi selittelevät yhdessäoloaan siten että se on "lasten vuoksi" parasta, niin todellisuus on aivan toinen. Ei tarvitse kuin pysähtyä miettimään asiaa lapsen näkökulmasta. Onko lapselle todella parasta perhekuvio, jossa vain riidellään eikä vanhempien yhteiselo muutenkaan suju? Sellainen on haitallista jopa aikuisille asua riitelevän pariskunnan kanssa, saati sitten lapsille.
Tunnen miehen, jonka vaimo loppuviimein otti eron. Mies oli paljon poissa; työnsä vuoksi ja usein vapaa-aikanakin. Miehen mielestä ero oli ensin aivan käsittämätön. Kunnes parin vuoden pohdinnan jälkeen hänelle alkoi selkeästi avautua se millaiseksi ex-vaimo ja lapsi hänet kokivat. Hän kertoi itsekin pelästyneensä miten huonosti hän oli kohdellut exää ja siinä sivussa lastaankin. Tästä hän myös veti johtopäätöksen, että ex-vaimo oli täysin oikealla asialla ottaessaan eron, vaikka se kolahtikin, ja lujaa. Ei hän itsekään olisi sietänyt, jos kumppani olisi lähes aina poissa, ja silloin harvoin kun on paikalla, vaatii huomiota, temppuilee ja haastaa riitaa.
Mitä jos opettelisitte riitelemään oikein? Kenties oikein sopimaan asioista? Menkää parisuhdekurssille? Tai sitten jos mitään ei haluta tehdä yhteisymmärryksessä, hae sinä reilusti eroa. Ihan turha alkaa pitkittää väistämätöntä.
Tehkää kaikki voitava sen eteen, että saatte nykyisen suhteen korjattua ennalleen. Monesti kyse on kumppanin kunnioituksen menettämisestä. Sitä seuraa kylmyys, halveksunta ja yrittämisen puute. Sellainen "antaa mennä kun on alamäki"-fiilis.
Mutta vasta sitten kun on erottu, niin oikeasti tajuaa, mitä on menettänyt. Siksi kannattaa ensin yrittää saada suhde vielä raiteilleen.
Mutta, jos peli on pelattu, niin ei ole järkeä roikkua kiinni kulisseissa. Jonkun omakotitalon vuoksi. Tai lasten, tai muun verukkeen. Noita selityksiä itselleen kutsutaan kai defenssireaktioksi? Kannattaa myös tunnustaa itselleen tosiasiat: Se kumppani, joka joskus tuntui ainoalta oikealta, ei sitä ollutkaan. Homma meni reisille, so what? Ihminen on erehtyväinen. Tyhmyyttä on tehdä sama virhe kahteen kertaan.
Avioliitossa on kyse ihmissuhteesta. Siis: IHMISsuhteesta. Jos on yhteisiä lapsia, niin on kyse huoltajuussuhteesta, ei ihmissuhteesta. Jos on yhteinen asunto, on kyse kiinteistöyhtiöstä, ei ihmissuhteesta. Parisuhteessa edellytetään kahta perusasiaa. Siis kahta. Ei yhtä, eikä kolmea tai neljää, vaan kahta.
Nämä kaksi perusedellytystä ovat: Yhteensopivuus ja intohimo. Miten Sinun parisuhteessasi?
Mikäs on miehiään sellainen, joka pitää avoimesti kakkosnaista jopa tuonu yhteiseen kotiimme. Jos tästä alkaa puhua, alkaa riehumaan ja tönimää, myös muuten käy käsiksi.Voin lopettaa parisuhteemme, ja annan vapauden, mutta mies ei halua erota.
Tule kertomaan sitten kun olet löytänyt sen uuden naisen (ehkä eronnut, kolme lasta) ja alkuhuuman jälkeen astuu se arki elämään. Onko hienoa?
Lasten kanssa on sovittelua ja sumplimista, mun lapset, sun lapset. Elarit. Yhteistä aikaa ei uuden parisuhteen hoitamiseen ole kun on aina on jommankumman lapset talossa ja heille täytyy antaa aikaa. Heillä voi olla vaikeaa ja raadollista elää kahden kodin elämää ja sitten ne kumppanin lapset joita kuuluu rakastaa kuin omiaan. Hei mietihän kahdesti. Se ruoho kun saattaa aidan takana olla vihreämpää vain hetken.
Josko nyt ihan ekaksi otatte vaimon kanssa yhteisen istunnon ja pohditte yhdessä miksihän alun alkaen olette yhteen lyöttäytyneet ja lapset tehneet. He kun ansaitsevat hyvän kodin ja molemmat vanhemmat saman katon alle.
Mieti kolmesti- loistava kirjoitus! Olen täysin samaa mieltä eron jälkeisen elämän kompastuskivistä, mutta eiväthän nämä eroa ihailevat ja siitä elämänsä pelastumista odottavat ymmärrä(usko)
.
Olen läheltä nähnyt eroperheen lasten tuskaa! Ero tullut pettämisen vuoksi. Akateemisilta vanhemmillta se on lastensa henkisesti heitteille jättöä. On huostaanottoa ynnä muita koulu-ja käyttäytymishäiriöitä. Näihin kaikkiin on suurta vaikutusta myös erosurun lisäksi uusperheen lasten kanssa epäsopivuus.
Alle kaksikymppinen tyttö ajautuu seurustelusuhteeseen yli kaksikymmentä vuotta vanhemman eronneen miehen kanssa jolla on kymmenvuotias tytär. Sukulaistyttö pilaa elämäänsä ja mies pilaa lapsensa elämää aina uuden tytönheitukan vuoksi. Kyllä maailma on sekaisin! Huh. Onneksi omat lapset ovat hyvissä parisuhteissa ja lapsenlapset ovat onnellisia ja tasapainoisia...
""Vaimon" kanssa ollaan kasvettu erilleen jo niin kauan, että en enään edes halua että suhde korjaantuu.."
No heh. Eihän se suhde MITENKÄÄN korjaannu tekemättä mitään sen hyväksi. Mutta jos olet jo päättänyt teidän kasvaneen erilleen, niin ero on ehdottomasti paras ratkaisu. Tuollainen sohvalla nukkuminen höystettynä riitelyllä on todella noloa. Sinulle ja puolisolle se ehkä vielä olla voi olla jotenkin ok, mutta lapsille ihan kärsimystä. Ryhdistäytykää ja hakekaa se ero.