myllis on nopea ja älykäs kuin Voltaire tai kärppä

mutta miten pitkälle voi tämän jumalaisen näytelmän käsikirjoituksessa mennä olemassa olevia henkilöitä käyttäen, ellei satu olemaan tarinassa perää ? Voi tulla sepe paralle kovia korvausvaateita ja hengenmeno sillä hietikko eli santikko oli vaikutusvaltaisen marokkolaisen perheen jäsen ja islamin lain turvaama



myllis on ottanut sivupersoonan tämän aikoja sitten kuolleen ja kuopatun hietikon tapauksesta ja säveltelee omiaan tahan tapaan

KUMMALLISTA ettei poliisi ala puuttua asiaan, he hyvin tietävät että ylikonstaapeli markus korhonen ja hietikko kuolivat samoihin aikoihin äkillisesti , helluntainen markus ja hannu olivat olleet perustamassa nauruherätysliiketta , eikä siitä markuksen vaimo mailis ja muut kunnon rouvat yhtään tykänneet


--POLIISI yrittäkää nyt tajuta että tässä on kyse kansainvälisen haagin kidnappaus sopimuksen rikkomisesta ja rahan kiristämisesta puolalaiselle mafialle sekä suomalaisille lakimiehille [email protected] tanja heiskanen


tässä myllis leikkii olevansa hietikon pojan isä

poika itse voisi kertoa ettei ole isää nähnyt kymmeneen vuoteen. Mutta silti myllis väittää olevansa ei vain hietikko vaan peräti JUMALA. Ei ymmärrä mitä raamatussa on sanottu tuollaisia puhuvasta


wilikki,

mitä arvelet tämän englantilaisen miehen tarinasta ,

https://www.youtube.com/watch?v=DgT_O8Z_d-o
4144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paskaaaaaaaaa

Äänestä

Kysy kaitsulta,sillä homma hanskassa.

Äänestä
  • Moottoritie Ikaalisten ja Kauhajoen välille on ehdottoman tärkeä alueen infrastruktuurille uskokaa tai älkää tästäkään ei ely tiedä mitään!!!!!

    .

    Äänestä

Kysy hellalta,sillä homma hanskassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mylliksiakaikkiall kirjoitti:

mutta miten pitkälle voi tämän jumalaisen näytelmän käsikirjoituksessa mennä olemassa olevia henkilöitä käyttäen, ellei satu olemaan tarinassa perää ? Voi tulla sepe paralle kovia korvausvaateita ja hengenmeno sillä hietikko eli santikko oli vaikutusvaltaisen marokkolaisen perheen jäsen ja islamin lain turvaama



myllis on ottanut sivupersoonan tämän aikoja sitten kuolleen ja kuopatun hietikon tapauksesta ja säveltelee omiaan tahan tapaan

KUMMALLISTA ettei poliisi ala puuttua asiaan, he hyvin tietävät että ylikonstaapeli markus korhonen ja hietikko kuolivat samoihin aikoihin äkillisesti , helluntainen markus ja hannu olivat olleet perustamassa nauruherätysliiketta , eikä siitä markuksen vaimo mailis ja muut kunnon rouvat yhtään tykänneet


--POLIISI yrittäkää nyt tajuta että tässä on kyse kansainvälisen haagin kidnappaus sopimuksen rikkomisesta ja rahan kiristämisesta puolalaiselle mafialle sekä suomalaisille lakimiehille [email protected] tanja heiskanen


tässä myllis leikkii olevansa hietikon pojan isä

poika itse voisi kertoa ettei ole isää nähnyt kymmeneen vuoteen. Mutta silti myllis väittää olevansa ei vain hietikko vaan peräti JUMALA. Ei ymmärrä mitä raamatussa on sanottu tuollaisia puhuvasta


wilikki,

mitä arvelet tämän englantilaisen miehen tarinasta ,

https://www.youtube.com/watch?v=DgT_O8Z_d-o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu