Kävin tänään ostamassa joululahjoja, ruokia ja muita juttuja joulua varten. Tuli siinä ostoksilla mieleen, että oi-voi voi, kun rahaa menee koko ajan joka paikkaan:))))
En laskenut tarkkaan tämän päivän rahanmenoani, mutta helposti se meni väkisinkin yli parinsadan euron. Ensin jouduin ostamaan bussikortin, joka maksoi yli 80 euroa. Sitten kävin Prismassa ostamassa ruokia, joulusuklaata, karkkia yms. joulujuttuja, joihin meni n. 60euroa. Sitten kävin myös Lidlissä ostamassa juomia yms. ruokia ja niihin meni tosin vain parikymmentä euroa.
Tämän jälkeen piti tietenkin käydä vielä kaupungilla kiertämässä kauppoja ja ostamassa joululahjoja, joihin meni jotain 50euroa. Sitten vielä tähän päälle tupakat ja veikkauspelit r-kioskilla, niin näistäkin tuli maksettavaa.
Tämä oli tosiaan vain yksi ainoa lahjojen ostopäivä tässä ennen joulua, sillä olin ostanut suurimman osan lahjoista jo ennen tätä päivää. Täytyy vielä huomenna katsoa kaikki lahjat läpi ja varmistaa se, että lahjoja on nyt sitten kaikille riittävästi, ettei kukaan ajattele negatiivista:)))))))
Eilen meni myös rahaa joulujuttuihin muutama kymppi ja toissa päivänä vieläkin enemmän, kun ostin vielä siihen itselleni uuden talvitakin.
Helposti sitä tosiaan saa rahaa menemään myös sinkkuna, että mahtaa olla varmasti Liljanlaakson Timpalla ja Ekillä vieläkin enemmän sitä rahanmenoa joulun alla, kun täytyy ostaa lapsille ja perheelle paljon kalliita joululahjoja:)))))))
Onneksi ei ole itsellä ketään muita elätettävänä, niin ei sentään tarvitse turvautua Santanderin kulutusluottoon:))))))))))) Eikä ole mulla Skoda Octaviaa pihassa rahaa kuluttamassa, vaikka toki itse joudun joka kuukausi bussikortin ostamaan.
Bicky Royal-miehellä ei varmaan kulu noin paljon rahaa joulun alla, vaikka ostaisikin Bicky jr:lle hyvät joululahjat:)))
Kuitenkin Virosta saa edullisesti 80% Saarenmaa-lekoja ja muut rahat varmaan menee sitten ruokaan, telaketjuihin ja Silveradon bensoihin:))))))))
Oi-voi voi, kävin jouluostoksilla:))))
22
495
Vastaukset 22
- 787878
Kaksi vuotta olen palstaa seurannut ja tämä on ensimmäinen avaus minkä olen DarkFearilta nähnyt. Kännissäkö liene :)
En ole käyttänyt alkoholia enää vuosiin, joten ihan selvinpäin täällä kirjoittelen. Olen mä joskus ennenkin tehnyt tällä avauksia, että ei ollut suinkaan eka keskustelunavaus multa.
Ei yhtään että haluaisin jälleen olla ilonpilaaja, mutta sittenkin... En ymmärrä miten jouluruokiin jotenkin erityisesti menisi rahaa, koska ihmiset yleensä syövät kaikkina muinakin vuoden päivinä. Useammin liikaa kuin liian vähän.
Niin ostin kyllä itse asiassa myös ihan ns. normiruokia, joita syön jo tässä ennen joulua ja myös joulupyhinä. Tosin kalat ovat usein kalliita, niin niihin menee rahaa, kun en varsinkaan syö lihaa ollenkaan.
- ruudinkeksijä
DarkFear kirjoitti:
Niin ostin kyllä itse asiassa myös ihan ns. normiruokia, joita syön jo tässä ennen joulua ja myös joulupyhinä. Tosin kalat ovat usein kalliita, niin niihin menee rahaa, kun en varsinkaan syö lihaa ollenkaan.
Ja milläköhän perusteella kala ei ole lihaa?
- Aamunhämärä
Eihän ne perinteiset maksa vaikkei edes omatekemiä olis. Eli laatikot, puuro, risolli,,sekametelisoppa, piparit, tortut ja muut leivonnaiset.. Ne ovat melkein halvempia kuin mitä arkena syön.
Mutta sitten juurikin erilaiset kalat ja juustot tekee ison loven lompakkoon. Silti kerran vuodessa näitä ostan enemmän erilaisia kuin normaalisti. Ne tekevät minulle sen fiiliksen mutta kinkkua en osta.
Taitaa se jouluruuan "kalleus" riippua makutottumuksista. Aamunhämärä kirjoitti:
Eihän ne perinteiset maksa vaikkei edes omatekemiä olis. Eli laatikot, puuro, risolli,,sekametelisoppa, piparit, tortut ja muut leivonnaiset.. Ne ovat melkein halvempia kuin mitä arkena syön.
Mutta sitten juurikin erilaiset kalat ja juustot tekee ison loven lompakkoon. Silti kerran vuodessa näitä ostan enemmän erilaisia kuin normaalisti. Ne tekevät minulle sen fiiliksen mutta kinkkua en osta.
Taitaa se jouluruuan "kalleus" riippua makutottumuksista."Taitaa se jouluruuan "kalleus" riippua makutottumuksista. "
Siitäkin. Mutta kalleinta ruokaa on lopulta se mitä ei kukaan syö. Uskaltaisin roskapönttöjä tutkimattakin väittää, että ruoka"jätettä" syntyy jouluna paljon enemmän kuin tavallisesti.
- vittuhomo
Suomen kurjallistuminen jatkuu. Kaikki on niin kallista. Ostovoima rapautuu. Vuonna 2000 palkkani oli about 1700-2000 euroa. Nyt se on saman verran euroina edelleen. JOTEN MITÄ VITTUA! Toki urakehitys on ollut perseestä minulla mutta silti hämmästyttää tämä kurjallistuminen suomessa.
- vittuhomo
En usko että kokemukseni on kovin outo alemman keskiluokan joukossa. En ole mikään tyhmin ja paskin tyyppi mutta silti palkkaa tulee noin vitun huonosti!
- mies_86__
Itsehän tämän vuoden aikana olen tehnyt ns. harjoittelijan hommia 1200 euron kuukausipalkalla. Tosin olen vielä toistaiseksi opiskelija niin se tietenkin vaikuttaa.
- Ratikkakuksi
Wannabe-ytm, ätmin perikuva DarkFear nykii nysäänsä joulunakin kuten aina, ja välillä satuilee palstalle :D
- ykinäinen-ätmi
Haen kebabbia kioskilta jouluna jos nälkä tulee. On minulla kaljaa kaapissa jos jano yllättää.
- Rumasinkkumies-
Kenelle yksinäinen ostaisi joululahjoja. No itselle ostin pari ps 4 peliä. Pitäis varmaan jotain ruokaakin ostaa viikonlopuksi, lähden tästä salille kohta ja sitten menen kauppaan. Bussikorttiin ei mene rahaa koska kuljen fillarilla.
- Hehhehheeemies
Vittu minulla ei ole nyt mihinkään rahaa. Hehhehheee. Ketä käy kateeks mun joulu? Lällälää!! Työkkäri maksaa vasta joulun jälkeen.
- turkulainen.mies
Miten yksinäinen mies uskaltaa mennä jouluostoksille ihmisiä täynnä olevaan kauppaan. Eikö ne muut ajattele kaikkea negatiivista yksinäisestä miehestä ostoksilla? Onneksi sulla on kuitenkin tuuhea tukka päässä niin se antaa hyvän joulu fiiliksen.
- 18plus17
Ihan hulvaton avaus darkkikselta :))))))))))) entä näkyikö noissa liikkeissä mahdollisesti myös Ekiä, Timppaa tai Bicky Royal-miestä :)))))))))))
- Ruma-ätmi
Viettääkö dark yksinäisen joulun kuten me rumat ätmit? Pitäiskö sitä kaupassa käydä kun jääkaappi on aika tyhjä.
- zönggö_off
Darkkis on ruma ätmi, vaikka muuta epätoivoisesti esittääkin.
zönggö_off kirjoitti:
Darkkis on ruma ätmi, vaikka muuta epätoivoisesti esittääkin.
En todellakaan ole mikään ruma ätmi, kuten sä varmaan itse sitä oletkin. Mä oon Andrea Pirlon näköinen ytm-mies ja mä vietän ainakin joulua ihan perheen parissa, niin ei tarvitse edes olla yksin kotona, kuten monet palstan ätmit joutuvat näköjään viettämään.
- ähtylsää
Jotenkin omituista, kun palstan meemigeneraattori tekee pilaa muiden meemeistä. Darkfearin kirjoittaja on vaihtunut, tai sitten hän on löytänyt hyvän psykiatrin. Tämä Darkfear yrittää olla yksi muista. Missä on ikuinen kaipuu ruotsinlaivalla, alituinen parku siitä, ettei yksinäinen nuorimies voi kuitenkaan lähteä, kun siitä ajatellaan kaikkea negatiivista.
En ole kyllä koskaan missään psykiatreilla käynyt, enkä tule menemäänkään, kun ei ole ollut koskaan tollaisiin turhan päiväisiin psykiatreihin mitään tarvetta.
Mutta mistä sä nyt oikein sellaista sait päähäsi, että mun nimimerkin takana olisi muka tällä kertaa joku toinen henkilö??
Aina mä oon pystynyt yksin jouluostoksilla ja kaikilla muillakin ostoksilla käymään, sillä kyllä sitä voi nuori mies ihan hyvin käydä yksinkin kaupoissa, vaikka niihin laivaristeilyille ja baareihin sitä ei voikaan yksin lähteä.
- trollifear
Darkfear on trolli, kuten moni muukin samantapaiset muutkin täällä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.373856- 100842
- 76630
- 50625
- 65615
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei149591- 30576
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48557- 57556