Papin joulusaarna käsitteli MAMUJA

Kävin eilen klo. 10:00 alkaneessa joulujumalanpalveluksessa. En käy koskaan naispappien pitämissä jumalanpalveluksissa; täällä päin on lähekkäin useita kirkkoja, joissa voi käydä, joten valitsin miespapin johtaman jumalanpalveluksen. Petyin. Hukkareissu.

En tuntenut tuon papin tyyliä ennestään, mutta se tuli hyvin selväksi jumalanpalveluksen aikana.

Kirkossahan pitäisi saarnata, kuten luterilaisen kirkon oppi-isä Martti Luther opetti ja kuten opettivat Paavali ja Jeesus ennen häntä, sekä lakia että evankeliumia.

Pitäisi puhua sekä synnistä että armosta, sekä helvetistä että taivaasta, sekä epäuskosta että uskosta. Pitäisi puhua parannuksen tekemisestä ja Jeesuksen verestä.

Pappi puhui mamuista. Hän kertoi, miten meidän aikamme on sellainen, että eriävän mielipiteen esittämisestä toiselle ihmiselle voi saada osakseen kuolemaan johtavan pahoinpitelyn (Asema-aukion potku), ja siitä, kuinka nykyäänkin monet ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja pakenemaan toiseen maahan kuten Jeesus-lapsi Herodeksen vainon aikana (maahanmuuttajuus).

Papin joulusaarna piti lisäksi sisällään sellaisen sanoman, että lähimmäisenrakkaus on kaikkein tärkein asia maailmassa. Näin puhui uskoon tulematon leipäpappi Jeesuksen syntymäpäivänä.

Yleensä tapaan käydä Luther-säätiön eli Lähetyshiippakunnan jumalanpalveluksissa, mutta joulunpyhinä ei sellaisia ole meillä päin tarjolla, joten jouduin tyytymään vesivelliliberalismiin.
35432
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

HUTI siis.

1Äänestä

Ennen kirkon oppi perustui raamattuun. Nyt piispojen perversioihin.

2Äänestä
  • Pöyristyttävähkömmänpuoleisehkoa.

    Äänestä

Samasta syystä olen minäkin lopettanut kirkossa käynnin.

Ei jaksa enää kuunnella tuota joka puolelta tulvivaa sanomaa. Ei jaksa, vallankin kun tietää, miten valheellista se on. Valheelliseksi sen on tehnyt osa tulijoista.

2Äänestä

Kyllä SLEY järjestää messuja joulun aikaankin. Ei vieraan papin saarnoja kannata mennä kuuntelemaan ja menemään harhaan. Mamutusta ja homotusta sieltä vain saa.

2Äänestä
  • SLEY eli evankelinen herätysliike on ihan okei, siellä eivät naispapit juhli ja oppi on vanhakantaista, mutta valitettavasti evankelisilla ei ole toimintaa ihan joka paikkakunnalla.

    Äänestä

Miksi+Suomen+kirkko+on+saastutettu+monikulttuuripaskalla.+95%+suomalaisista,+kirkossa+kävijöistä,++ei+tällaista+paskansyöttöä+hyväksy.+Ei+hyväksy,++silti+sitä+vaan+pakkotungetaan.++Jotkut+pirulliset+paholaiset+ovat+vallanneet+kirkon.+Käsittämätöntä.+Suomen+kirkossa.

2Äänestä
  • Ei haittaa enää. En ole veroja tuonne maksanut enää yli viiteentoista vuoteen.
    Saarnatkoon mitä tahansa sairasta paskaa, jossa toivotaan suomalaiset heterot sukupuuttoon ja matuille, homoille ja lesboille koko maa.

    Äänestä

Kävit ikävä kyllä kuuntelemassa poliittista puhetta.

2Äänestä
  • Tehkää selväksi kantanne kun leipäpappi alkaa matustelemaan niin nouskaa penkistä kovaäänisesti ylös ja kävelkää määrätietoisesti kannat kopsuen pois ja lyökää vielä ovi paukkuen kiinni, saahan siinä kirkkokansa pällisteltävää ja pappikin ymmärtää yskän ellei ole täysi tollo!

    2Äänestä

  • Arkkisaatanamäkinen kirjoitti:

    Tehkää selväksi kantanne kun leipäpappi alkaa matustelemaan niin nouskaa penkistä kovaäänisesti ylös ja kävelkää määrätietoisesti kannat kopsuen pois ja lyökää vielä ovi paukkuen kiinni, saahan siinä kirkkokansa pällisteltävää ja pappikin ymmärtää yskän ellei ole täysi tollo!

    Aivan,

    Äänestä

  • Samat jutut olisi ihan yhtä hyvin voinut puhua vasemmistoliittolainen kansankiihottaja. Tai mistäs minä tiedän, vaikka olisi ollutkin. Nykypapeista ei voi sanoa...

    Äänestä

Papin olisi voinut viedä kirkonmenojen jälkeen VOKin pihalle kertomaan monikulttuurisuuden ihanteesta.

1Äänestä

Olet oikeassa.
Kunnon kristityn ei pidä rakastaa lähimmäistään.

Äänestä
  • Jeesus teki täysin selväksi ketkä ovat lähimäisiä ja ketkä ei lähimäisestä keskustellaan tästä kohdasta eteenpäin Luukas 10.29 http://www.finbible.fi/jakeittain/UT/Luukas_10.htm

    Suosittelen lukemaan Utta Testamenttia niin asia selviää sinullekkin.

    Väkivaltisen ryöstön uhrin ohi kulki pappi ja leeviläinen (lain arkun kantaja) auttamatta häntä, ainoastaan ohikulkeva samarialainen auttoi.
    Ketäköhän Jeesus tarkoitti lähimäisellä? Omasta mielestäni se oli tämä hyväsydäminen samarialainen.

    Äänestä

Kirkko hajotetaan vihervasuri naispappien ja heidän kannattajiensa toimesta sisältäpäin. Kirkosta on tehty poliittisten suuntausten saarnapaikka.Siellä ei palvella Jumalaa vaan omaa egoa.

Äänestä
  • Kokoomuslaiset, kepulaiset ja Rkp:t innolla mikan ev.lut.kirkkoa märättämässä.

    Äänestä

Anne, 55, joutui pitkän sairauslomansa aikana hakemaan toimeentulotukea. Hän kertoo, että sitä ei myönnetty, koska hän omisti auton.

Kuinkahan yhdenvertaisuus toimii tuollaisissa asioissa?

Äänestä

Olipas täysmulukku leipäpappi...

Jouluna manaa saatananpalvojien puolesta, eipä olisi uskonut, mutta nykyään myrkkysuvakkeja ja matutarhausbisneksen kannattajia näyttää soluttautuneen enemmänkin myös papistoonkin.

Äänestä

Uusien aikojen ilmiö:
Matutarhaajapapit

Äänestä

On ennustettu että tulee vaikea aika jolloin kirkon seinät kumajaa tyhjää ja kirkosta puuttuu elämän sana. Ihmiset etsii Jumalaa, mutta eivät sitä kirkon sisältä enää löydä. Papit ovat leipäpappeja ja heidän saarnasta puuttuu Pyhän Hengen voima joka tekee sanan eläväksi. Elävä henki joka on tarkoitettu ihmisten sisintä hoitamaan ja tekemään hyviä tekoja maailmassa muuttuu sanahelinäksi, josta puuttuu sen syvä eläväksi tekevä sanoma ja parantava voima.
Ihmisillä on ahdistus ja he etsii lohtua kirkoista, mutta Jumala ei vastaa koska he eivät etsi Herraa täydestä sydämestä ja anna kunniaa Jumalalle.
Etsivät ihmiset ei ymmärrä miksi Jumala ei vastaa heidän rukouksiinsa. Kuinka he voi tietää jos heitä ei opeteta Jumalan sanalla vaan neuvotaan ihmisten mielipiteiden mukaisesti. He itse estävät Jumalaa koska eivät tahdo tehdä parannusta vaan synti ja vääryys miellyttää heitä enemmän. Herra ei koskaan siunaa syntiä. Synti erottaa ihmisen aina Jumalasta. Leipäpappien ja piispojen sanoma ei herätä ihmisiä totuuden tuntoon ja parannuksen tekoon jos he askartelee maallisissa.
Jumalan sana ei voi elää ihmisissä jotka itse hylkää Jumalan totuuden, eläväksi tekevän sanan ja sen voiman joka tekee Jumalan tekoja.

Äänestä

Paskanjauhamisen ja Kärpästen Herran kumartelemisen määrä alkaa olla huolestuttavaa Suomen kirkoissa..?

Äänestä

Tarja Halonen todisti Joulun ekumeenisessa joulujumalanpalveluksessa, että on aseellisia joukkoja. Milloin Jani Toivola saarnaa?

Äänestä

Kirkko on meko sairas kun opettaa siihen, että on joko käänyttävä islamiin tai kuoltava vapaaehtoisesti, kun matut alkavat tappamaan vääräuskoisia pois häiritsemästä pyhää uskontoaan.

Äänestä

Kirkollisverojen vähenemisen ymmärtää leipäpappikin ja Votkapiispa!
Piispojen harhaoppi vallitsee kirkonmenoissa.

Äänestä

Minua on harmittanut, kun en tänä vuonna päässyt joulukirkkoon, mutta ei harmita enää. Olen unohtanut että ev lut kirkko ottaa rikollisia kirkon suojiin ja varmasti olisi käynyt niin huono tuuri että matu-saarnaa olisin joutunut kuuntelemaan.

Todennäköisesti olisin kävellyt ulos. Käännän aina kanvavaa kun tv:ssä mamutetaan ja sitähän tapahtuu jatkuvasti. En mene sellaiseen kauppaan jossa on mamuja töissä enkä taksiin jota ajaa mamu.

Äänestä
  • Noin minäkin olen tehnyt jo pitkän aikaa.

    Äänestä

Natsismi ei kuulu kritin uskoon.

Äänestä

On kyllä mahdotonta hyväksyä omasta mielestä, että kirkkomme auttaa muslimeita. Vastaavassa tilanteessa muslimimaassa, ei kristitty saisi mitään apua.

Kun muutenkin kirkolla menee heikosti, niin tämä mislimien hyysääminen tuntuu entistä järjettömämmältä.

Äänestä

olisi määritellyt lähimmäisenrakkauden, kuten se suomessa määritellään.

Niin hän olisi varastanut opetuslastensa rahat, ja olisi jakanut ne Herodeksen sotilaille. Lisäksi olisi ollut sotilaiden mukana potkimassa opetuslapsiaan.

Äänestä

Arkkisaatana mäkisen ja porttopiispa askolan aikana kirkko on luisunut saatanan oppeihin ja väärän jumalan palvontaan (islam). Tätämenoa kirkko on tuhon oma.
Eipä olisi tättäkään uskonut vielä 25vuotta sitten, karille mennään ja lujaa.
Askola tuo mieleen oikein vanhan rappioholistin ja huoran, mielleyhtymälleni en voi mitään, mätä omena löyhkää pitkälle!

Äänestä

Ovatko nuo vihtahousun lähettiläitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iljettävää kirjoitti:

Kävin eilen klo. 10:00 alkaneessa joulujumalanpalveluksessa. En käy koskaan naispappien pitämissä jumalanpalveluksissa; täällä päin on lähekkäin useita kirkkoja, joissa voi käydä, joten valitsin miespapin johtaman jumalanpalveluksen. Petyin. Hukkareissu.

En tuntenut tuon papin tyyliä ennestään, mutta se tuli hyvin selväksi jumalanpalveluksen aikana.

Kirkossahan pitäisi saarnata, kuten luterilaisen kirkon oppi-isä Martti Luther opetti ja kuten opettivat Paavali ja Jeesus ennen häntä, sekä lakia että evankeliumia.

Pitäisi puhua sekä synnistä että armosta, sekä helvetistä että taivaasta, sekä epäuskosta että uskosta. Pitäisi puhua parannuksen tekemisestä ja Jeesuksen verestä.

Pappi puhui mamuista. Hän kertoi, miten meidän aikamme on sellainen, että eriävän mielipiteen esittämisestä toiselle ihmiselle voi saada osakseen kuolemaan johtavan pahoinpitelyn (Asema-aukion potku), ja siitä, kuinka nykyäänkin monet ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja pakenemaan toiseen maahan kuten Jeesus-lapsi Herodeksen vainon aikana (maahanmuuttajuus).

Papin joulusaarna piti lisäksi sisällään sellaisen sanoman, että lähimmäisenrakkaus on kaikkein tärkein asia maailmassa. Näin puhui uskoon tulematon leipäpappi Jeesuksen syntymäpäivänä.

Yleensä tapaan käydä Luther-säätiön eli Lähetyshiippakunnan jumalanpalveluksissa, mutta joulunpyhinä ei sellaisia ole meillä päin tarjolla, joten jouduin tyytymään vesivelliliberalismiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu