Vähän outoa kysyä tästä asiasta. Löytyi hyvä kolumni, jossa sanotaan, että oma kasvatus lapsuudessa voi vaikuttaa siihen, miten ilmaisee itse lapsilleen tunteita. Suomessahan negatiivinen purkautuminen kuitataan sillä, ettei siitä välitetä. Vain positiivinen tunneilmaisu otetaan huomioon. Kun vanhemmat eivät juurikaan ilmaiset tunteitaan, lapsille jää tunne, ettei heistä välitetä tai vanhemmat piittavat pelkästään maallisesta mammonasta.
Tässä kolumnissa ja siihen laitetuissa linkeissä on aiheeseen liittyvää asiaa.
Leea Mattilan kolumni: Saitko lapsena rakkautta? On aika valita, miten sitä omalle lapsellesi näytät
http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/leea-mattilan-kolumni-saitko-lapsena-rakkautta-aika-valita-miten-sita
Tässä kolumnissa ja siihen laitetuissa linkeissä on aiheeseen liittyvää asiaa.
Leea Mattilan kolumni: Saitko lapsena rakkautta? On aika valita, miten sitä omalle lapsellesi näytät
http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/leea-mattilan-kolumni-saitko-lapsena-rakkautta-aika-valita-miten-sita
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kolumni käsitteli asioita näin:
Leea Mattilan kolumni: Saitko lapsena rakkautta? On aika valita, miten sitä omalle lapsellesi näytät
http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/leea-mattilan-kolumni-saitko-lapsena-rakkautta-aika-valita-miten-sita
"1. Kun tulee vanhemmaksi, joutuu huomaamaan miten oma lapsuus on itseen vaikuttanut. Onko lapsuudessa näytetty tunteita, entä näytätkö niitä nyt?
Monen vanhemman oma lapsuus on ollut tällainen: vanhemmat ovat huolehtineet riittävästä vaatetuksesta ja ravinnosta, mutta tunteita ei ole ilmaistu, eikä tunteisiin ole aina vastattu. Tunteet ovat viestejä, ja niihin reagoiminen antaa kokemuksen kuulluksi tulemisesta.
2. Suomessa arvostetaan lasten itsenäisyyttä ja reippautta.
Suomessa arvostetaan lasten itsenäisyyttä ja reippautta. Kun lapsella on päivähoidon aamupiirissä hankalaa, hänet poistetaan takavasemmalle, selviämään tilanteesta yksin. Mutta mitä se opettaa lapselle? Ainakin sen, että kun on vaikeita tunteita, siihen ei saa apua, ja että vain myönteisiä tunteita saa ilmaista. Lapsi oppii myös, että se jolla on huono päivä, ei kuulu joukkoon.
3. Kun perhe syntyy eri maassa ja kulttuurissa eläneistä vanhemmista, näkee oman vuorovaikutustyylinsä kirkkaasti.
Näiden oppien jälkeen, aikuisena, läheiset ihmissuhteet saattavat olla pinnallisia, ja omaa sisintä hyvin vaikea paljastaa. Lapsuudesta ei välttämättä ole jäänyt monia muistoja, tai keskeinen kokemus on se, että “lapsuuteni ei ole vaikuttanut minuun mitenkään”. Ajatus siitä, että lapsuuden ihmissuhteet eivät ole olleet merkityksellisiä, on surullinen. Kun perhe syntyy eri maassa ja kulttuurissa eläneistä vanhemmista, näkee oman vuorovaikutustyylinsä kirkkaasti. Se paljastaa, että temperamentin lisäksi tavoissa olla muiden kanssa on kysymys myös siitä, minkälainen oma lapsuus on ollut.
4. Jos havahtuu tunneilmaisunsa niukkuuteen, on hyvä miettiä sitä, miten itseä on pienenä hoivattu.
Jos havahtuu tunneilmaisunsa niukkuuteen, on hyvä miettiä sitä, miten itseä on pienenä hoivattu. Raskaus ja vanhemmaksi tuleminen saavat yleensä aloittamaan tämän ajattelun. On aika ymmärtää, miten oma lapsuus vaikuttaa nykyhetkeen.
Sitten on helpompaa valita, miten oman lapsensa kanssa on ja elää. Jokaisen vanhemman pitää päättää, toivooko omalle lapselle samaa - vai jotain muuta.
5. Jos tunteiden näyttäminen on sinulle vaikeaa, kokeile näitä harjoituksia
A. Mieti ja yritä ymmärtää, miksi vanhempasi käyttäytyivät lapsuudessasi siten kuin käyttäytyivät. Mitä olisit toivonut heidän tekevän toisin? Miltä asian ajatteleminen tuntuu nyt?
B. Pohdi, mitkä kolme adjektiivia kuvaavat sinun ja lapsesi suhdetta. Käyttäisitkö samoja sanoja kuvaamaan sinun ja oman vanhempasi suhdetta?
C. Mieti, miten viestit lapselle että rakastat. Osaatko kertoa sen myös ilman sanoja?"
Näissä tunteikkaissa kulttuureissa on henki löyhällä. Esimerkiksi tytöt ovat herkkiä putoamaan parvekkeelta.
Onko tuttua, ettei tiedä, miten esimerkiksi työkaverille osoittaa, että: "Ok, hyvä näin, kaikki hyvin!"
Erityisesti kiinnitin huomiota kohtaan, jossa kirjoittaja oli tajunnut oman tunteiden ilmaisutaitonsa tai sen puutteen. Eri kulttuurissa käydessä sen ymmärtää ilman sanoja, ihan vaistomaisesti.
Kun täällä ovat muutamat valittaneet, että tämän vuoden, 2016 joulu on viimeinen heille. Aivan kuin hyvästelisivät. Se taas on kauhea ajatus.
Olen itse kokenut saman "AHAA-elämyksen" ulkomailla olon jälkeen kuin tuossa jutussa kerrottiin. Se on kummallinen ja käänteen tekevä asia, jonka jälkeen yksitoikkoinen, kotimaan arki onkin ihan mielekäs vaihtoehto ja siinä on monen sukupolven jalostunut viisaus, niin lattealta kuin se aistiturrutuksessa joskus tuntuukin. Kun on vaan yhdessä paikassa, ei näe mitään erilaista, siis täysin erilaista ajattelumallia, tekotapaa, seurauksia, kuten köyhyyttää, likaisuutta, kuivuutta, kuumuutta, pitkiä matkoja ja huonoa rakennuskanttaa ei voi olla entisensä vaan kotimaahan paluu on mukavaa, kaikki vaikuttaa olevan lähes kohdallaan infrassa ja tutuissa kuvioissa. Hallituksista ei ole tässä nyt kyse.
Onko kukaan tuttu koskaan kertonut, että Indonesian matka muutti heidän elämän? Tällaista sattuu, olen kuullut sen monelta muultakin kuin itseltä. Tämän luulisi toimivan myös toisin päin.
Ajoin takaa sitä, että kun käy pari viikkoa kokeilemassa "hakata päätä ns. seinään" jossain Egyptin pyramideillä, joissa ei ole edes turisteille palveluita, vessoja, istuimia, juomia tms. Kotiin paluu on fantastista ja osaa ottaa irti enemmän hyvistäkin puolista.
Noille masentuneille tällainen olisi mitä parhain keino alkaa havahtua, etteivät asiat olekaan niin huonosti.
Paikanvaihdos niin, että siitä tulee elämys tai uudet muistijäljet on kumma juttu muissakin asioissa kuin tunteiden ilmaisutaidossa.
Jopa lapselle se voi tehdä ihmeitä. Tuttu perhe meni kaupunkiasunnosta käymään reilun puolen vuoden kuluttua uuden perheenjäsenen kanssa hyvin yksinkertaisella maalaismökillä, jossa seinät olivat paljon lähempänä kuin kaupunkiasunnossa, pinta-alaa oli vain murto-osa kodin oloista.
Arvatkaas mitä oli tapahtunut, se oli ollut aivan uskomatonta? Pienokainen ei ollut siihen päivään mennessä yrittänyt itse nousta, kävellä eikä edes kontata. Kun perhe oli palannut mökkimatkaltaan taas kaupunkiin, oli tapahtunut ihme, vauva oli alkanut kontata ja oli ollut siitä itsekin erittäin iloinen ja näyttänyt sen ilon vanhemmilleen. Näin paikanvaihdos auttoi liikunnan aloittamiseen.
hän ei ehkä ollut nähnyt mitään mielenkiintoista minkä perään kontata
Niin kai, jotain mystistä sitten näki ja tapahtui ihme. Se oli ollut mahtava juttu. Ahdas mökki vaikutti asiaan, ehkä myös autossa olo matkalla.
Kummallisen abstraktia ajattelua. Eikö mitään voi selittää konkreettisesti jotta siihen voisi oikeasti puuttua?
"pohdi tunteiden käsittelyä lapsuudessa" - enkä pohdi !
Kun lapsi käy koulua ja ilmaisee ajatuksiaan saa aina palautetta. Jos ajatukset ei kelpaa kuulijoille niitä pilkataan. Jos kuulijat ei ymmärrä ajatuksia, niitä pilkataan.
Jos toistat lehdestä luettuja iskulauseita , sinut hyväksytään. Opit että saat vain toistaa muotilauseita jos haluat kuulua jengiin.
Opit kopioimaan käytöstapoja. Et saa toimia itsellesi luontevalla tavalla. Et siis saa ilmaista omia tunteitasi. Et edes uskalla ilmaista niitä koulussa jos kotona vanhemmat juo ja raivoaa. Perusturvaa ei ole eikä siis tunteitakaan.
Siihen ei auta analyysi että "opettelempa nyt antamaan positiivista palautetta".
Positiivinen palaute on vain rooli. Sinä joko saat olla oma itsesi tai et saa.
Ei tosiaan pelkkä teeskentely positiivisista tunteista tee mitään. Kyllä sen muistaa lapsuudestaan, että sapetti.
Yleensä nyt aikuisena huomaan, että pitää vähän niin kuin "sanoittaa" niitä abstrakteja tunteita, eli kysyä, sanoa siihen liittyvä sanoja yms. Sitä pitää purkaa ja palotella, makustella mitä siitä saatiin irti. Onko se sitten vaihtoehto sovinnaiselle? Se selviää ajan kanssa, kun tulee kilpailevia vaihtoehtoja. Näin itse siinä tilanteessa toimin, en tiedä sapettaako se vielä enemmän.