Kaikki levittämään sanaa ennen vuodenvaihdetta!

Nyt alkaa olla oiva hetki muistutella lähiomaisia ja tuntemattomiakin kirkon jäsenyyden tarpeettomuudesta ja kirkon satojen eurojen jäsenmaksusta. Nettipalstoille ja someen viestiä, aihe puheeksi kahvipöydässä. Mutta ei sorruta samaan kuin kirkko itse eli valehteluun ja painostamiseen!

Eroaminen vie vain pari minuuttia: https://eroakirkosta.fi/
13146
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuka saisi aikaseksi kansalaisaloitteen, kirkon verotusoikeuden poistamiseksi ? vai liekkö jo joskus ollutkin !

Äänestä

Nyt kannattaa nostattaa pöhinää vähän joka foorumilla, sillä nyt käytetylle ajalle saa parhaan vastineen.

Äänestä

Kyllä!! Ja jatkovinkki eronneille saman tien: kirkosta eronneet alkavat erottaa myös lapsiaan. Tämä tosin näkyy vasta ensi vuonna tilastoissa.

Perheen katsomuksellisen ja kasvatuksellisen tilanteen harmoonisuuden kannalta on hyvä, jos lapsetkin ovat kirkon ulkopuolella niin kuin vanhemmat.

Sitä kautta lapselle optio päästä et-opetukseen (et=elämänkatsomustieto)

Äänestä

Ensi vuoden vanhoillislestadiolaisten EROPOMMIIN kannattaisi varautua päivittämällä erolomaketta siten, että samalla kertaa voisi erottaa huomattavasti enemmän lapsia, koska nykyinen 5 lasta ei riitä normaalille lestadiolaisperheelle alkuunkaan.

Äänestä

Tällä vois tosiaan olla vaikutusta. Kaikki on kotiin päin, ihan kuten uskovaisetkin tekee käännytystyötä.

Äänestä

Siitäkin kannattaa levittää sanaa, ettei lapsia pakkoliitettäisi kirkkoon.

Äänestä

Ympäri vuoden voi levittää sanaa kertomalla, mitä kaikkea kivaa on saanut hankittua säästyneillä kirkollisveroilla.

Äänestä

Kirkon pitäisi kaikisssa tilanteissa jättää kirkollisten toimitusten ulkopuolelle ne jotka eivät kuulu kirkkoon tai niiden sisäisiin herätysliikkeisiin.Olen kuullut ,että kirkkoon kuulumaton siunataan kuitenkin papin toimesta,mutta ei kirkossa vaan haudalla.Silloin omaiset ovat nolona ja ihmeissään.Joka ei kuulu kirkkoon tai herätysliikkeisiin,ei mielestäni tarvitse kirkollista palvelua viimeiselle matkalleen,koska näin on halunnut.Kirkosta eronneet haluavat kuitenkin olla vapaamatkustajana viimeisellä matkallaan.Erotkaa vaan ja haudatkaa omaisenne vaikka tunkioon.mutta omalla kustannuksellanne.

Äänestä
  • Valtio maksaa kirkon hautaustoimelle sievoisen summan rahaa joka vuosi, joten ei kukaan ole minään vapaamatkustajana omissa hautajaisissaan. Sitä paitsi harva uskonnoton haluaisi kirkollista siunausta, mutta hihhulit läheiset ja papit vähät välittävät tästä tahdosta.

    "Erotkaa vaan ja haudatkaa omaisenne vaikka tunkioon.mutta omalla kustannuksellanne."

    Annatpa hyvän kuvan teistä kristityistä.

    Äänestä

  • Kirkolle+voisi+maksaa,+jos+ylipäätään+pitäisi+maksaa+lainkaan,+valtionapua+vaikka+jäsenosuuden+mukaan.+Nyt+se+on+n.+72%+joka+tekisi+sanokaamme+yksinkertaisuuden+vuoksi+72Me,+kun+se+nyt+on+siirretty+valtion+budjetissa+päätettäväksi+ja+on+(114++6)Me=120Me.+Tuo+6Me+on+maksualennuksia+kirkolta+valtiolle+päin.Näin+kirkko+saisi+ansionsa+mukaan+-+kun+se+jäsenosuus,+joka+heijastelee+sen+kannatusta+ja+merkitystä+ja+arvostusta,+laskee+niin+valtiontukikin+laskisi.Nythän+se+menee+ihan+järjettömästi+niin+päin,+että+kun+kirkon+merkitys+ja+arvostus+laskee,+ja+sen+jäsenosuus+ja+-määrä+sen+myötä,+niin+valtio+kippaa+vain+yhä+enemmän+rahaa+kirkolle,+korvaten+sen+itse+itselleen+aiheuttamat,+(toiminnalla+ja+mielipiteillään,+jotka+vetoavat+yhä+harvempiin),+taloudelliset+tappiot.+Ihan+älyvapaata!

    Äänestä

Jokaiselle tavoitteeksi lähettää viisi muistutusta asiasta eri keskustelupalstoille. On?

Äänestä
  • Kiinni veti! Tästä voi puhua esimerkiksi talous-, verotus-, maahanmuutto-, ihmisoikeus- ja uskontoaiheisilla palstoilla.

    Äänestä

Tässä kannattaa nyt olla aktiivinen. Tämä on varmaan tärkein päivä vuodesta vaikuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eroaminen_kannattaa kirjoitti:

Nyt alkaa olla oiva hetki muistutella lähiomaisia ja tuntemattomiakin kirkon jäsenyyden tarpeettomuudesta ja kirkon satojen eurojen jäsenmaksusta. Nettipalstoille ja someen viestiä, aihe puheeksi kahvipöydässä. Mutta ei sorruta samaan kuin kirkko itse eli valehteluun ja painostamiseen!

Eroaminen vie vain pari minuuttia: https://eroakirkosta.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu